AIKA VAIN MINUA VARTEN

Siten silloisten muutosten työpaikallani, en sittenkään ole harmitellut eniten sitä, että palkkani pieneni viikonloppulisien katoamisten myötä. Vaikka se on totisesti näkynyt taloudessamme. Eniten olen kuitenkin kaivannut arkivapaitani. Sitä pientä hetkeä päivästä, jolloin koti on vain omassa käytössäni. Aika on vain minua varten. Jolloin ei tarvitse miettiä, että odottaakohan joku nyt minulta jotakin, vai saanko rauhassa uppoutua käsitöihini. Lähteä kuvaamaan. Katsoa elokuvan. Tai nukkua klo. 10:30 saakka, kun ympärillä on täysi tyynnyttävä hiljaisuus.

Kuopus kuvasi äidin.

Oikeastihan meidän lapset ovat jo isoja. Harvoin ne mitään vaativat. Esikoinen jo omillaan, pojat tyytyväisiä, kun ruokaa on ja joku läsnä siltä varalta, että tarvitsevat jotakin. Kuopus vielä kaipaa enemmän yhteistä aikaa. Tulee viereen viestimään, että oman aikansa voisi jakaa hänen kanssaan. Tehdä jotain yhdessä. Ja kun vanhemmista lapsista sen jo tietää olevan ohi menevää, tulisi se aika hänelle tietenkin antaa. Kohta sitä ei enää ole ottamassa.

Kevät vetää itseäni ulos, joten perustin kuopuksen kanssa taas retkikaksikon. Kolmosen sählyharkkojen aikana käytiin viime viikolla katsomassa Ruotsinpyhtään kevään etenemistä. Oli kaunis ilta-aurinko ja mukava pieni retki hetki. Eilen kävimme ihastelemassa Niinlahden ja Kärkisaaren kevään, joten niistä sitten toisella kertaa.

Mutta nyt on minun hetkeni. Minun aamupäiväni. Siitä leijonanosa meni untenmailla, mutta se uni tuli varmasti tarpeeseen. Olen lukenut blogit, Facet ja uutiset. Seuraavaksi meinasin hetken neuloa. Sen jälkeen täytän jääkaappia loppuviikon ruoilla, jotta pääsen helpommalla sitten työpäivinä.

Ulkona sataa pitkästä aikaa, mutta se on tarpeellista sadetta. Ikuisella auringonpaisteellakaan luonto ei pärjää. Hyvää sadepäivää siis sinulle!

SIUNATUT ILLAT

Näin jälkikäteen ajateltuna: eihän siitä ole kuin hetki, kun pimeys laskeutui tämän maan iltoihin. Harkkakuskin oli siirryttävä kuvaamisen sijasta ruokaostoksille kolmosen harjoitusten ajaksi. Vastahan se oli, kun aurinko laski minun ajaessani hallilta kotiin. Vai oliko? Piti ihan tarkistaa ja totuus on se, että siitä on kulunut puoli vuotta. Lokakuun alussa illat pimenivät jo niin nopeasti, että kuvaaminen rupesi iltaisin käymään mahdottomaksi. Tämä jäi muistaakseni viimeiseksi kuvauskerraksi lokakuun alussa. Se tarkoittaa, että täällä Pohjolan perukoilla me elimme puoli vuotta pimeydessä ainakin puolet päivistämme! Ei ihme, jos kävi välillä mielen päälle. 

Eilen kuitenkin ymmärsin saaneeni nämä iltakuvausmahdollisuuteni takaisin. Siunatut illat. Heitin kolmosen Pyhtään hallille ja lähdin ajamaan. Kävin Pyhtään kirkolla, nautiskelin tyhjistä teistä ja radiosta kuuluvasta musiikista. Valosta joka sai silmät sirrilleen. Pian huomasinkin ilokseni olevani Ruotsinpyhtään ruukin keväässä. 

Tiet olivat tyhjät ja taloissa ei näkynyt liiemmin elämää. Ravintoloiden ovet olivat vielä sulki. Jotakin siellä kuitenkin tapahtuu. Yhden talon viereen oli pystytetty tellingit ja toisen talon pihalla soi saha. Sorsat tepastelivat heikoilla jäillä tai hyppäsivät jään laidalta sulaan uimaan. Käsiä paleli, ilma oli kirpeä ja niin kaunis.

Tänään olen saanut hitaan aamun ilot. On kolme vapaata perätysten. Kuopus on kotona sairastamassa, sillä kuumetauti on kaatanut useamman luokastaan pedin pohjalle. Ei osaa rassukka nyt nauttia levosta, kun on kiire parantua huomiseksi kaverin yökyläsynttäreille. Minä kyllä nautin. Keitä toiset kahvit ja sipsuttelen villasukissa ja yöpaidassa. Siirrän siivousta nyt ainakin vielä tunnilla.

Lumellakin uhkailivat, mutta ainakaan vielä se ei ole käynyt toteen. Aurinko hellii tänäänkin ja paljastaa likaiset ikkunat. En katso niihin. Nurmikko on paljastunut lumen alta. Niin myös viime syksynä haravoimatta jääneet lehdet. Jos huomenna saisi järjestettyä haravointitalkoot. Lumi pysyköön siis poissa. Seuraavia viikonloppuvapaita kun ei ole tiedossa ennen pääsiäistä. Arkivapaita onneksi kuitenkin.

Tänään meillä on miehen kanssa tiedossa taas ilta parisuhteelle. Illan valossa siirrymme Santalahteen muiden pariskuntien kanssa. Tiedossa musiikkia, luento ja hyvää ruokaa hyvässä seurassa. En valita. Ei ole valittamista. Kevät taitaa siirtyä lempivuodenaikamittelössäni sijalle kaksi. Ellei kesä nyt sitten vie mennessään...

HERÄSIN AURA-AUTON ÄÄNEEN

Heräsin aura-auton ääneen. Illalla lunta olikin pyryttänyt siihen malliin, että pojat pukivat vielä kymmeneltä illalla vaatteet päälle ja lähtivät testaamaan talvea. Varhaisesta herätyksestä innostuneena tuuppasin itseni katsomaan Ruukin talvea. Mummo ja serkukset oli helppo puhua mukaan. Eväät ja pulkat autoon ja kohti Ruotsinpyhtäätä. 

Aloitettiin kirkonmäeltä. Testissä oli pulkkamäki sankarihaudoilta kohti puroa. Kuusen alla oli maja ja mäkeen rakentui yhden laskun hyppyri. Palloja ei tästä lumesta saatu, mutta pulkassa pystyi vetämään kohti uusia kulmia. Kaunista oli ja hiljaista. Punaista ja valkoista.

Kesäruukki on käsityöläisiä, ravintoloita, rakennusapteekkeja, hotellihuoneita ja kesäteatteria. Talviruukki nukkui talviunta. Ikkunoiden takana ei ollut elämää vaan odotusta ja ovet pysyivät kiinni. Ei se meitä haitannut, mutta onhan se kuitenkin sääli, että näin kauniit puitteet on elossa vain niin pienen ajan vuodesta. Päässäni oli monta ideaa, jotka itsekin tiesin kuolleina syntyneiksi. Me suomalaiset käperrymme talvisin koloihimme, millä meitä muka saisi liikkeelle?

Ja kuitenkin, eikö ketään kiinnostaisi ulkoilla näin kauniissa paikassa? Pysähtyä paistelemaan makkaraa ulkotulille? Luistella ulkojäällä, sitten kun se kantaa? Pysähtyä kuumalle kaakaolle vanhan myllyn kulmille? Tehdä talviostoksia? Kuuluuko käsityöläiset Suomessa vain kesään? Eikö edes joulumarkkinat ennen joulua? Vai olikohan siellä, mutta en vain tullut menneeksi?

Onneksi olimme varautuneet. Myllynkivestä tuli pöytä. Mummon kassista löytyi lämmintä mehua ja kuumia koiria. Minulla oli termoksessa kahvit ja mummolla glögit. Oltiinpas reippaita, kun lähdettiin. Kerättiin taas kokemus ja muisto. Täytettiin yhden Paluumuuttajattaren haave talvisesta ruukista.

Kiitos anopille kuvasta!

Vielä kaksi päivää lomaa. Huomennakin retkeillään, mutta ihan eri jutuissa Meinasimme viedä omat lapset ja näiden serkut Vantaalle Super Parkiin päiväksi riehumaan. Ostarilla käytetään joululahjaksi tulleet lahjakortit. Sanoisin, että Uusi Vuosi on lähtenyt käyntiin pirtsakkaasti! Eikä paluu arkeenkaan ahdista.

ANKEUTTAJIA VASTAAN

Tämä liittyy hieman edelliseen ja hieman siihen viime viikon koulutukseen. Siihen koulutukseen, joka oikeasti oli tarkoitettu työelämääni varten, mutta josta olen ammentanut sitäkin enemmän eväitä arkeen. Ei mitään uutta ja ihmeellistä ajatusta, vaan sellaista herättelyä ajatustöihin. Kehoitusta tiedostaa mitä teen ja mitä ympärilläni tapahtuu. Koulutuksen lopussa kouluttaja muistutti meitä, jotka työksemme kannamme ihmisten raskaita asioita, pitämään huolta itsestämme. Hän nosti eteemme Harry Potter kirjat, joita en ole muuten koskaan lukenut. Niissä on kuulema sellainen ryhmä, kun ankeuttajat, jotka saavat ikävää jälkeä aikaiseksi. Niitä vastaan voi kuitenkin  onneksi taistella ja aseeksi käy kirjan mukaan siivous ja suklaa. "Tai se mikä teillä itsekullakin toimii ankeuttajia vastaan," tuumasi kouluttaja.

Tänään kirkkokahveilla tuli puheeksi tuleva päivä ja sanoin, että "jos minä saisin täysin itsekkäästi päättää, niin lähtisin Ruotsinpyhtäälle Eijan puutarhaan". Jotenkin tuntui, että juuri nyt se olisi minun paras aseeni ankeuttajia ja/siis viime viikolla kertynyttä kiirettä ja väsymystä vastaan. Perheellä ei ollut mitään asiaa vastaan ja seurakseni sain anopin ja kälyn ja niin me naiset hurautimme Ruotsinpyhtäälle. Sehän on ihan tässä Kotkan naapurissa ja pitää sisällään niin ihanan Ruukkialueen, että joka kerta sinne mennessäni ihmettelen, että miksi en käy siellä useammin. Minun aseeni ankeuttajia vastaan kun on kauneus kaikissa muodoissaan. Luonnossa, esineissä, vaatteissa, ihmisissä, kirjoitetuissa sanoissa, musiikissa jne.  

Olin oikeassa. Puutarha oli niin kaunis, kun ajattelinkin sen olevan. Kesän kukkaloisto alkoi olla jo takanapäin, mutta ei se haitannut. Me kiersimme hartaudella jokaisen kolon ja mutkan. Tapasimme itse puutarhurin ja näimme kirjasta hänen sielunmaisemansa, jonka pohjalta ympärillämme olevaa puutarhaa oli ryhdytty tekemään. Ankeuttajat sai kyytiä ja unohdin autuaasti kotona olevat pyykkivuoret ja huomenna alkavan työviikon.

Ja katsokaa, olin jopa vähän pukeutunut:). Alla anopin kanssa hiljaisuuden puutarhassa, kiitos M kuvasta!

Puutarhuri itse. Töitä riittää kuulema ihan jokaiseen hetkeen.

Tänä viikonloppuna oli Loviisassa Loviisan Wanhat talot- tapahtuma. Ruotsinpyhtää on Loviisasta vain kymmenen kilometriä Kotkaan päin ja tapahtuma ulottui tänne asti. Eijan puutarha ja puutarhassa oleva torppa oli yksi avoinna oleva kohde ja senkin söpöyden pääsimme katsomaan. Oli vierastalo ja puutarhurin mökki. Molemmissa runsaasti asetta taisteluun ankeuttajia vastaan.

Eikä tässä ollut edes kaikki tästä päivästä, mutta jätetään loput seuraavaan kertaan. Sen sijaan kerron vielä lopuksi muutaman muun aseeni kauneuden lisäksi: hyvä ruoka, kirja, kuppi kahvia, kynttilät, takkatuli, sauna, ystävät, kunnon nauru, edessä aukeava meri. Mitkähän olisi sinun aseesi ankeuttajia vastaan?