LOMA JOKA ON LEVOKSI

Esikoinen kysyi, että pidänkö enemmän kaupunkilomista vai tällaisesta. Vastasin aikailematta, että molemmista. On ihanaa nähdä uusia paikkoja, kävellä katuja ja kierrellä kauppoja, kahviloita ja museoita. Mutta tällainen loma on levoksi. Kun muu perhe katoaa rinteeseen, jään petiin. Ilman mitään suunnitelmia tai tavoitteita. Katson muutaman ohjelman, haen sängyn viereen lisää kahvia ja aamiaista. Luen. Eilen upposin Lina Heyderichin valheelliseen maailmaan (Terhi Rannelan Frau) ja tänään olen ollut Shafakin Istanbulissa arkkitehti Sinanin ja elefantin hoitaja Jahanin seurassa (Elif Shafakin Valkoinen elefantti). Esikoinenkin on pysytellyt mökillä kirjojen parissa, mutta hänen kirjansa ovat täynnä matemaattisia tehtäviä. Ne kirjoitukset, jos ette muistaneet.

Muun perheen saapuessa syömään, on noustava. Pojat linnottautuvat vuorostaan television ääreen, mies lähtee takaisin rinteeseen ja vie minut ja tytöt ladun päähän. Olen markkinoinnut tämän viiden kilsan lenkkinä, mutta jos totta puhutaan, niin taulussa lukee että matkaa Luppoon on 8,2 kilometriä. Keli on mitä parhain, joten eiköhän me siitä selvitä. Sukset jalkaan ja menoksi.

Edellisestä hiihtolenkistä on noin vuosi. Silloin sivakoitiin Tahkon maisemissa. Tämä talvi ei ole suosinut hiihtäjiä Kotkassa, sillä lumi on tullut ja mennyt nopeissa sykleissä. Kuopus määrää tahdin ja se on erittäin sopiva. Etenemme noin kilometrin kymmenessä minuutissa. Siinä vauhdissa äiti voi pitää rauhassa perää ja ottaa välillä kuvia. 

Aurinko painuu mailleen. Ladun oikealla puolella aukeaa näköala tuntureille. Maasto on kesyä. On malitilliset nousut ja laskut. Suksi suhisee ja luistaa juuri sopivasti. Vaatettakin sattui päälle passelisti, ei ole kylmä eikä kuuma. Opasteita on matkan varrella ja koko ajan saadaan olla kartalla. Omaa mökkiämme vastapäätä, tien toisella puolella on Luppo, johon latu päättyy. Tunti ja 20 minuuttia olemme keränneet kokemusta nimeltä "hiihto Lapissa".

Ilta on jälleen kirkas ja taivaalla monen monta tähteä. Pistäydyn tuon tuosta pihalla revontulia bongaamassa. Saas nähdä, että onnistaako. Huomenna olisi aika ahtautua taas autoon ja suunnata auton nokka kohti etelää. Jos ei nähdä revontulia nyt, on pakko tulla takaisin joskus toiste.

PORO, SINUT ON NÄHTY

Aamu valkeni kauniina ja kylmänä. Nousimme Pyhätunturin päälle. Hirvitti jo hississä. Muiden sujahtaessa mäkeen, me esikoisen kanssa sujahdimme Tsokkaan kahville. Katselimme ylhäältä avautuvaa maisemaa turvallisesti lasin takaa. Nostin hattua tuolle etelässä kasvaneelle jälkikasvulleni. Laskettelevat, kun vanhat tekijät. Ensimmäisten laskujen myötä lauhtui myös pakkanen. Ylhäälle mennessä asteita oli 25, alas tultuamme enää reilu kymmenen.

Team Istanbul valmiina ensimmäiseen laskuun.

Minulla oli tälle matkalle kaksi toivetta. Nähdä poroja ja revontulet. Muiden jatkaessa mäenlaskua, me lähdimme esikoisen kanssa ajelemaan. Kauniit lumiset puut tien vieressä. Välillä puiden välistä pilkistävä luminen tunturi. Niitä voi itseasiassa katsella ihan paikallaankin, joten ajelu on sen puoleen turhaa. Porot eivät yllättäen vaellelleetkaan puiden lomassa tai tien vierustalla, vaan pysyttelivät jossakin muualla. 

Ruokatauon jälkeen perheen miesväki palasi takaisin rinteeseen. Me naiset päätimme ottaa porosta mittaa. Jos poro ei tule meidän luoksemme, me menemme sen luokse. Lähellä oli esitteen mukaan Kopara niminen poropaikka jonne suunnistimme tunturin juurelta noin viidessätoista minuutissa. Kyltti kertoi paikan menneen kiinni 20 minuuttia sitten, mutta mitäs siitä. Poro, sinut on nyt nähty. Jos et nyt ollutkaan villinä ja vapaana auton edessä, niin tyytyväisenä aitauksessa evästä mutustaen kuitenkin. Olen tyytyväinen.

Miesväkeä odottelimme loppuajan tunturin kupeessa sijaitsevassa ravintolassa kahvin ja kaakaon voimin. Eläköön maisemaikkunat ja lämpö. Kuudelta kurvasimme mäen alle autolla ja laskijat saivat kurvata suoraan autoon. Hieno päivä, jossa oli jokaiselle jotakin.

Illan aikana olen tiiraillut ikkunasta ulos. Taivas on kirkas, joten kaikki mahdollisuudet taivaan tuliin on olemassa. Sitä ennen syön vielä yhden laskiaispullan ja haastan perheen Trivial Pursuittiin. Ja jos ei tänään onnista, niin onhan meillä huominen.

KAUAS ON PITKÄ MATKA

Auto on sullottu tupaten täyteen. Jalkoja ei liiemmin mahdu siirtelemään. Ensimmäinen tunti vaikuttaa katastrofaalisen huonolta. Aurinko ei ole noussut ja lunta sataa vaakatasossa suoraan kohti ikkunaa. Tai siltä se ainakin näyttää. Pitkiä valoja ei voi sytyttää tai näkyvyys katoaa kokonaan. Niin se katoaa myös autojen tullessa vastaan, tupsauttaen meidät lumipölyn keskelle. Matkan varrella onneksi välillä selkenee. Jäiselläkin tiellä uskaltaa lopulta ajaa ilman kokovartalojännitystä. Menemme neljän tunnin ja 300 km jaksoissa. Se tarkoittaa kahta pysähdystä matkan aikana. Kotkan jätämme taaksemme aamulla kello kuusi ja perillä olemme seitsemältä illalla. Revontulet ovat piilossa pilvien takana. Maisemat piiloutuneet pimeään. Kauas on pitkä matka, mutta lopulta sinnekin näköjään pääsee perille.

Pitkä matka piti morsiusparinkin kulkea, jotta löysivät toisensa. Kemijärven tytöt näyttävän tupsahtelevat elämäämme säännöllisin väliajoin. Yksi saapui Istanbuliin näin kohtalokkain seurauksin. Niinan kanssa melko samoihin aikoihin astui elämäämme Turun poika, joka kolmen kuukauden sijasta jäikin Istanbuliin yli vuodeksi. Tutustui hääpariin ja päätyi bestmaniksi niihin Turkin häihin. Samoihin häihin saapui morsiamen suku Kemijärveltä.  Kaasona toimi morsiamen serkku. Arvaattekin ehkä, että tänään sen bestmanin ja sen kaason häitä juhlittiin Kemijärvellä. Saimme katsoa ihan videolta, kuinka pariskunta löysi toisensa niissä häissä, joista seurasi nämä häät. 

Näissä häissä on ajateltu kaikkea. Ohjelman välissä on varauduttu jopa onnenkyyneliin. Onni meitä kohtaakin heti alusta asti. Juuri kun olemme asettautuneet omaan riviimme, astuu seuraamme tämä ihana Istanbulin meihin yhdistämä. Martta on tällä kertaa lentänyt Suomeen tapaamaan äitiään ja meidän onneksemme päätti ajaa myös näihin häihin. Ensin jaamme saman rivin kirkossa ja juhlassa päädymme samaan pöytään kuulumisia jakamaan. 

Päivän aikana opimme monta asiaa morsiusparista. Morsian oli penkkareissa hobitti, nuoruudessa reipas partiolainen, jolta onnistuu edelleen merimiessolmut. Sulhanen on suomenmestari, joka ei pidä mopoautoista. Opimme myös monta asiaa Kemijärvestä. Kaupunki on vuosien varrella kutistunut. Asukkaat ovat kaikonneet työpaikkojen vähenemisen vuoksi. Morsiamen isä on paikkakunnan alkuasukkaita, hänen esi-isänsä on ensimmäisiä kaupunkiin pysyvästi muuttaneita. Ensin oli lohirikas koski ja ruokaa tarjoava riista, nyt toimeentulomahdollisuuksien kanssa kamppaileva kaunis pieni noin 7500 asukkaan kunta, joka tuli meille ja monelle muulle suomalaiselle tutuksi televisiosarjasta "Taivaan tulet". Ne tulet eivät vielä ole loimunneet meille, koska taivas valmistelee muulle perheelle uutta kokemusta: laskettelua puuterilumessa.

Kirkosta siirrymme juhlaan. Seurakuntatalolla kaikki kertovat, että kesällä Kemijärvi vasta kaunis onkin. Voin sieluni silmin nähdä valkeiden aukioiden loiskuvan sinisenä. Kauniilta se näyttää tämä lumikin, kuten lumeen ripotellut lyhdyt tulppaaneineen. Talvihäissä on puolensa. Vaikka se, että hääväki voi morsiamen ja sulhasen kuvausreissun aikana nautiskella lämmintä glögiä ja kaakaota. Ja tehdä pikaisen kauppareissun lähikauppaan ruokavarastoa täydentämään.

Ovat naimisissa. HUI!

Porot ovat pysytelleet piilossa. Asioilla on puolensa. Kuulemani mukaan täällä 300 poroa kuolee joka vuosi törmäiltyään autojen kanssa. Minä en halua niin kirjaimellisesti törmätä poroon. Saamme vinkkejä, kuten "mene Pyhän huipulle, vaikka et laskisikaan alas." Huomenna otan vinkeistä vaarin ja kuvaan nämä tunturit ja lumen kuorruttamat maisemat. Talven sellaisena, kun se eteeni nyt annetaan.

Mökki oli edullinen, mutta ylitti kaikki toiveet. Voisin vaikka suositella. Googlaa Pyhätunturi ja Eetula. Tässä on kotimme vielä muutaman päivän ajan. Suksiboxissa kulki mukana niin laskettelusukset kuin murtsikatkin. Molempia on ajateltu käyttää. Edessä on pari päivää aikaa keskitttyä lumeen ja Suomen talveen. Morsiusparille vielä tuhannesti onnea ja ihanaa matkaa lämpöön! Pitäkää huoli tosistanne, löytäkää yhteinen elämä. Kotkassa on aina ovi, josta olette tervetulleet sisälle. Kiitos tästä päivästä.