ARMONLINNA JA MUUT KAUNOKAISET

Johan Creutz perusti ruukin Kymijoen läntisimpään haaraan vuonna 1698. Nimen Strömforsin ruukki se sai vuonna 1744 uusilta omistajiltaan Nohrstömiltä ja Forsellilta. Nykyistä ruukin asua on pitkälti kiittäminen leskirouva Virginia af Forsellesta, joka 31-vuotiaana otti ruukin johtoonsa ja luotsasi sitä melkein 60-vuoden ajan. Näiltä ajoilta on mm. suuri osa ruukin kauniista rakennuksista, joista osaan pääsimme sunnuntaina kurkkimaan sisälle. Herättihän se kunnioitusta tajuta, että taloilla oli ikää jo 250 vuotta!

Rannalla oleva Armonlinna sai nimen "hänen armoltaan Virginialta". Se on ilmeisesti jonkun koti, mutta myös hotelli. Siitä kuvia lopussa. Sitä ennen kipaistiin mm. tähän rakennusapteekkiin, jossa oli kaikenlaista myynnissä kovin kauniissa rakennuksessa. Ennen nähtiin vaivaa, jopa tehdasrakennusten kanssa.

Siis katsokaa nyt näitä ikkunoita! Siinä saa ankeuttajat kyytiä näitä katsellessa!

Strömforsin ruukki on yksi vanhimmista rautaruukeista Suomessa. Se pysyi af Forselles'in suvussa yhteensä 132 vuotta, kunnes Antti Ahlström osti ruukin sitä ympäröivine maineen vuonna 1886. Ruukissa keskityttiin Antin toimesta sahatoiminnan kehittämiseen, joka jatkui ruukissa  samalla hyväksi havaitulla tekniikalla aina vuoteen 1950 asti. Ruukki on aina ollut monitoimiyritys. Täällä on toiminut rautaruukin, sahan ja myllyn lisäksi myös panimo, krouvi ja tiilitehdas. Täällä on myös harjoitettu maa-, metsä-, ja puutarhataloutta sekä miilunpolttoa. Nykyään ruukissa jatketaan vanhaa käsityöläisperinnettä. Lahjatavaroita, käsitöitä ja taide-esineitä on myynnissä suloisissa putiikeissa. Ruukissa toimii kesäteatteri. Täältä löytyy myös ihania majoitustiloja ja paikkoja, jossa voi kahvitella ja ruokailla.

Näissä puitteissa myös asutaan ympäri vuoden. Kuten vaikka Kotkansaarelta ruukkiin muuttanut palomies-valokuvaaja, joka kohentaa kotiaan sitä mukaa, kun saa siihen varoja. Kehui miljöötä, jossa kelpasi kuvailla. En epäile yhtään. Tai tämä ensimmäinen koti pienelle perheelle heti tässä kuvan seurueen vieressä.

Alla kuvat palomiesvalokuvaajan kotoa. Studio oli niin kaunis. (Ensimmäinen kuva ylhäältä)

Makuuhuoneen ikkuna oli kaunis kuin koru.

Seuraavassa kodissa asui pariskunta, joka pyörittää Lomatähdet-yritystä. Heillä on lukuisia majoitustiloja ja omistavat myös Ruukin ravintolan. Koti, joka oli tehty entiseen navettaan, oli kyllä kerrassaan viehättävä ja sama kädenjälki näkyi myös tuossa alimpana olevassa Armonlinnan huoneistossa. Ihailin tapetteja ja paikoin runsastakin värien käyttöä, vaikka en itse noin värikkääksi rupeaisi edes unissani:).

Ihana lintutapetti, eikö vain?

Näissä kauniissa kodeissa en kadehdi vaan nautin. Että joku osaa tehdä jotakin näin kaunista.

Sade saapui ja loppumatka piti suorittaa hieman mutkia oikoen. Kävimme seppämestareiden kodeissa. Siellä kuulemma edelleen vaeltaa hiljainen seppä vanhanaikaisissa vaatteissaan vahtimassa, että nykyiset asukkaat toimivat varovasti tulen kanssa. Kotiaan esittelikin yllättäen yksi televisiosta tuttu ihminen. Ainakin niin olimme tunnistavinamme hänet.

Lopuksi vielä se Armonlinna. Tämä esillä oleva huoneisto piti sisällään olohuoneen, keittiön, kylpyhuoneen ja kaksi makuuhuonetta. Olohuoneen ja toisen makuuhuoneen ikkunan takana oli välittömästi vesi. Aivan hurjan ihana. Hintatietoja yritin etsiä, mutta en löytänyt. Nyt pitäisi vain keksiä syy hotelliyöhön Ruukissa:D. Niin ja hankkia ne rahat sen maksamiseen.

Olipa hyvä, että tuli lähdettyä. Ne Loviisan vanhat talot on muuten auki myös jouluna. Ehkä joulukuussa päätän sitten itsekkäästi lähteä sinne? Mutta nyt kuopuksen jumppavanhempainiltaan. Olisi pitänyt mennä jo….

ANKEUTTAJIA VASTAAN

Tämä liittyy hieman edelliseen ja hieman siihen viime viikon koulutukseen. Siihen koulutukseen, joka oikeasti oli tarkoitettu työelämääni varten, mutta josta olen ammentanut sitäkin enemmän eväitä arkeen. Ei mitään uutta ja ihmeellistä ajatusta, vaan sellaista herättelyä ajatustöihin. Kehoitusta tiedostaa mitä teen ja mitä ympärilläni tapahtuu. Koulutuksen lopussa kouluttaja muistutti meitä, jotka työksemme kannamme ihmisten raskaita asioita, pitämään huolta itsestämme. Hän nosti eteemme Harry Potter kirjat, joita en ole muuten koskaan lukenut. Niissä on kuulema sellainen ryhmä, kun ankeuttajat, jotka saavat ikävää jälkeä aikaiseksi. Niitä vastaan voi kuitenkin  onneksi taistella ja aseeksi käy kirjan mukaan siivous ja suklaa. "Tai se mikä teillä itsekullakin toimii ankeuttajia vastaan," tuumasi kouluttaja.

Tänään kirkkokahveilla tuli puheeksi tuleva päivä ja sanoin, että "jos minä saisin täysin itsekkäästi päättää, niin lähtisin Ruotsinpyhtäälle Eijan puutarhaan". Jotenkin tuntui, että juuri nyt se olisi minun paras aseeni ankeuttajia ja/siis viime viikolla kertynyttä kiirettä ja väsymystä vastaan. Perheellä ei ollut mitään asiaa vastaan ja seurakseni sain anopin ja kälyn ja niin me naiset hurautimme Ruotsinpyhtäälle. Sehän on ihan tässä Kotkan naapurissa ja pitää sisällään niin ihanan Ruukkialueen, että joka kerta sinne mennessäni ihmettelen, että miksi en käy siellä useammin. Minun aseeni ankeuttajia vastaan kun on kauneus kaikissa muodoissaan. Luonnossa, esineissä, vaatteissa, ihmisissä, kirjoitetuissa sanoissa, musiikissa jne.  

Olin oikeassa. Puutarha oli niin kaunis, kun ajattelinkin sen olevan. Kesän kukkaloisto alkoi olla jo takanapäin, mutta ei se haitannut. Me kiersimme hartaudella jokaisen kolon ja mutkan. Tapasimme itse puutarhurin ja näimme kirjasta hänen sielunmaisemansa, jonka pohjalta ympärillämme olevaa puutarhaa oli ryhdytty tekemään. Ankeuttajat sai kyytiä ja unohdin autuaasti kotona olevat pyykkivuoret ja huomenna alkavan työviikon.

Ja katsokaa, olin jopa vähän pukeutunut:). Alla anopin kanssa hiljaisuuden puutarhassa, kiitos M kuvasta!

Puutarhuri itse. Töitä riittää kuulema ihan jokaiseen hetkeen.

Tänä viikonloppuna oli Loviisassa Loviisan Wanhat talot- tapahtuma. Ruotsinpyhtää on Loviisasta vain kymmenen kilometriä Kotkaan päin ja tapahtuma ulottui tänne asti. Eijan puutarha ja puutarhassa oleva torppa oli yksi avoinna oleva kohde ja senkin söpöyden pääsimme katsomaan. Oli vierastalo ja puutarhurin mökki. Molemmissa runsaasti asetta taisteluun ankeuttajia vastaan.

Eikä tässä ollut edes kaikki tästä päivästä, mutta jätetään loput seuraavaan kertaan. Sen sijaan kerron vielä lopuksi muutaman muun aseeni kauneuden lisäksi: hyvä ruoka, kirja, kuppi kahvia, kynttilät, takkatuli, sauna, ystävät, kunnon nauru, edessä aukeava meri. Mitkähän olisi sinun aseesi ankeuttajia vastaan?

HETKINEN

Olin opiskelujeni ensimmäisenä vuotena harjoittelussa vanhainkodissa. Opin monenlaisia asioita liittyen vanhusten perushoitoon. Tärkein anti taisi kuitenkin olla oppi siitä miten eri hoitajat tarttuivat tai olivat tarttumatta hetkeen. Silloin, kuten nykyäänkin, oli kiire monesti kannoilla töitä tehdessä. Yhtä asukasta kohden ei ollut käytettäväksi kovinkaan montaa minuuttia, mutta pian huomasin, että sen viisi-  tai kymmenminuuttisen voi viettää kiirettä manaten tai tarttuen hetkeen. Tätä hetkiin tarttumista olen tainnut tietoisesti ja tiedostamattakin opetella siitä asti. Joskus onnistuen, joskus onnistumatta. Vakuuttuneena siitä, että hetkiin tarttujan ja hänen lähellä olijoiden on helpompi hengittää.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa tai tarkoitti? "Hoitaja kiireinen" saapuu asukkaan huoneeseen ja aloittaa hoputtamisen. Hän kertoo moneen kertaan asukkaalle, että on "todella kova kiire" ja "pian pitäisi siirtyä jo seuraavaan huoneeseen". Hän on kireä ja hän hermostuu, kun asukas ei pomppaa nopeasti ylös sängystä ja lähde kiireellä aamutoimiin. Kiireen ja kireyden tunne tarttuu vanhukseenkin. Hetki piinaa, molempia. 

Tai huoneeseen saapuu "hoitaja hetkeen tarttuja". Hän tietää myös, että aikaa ei ole liikoja, mutta sen sijaan, että käyttäisi ne muutamat minuutit hoputtamiseen ja omasta kiireestä kertomiseen, hän istahtaa hetkeksi sängyn viereen, katsoo silmiin ja toivottaa hyvät huomenet. Kyselee kuulumiset ja samalla ohjailee asukasta aamutoimille. Lähtiessä vielä ystävällinen sana ja niin on ne muutamat minuutit  käytetty hetkessä eläen, eikä juosten jo seuraavaan paikkaan. Asukas sai kokea tulleensa kohdatuksi, ei yliajetuksi. Hoitajakin voi varmasti kiireistä kollegaansa paremmin?

Yhtenä aamuna kävelin töihin. Aurinko paistoi ja maailma oli pelkästään kaunis.

Tällä viikolla on ollut hetket vähissä. On ollut normaalit työt, iltatyöt ja kotityöt. Olen kerännyt tunteja talteen koulujen syyslomaa varten. Miettinyt, että kannattaako joitakin viikkoja hyppiä ikään kuin yli, jotta voisi toisena elää ja levätä enemmän?  Itseään on täytynyt muistuttaa hetkeen tarttumisesta ja siitä, että ei  ajaisi tässä tahdissa itsensä ja läheistensä yli. Tekisi työnsä kunnolla. Kohtaisi jokaisen ihmisen hoputtamatta. Eihän se ole mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan ja sietoikkuna on kutistunut välillä olohuoneen ikkunasta kellarin pikkuikkunaksi. Ja sitten taas on muistanut pysähtyä hetkeen ja hengittää. Kuten vaikka koulutuksen kahvitauolla tämän alakuvan maiseman ääressä.

Hetki on niin pieni. Se on niin nopeasti ohi. Ja kuitenkin hetken merkitys voi olla maailman kokoinen ja jättää meihin ikuisen jäljen. Ne elämän suurimmat hetket: kun mieheni kosi minua, kuulin päässeeni opiskelemaan, sanottiin "tahdon" alttarilla, hetki lasten syntymän jälkeen, hetki puhelimessa, jossa kuulin isän ja äidin kuolleen. Tai ne arkipäivän hetket, joissa tuntee, että tässä on elämäni ja se on hyvä: siivottu koti raskaan viikon jälkeen, yhteinen elokuvahetki illalla peiton alla, perheen hetki ruokapöydän ääressä, pienin peiton alla peittämistä odottamassa. Ne pienet hetket tässäkin viikossa, jolloin osasin tarttua hetkeen: Aamukävely töihin aurinkoisena aamuna, erittäin hyvä koulutus, jota olen miettinyt joka päivä sen jälkeen, sade pitkän kuivan jälkeen ja sadetakkiin rummuttavat pisarat, vihdoinkin aloitettu villasukka, puhelinsoitto, jonka jälkeen tiesin toimineeni juuri niin kuin piti, kummipojan syntymäpäivät, joissa olimme läsnä.

Viikonloppu saapui juuri sopivaan hetkeen. Meinasin tarttua siihen. Minulla taitaa olla edessä myös hetkiä, jolloin ehdin lukea mitä teidän blogeihin kuuluu!

KOKO KULUNEEN KESÄN EDESTÄ

Ei ole ollut ilmoissa valittamista tässä viime aikoina. Antaa koko kuluneen kesän edestä? Olen valitettavasti melkoisen flunssan kourissa ja se on hieman hillinnyt tuota ilmoista nauttimista. Tänään kuitenkin lähdettiin siivousten jälkeen soutelemaan. Olikin minulle kesän ensimmäinen souturetki. Kertonee jotakin tämän kesän säistä ja vapaa-ajan määrästä?

Ilta oli jo saapunut ja aurinko aloitti laskeutumisen. Lämpöä riitti siitäkin huolimatta. Lähirantaan oli saapunut nuoret miehet lauttasaunansa kanssa. Sitä pienempien kanssa ihmeteltiin isännän saapumista odotellessa. Naapuri oli napannut mattolaiturilta hauen. Meidän kalajutut on vieläkin aika lyhyet. Ellei nyt sitten ole juuri miehellä napannut, kun jäi vielä rantaan heittelemään.

Meitä aina silloin tällöin venettää. Taas se siinä soudellessa nousi mieleen. "Kaunissaari kaivaten sua aina muistelen," lauloi Junnu. Minäkin kaipaan Kaunissaareen, Ulko-Tammioon, Haapasaareen, Harvassaareen, Lehmään, Kukouriin. Jos tarkemmin ajatellaan, niin kelpaisi ihan mikä tahansa saari, jossa olisi kalliorannat ja meri.

Hyvä se oli soutajan soudella. Oli eväät ja nämä kaksi pienintä kyydissä. Isommat nakkasin aamulla bussille ja lähtivät omille teilleen. Harjoitellaan nyt viikonlopun ajan, että miltä se tuntuisi olla tällainen keskivertoperhe. Isä, äiti ja kaksi lasta. Tyttö ja poika. Tällä hetkellä ainakin siltä, että jotain täältä kotoa puuttuu. 

Viime yönä yskitti. Yhden aikaan hiippailin päiväpeitto ja tyyny kainalossa sohvalle nukkumaan, että en häiritsisi siipan unta. Aamulla riitti ihmettelijöitä, kun löysivät äidin sohvalta nukkumasta. Meillä on oltu sen verran rakentavia riitelijöitä, että ei ole koskaan täytynyt kummankaan suutuspäissä mennä sohvalle nukkumaan. On pidetty aika hyvin kiinni tästä Ison Kirjan ohjeesta: Älä anna auringon laskea vihasi yli. Auttaa se moneen muuhunkin asiaan ja suhteeseen se yön yli nukkuminen. Suosittelen. Tänä yönnä uni taitaa tulla erityiseen tarpeeseen, kun meni se viime yö siellä sohvalla aika vähillä unilla. Eikä onneksi ole muutenkaan nyt mitään vihoja sulateltavana. 

Hyvää yötä!