VOIHAN VENÄJÄ

Kun ajaa noin 1700 km Kostromaan ja jatkaa sieltä sellaisen 20 km metsään, löytää itsensä Sumarokovskayan hirvitilalta. Lippuluukulla kielet ei kohtaa. Mutta hetken päästä paikalle polkee hirvien liikehdintää vuodesta 1976 asti tutkinut Moskovan instituutin tutkija ja ottaa perheesi yksityiskierrokselle. Tunnin aikana opit enemmän hirvistä kun kaikkina kouluvuosina yhteensä. Vaikkapa sen, että hirvet eivät pure, sillä niillä on vain alahampaat?! Ja sen, että näiden liikehdintää on hankala tutkia, koska ovat niin leimaantuneita ihmiseen. Mutta juuri sen vuoksi  ne tulevat joka aamu lypsettäväksi ja maitoa käytetään jonkun arvoitukseksi jääneen sisäelinsairauden hoitoon. Hirrrveän mielenkiitoista.

 

Sitten pitelimme sadetta ikivanhassa talossa Volgan varrella. Naapurissa oli St Ipatyn luostari, josta lähtee Romanovien taru liikkeelle. Vuonna 1613, 17-vuotias Mikhail Romanov asusteli luostarin punaisessa huoneessa. Eräänä päivänä hänelle tuli sana siitä, että nyt hänestä tehdään Tsaari. Siitä lähtien jokainen itseään kunnioittava Romanov kävi vierailulla Ipatyn luostarissa. Katsoimme luostarissa käydessämme filmatisoinnin Tsaari Nikolas II:n ja hänen perheensä vierailun luostarissa vuonna 1913. Silloin kun Romanovien taru kävi jo kohti loppuaan. Kostroma on Romanovien kaupunki.

 

Sisäänkäynti majapaikkaan.

 

Tyttöjen huone on skandinaavisempi, meillä tällainen venäläinen väritys. 

 

Mummon pullapuodista napataan rahakapullat iltakahvin kaveriksi. 

Koko yön sataa. Aamulla kuuntelen pienessä keittiössämme vesipannun vislausta. Matkaväsymys alkaa hiipiä mekon alle. Mitä jos koko päivänkin sataa? Netti ei toimi ja blogi on jäänyt päivittämättä. Isäntäväeltä olemme saaneet vinkin käydä Yaroslavl:ssa Rostoviin mennessä. Näin teemmekin. Yaroslavl:ssa tuulee, mutta ei sada. Kirkot seisovat vieri vieressä, mutta keskitymme maallisempiin. Mitä matkalainen tarvitsee: toimivan netin, täyden vatsan ja tyhjän rakon. Hyvä on, pala kakkua ja kahvi kaupan päälle ei haittaa yhtään. Kuvia on, mutta taitaa tulla ilman niitäkin varsin kukarikas postaus.

Sitten saapuu se päivän vau-efekti. Kurvaamme Rostovin kotimme pihaan. Pieni punainen mökkimme seisoo kaupungin Kreml pihan toisen aidan takana ja pihan toisessa laidassa on punainen portti. Portilta vie ruohoittunut polku Nero-järven rantaan. Tummien pilvien välistä paistaa kultainen aurinko. Ajatukseni siitä, että käymme vain ulkopuolia katselemassa, väistyy. Rostovin Kreml on hieno ja sen muurit on pakko kiertää.

 

Meidän punainen pieni mökkimme.

 

Toisella puolen pihaa on Kreml ja toisella Nero-järvi. Sijainti ei tästä kyllä voi paremmaksi muuttua:).

  

Alhaalla keittiö, kylppäri ja tyttöjen huone. Ylhäällä meidän parvi. Toisessa ikkunassa Kreml näkymä ja toisessa pihlajan järven edessä<3.

 

 

Nämä dramaattiset pilvet ja niiden välistä paistava kultainen aurinko. Vuorotellen kylmä ja sopiva. Meillä on ihan liian vähän vaatetta tälle reissulle. Helleaaltoa seurasi Siperian jäätävät tuulet. Vai mitkä lie. Kaunista on kuitenkin. Tämä iltakin kuin mikäkin maailman seitsemäs ihme.

 

  

 

 

Maksamme sisään luostariin. Lipuissa on valinnanvaraa. Valitsen siis muurikävelyn. Kannatti. Se muuten kannattaa aina!

 

En sano, että olemme saaneet luostareista nyt tarpeeksi, sillä huomenna olemme matkaoppaani mielestä Venäjän pyhimmässä. Sanon kuitenkin, että tälle päivälle on luostari- ja kirkkokiintiö täynnä. Kävelemme takaisin kotiin rannan kautta. Muurin taa jää monta kirkkoa. Kirkkoja piisaa myös muurin ulkopuolelle. Ja koteja rähjäisistä runsaisiin. 

Oletko koskaan ajatellut matkustavasi Venäjälle? Kannattaisi. Tällaista matkaa en muista monesti kokeneeni. Voihan Venäjä. Olet <3.

SILKKAA SATUA

Pietari oli kaunis ja kultturelli. Moskova ihana ja ihmeellinen. Mutta Suzdal on silkkaa satua. Olemme matkustaneet aika monessa kaupungissa elämämme aikana, mutta Suzdalin läpi kuljettuamme, tuumasimme miehen kanssa yhteen ääneen, että vaikea on muistaa montaakaan tätä kauniimpaa kaupunkia. Matkaopas kehoittaakin, että jos haluaa tutustua vain yhteen Kultaisen renkaan kaupunkiin, sen on oltava tämä. Ymmärrän, vaikka en niitä muita ole vielä nähnytkään.

 

Asumme täällä kaupungin pohjoispuolella puutalokorttelissa, luostarin muurien vieressä. Kiven heiton päässä virtaa kaupungin läpi mutkitteleva joki. Kirkon torneja nousee jokapuolella. Luostareitakin on useita, mutta kaunein niistä on mielestäni tämä meidän naapurissamme oleva Saviour Monastery of St.Euthymius. Jos ryhdyn nunnaksi, anon päästä sinne. (Munkit älköön vaivautuko vastustelemaan!) Kaupungin keskivaiheella oleva luostari on päässyt osittain romahtamaan. Sitten on vielä muutama muukin. Emme edes yritä ehtiä niihin kaikkiin.

 

Myös ravintola on kaunis ja niin persoonallinen.

 

Puutaloidylliä kaunistaa pihojen kukkaistutukset ja monet omena- ja luumupuut. Viikon helteen jälkeen oli viileä päivä, mutta Suzdalin ilta helli meitä vielä auringolla, kun kävelimme joen vartta takaisin majapaikkaan. Niin paljon kaunista. Kiinnitän katseen mm. mitä koristeellisempiin ikkunanpuitteisiin. Miksi olinkaan kuvitellut kaikkien venäläisten elävän rumissa kerrostaloissa?

Kuin kaunis uni. Mutta niin tosi. Hyvää yötä!