PISTIVÄT ELÄMÄNSÄ RISAISEKSI

Eilen aamulla tämän perheen isi ja äiti pistivät elämänsä risaiseksi. Pakattiin kamat kassiin, hyvästeltiin jälkikasvu ja sovittiin hoitokuviot mummolaan. Mies viime hetkellä kiinnitti terassiin "ihan pari ruuvia vaan" ja sen vaimo juoksi antamaan "vähän tomaateille vettä". Sitten istuttiin autoon ja jätettiin salaojat, pihan tasoitukset, perhe-elämä yms. hetkeksi aikaa tauolle. Oltiin vaan mies ja vaimo ja tehtiin mitä huvitti. Juhlistettiin hääpäivää vähän jälkikäteen. Ja mitähän se elämän risaiseksi pistäminen piti sisällään, on monelle varmaan ihan käsittämätöntä settiä:D. 

Minulla on jo vuosia ollut pakkomielteenä päästä Tuusulajärven taiteilija-koteihin. Ajoimme siis Tuusulaan ja kurvasimme alkajaisiksi Lottamuseon pihaan kahville. Ensin meillä ei ollut kyllä tarkoitus käydä siellä itse museossa, mutta kun  keksimme investoida museokorttiin, täytyi sille tietenkin sitten alkaa hankkimaan katetta. Lottamuseo olikin sitä paitsi mielenkiintoinen kohde. Olisin voinut pidemmänkin aikaa istua kuuntelemassa lottien tarinoita puhelimesta tai videolta. Mutta kun oli niin monta muutakin paikkaa jossa käydä, jatkettiin matkaa.

Taloista ensimmäisenä kävimme kurkkaamassa Aleksis Kiven kuolinmökkiä. Se oli jotenkin niin liikuttava vaatimattomuudessaan. Ajatella kuinka Aleksis virui veljensä perheen vaivoina näissä pikkuruisissa tiloissa viimeiset kuukautensa tässä Syvälahden torpassa. Miten ylipäänsä elämä oli ennen yksinkertaista ja karua. Ja kun tämän vaatimattomuuden jälkeen näkee sen kulttuuri-iloittelun, joka Rantatielle saapui taiteilijoiden asettuessa aloilleen, tulee jotenkin kummallinen olo. Miten nämä maailmat koskaan kohtaavat? Kohtasivatko ne? Elikö kulttuuriväki kuplassaan ja näkikö torppien asukkaat heidän töillänsä olevan mitään arvoa? 

Aleksis-rukka ei ainakaan eläessään ehtinyt liiemmin kiitoksia työstään saamaan.

Millä mielellä mahtoi talonväki majoittaa sairasta sukulaistaan ahtaissa nurkissaan?

Sauna oli melkein yhtä suuri kun itse torppa!

Runoilija ja näytelmäkirjailija J.H. Erkko rakennutti itselleen Erkkola-nimisen taiteilijakodin Tuusulaan vuonna 1902. Erkko ainakin näkin Aleksis Kiven arvon, sillä Erkkola rakennettiin omistajansa toivomuksesta lähelle Syvälahden torppaa. Taiteilijoiden taloissa ei saanut kuvata sisällä, joten kuvat ovat nyt sitten satunnaisia ulkoräpsyjä sieltä ja täältä. Erkon talossa oli taidenäyttely. Olisin kaivannut sinne enemmän entisen omistajansa ajatuksia ja työtä näkyville. Netistä opin sen, että Erkko oli suomalaisen aforismin uranuurtaja ja julkaisia ilmeisesti ensimmäiset suomalaiset aforismit vuonna 1889 teoksessaan Runoelmia ja ajatelmia. Olisi ollut mukava lukea niitä talon seiniltä!

Halosenniemi oli minusta paikkana kaikista hienoin. Olisi olettanut, että jokainen olisi halunnut rakentaa huvilansa lähelle vettä, kuten taidemaalari Pekka Halonen, mutta näin ei yllätyksekseni ollut. Muut tyytyivät eloon maaseudun rauhassa. Vesi näkyi tämän talon jokaisesta ikkunasta ja erityisen ihana oli taiteilijan ateljee. Ilmaa oli reissumme aikana jos jonkunlaista. Halosenniemeen saavuttuamme tuli vettä reippaasti. Mikäs oli talossa sadetta pidellessä. Yläkerran jostakin kulmahuoneesta löysimme Pekan Italiasta lähettämän kirjeen. Se oli kyllä talon mielenkiintoisin anti, muistakaa lukea, jos käytte. Pekka ei oikein italialaisista perustanut, rahat oli lopussa ja pyysi kirjeen saajaa lähettämään sitä hänelle, "kun on jatkuvasti noita kuluja". Minä tiedän Pekka, että miltä se tuntuu:).

Sokerina Tuusula-kierroksemme pohjalla oli vielä Sibeliuksen Ainola, joka valmistui Tuusulanjärven rantatielle vuonna 1904. Elämä Helsingissä oli käynyt säveltäjän hermoille ja muutto Ainolaan takasi työrauhan koko Sibeliuksen loppuelämäksi. Pitkän elämän hän saikin Ainolassa viettää, sillä kuolema korjasi säveltäjän 20.9 vuonna 1957 Sibeliuksen ollessa 91-vuotias. Aino-rouva asusteli talossa vielä 11-vuotta miehensä kuoleman jälkeen.

Puutarha oli kaunis! Ja niin valmis:).

Ainolan puhuttelevinta antia oli minulle keittiön takana oleva pieni palvelijattarien huone. Siellä asusti Ainolan pitkäaikaiset palvelijattaret Aino Kari ja Helmi Vainikainen (yllä kuvassa Sibeliuten lasten ja lastenlasten kanssa), joista tuli monien yhteisten vuosien aikana Sibeliuksille kuin perheenjäseniä. Sisäkkö-lastenhoitaja Aino ja keittäjä Helmi työskentelivät perheessä lähes 60-vuotta. Melkoista omistautumista toisten elämälle! Unohtuiko siinä omat haaveet, vai tuliko Ainon ja Jeanin perheestä niin oma, että lakkasi mitään muuta kaipaamasta? Kun asuu lähes 60-vuotta palvelijattarien kammarissa kahden, täytyy ainakin hioutua yhteen asuinkumppaninsa kanssa?  Näiden naisten mietteitä olisi kyllä mielenkiintoista kuulla.

Tuusula oli ehdottomasti hyvä paikka pistää elämänsä risaiseksi:D. Mutta mitä sitten tapahtui, siitä kuulette ensi kerralla! 

TOISAALTA JA TOISAALTA

Toisaalta minusta tuntuu, että kesä ei oikein ole tullutkaan. Se johtuu siitä, että minulla oli tälle vuodelle erittäin vähän kesälomaa ja sekin vähän on ollut hyvin työpainotteista. Turkin helteitä en ole kaivannut pätkääkään, joten kelit eivät ole liikoja riipineet. Kesän tunnun koleus kyllä useimmiten vie ja esim. kesävaatteita tai -kenkiä olen käyttänyt tänä kesänä ehkä kolme kertaa. Kesän vakiovaatetus on tainnut olla farkut ja takki. Jossakin vaiheessa taisin Säiden Säätäjälle esittää toiveen siitä, että olisi edes joskus sen verran lämmintä, että ei tarvitsisi käyttää koko ajan takkia. 

Toisaalta olemme kaikesta huolimatta saaneet kokea monta hyvin kesäistä asiaa. Tänään tuossa pihalla mm. mietin, että tämä on ollut erittäin hyvä kesä. Olemme saaneet monta asiaa tehtyä. Vieläpä sellaisia asioita, joita en ikipäivänä olisi kuvitellut meidän osaavankaan tehdä. Remontin keskellä on ollut aika monta kertaa, jolloin olemme saaneet miehen kanssa nautiskella aamu- tai välikahvit pihalla. Joskus istuen vallihautojen yli menevillä "laskusilloilla", joskus terassilla tai kiven nokassa. Olemme paistaneet makkaraa, grillanneet, käyneet saunassa ja uimassa, mökkeilleet jne. Koleuden vuoksi ei ole tarvinnut ollenkaan ostella kesävaatteita.

Mikä kesä on? Minulle se on sen verran lämmintä, että tarkenee ilman takkia. Tänään taas sain sellaisen päivän ja nautin siitä kovasti. Kesä on aamuja, jolloin ei tarvita herätyskelloa. Niitä minulla on ollut luvattoman vähän, mutta toisaalta on ollut ilo huomata, että aikainen lintu ehtii tehdä paljon enemmän kuin nukkujalintu. Kesä on olotila, jolloin maailma on avoin ja voi keksiä jotakin spontaania. Tänä vuonna sitä on ollut tarjolla vähemmän, mutta kuitenkin on ollut hetkiä ja päiviä, joihin olen osannut tarttua. Mattopyykki. Retki naapurikaupunkiin. Kävely Langinkoskelle. Luetut kirjat.

Kesä on minulle ruoka. Mansikat, uudet perunat, makkara, herneet, mustikat, raparperi, rommirusinajäätelö. Olen saanut maistella noista kaikkea. Tänään ehdittiin mummon ja tyttöjen kanssa metsäänkin. Pari tuntia tyttöjen ja itikoiden ininää:). Useampi litra vattuja mustikoita pakkasessa. Hyvä me!  Kiitos tytöt! Seuraava marjaretki taidetaan kyllä tehdä mummon kanssa kaksin. Kaks mummoa (nykyinen ja tuleva) menee mustikkaan. Ja poimii vattuja kanssa? Jos vain ehditään.

Meidän tytöt ei tykkää itkikoista, hämähäkeistä, madoista, eikä mistään mikä metsässä pörisee.

Vattuja saatiin silti kolme litraa ja vadelma-mustikkasekoitusta melkein saman verran. Oiva saalis ja nyt se on jo pakkasessa odottamassa talvea.

Mikä parasta: kesää on vielä jäljellä. Vaikkakin se kuluu edelleen työpainotteisesti, on meillä vielä tiedossa spontaania toimintaa, juhlia, ehkä joku herätyskelloton aamu ja monta kesäistä makuakin maisteltavaksi. Nautitaan siis kesästä!

KOSKA TEEMUKIN

Käytiin tänään Meripäivillä. Koska Teemukin kävi. Ei tosin nähty Teemua eikä venettä. Tavoitelistalla oli äidille rommirusinajäätelö, kolmoselle muikkuja ja epämääräistä haahuilua alueella. Kaikki saavutettiin. Lisäksi kuopus päätyi myös jäätelön ostoon ja esikoinen sijoitti rahojansa karkkeihin. Tulin tehneeksi seuraavan huomion: jotta Meripäivillä olisi mukavaa tai jotakin tekemistä, pitäisi lompakkoa raottaa joka mutkassa. Ostaa juotavaa, syötävää, lisää juotavaa ja lisää syötävää sekä käyttää lapsia tivolissa. Jos ei ole valmis raottelemaan lompakkoaan, on Meripäivillä suorastaan tylsää. Kahden tunnin kierroksen jälkeen olimme kaikki valmiit poistumaan takaisin remonttikohteeseemme. 

Maksusta voisi olla sumopainija. Tai ostaa kauniita marjakoreja.

Syödä muikkuja.

Ja monenlaista muutakin ruokaa.

Juoda kaljaa, mikä taitaa monille olla se juttu Kotkan Meripäivillä. Ei meille.

Aikaisempina vuosina olemme viettäneet monen monta tuntia Lasten Meripäivillä askartelemassa. Tänä vuonna perheen askarteluikäiset ovat tipahtaneet yhteen. Toisaalta tänä vuonna olisi Lasten Meripäiville päässyt ilmaiseksi. Käytiin siis katsomassa ja huomattiin, että ilmaiset kemut ei vedä kansaa. Koulun piha, joka aikaisempina vuosina oli täynnä lapsiperheitä oli tänä ilmaisena vuotena lähes tyhjä. Miksi? Vaikka olisi saanut palloja tältä pitkäjalkaiselta mieheltä?

Aikaisempina vuosina Meripäivät ovat sijoittuneet tori-satama välimaastoon. Tänä vuonna juhlat oli hajoitettu Sapokkaan, torille, Lehmuskujalle, sekä satamaan Tivolin osalta. Sibeliuspuistossa, jossa aikoinaan nuoriso tallasi nurmikot leiriytyessään juomiensa kanssa sinne, oli tänä vuonna neuleita. Koko Kotka neuloi puut monenlaisin taideteoksin. Ryyppypuisto on nykyään Isopuisto. Niin se maailma ja Meripäivät muuttuu Eskoseni.

Kotona tehtiin koesadonkorjuu. Saatiin vauvaperunoita ja -porkkanoita:). Söpöjä, mutta taidetaan muut jättää vielä kasvamaan. Tällä kertaa ei ole tarjota Paluumuuttajattaren päivän asua, mutta onhan nämä remontin runtelemat kynnet ja sormet sadon kokoa näyttämässä. 

Sunnuntaina pyhitetään lepopäivä ja rempat saa odottaa maanantaihin. Ajamme siis katsomaan kakkostamme, joka on ollut tiistaista asti rippileirillä. Pojasta ei ole kuulunut kerrassaan mitään. Lopulta kirjoitin tekstiviestin ja kysyin, että "Miten siellä menee? Tarvitsetko jotakin, kun tulemme." Vastaus oli lyhytsanainen ja se kuului: "Hyvin, tarvitsen huppareita". Huppari siis ostettu, pakattu myös rippijuhlavaatteet. Aamulla startataan matkaan klo. 7. Neljä tuntia suuntaansa. Tähän remppaan verrattuna se tuntuu silkalle levolle. Ja laatuajalle, sillä teemme edestakaskiekauksen siipan kanssa kahden:D.

MIKSI MENNÄ MERIPÄIVILLE

Kotkassa vietetään parasta aikaa Meripäiviä. Ilma on paikoin suosinut juhlia ja paikoin sitten taas ei. Kävimme katsomassa perinteisesti avajaisparaatin torstaina. Siitä ei ole ainuttakaan kuvaa, koska jouduimme ensiksikin ruuhkaan. "Katsokaa, täällä on ihan oikea ruuhka. Kotkassa!" hihkui kolmonen, kun juutuimme Hyväntuulentien autojonoon. Ehkä hänestä tuntui kotoisalta, kun matelimme sitä muutamaan kilometriä ihan valehtelematta puoli tuntia? Paraati pääsi jo alkuun, kun jätin perheen lopulta tien viereen ja lähdin itse etsimään parkkipaikkaa. Löytyihän sellainen lopulta silloin, kun paraati oli jo mennyt. Onneksi muut ehtivät sen nähdä! Kuopuksen jumppajoukkue voitti ilmeisesti paraatin parhaimmain palkinnon. Hipsi vettä, mutta väkimäärän paljoudesta päätellen suomalaiset eivät ole sokerista.

Sen koommin emme ole ehtineet Meripäiviä ihmettelemään. Täytynee siis kysyä, että miksi mennä Meripäiville, kun voi esimerkiksi lopultakin käydä pesemässä keittiön ja eteisen likaiset matot läheisellä matonpesupaikalla? Muiden juhliessa ja sään melkein suosiessa  saadaan kuopuksen ja kolmosen kanssa matot pestyä alta aikayksikön. Pesupaikan mankeli on ihan onnen omiaan näiden Turkin tuliaisten kanssa.

Minulla tätä kesälookkia sitten löytyy joka kuvaan. Pitäisiköhän käydä muotibloggariksi:D?

Isäntä miettii, että miksi mennä Meripäiville, kun voi kärrätä soraa, kiskoa tiilejä irti seinästä, alustaa terassille paikkaa, paikata kellarin seiniä tms. Tekee hurjan pitkää päivää. Herää öisin miettimään, että kuinka se betonivalu nyt menisikään ja pitää siippaakin valveilla pohdinnoillaan. Ja huolihan tarttuu. Minä lähinnä murehdin sitä, että kuinka saadaan rahat riittämään, kun projekti vain paisuu ja paisuu… Oikeasti minulla on kyllä luottoa Korkeampaan. Jotenkin ne asiat ovat aina järjestyneet. Rahatkin mitä merkillisimmin riittäneet. Tälläkin kertaa? Aamen.

Tässä pitäisi parin viikon päästä olla terassi. Tai sitten ei?

Kuopus miettii, että miksi mennä Meripäiville, kun voi ratsastaa pitkin pihoja. Nythän täällä esteitä riittää!

Kasvimaalla kukoistaa. Ehkä minussa piilee sittenkin joku puutarhuri tai sitten kaikki on tämän kummallisen kesän syytä? Perunanvarret kaatuilee pitkää pituuttaan. Kesäkurpitsa pukkaa satoa ja kukkaa. Tomaateissa, omenapuissa ja herneissä on paljon potentiaalista syötävää. Harrastan kasvimaatutkailuja päivittäin. Aina yllätyn iloisesti. Näkyy se kasvunihme nuorisoakin kiinnostavan. Miksi mennä Meripäiville, kun voi tutkia, että onko kesäkurpitsat kypsyneet?

Sveitsiläinen vieraamme kehui kesäkurpitsan kukkia herkulliseksi. Sisään kala ja paistetaan pannussa. En ole kokeillut, vielä. Onko joku muu? Sen sijaan olen testaillut muita uusia ruokareseptejä ja sen johdosta olen kyllä ihan tyytyväinen itseeni.

'

Jos totta puhutaan, meillä on hieman syyllinen olo ja paha mieli siitä, että lasten kesä menee tämän projektin ehdoilla. Isä ei kerkeä ja äiti ei ehdi. Ovat raukat saaneet olla kärräämässä, kantamassa tai olla liian paljon itsekseen. Toisaalta yllättäviä yhteisiä hetkiä syntyy, kuten vaikka tänään. Mies oli kehoittanut kuopusta rakentamaan seinien tiilistä grillin, jossa voisimme polttaa oksia, seinän välistä löytynyttä vaneria ja muuta palavaa roskaa. Tyttö oli tehnyt työtä käskettyä ja tällainen tekele ilmestyi keskelle pihaa. Täytti tehtävänsä hienosti ja lopuksi piti tietysti paistaa hiilloksessa makkarat.

Veikan kanssa rakensivat myös penkin grillin eteen:).

Ehkä me joskus muistelemme lämmöllä tätäkin salaojakesää, jolloin pihalla oli kuopuksen itse tekemä  grilli ja pimenevässä illassa paistettiin makkarat? Ja huomenna meillä on kyllä tarkoitus lasten kanssa ehtiä vähän niitä Meripäiviäkin katsomaan, vaikka isännän täytyykin jatkaa täällä pihamaalla. Ehkä saan muutaman kuvan otettua teillekin siitä toisenlaisesta tunnelmasta?