TUNTUU LAUANTAISELLE

Elämän hyviä asioita: hetki perjantain siivouksen jälkeen. Herätä ilman herätyskelloa. Aamukahvit pedissä ilman kiirettä mihinkään. Hento savun tuoksu, kun sauna on lämpenemässä. Keittiöstä tuleva ruoan tuoksu nälkäisen nenään. Tieto siitä, että huomenna saa nukkua pitkään. Suoretki lauantain ratoksi pikkuväen kanssa.

Tukiperheviikonlopuksi povattiin kaunista säätä. Onhan täällä ihan lämmintä, mutta helteitä ei näy. Ajaessamme kohti Valkmusan suota, oli sateen mahdollisuus silminnähtävissä. Ei satanut kuitenkaan, vaan saatiin kiva suoretki. Pienet pojat eivät olleet ikinä täällä käyneetkään ja tykkäsivät kovin juoksennella pitkospuilla. Kukaan ei pudonnut suonsilmään, joten onnistunut retki senkin puolesta. Sankoa kannettiin huvin vuoksi. Sieniä oli vaikka kuinka, mutta ei oltu varmoja niiden syömäkelpoisuudesta, joten jätettiin ne suolle.

Viihdyn suolla. Pidän sen värimaailmasta, joka näin syksyn väreissä pääsee erityisen hyvin oikeuksiinsa. Punaista, okraa, vihreää ja ruskeaa. Tuoksut on laimeammat, hiljaisuuden katkoo vain lasten äänet. Milloin on eväshetki?

Esikoinen ajaa meidät suolle ja takaisin. Kiertää lenkin kolmesti sillä aikaa, kun me suoritamme yhden kierroksen. Meidän täytyy näet pysähdellä: eväitä syömään, tutkimaan sieniä ja kasveja, kuvaamaan, ihastelemaan, leikkimään. "Onpa reippaita lapsia, kun kukaan ei yhtään kitise", sanon. "Ei tietenkään, kun oli niin hyvät leikit", vastaa porukan pienin. Ja hevosella pääsee.

Automatkan voi hyödyntää, kun ei itse aja. Yllättäen pystynkin kutomaan autossa, vaikka lukeminen aiheuttaa pahoinvointia. Sukatkin valmistuvat syksyn väreissä ja maastoutuvat hyvin ohi kiitävään maisemaan:).

Kotipihan omenapuu tuntuu olevan ehtymätön. On paistettu omenahyvää, leivottu piirakkaa, tehty omenahilloa ja mummo on surautellut mehuakin. Reissun päätteeksi kerään taas kulhollisen. Mitähän tällä kertaa tekisi? Hyviä ja nopeita omenareseptejä otetaan vastaan, sillä toinen puu ei ole vielä päässyt edes kunnolla vauhtiin.

Keskiparveke on saanut kukkalaatikot, lopultakin<3.

Sauna on lämmin. Mummo on tuonut sämpylöitä ja karjalanpiirakoita iltapalaksi. Kohta kylvetään ja syödään. Peitellään pikkumiehet "omaan huoneeseensa" ja luetaan iltasadut. Tuntuu ihanan lauantaiselle. Kaksi seuraavaa viikonloppua olenkin töissä, joten nautitaan tästä hetkestä sitten sitäkin hartaammin. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

HAAVEET

Sunnuntaiaamu venyi pitkälle päivään sängyn pohjalla. Hääreissu oli alkanut edellisenä aamuna kahdeksalta ja olimme takaisin kotona puolen yön jälkeen. Paluumatkaa oli tehty pimeässä vesisateessa ja päänsärynhän siitä sain seuralaiseksi. Tosin taitaa olla jotakin tauti-pohjaista, kun ei ole vieläkään särky lakannut. Koska päivä oli särystä huolimatta aurinkoinen ja kaunis, ei haluttu sitä sisällä ololla hukata. Kolmonen oli helposti houkuteltu mukaan kotitekoiselle jokiristeilylle. 

Kotirannassa saattoi jo aavistella, että tuuli toisi omat haasteensa tälle veneretkelle. Meidän paattimme, kun on erittäin pieni ja jo pienikin liplatus siinä tuntuu. Ajetiin ohi vanhan höyrypanimon ja hyväntuulen sillan alta päästiin onneksi tyynemmille vesille. Nuo kauniit entisten tehtaanomistajien talot olen kuvannut aiemminkin, mutta ovat niin kauniita, että nappasin ne kuvaan taas. 

Kotkan keskusta on nimensä mukaisesti Kotkansaari. Sinne pääsee kolmea eri siltaa myöten. Tällä reissulla alitimme niistä kaksi. Sillan alta tullessa vasemmalle jää Hovinsaari ja keskustan vanha satama  oikealle. Saari onneksi hillitsi tuulta ja tässä välissä keikutus tasaantui.

Satamassa on merimuseo Vellamo ja jäänmurtaja Tarmo.

Kolmonen meillä on sen sorttinen poika, että kun hän jostakin asiasta innostuu, hän on sitten niitä miehiä henkeen ja vereen. Nyt on veneily IN ja poika ohjaa meitä varmasti kohti Kymijokea. Merimerkkejä harjoittelevat isänsä kanssa matkan varrella. Purjevene on siirtynyt sitten joskus utopiahaaveesta seuraavalle asteelle, sillä puheet kulkevat tähän tyyliin: "Varissaareen mennään sitten sillä purjeveneellä." Täytyy tunnustaa, että minäkin olen lämmennyt tälle asialle ja ladellut omat ehtoni. Vessa täytyy olla ja jonkun sortin keittiö. Käyn myös kurkkimassa miesväen löytöjä: "ei noin rumaa. Eikö niitä veneitä ole valkoisilla seinillä." Täällä vesillä sitä taas muistaa, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

Sunilan tehtaalta kurvaamme jokisuistoon. Kiertelemme lumpeet ja tuuli tyyntyy entisestään. Miesväki ajatteli ensin, että käännytään joen alkukohdasta takaisin, mutta emme maltakaan. Ajellaan jokipuistolle asti ja jäädään miettimään, että mitähän sieltä edestä olisi löytynyt? Kello on kuitenkin jo paljon ja lisämatka olisi tarvinnut jo tukevampia eväitä, kun pelkän kahvin ja kaakaon. On siis aika kääntyä takaisin.

Takaisin kotiin me saavuimme, vaikka tullessa siltojen alta takaisin kotisuoralle, alkoi aallot olla jo melkoiset. Keskipenkille ja taakse pärski, mutta keulassa istuva säilyi vielä kuivana. Kamera oli pakko jo pistää pussiin. Kotona sai onneksi kuivaa päälle ja grillin nopeasti kuumaksi. 

Tämä purjevene-haavehan meillä on elännyt vuosien varrella enemmän ja vähemmän. Törmäsin siihen itse asiassa eilen, kun selasin vanhan blogin puolelta meidän matkoja. Miettiessäni, että minkä niistä seuraavaksi tekisin kirjaksi. Muistatteko tätä? Jotakinhan tässä meidän elämässä on jo tapahtunut siten noiden mietteiden:). Talo on (lue: velkaa on). Eläkevuodet merellä maata kiertäen on säilynyt puheissa. Tarvitsisihan sitä kuitenkin harjoitella hieman ennen sitä, vai mitä? Mietin myös mitä kaikkea hauskaa tässä lähellä olisi, jonne purjeveneellä pääsisi ilman yöpymiskustannuksia hotelleissa. Kotkan saaristo, Utö, Ahvenanmaa, Saarenmaa, Tallinna, Tukholma, Suomen länsirannikko, Porvoo...

Tämän, kuten monen muunkin haaveen tiellä vain on se raha. Kolmonen on nyt miettinyt urakalla, että mistä meidän perhe voisi säästää, jotta vene saataisiin ostettua. Ainut varma keino oli hänen mukaansa se, että lopetetaan syöminen. En oikein tiedä, että kuinka se olisi mahdollista:D? Perustivat kuitenkin eilen isänsä kanssa venetilin ja nyt sitten vain katsotaan, että voisiko sinne jostakin ihmeestä ilmestyä rahaa? Eihän sitä nyt mitään saa jollei ainakin yritä.

PIENISSÄ HÄISSÄ

Sellainen reilu 20 vuotta sitten kesät oli yhtä kuin hääjuhla toisensa perään. Keskimäärin noin neljät tai viidet häät joka kesä. Siinä oli ideariihtä poikineen, kun mietittiin häihin ohjelmia tai polttarijuttuja morsiammille. Entäs sitten se ikuisuuskysymys, että mitä päälle näihin häihin, kun samat vieraat oli suunnilleen joka häissä eikä aina kehdannut pukea sitä samaa mekkoa. Lahjalistat oli onneksi jo jokaisella ja siitä sitten vaan poimittiin sopivin lahja omalle kukkarolle. Oi niitä aikoja ja ystävyyden iloa.

Sittemmin on häät ollut harvinaista kesänvietettä. Jälkipolvi ei ole vielä aloittanut omaa hää-kierrostaan ja meidän ystäväpiirissä on pysytty yhdessä myötä ja vastamäissä, eli kovin harva niistä 20 vuoden takaisista liitoista on ajanut karille. Turkin vuosina osallistuttiin muutamiin häihin, kun saatiin uusia tuttuja ja siellä oli tavallista tulla kutsutuksi myös tuttujen tuttujen häihin. Vaikkei aina olisi ollut niin väliksikään.

No, eilen oltiin pienissä häissä. Kolmosen kummisedältä tuli näihin häihin kutsu ja mehän ajettiin Jyväskylään niitä juhlimaan. Oli sellaiset aikuiset häät. Hyvää ruokaa, vanhoja tuttuja, kaunis morsian ja komea sulhanen.  Papin puheesta jäi mieleen se, että oikeastaan ainoa avioliittoon sopiva kilpailulaji on se "toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne". Puolisoa kannattaa kehua ja ihailla ääneen ja muidenkin kuullen. Nalkuttamista kannattaa välttää viimeiseen asti, sillä siitä ei ole ikinä mitään hyötyä. Toista on turha yrittää muuttaa, vaan kannattaa rakastaa häntä ihan sellaisena kuin hän on. Puoliso kannattaa pitää samalla puolella. Onnellinen se, jonka puoliso on hänen paras ystävänsä.

Jokaisissa häissä sitä toivoo, että pariskunnalla riittää tahtoa rakastaa jokaiseen päivään. Että tämä liitto saisi kestää. Toivoo pariskunnan olevan toisilleen se sopiva apu ja jokapäiväinen ilo. Että heillä kävisi yhtä hyvä tuuri kun itsellä silloin aikanaan kävi. Kun löytyi tuo paras apu ja elämän ilo. Syntyi vielä nuo neljä maailman ihaninta. Kaksi kaunokaista ja kaksi komeaa. Tämä rakas oma perhe. Mutta hitsi, kun jäi se pehekuva kaiken muun kuvauksen ohessa ottamatta.

RAKAS SYYSKUU

Syksy on minun tammikuuni. Uusi alku mahdollisuuksia täynnä. Syksyllä tekee mieli ottaa asiat haltuun. Aloittaa jotakin uutta ja saada asioita aikaiseksi. Syksyllä minussa virtaa ideoita ja aistit ovat avoinna. Niin on näköjään myös muussa perheessä. Miehellä ja kolmosella on venekuume. Esikoinen sijaistaa koulussa, aloitti englanninkurssien pitämisen ja ilmoittautui kolmelle eri kurssille kansalaisopistoon. Abivuosi ei näytä vielä painavan. Kuopus ratsastaa, aloittelee taas jumppaa ja hinkuaa zumbaamaan. Kakkonen lopetti jalkapallon ja ilmoittautui siskonsa kanssa nyrkkeilyyn.   Opettelee lukiolaisena oloa. Meinasi juosta puolimaratonin. Minusta syntyy tasaisella tahdilla sukkia, kuvakirjoja, omenahilloa, matkahaaveita ja syksyistä hyrinää. Uudet ruokareseptit kiinnostaisi myös.

Töissä on päivä päivältä mukavampaa. Minä olen löytämässä paikkani ja opin edelleen joka päivä jotakin uutta. Miten hyvä tuuri minulle taaskin on käynyt, kun työtovereiksi on sattunut mukavia ihmisiä. Kaikkein ihanimpia ovat ne joita varten töissä käydään, joiden tavat ja toiveet on tullut tutuksi. Päähäni on piirtynyt jokaisen "käyttöohje", joka helpottaa päivittäisessä kanssakäymisessä. Voin siis huokaista helpotuksesta tässäkin suhteessa. Töihin on kiva mennä.

Arkivapaita ei ole ollut siten Pitäjänsaaren, joten kuvat ovat olleet lopussa. Tänään asiaa korjattiin, kun lähdin töiden jälkeen viemään kuopusta ratsastamaan. Tyttö on säilönyt kaikki synttärilahjarahat ja käyttää niitä ratsastustunteihin. Hienosti sujuu ravit, käännökset ja pysäyttämiset. Hevosen hoito on mukavaa puuhaa ja kaverinkin ratsastustuntia lähtee mielellään katsomaan. Minä tein syksyisen kierroksen metsässä tunnin aikana. Ruska antaa vielä odottaa itseään, mutta muuten kaikki syksynmerkit ovat selvästi ilmassa.

Syksyn ihanuus on aamun kirpeys ja pelloilla lepäävä usva. Omenantuoksu pihalla ja kodissa. Villasukat ja neuleet, ikkunoista sisään hiipivä viileys. Takkatuli ja alakerrassa lämpiävä sauna. Illalla saapuva pimeys ja kynttilänvalo. Syksyn sato ja pian värjäytyvät lehdet. 

Syksyyn liittyy myös monta pitäisi asiaa. Pitäisi lopultakin kylvää se nurmikko. Leikata tuon etupihan puun kuolleet oksat. Tyhjentää komposti. Kerätä loppu sato laatikoista. Keittää vielä monet omenahillot puussa riippuvista hedelmistä päätellen. Kasata kesä pois pihalta, odottamaan tulevaa vuotta. Siivota pois kesävaatteet ja kaivaa talvisemmat tilalle. Pitäisi tiputtaa kesän mukana tuomat kilot ennen joulun mukanaan tuomia kiloja. Sitten kun ehtii ja jaksaa. Monen asian kohdalla jaksaa usein vasta sitten kun on pakko. Ja on niitäkin, jotka peittyvät aikanaan lumeen ja löytyvät edestä tulevan keväänä.

Enemmän kuin pitäisi, syksy on lupa olla. Tehdä minkä jaksaa ja mitä huvittaa. Mahdollisuus kääriytyä vilttiin ja huokaista. Tervehdin siis sinua rakas syyskuu, lempikuukauteni. Mielenkiinnolla odotan kaikkea sitä mitä tuot tullessasi. Entä siellä? Onko syksy iloinen asia vai kirosana?