On taas ilmoja pidellyt. Mukavuudenhaluiset huomasivat lauantai-iltana käydessään pistämässä talon ovea lukkoon, että se oli jo lukossa. Kukaan ei ollut poistunut talosta koko päivänä ulos. Musta maa ja pilvinen päivä ei houkutellut kävelylle, ei pihalle, ei pistäytymään kaupungilla eikä mihinkään muuhunkaan ulkoiseen toimintaan. Sen sijaan viihdyimme hyvin sängyssä, sohvalla ja saunassa. Sunnuntaina sen sijaan oli pakko lähteä, kun piti hakea kolmonen kotiin yökyläviikonlopusta. Lähdin sovittua aikaisemmin, jotta ehdin hengittää raitista ilmaa ja todeta talven tuhon omin silmin.
Päädyin Kyminlinnaan. Seisoin sen takana olevalla sillalla ja vastaani sauvakäveli ilmeisesti tuossa keltaisessa talossa asusteleva herrasmies. Ryhtyi juttusille. Päivittelimme talven, joka ei jaksa enää jokia jäädyttää. Herrasmiehen mukaan ennen jäätyi joesta ainakin vähemmän virtaava puoli. Häntä kiinnosti, että olinko kamerani kanssa lintujen perässä. Kerroin, että en, olin kauneuden kaipuussa. Etsimässä jotakin, jota ihastella. Kuten hänen kotinsa sijainti.
Herrasmiehen hurmaava koti? Ja sillan toisella puolella jonkun toisen onnekkaan.
Mies jatkoi matkaa ja hieman hänen perässään siirryin minäkin autollani eteenpäin. Taas tavattiin. Mies pyysi minua kiinnittämään huomioni tien vieressä olevaan "huumankiveen" ja kertoi koko alueen lähteneen rakentumaan kiven ympärille. Käski vielä googlaamaan sen tarinan kotona. Niin minä nyt tein ja lyhykäisyydessään kivi on ilmeisesti ollut Ruotsin ja Novgorodin välisen tuntemattoman rajan rajamerkki 1200-luvulta. Kiveä katsellessani huomasin, että tuolla linnoituksen reunamilla menee lenkkipolku, jonka tulen takuulla vielä kävelemään.
Kyminlinnan komea viisikulmainen linnoitus seisoo jo ties monetta vuotta tyhjillään. Mikä sääli, että eivät keksi sille mitään käyttöä. Miehen ollessa armeijassa, se oli vielä armeijan käytössä. Jonkun lyhyen pätkän mies täällä viettikin ja lyhyelle iltalomalle päästessään tavattiin tässä linnoituksen takana olevalla tiellä ja mietittiin, että missä lyhyt yhteinen hetkemme vietettäisiin. Jospa silloin olisimme lehtien takaa nähneet tämän vanhan myllyn paikan, jonka nyt löysin. Uusi tuttavani kertoi siinä siis sijainneen vuosikaudet myllyn ja punaisen tuvan, joka kuului Kyminkartanolle ja kartanon toimesta se myös kylän harmiksi purettiin. Mies muisteli kaiholla kaunista punaista tupaa, jonka ruutuikkunat näkyivät tielle. Se oli jotenkin helppo kuvitella, kun talon portaat olivat vielä paikallaan. Yritin etsiä paikasta jotain vanhaa kuvaa netin arkistoista, mutta en löytänyt. Oli siis vain tyydyttävä kuvittelemaan.
Raput punaiseen myllytupaan?
Myllyn puolelta sain myllyn sijaan ihastella Kyminkartanoa, joka on siis keskiaaikainen suurtila, joka toimi kuninkaankartanona aina 1600-luvulle asti. Tämä nykyinen päätalo on tosin vasta 1790-luvulta ja alkuperäinen kartano sijaitsi Huumanhaaran toisella puolella. Nykyään kartanossa toimii omistajansa Lauri Piispasen yritys Eagle Data. Hetken jo riemuitsin, että pääsen kurkkaamaan kartanoon sisälle, kun siellä on näköjään tehty Yle Areenalle Kartanokeitoksia-sarjan osa, mutta sen katseluaika oli jo päättynyt:(. Hitsi.
Mahtavaa löytää kotikaupungistaan uusia paikkoja. Tänne minä raahaan pääsiäiskävelylle ystäni S:n. Matkaa on jonkun verran, mutta otetaan eväät mukaan, että jaksetaan:). Tai minähän olen siihen mennessä jo ihan kovakuntoinen kävelijä, kun kohta taas pistelen menemään töihin. Musta maa on taas vaihteeksi valkea, joten sen puoleen on onneksi valoisampi kävely tiedossa.