sunnuntai 25. elokuuta 2019

KOHTI SYKSYÄ

Työt alkoivat varsin lempeästi. Meidän talossa on onneksi varsin vakiintunut porukka, joten neljän viikon raportti tarkoittaa yleensä: "ei mitään erityistä, jatka siitä mihin jäit". Kaksi työkaveria ei jatka tänä syksynä, joten siinä ne suurimmat mullistukset, kun ruvetaan etsimään uusia ihmisiä töitä jatkamaan. Uhka vai mahdollisuus? Luotan siihen, että mahdollisuus.

Heti ensimmäisellä viikolla oli työnohjaus ja tällä kertaa puheet meni kuin itsestään työssä jaksamiseen. Siihen, että miten minä mahdollistan sen, että työpäivän jälkeen en olisi kotona pelkkä sängylle huojuva poissaoleva hahmo. (Täytyy tunnustaa, että päiväunet piti ottaa joka päivä ensimmäisellä viikolla, mutta sen en usko johtuvan liian tiukasta työtahdista, vaan siitä, että kuukauden tauon jälkeen kello piti säätää taas herättämään ennen kuutta, mutta illasta uni ei tullut yhtään sen aikaisemmin kuin kesälläkään.) Puhuttiin työn rytmittämisestä ja siitä, että oppii ottamaan päivän aikana itseään lataavia lyhyitä taukoja. Jollekin se oli hetki yksin pyykkihuoneessa pyykkiä viikaten, toiselle lounashetki kollegojen kanssa, jollekin ehkä kävely asukkaan kanssa ulkona.



Heti sillan jälkeen tuli vastaan kaksi mustaa kyytä.




Itselleni viime vuoden kevät oli ihan hulluista hulluin. Matkajalka vipatti niin kovasti, että tein suurimman osan vapaapäivistäni keikkaa vanhuspuolella. Olikin sitten ihana kesä, kun sai tehdä kaksi niin erilaista ja hienoa reissua. Mutta samalla tiedostin, että toista tällaista työrupeamaa ei voi tulla. On ryhdyttävä etsimään niitä hienoja hetkiä ihan siellä arjen keskellä. Ja tehtävä vapaapäivinä asioita, joista saa iloa, lepoa ja voimaa. Rytmitettävä arki sellaiseksi, että hyvinvointi tasaantuu ympäri vuoden.



 
Että nyt sitten kohti lempivuodenaikaani syksyä. Tuokoon se mukanaan monta metsäretkeä, pientä irtiottoa arjesta, lempeää arkea ja kivoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Jännä on myös nähdä, että millaiseksi meidän elämä muodostuu näin nelihenkisenä perheenä, kun esikoinen palasi taas opintojensa pariin ja kakkonen jatkaa maan puolustamista armeijassa.




 

Nämä kuvat eiliseltä metsäretkeltä ja auringonkukkapellolta. Tukiperheily jatkuu edelleen kolmen pojan kanssa.

torstai 15. elokuuta 2019

ANTAMAAN PERIKSI

Elokuu laskettaneen kesäkuukaudeksi, mutta minulle se on lupaus syksystä. Rakastan sen pimeneviä iltoja ja melankolista pohjavirettä. Kun kesän jälkeen luonto huokaisee ja rupeaa antamaan periksi ennen lopullista riisuutumista. Kun kotona saa kaivaa esiin villasukat, kynttilät ja huovat. Pesiytyä.





Kakkonen lähti siis armeijaan ja aloitimme hänen huoneessaan mylläyksen. Poistettiin puolipaneelit ja puolimetriä seinää oven edestä. Toissapäivänä maalasin katon ja eilen mies tasoitti seinät. Tapetit tilasin jo viime viikolla, mutta antavat vielä odotuttaa itseään hetken. Kaikenlaista puuhaa riittää silti. Pitää pestä patterit, maalata muutama ovi ja lopuksia maalaan vielä vanhan laminaattilattian. Meni sitten syteen tai saveen. Teen joka päivä sen verran kun huvittaa. Tänään huvittaa kovin vähän.


 

On ollut ihana kesä ja riittävästi sekä ulospäin suuntautuvaa menemistä, että tätä kotona puuhastelua. Paljon ystäviä ja juhlia, mutta myös omia hetkiä. Latautumista. Yksi tällainen henkäisyn paikka saatiin siis viime viikolla, kun oltiin miehen kanssa kakkosen valaa ennen Orilammen majalla yötä. Niitä pieniä kivoja juttuja, joilta et odota oikein mitään ja siksi kaikki tuntuu jotenkin erityisen erityiseltä. Kuten tämä elokuinen ilta. Sininen hetki.

maanantai 12. elokuuta 2019

VILJELLÄ KAUNEUTTA





 

 

Muistatteko parin vuoden takaisen Karkkilan kukkapellon? Tänä vuonna ei tarvinnut ajaa merta edemmäs kalaan. Jostakin rupesi huhu kiertämään, että tuossa naapurissa eli Pyhtäällä on osattu myös viljellä kauneutta. Jokunen pölkkypääkin on ehtinyt käydä pellolla pyörimässä ja kukkia tallomassa, mutta ainakin tänään oli fiksuja ihastelijoita vaan paikalla ja pysyttiin kiltisti pellon reunalla. Ihan oli riittävästi kaunista kuvattavaa niinkin.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

AAMUSTA ILTAAN

Loma on jatkunut aktiivisissa merkeissä. Tähän viikonloppuun sisältyi enemmän kaikkea kuin normaaliin kuukauteen arjessa. En yritä edes kaikesta kertoa, että pysytään jossakin järkevissä mitoissa päivitysten suhteen. Oli kakkosen sotilasvala ja sitä edeltävä yö Vuohijärven rannalla. Sieltä saavuttuamme kotiin, täyttyi kotimme Istanbul-nostalgialla. Ne suomalaiset ystävät, jotka olivat meitä aikanaan ottamassa Istanbuliin vastaan, kertyivät terassillemme grillaamaan ja muistelemaan menneitä. Ihanat päivät, ystävät ja muistot.






Tänään saattelimme viimeiset yövieraat matkaan ja hyppäsimme kuopuksen kanssa autoon. Pupu-kaipuu on nostanut päätään ja tänään kävimme hakemassa perheeseen kaksi pupuneitoa Turun Kakskerrasta, Mustikkametsän Kanilasta. Olihan siinä ajamista, mutta hyvin sujui matkat ja perillä kiitos seisoi. Aamu ja Ilta liittyivät perheeseen.






Pihalla kasvamassa tupakkaa. Takana tupakkakauppa.



Kun nyt oltiin Turussa, käytiin samalla retki ennen vanhassa, eli Turun Luostarinmäen käsityöläismuseossa. Olin katsonut paikkaa monesti toisten silmin eli muiden kuvista ja nyt oli hienoa kävellä paikat ihan itse. Luostarinmäkihän on Turun ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi vuoden 1827 palosta. Museoon on sisustettu käsityöläisten asuntoja ja verstaita. Aluetta elävöittää kivasti asuihin pukeutuneet oppaat, jotka toimivat alueella oppaina, talon asukkaina, puotien myyjinä jne. Ihana kokonaisuus. Tykkäsin niin paljon.




Koska uusimmat perheenjäsenet oli museokäyntimme ajan autossa, kävimme paikan melkoisella pikakierroksella, mutta hyvä näinkin. Jos joskus jostain syystä palaan Turkuun, saatan hyvinkin mennä uudelleenkin. Mutta jos en, niin näinkin olen tyytyväinen. Puutalorakkautta ja pupurakkautta riittävästi yhdelle päivälle. Puputytön tuplaonni<3.

lauantai 3. elokuuta 2019

LUOSTARIÄHKY

Ei makeaa mahan täydeltä. Pätee myös kirkkoihin, luostareihin ja kirkkotaiteeseen. Kultainen kierroksemme loppuu Venäjän pyhimmästä pyhimpään eli Sergiev Posadin luostariin. Kuten ehkä olette huomanneet, olemme jo nähneet aika monta kupolia, kirkkoa ja luostaria. On suoranainen luostariähky. Näin ollen kaupunkiin saapuessamme hengaamme aikamme McDonaldsissa. Vetelehdimme vaatekaupoilla. Harkitsemme jopa luostarin skippaamista. Mutta eihän se nyt käy. Ei tietenkään.




1340 Pyhä Sergei Radonezilainen perusti tämän hotellimme vieressä sijaitsevan luostarin, josta pian tuli venäläisen ortodoksisuuden keskus. 1400-luvulta lähtien tänne on tehty pyhiinvaelluksia. Kommunistiaikana luostari oli kiinni, mutta tänään se on totisesti taas toiminnassa. Luostarin alueella oli pyhä tunnelma ja uskonnon harjoitus tuntui aidolta ja aktiiviselta muihin luostareihin verrattuna.
Ihastelimme vielä nämä kupolit, kirkkojen kuvat ja kauppojen ikonit. Kuuntelimme kellojen soiton. Nappasimme leipomosta mukaan leivonnaiset hotellilla murusteltavaksi.





Poiketen kaikista muista käymistämme kohteista, täällä kaikkialle pääsee ilmaiseksi. Pääsymaksut eivät isojen kaupunkien ulkopuolella ole olleet todellakaan kalliita, mutta ilmaiseksi ei ole muualla päässyt kirkkoihinkaan.








Eilen oli edessä 1000 km. Ajoimme suorinta tietä kotiin. Oli mahtava reissu, mutta miten suloista onkaan saapua kotiin. Kolmonen oli lämmittänyt saunan. Petasin sänkyyn puhtaat lakanat. Tänään käyn kaupassa ja laitan kotiruokaa. Lomaa on edessä vielä reilu kaksi viikkoa ja minulla on tiedossa pieni remonttiprojekti!

Mutta tässä vielä pieni tietoisku Venäjän matkailusta:

Plussat:

-Lääniä riittää, niin myös runsaasti erilaista nähtävää. Kulttuuria, suuria kaupunkeja, lukuisasti museoita, kirkkoja, luostareita ja luontoa.
-Venäjä on edullinen. 12 päivää neljältä hengeltä maksoi 2474€ eli alle 620€/hlö. Sisältäen hotellit, bensat, pääsymaksut, metrot ja ruoat. Viisumi tietysti tulee tämän päälle. Suurin osa tästä rahasta meni Pietarissa ja Moskovassa. Päivä Pietarissa maksoi keskimäärin 62€/hlö. Päivä Moskovassa 72€/hlö. Mutta päivä näiden ulkopuolella keskimäärin vain 28€/hlö. En malta odottaa ensi kesää ja reissua vaikkapa Vienan Karjalaan. 
-Venäläiset ovat ulospäin vähän välinpitämättömiä, jopa tylyn oloisia, mutta auttavat aina. Kieliongelmastakin huolimatta, kaikki asiat lopulta järjestyvät. Kaupoissa on mukavaa, kun kukaan ei tyrkytä ja pakkomyy.
-Ruoka oli kaikkialla hyvää ja se on edullista. 
-Kaupoissa on myös edullista. Ostettiin vaatteita alennusmyynnistä urakalla. 
-Tiet olivat varsin hyvässä kunnossa. Moottoritie välillä Pietari-Moskova suorastaan erinomainen. Matka eteni nopeasti. Ja kun bensa ei maksa juuri mitään, niin autoilu on varsin kannattavaa. 3000km ja bensoihin meni 140€.
-Parkkimaksut suurissa kaupungeissa oli Suomeen verrattuna "ei mitään". 

Miinukset:

-Kielitaitoa riittää yksipuolisesti. Venäläiset osaa venäjää ja me ei. Google kääntäjä on hyvä ja toimiva apu.
-Ajokuttuuri Pietarin seudulla on hieman tarkkuutta vaativaa. Kannattaa olla varovainen, jos joutuu vaihtamaan kaistaa. 

Muuta en keksi. Venäjä yllätti erittäin positiivisesti ja suosittelen matkailua siellä lämpimästi!