maanantai 28. syyskuuta 2015

KAIKKI ONNELLISET TÄHDET

Reilun vuoden selvisimme ilman harrastuksiin kuskaamista. Nyt oli pakko antaa periksi. Kolmosen lempilajin harjoituspaikat on aina vain kodista liian kaukana ja pojan on vaikea sinne itsekseen kulkea. Näimme harrastamisen kuitenkin sen verran tärkeäksi, että oli tingittävä itsellemme tehdyistä säännöistä. Onneksi vanhemmista saatiin nopeasti kasattua kuskaus-rinki ja näin kuskin osa sattuu omalle kohdalle vain noin kerran viikossa. Minun kohdalleni tämä vuoro sattui tänään, jolloin kaikki onnelliset tähdet olivat päälläni oikeassa asennossa. Harrastuspaikka oli lähellä suosikkipaikkaani Tiutista, oli aurinkoinen ilta, mukanani oli termoskupillinen kahvia, kameran patteri oli ladattu ja Tiutiseen päästyäni minä tapasin yhden mummon.







Olin kävellyt Tiutisessa noin viisi minuuttia. Siinä ajassa minua oli jo tervehtinyt lehteään postilaatikosta hakeva mies ja nyt vastaani kävelevä mummo pysähtyi eteeni ja kysyi: "Jokos pääsit töistä?" Luulin mummon luulevan minua joksikin toiseksi ja rupesin selittämään. Kuinka olin kyllä tullut töistä, mutta nyt tässä vain kävelin, kun satuin odottamaan poikaani, joka oli harjoituksissa. Mummo ei osoittanut merkkejä väärinymmärryksestä, kuunteli selostukseni ja kysyi: "Haluatkos nähdä missä minä asun?" Minähän tietenkin halusin ja niin sain mummosta elävän Tiutisen oppaan koko kävelyni ajaksi. 

 



Käveltiin mummon kotitie ja päiviteltiin kodin edessä avautuvaa huisin kaunista näkymää. Nyt tiedän missä mummon ystävät asuivat, kenen kodissa on kahviteltu, missä asuu Tiutisen juoppo mies, mikä talo oli aikaisemmin kauppa jne. Näin myös remonttia kaipaavan talon, joissa ei asu ketään, mutta jota ei myydä, kun siinä on niin komea rantatontti. Huomasin, että ihanalta oppaaltani taisivat jo muistot karkailla. Osa opastuksesta tuli kolmeenkin kertaan. Vauhtia se ei haitannut ollenkaan ja kertaushan on opintojen äiti. Kävelläänkö vielä tuohonkin rantaan? Joko kävit tuolla? Kuvaa sinä vain, minä odotan tässä.









Hyvästelimme laiturilla ja kiitin seurasta. Ihailin vielä maiseman, jota mummo saa toivottavasti katsoa elämänsä loppuun asti. Omia muistojani kävin matkalla verestämässä ihan nopeasti. Tuossa alla on kuva Hallan sahasta, joka sijaitsee Tiutisen kupeessa. Linkin takaa löytyy tietoa, mitä tuohon rakennukseen liittyy. Omaan elämääni se yhdistää nuoruuden ja rakkauden. Hallan sahalla käytiin joskus miehen kanssa seurustelun alkuaikoina ihailemassa Kotkan valoja. Ja nuorisoporukalla seikkailtiin tehtaassa iltapimeällä tutkimassa paikkoja. 


Tiutisen sillan jälkeen löytyi myös tämä jonkun unelma. Riippusilta, jota pitkin pääsee omaan saareen. Istuin hetken laiturinnokassa ja mietin, että ehkä voisin ottaa tiheämmin näitä kuskausvuoroja. Lähiseudulla kun olisi ollut monta mielenkiintoisen näköistä tietä käveltäväksi, rantaa ihasteltavaksi ja taloja kuvattavaksi. Hyvä syy olla poissa pyykkikasojen ja muiden kotitöiden äärestä.




Lopuksi ajatus, tuohon aikaisempaan liittyen:

Ei sinun tarvitse saada kaikkea. Mihin ihmeeseen saisit sen mahtumaan? -Tuntematon

Ja tämänpäiväiseen: 

Ole ystävällinen aina kun se on mahdollista. Se on aina mahdollista. -Dalailama

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

RAHA TEKEE ONNELLISEKSI?

Sain pyynnön osallistua yhden tuttavani opiskeluihin liittyvään kyselyyn, jonka aiheena on raha ja onnellisuus. Tilitänpä ajatukseni nyt tähän teidänkin tiettäväksi näin sunnuntai-illan ratoksi, kun tuo raha näyttää tätä maailmaa täällä pyörittävän. Tahdoin tai en. Mistä siis koostuu ihmisen hyvinvointi? Ja onko sillä suoraa yhteyttä tilin loppusaldoon?




Hyvinvointi on minusta yksilöllinen asia, riippuen siitä mikä kenenkin tekee onnelliseksi. Olen nähnyt erittäin onnellisia ihmisiä, joilla ei minun mittapuullani ole mitään syytä olla onnellisia. Ja ihmisiä, joilla on kaikkea mitä rahalla voi saada, mutta silti naama jatkuvasti nurinpäin. Tästä johtuen olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että hyvinvointi lähtee ennen kaikkea korvien välistä. Se on asennekysymys. Itselläni se pohjautuu ihmiskäsitykseen tai -arvoon. Siihen, että kelpaan ja olen rakastettu muista syistä, kun omilla ansioillani. Tai saldoni suuruudesta johtuen.



En koe hyvinvoinniksi elämää, joka on vain minua itseäni varten. Minun hyvinvointini kaipaa yhteyttä toisiin ihmisiin. Niihin, joiden kanssa itseään voi haastaa ja joiden kanssa saa jakaa ilot ja surut. Olla oma itsensä, vailla rooleja. Kaipaan hyvään elämään mielekästä tekemistä, jossa saa kokea olevansa hyödyllinen ja tarpeellinen. Hyvä elämä pitää sisällään riittävän toimeentulon, sen oman määrosani leipää. Terveys on toivottavaa, mutta en usko siihenkään, että esim. joku pitkäaikaissairaus voisi olla esteenä hyvinvoinnille. Oleellista on asenne elämään ja siihen mitä se mukanaan tuo. Positiivinen asenne on siis minusta aika oleellinen asia sille, että voi hyvin. 





Raha on tässä elämässä minulle välttämätön paha. Sitä on oltava sen verran, että laskut tulee maksettua ja vatsa täytettyä. Raha on hyvä orja, mutta huono isäntä. Joskus teimme miehen kanssa sellaisen lupauksen, että elämän isoja päätöksiä emme tee vain rahan vuoksi. En usko, että hyvinvointia seuraa elämästä, jossa juostaan vain rahan perässä. Raha epäilemättä helpottaisi monessa kohtaa tässäkin elämänvaiheessa ja sen tähden siihen mieluusti laittaisi toivonsa. Lopulta kuitenkin aina ymmärtää, että ne elämän oikeasti tärkeät asiat on ihan muusta kuin rahasta kiinni. Rahalla ei saa onnea, eikä rakkautta tai arvostusta voi ostaa. Raha ei auta mitään niissä tilanteissa, mitkä on oikeasti elämässä merkittäviä; kun joku syntyy tai kuolee, rakastuu, tutustuu uuteen ihmiseen, onnistuu, sairastuu, voittaa itsensä, ymmärtää lopultakin mistä asioissa on kysymys, oppii uutta, näkee jotakin merkittävää, selättää pelkonsa, näkee itsensä sellaisena kuin on, uskoo tulevaisuuteen, oppii virheistään jne. jne.







Rahalla jo onnella ei siis mielestäni ole suoraa yhteyttä keskenään. Olen nähnyt sen omin silmin. Vaikka voisinkin listata heti monta asiaa, joita raha ratkaisisi tai joihin se toisi välitöntä helpotusta tai apua, en siltikään luule, että raha tekisi minusta onnellisemman tai muuttaisi elämääni parempaan suuntaan. Hyvinvointini ei ole rahasta kiinni. Joku matka, remontti, vaate tai huonekalu sen sijaan voi ollakin.

Lopuksi kysely halusi tietää, että mitä luulisin itselleni käyvän, jos voittaisi lotossa ison summan rahaa?Toivoin, että olisin silloin se ihminen, jonka luulen olevani nytkin. Sellainen, joka jakaisi saamaansa hyvää eteenpäin. Säilyytäisi suhteellisuudentajunsa ja arvonsa ja moraalinsa. En siis ajattele, että rikkaus olisi väistämätön taakka, joka pilaa ihmisen. Rikas, joka tajuaa kaiken olevan lainaa ja on valmis jakamaan omastaan, on onnellinen. Mutta rikas (ja köyhä), joka ahnehtii, vaalii ja haalii vain itselleen, on köyhä ja surkuteltava.

Saisinpa siis määräosani. Ja osaisinpa olla siitä kiitollinen.

tiistai 22. syyskuuta 2015

VAALEUS KUIN SIIVOUS

Ihastelen marokkolaisia värikylläisiä sisustuksia. Niitä revittelijöiden koteja, jotka hehkuvat värien runsautta. Viihdyin basaarien värien hehkussa. Pikarakastun punaisiin sammareihin. Huokailen maissa, joissa käytetään värejä laajalla skaalalla. Hymyilen kotikatujen väripilkuille. Lopulta päätyen itse hillittyyn skaalaan meidän kodissa. Palaten omassa pukeutumisessa mustaan, tummansiniseen ja harmaaseen. Niitä punaisia kenkiä lukuunottamatta. Loviisan keltaisen ja punaisen jälkeen valkoinen, vaaleansininen ja vaalea vihreä on ihanan raikasta. Värit on hyvät ja tarpeelliset, mutta suojapaikan ja rauhan löydän sieltä missä mikään ei vyöry päälle.








Vaaleus on kuin siivous, siinä turha katoaa ja mieli lepää. Sitä vasten asiat pääsevät oikeuksiin ja pienelläkin väripilkulla saadaan isoja aikaan. Ehkä kaikista kaunein Loviisassa oli minusta nuo yllä olevassa kuvassa olevat portaat. Vaalea seinä ja sitä vasten oleva tumma puu. Punaisella reunustettuna. Sama se on ihmisissä. Liika runsaus ahdistaa. Mutta napakkuus seesteisen keskellä tekee vaikutuksen. Itsestään varman ei tarvitse kouhottaa eikä korostaa. Kaikki näkevät oleellisen muutenkin.







Tällaiset oli Loviisani värit. Todellisessa elämässäni on ollut sadetta, joka tulvii kukkalaatikoissa. Tämän hetkinen auringonpaiste, joka mahdollistaa poran laulamisen ulkona. Talon kivijalka on kohta saanut styroksi peitteen. Mainokset odottavat lajittelua ja pyykit silittäjää. Tässä elämäni ruuhkavuosien keskellä pistelen puuroa suuhun ja toivejattelen: jos joskus vielä olisi päiviä, jolloin ei tiedä mitä tekisi.

maanantai 21. syyskuuta 2015

PUNAINEN TUPA JA PERUNAMAA

Jossakin vaiheessa haaveilin siitä mistä moni muukin suomalainen haaveilee; punaisesta tuvasta ja perunamaasta.  Kolmosen ollessa pieni, hän ihaili aina äitiään tämän pukeutuessa punaiseen. Se poika on aina pitänyt vahvoista väreistä. Niin piti äitinikin ja lapsena minulla oli niin usein päällä punaista, että pidin väristä monen vuoden paaston. Äitini nuoruuteen kuului aika kirkossa, jossa punainen nähtiin kevytkenkäisenä värinä. Tyttären pukeminen punaiseen oli ehkä protesti sille kaikelle. Nykyään punainen kelpaa taas vaatekaappiini. Punaista taloa meille ei sen sijaan tullut, vaikka yhtä käytiinkin katsomassa. Pihaan kelpuutan kukat punaisen eri sävyissä, siniset ja valkoiset, koska ne sopivat hyvin yhteen talon sinisten seinien kanssa. Loviisaan sattui myös punainen, kelpasi sen keltaisen kaveriksi.




Miksi Paholainen on punainen? Punainen on elämän väri, koska meissä virtaa punainen veri. Punaisesta tulee mieleen kommunismi ja taistolaisuus. Rakkaus on punainen. Vihaisena näemme punaista. Punaisesta tulee mieleen myös varakkuus ja kuuluisuus. Punaista mattoa pitkin jonnekin tärkeään. Purppuraan pukeutui entisaikojen mahtavat. Minä pukeudun punaiseen silloin kun kaipaan väriä. Yleensä minulla on punaiset kengät ja kohta toivottavasti myös punaiset saappaat. Yhdet punaiset maiharit jäi viime syksynä kauppaan, se kaivelee vähän vieläkin.






Loviisan rannassa on punaiset makasiinit, jotka olivat lyöneet luukkunsa kiinni. Mietin aina näitä makasiiniravintoloita ja -kauppoja katsellessa, että miksei meille Kotkaankin voisi tehdä jotakin tällaista? Kauniita vastaavia olen ihastellut ainakin Hangossa ja Porvoossa. Ihania ovat myös punaiset venevajat vesien äärillä. Tai ne Loviisan punaisten piharakennusten reunustamat sisäpihat, joista näen vain vilahduksia aitojen takaa.






Ihania punaisia: punaiset posket pakkasen jäljiltä, makuuhuoneen punainen lamppu, punaiset kukat kahvikupeissani, lapsuuden koti, omenat puussa ja puolukat metsässä, mansikat, pihlajanmarjat, joulu, ne venevajat ja punamullalla sivellyt talot, rakkauden punaiset lasit, joiden läpi katsottuna kaikki on hyvää ja kaunista. Huulipuna, jota ilman en osaa olla. Ruusu, tulppaani ja amaryllis.