ITSE VESI JA RANNAN KUKAT

Huhtikuu ei todellakaan ole tiennyt mitä se haluaa. Sää on muuttunut suuntaan ja toiseen. Lupaillut aurinkoista kevättä, peitellyt seuraavassa hetkessä pilvellä, räpsytellyt räntää jne. Tätä päivää aloiteltiin koleassa ja pilvisessä säässä, mutta töistä kotiin ajellessani olikin taas mitä kaunein keli. Kun satuin olemaan siellä joen tuntumassa, päätin käydä rannalla ottamassa muutaman kuvan.

Kotkasta puhuessani pidän meren aina mielessä. Kotka on merikaupunki. Hyvin hallitsevassa osassa täällä on myös tuo Kymijoki, joka jää jostakin syystä puheissani vähemmälle huomiolle. Joki alkaa Päijänteestä ja laskee viitenä suuhaarana Suomenlahteen. Yksi työpisteistäni sijaitsee aika lähellä yhtä haaraa ja niinpä päätin päiväni päätteeksi käydä vähän ajelemassa alueella. Mutkissa oli vaikea pysyä kärryillä joen juoksusta, mutta päädyin tällä kertaa Koivulan kaupunginosaan.

Kymijoessa on 12 vesivoimalaa ja useita säännöstelypatoja.

Kymijoki on ollut Suomen etelärannikon merkittävin vaelluskalajoki.  Aikanaan kalat nousivat jokaista joen haaraa pitkin, mutta 1950-luvulla vaelluskalakannat hävisivät lähes kokonaan veden saastumisen vuoksi. Onneksi nykyisin on vedenlaadun paranemisen takia kalakannat taas elpyneet. Merilohen ja muiden kalojen vuoksi on koskella usein kalamiehiä onneaan koittamassa. Tänään osuin Ruhavuolteen perhokalastusalueelle, jossa ei tosin ollut kuin yksi kalamies paikalla ja hänkin istui pöydällä maisemia ihailemassa. Eikä ihme, sillä olihan siellä varsin kaunista.

Kalamiehiä varten oli rannassa huussi, laavu ja pöytä. Siinähän ne tärkeimmät.

Jos ei voi asua meren ääressä, ei joki olisi kovinkaan paljon huonompi vaihtoehto?

Vuodenkierto Kymijoella alkaa huhtikuussa. Silloin meritaimen nousee jokeen. Kesäkuulla on lohen vuoro ja sitä tavataan joessa elo-syyskuulle asti. Syksyllä jokeen nousee isoa siikaa. Kalajuttuja piisaa, mutta meidän henkilökohtainen kokemuksemme on ollut ainakin tähän asti se, että kala ei oikein nappaa. Itselleni kalastus ei onneksi olekaan se juttu, vaan itse vesi. Ja tänään myös rannan kukat!

Päivän neuvoni oli yhdelle nuorelle naiselle: muista huomata hyvät hetket ja kirjata jokaisesta päivästä onnistumisen elämykset ja/tai iloa tuottavat asiat. Minun omani olivat: Aamukahvi. Onnistunut tunti töissä. Työkaverit ja se hetki yhdessä kahvin ääressä. Tämä oma hetkeni joen rannassa. 15 astetta auton mittarissa. Kotiin paluu. Lämmin ruoka. Tietoisuus siitä, että taas on menossa lyhyt työviikko ja edessä kolme vapaapäivää. Entäs sinun?

KUMMITYTÖLLENI

19-vuotiaana minusta tuli täti. Veljeni perheeseen syntyi tytär ja maailmaani alkoi kuulua pieniä ihmisiä. Sinut sai hakea tätilään kyläilemään jo vauvana, uudet vanhemmat olivat luottavaisia henkilöitä. Sitten muutettiin eri kaupunkeihin ja tapaamiset harvenivat. Muutto Istanbuliin teki minusta etäkummitädin. Kyseltiin kuulumisia, nähtiin Suomessa käydessä, rukoiltiin iltarukouksessa sinulle kaikkea hyvää. Olin farkkutäti, sillä jostakin syystä ostin sinulle aina farkkuja tuomisiksi. Kunnes olit jo niin iso, etten uskaltanut enää ostaa sokkona. Ne viimeiset farkut haettiinkin sitten kaupasta yhdessä.

Rippikoulusi lähestyessä käytiin kirjeenvaihtoa. Et halunnut leirille joka mullisti aikanaan kummitätisi elämän ja maailmankatsomuksen. Pidit pääsi, eikä tullut silloin niitä juhlia juhlittua. Pyysin silti ottamaan asioista selvää, sillä oman kokemukseni mukaan niistä taivaallisista tukihenkilöistä ei ole tässä elämässä ollut ainakaan itselleni haittaa. Sinä lupasit pitää asian mielessä ja kaikenlaista on tainnut vuosien varrella mielessä käydäkin:). Ihana sinä!

Viimeisenä Istanbulin syksynämme saavuit kummilaan kylään. Täysi-ikäiseksi varttuneella oli syvät mietteet ja niitä saatiin yhdessä ihmetellä olohuoneen lattialla. Jatkaa Kotkan olohuoneessa Suomeen palattuamme. Kasvattelit vatsassasi kummilasta esikoisellemme ja sekin toi mukanaan monenlaista mietettä. Haluatko tämän lapsen kastaa, mennä kirkossa vihille, tulla itse joskus kummitädiksi? Mitä jos sittenkin lähtisit rippikouluun?

Saimme tänään istua rippijuhlissasi. Olla kummeina siunaamassa sinua. Pyytää sinulle ja koko perheellesi huolenpitoa. Ajattelin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Korttiin kirjoitin: Anna tiesi Herran haltuun, turvaa Häneen. Hän pitää sinusta huolen! Ps. 37:5. Se on kai parasta mitä osaisin sinulle antaa: laittaa sinut varmempiin käsiin.

Kahveilla tutustuttiin alla olevaan karvahäntään. Häneen, josta sinä päätit pitää huolen. Kissa raasun ensimmäiset vuodet olivat kuluneet huonolla huolenpidolla, mutta nyt se pääsi sinun hoiviisi. Toivotaan, että yhteiselo myös vauvan kanssa sujuu.

Ensimmäinen ohje oli: Juhlin Hollolan kirkossa klo. 12. Olimme siis hyvissä ajoin paikalla Hollolan keskiaikaisessa harmaakivikirkossa. Olipa komea kirkko, joka on tunnettu erityisesti hyvin säilyneistä Uuden testamentin henkilöitä ja pyhimyksiä esittävistä puuvestoksista. Siinä kuvaamisen ohessa onneksi tarkistin kirkossa häärivältä naiselta, että "onhan täällä konfirmaatio klo. 12". Ei ollut. Onneksi ehdittiin vielä sinne oikeaankin Hollolan kirkkoon, eli Sovituksen kirkon Andreaksen kappeliin. Se olikin sitten perin moderni kirkko, valmistunut vain viisi vuotta sitten. 

ONNEA SINULLE JA KIITOS TÄSTÄ PÄIVÄSTÄ<3! 

HERÄSIN AAMUN ÄÄNIIN

Vapaapäivä. Heräsin aamun ääniin. Join kahvini hiljenneessä kodissa. Sukelsin salaojien ja pihasuunnittelun maailmaan. Olin pyytänyt yhdeltä täkäläiseltä firmalta arviota siitä paljonko maksaisi pihan tasoittaminen, kuopsuttaminen, puskien siirtely ja salaojien teko ja tulivat paikan päälle katsomaan, että kuinka isoista tiluksista tässä on kyse ja millaisella koneella tähän pihaan pääsisi. Tarjous tulee lähiaikoina, mutta ennen kuin sellaisen voi tehdä oli metsästettävä talon putkikuvia (niitä ei ole) ja tietoja viereisten teiden viemäreistä. Ei nyt ihan justiinsa osu meikäläisen mukavuusalueelle tai käsitykseen ihanasta vapaapäivästä, mutta tulipa tehtyä ja tutustuttua putkimestareihin ja muihin ammattiryhmiin, joiden olemassaolosta en ennen tätä vapaapäivää tiennyt mitään.

Onni on oma veli.

Perjantai on meillä siivouspäivä. Tänä perjantaina olin erittäin vapaa siivoamaan. Siivosin talven pois, vaikka ulkona uhottiin ja heitettiin rakeitakin maahan. Kevyitä kenkiä kaappiin ja talviset varastoon. Toppahousut ja takit yläkerran komeroihin ja farkkutakkeja tilalle. Lehdessä lupailivat tiistaille jopa 20 astetta ja päätin elää sen mukaisesti. Siivottua tuli myös koti ja pestyä uunikin, joten ei tässä turhaan ole vapaita vietelty.

Iltapäivällä ehdin lopultakin petiin Jussi Valtosen kanssa. Kirjassa he eivät tiedä mitä tekevät, mutta minun rupesi ihan kamalasti tekemään mieli lakuja. Pojat oli helppo houkutella karkinostokaveriksi Siwaan. Oli auringonlasku, savun tuoksu ja lintukuoro. Kiersin kotiin mutkan kautta. Paijasin vastaantulevat koirat, annoin tuulen tuivertaa sormet kohmeeseen ja mietin, että nythän on vasta perjantai. Huomenna taas vapaapäivä. 

Joko olette ihan kyllästyneitä näihin onni-mietteisiin? Silläkin uhalla tässä vielä muutama: 

Vain ne ovat onnellisia, joiden mieli on kiintynyt muuhun kuin omaan onneen. -John Stuart Mill

Yhden asian tiedän. Todella onnellisia tulee vain niistä, jotka ovat etsineet ja löytäneet, kuinka palvella. -Albert Schweitzer

Onnellinen on se, joka herätessään palaa mielihyvin tajuntaan ja tuntee olevansa juuri se, joka haluaakin olla. -Paul Valery

Ovi onneen aukeaa ulospäin. -Soren Kierkegaard

Laitetaan ovet auki ulospäin ja annetaan onnen paistaa sisään. Huomiseksi tilaan myös aurinkoa ja lämmintä, jotta voin aukaista oven ulospäin ja tehdä vähän pihatöitä. Olenhan katsonut Suomen kaunein piha-ohjelmaa ja se oli kyllä hyvä motivaattori mitä tulee tuohon pihan raivaamiseen…

VÄLITÄ, ÄLÄ VALITA!

Työpaikalle tulee Anna-lehti. Tänään oli sopiva rako kesken työpäivää ja istahdin lehteä lukemaan. Se laittoi aivosoluni liikkeelle heti pääkirjoituksesta alkaen. Lehdessä oli erittäin hyvä artikkeli valittamisesta. Siinä kehotettiin harrastamaan järkevää valittamista ja välttämään tyhjästä narisemista. Valittaminen kun nyt vaan on ikävä tapa ja sillä mokomalla on tapana levitä ympäristöönsä.    

Siirtolapuutarhojen portit ovat taas auki. Ei valittamista.

Lehden juttu kehotti meitä luopumaan turhasta jupisemisesta eli yleisestä tyytymättömyydestä ja negatiivisuudesta. Sen sijaan se kehotti valittamaan rakentavasti, eli nostamaan epäkohtia esiin siinä hengessä, että "mitäs näille voitaisiin tehdä". Saa valittaa, jos aikoo tai voi tehdä asialle jotakin. Jos taas tilanne on sellainen mille ei voi mitään, turha käyttää energiaansa sen voivotteluun. 

Siirtolapuutarhan söpö huussi. Ei valittamista tässäkään.

Itse jutussa haastateltiin toimittaja Anna Perhoa ja  kirjailija Tuomas Kyröä, jotka "valittavat työkseen, mutta hauskasti". Molemmat mainitsivat vähän samansuuntaisesti hyvän valittajan kriteeriksi sen, että valittaja aina selvästi pyrkii kohti ratkaisua. Satunnaisesti valittavat ihmiset olivat haastateltavien mukaan mielenkiintoisia, mutta krooniset valittajat ovat vain ympäristöään ja itseään kuluttavia. Suurin osa ihmisistä kun nyt lopulta kuitenkin olisi mieluummin hyvällä tuulella, kun jatkuvasti mielensä pahoittaneita. Perhon mukaan valittajat voi jakaa neljään tyyppiin. On kaikeen ylikriittisesti suhtautuvat Kriitikot, Uhrit, joiden mielestä mikään ei kannata, aina pahinta pelkäävät Huolestujat ja Täydellisyyden tavoittelijat, jotka hermostuvat jokaisesta virheestä.

En itse koe olevani Mielensäpahoittaja, Kriitikko, Uhri, Huolestuja enkä Täydellisyyden tavoittelijakaan. Pääosin olen hyvällä tuulella. Silti osaan mennä mukaan valittamiseen, jos seura siihen yhtään on ajamassa. Omat vakiovalituksen kohteeni on Suomeen muuton jälkeen ollut asioiden kalleus. Tämän artikkelin myötä päätin lopettaa asiasta valittamisen, koska en ole henkilö, jolla olisi valtaa niitä hintoja alentaa. Toiseksi eniten valitan palkkani pienuudesta. Koska en kuitenkaan ole valmis kouluttautumaan enemmän enkä menemään vuorotyöhön, lopetan tästäkin aiheesta marisemisen. Sen sijaan voisin miettiä mistä saisi lisätienestejä. Näin vaalien alla olen valittanut huonosta asioiden hoidosta valtion tasolla. No, koska en ole aikeissa hankkiutua kansanedustajaksi eikä oma ehdokkaani päässyt läpi, on kai aika lopettaa tästäkin valittaminen? Tai ainakin yrittää!

Se oma tästä artikkelista nouseva ahaa-ajatukseni taisi siis olla tuo otsikon lause: Välitä, älä valita. Nostetaan esiin epäkohtia, mutta miettien, että mitä olisimme valmis tekemään niiden korjaamiseksi. Jos emme ole valmiita tekemään mitään, ei valiteta. Oma mielipaha kannattaa purkaa, mutta rakentavasti ja kuulla se mitä muillakin on asiasta sanottavana. Suosin myös punnittua puhetta; mitä hyötyä on tämän negatiivisen ajatuksen esille tuonnista? Jos ei mitään, onko se pakko sanoa?