maanantai 30. lokakuuta 2017

SUVAITSENKO SUVAITSEVAISIA

Meidän väen syyslomasta tulikin hiihtoloma. Suksia ei tosin kaivettu esiin, mutta pulkat kylläkin. Yläkerran aula on täynnä pipoja, hanskoja ja kaulaliinoja. Yhden lumikävelyn ehdin tekemään omilta töiltäni ensilumen laskeuduttua maisemaa kirkastamaan. Aina se sykäyttää ja saa mielen jotenkin helläksi. Sitä kai kääriytyy joulu-oloon. Ja silloinhan hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen:).


Omenoita on tullut ja aina vaan tulee. Apua. Omenahilloa olen tehnyt yhden satsin, mutta entisiäkin on vielä syömättä. Nyt kaivataan helppoja ja hyviä omena-ohjeita pikaisesti.


Olen minä tässä miettinyt tätä naisena ja miehenä oloakin. Kokenut sekä miehet että naiset hyväksi asiaksi. Iloinnut siitä, että talossa on mies, joka tarttuu poraan ja piikkaa sen muurin auki. Vaihtaa autoon renkaat. Kiipeää katolle tyhjentämään rännit. Päätynyt siihen, että on mukavaa olla nainen. Huomannut, että monet kotityöt ainakin meillä valikoituu varsin luonnollisesti, ei pakosta ja hampaat irvessä. Olen myös seurannut hämmentyneenä tätä Suomessa vellovaa keskustelua sukupuolineutraaliuteen pyrkimisestä. Kokenut olevani kuin ulkoavaruudesta tullut olio, jonka on vaikea käsittää edessään olevaa aihetta. Mistä tässä nyt puhutaan ja miksi? Kuka tätä keskustelua masinoi? Missä kohden naisena ja miehenä olemisesta tuli huono asia? Miksi on paha, että pienelle pojalle kerrotaan, että hän on hieno pieni poika. Tai tytön pitäisi mieluummin olla kettu kuin tyttö? Eikö saa pukea vaaleanpunaiseen, vaikka toisen mielestä se on maailman kaunein väri? Ostaa autoa, kun poikaa ei nyt yksinkertaisesti kiinnosta tarjolle asetetut barbit? Miksi ei saisi olla miesten ja naisten töitä? Keneltä on pois se, että on naisia ja miehiä?






Lukion jälkeen olin töissä päiväkodissa. Suomeen oli siinä vaiheessa tullut melko suuri määrä somalipakolaisia ja tämä näkyi päiväkodin arjessakin. Suomalainen ajatus on siitä lähtien alkanut olla sen suuntainen, että koska joukossamme on henkilöitä, jotka ajattelevat joistakin asioista (kuten vaikka uskonnosta) eri tavalla, meidän on muutettava oma kulttuurimme ja unohdettava historiamme. Tultava hajuttomaksi ja mauttomaksi, ettei kukaan vaan loukkaannu? Ilmeisesti suomalaisille on erittäin vaikeaa ymmärtää, että maailmassa voisi olla eri tavalla ajattelevia ihmisiä eikä se haittaa mitään? Näin ollen päiväkodin pääsiäisestä ja joulusta karsittiin pois kristillisyys. Noidat ja tontut kävivät ilmeisesti muslimeillekin. On puhuttu suvivirren poistamisesta, uskonnonopetuksen muuttamisesta, kevät- ja joulukirkkojen lopettamisesta. Kun minun lapseni menivät turkkilaiseen kouluun, arvatkaapa vaan tuliko siellä kenellekään mieleen, että koulusta karsitaan turkkilaisuus ja islam muutaman kristityn mukulan tähden? Ei tullut, eikä mieleeni olisi tullut asiasta käydä rettelöimään. Siellä piirsivät muiden mukana uhrijuhla-kortit ja ottivat osaan kaikkeen mikä vastaan tuli. Kotona asioista sitten keskusteltiin ja kerrottiin, että miksi me ajattelemme siinä ja siinä asiassa eri tavalla. Tieto ei mielestäni lisää tuskaa, vaan auttaa ymmärtämään erilaisuutta. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, kaikkeen ei tarvitse itse suostua ja mennä mukaan, mutta kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti ja ystävällisesti.





Nyt ilmeisesti sama suvaitsevainen suomi haluaa suvaita sitä pientä vähemmistöä, joka on omasta sukupuolisuudestaan hämillään. On tyttöjä, jotka kokevat olevansa poikia ja poikia, jotka ovatkin ehkä tyttöjä. Tai sekä tyttö että poika. Tai ehkä on poikia, joita kiinnostaa enemmän tyttöjen jutut ja tyttöjä, jotka mieluummin painivat ja rassaavat mopoja. Omalla ala-asteellani oli mm. se poika, joka halusi vain tanssia ja se poika, joka tykkäsi kutoa. Minä olin se tyttö, joka ei missään nimessä halunnut mekkoja, koska oli kivempaa juosta poikien kanssa metsässä ja kiipeillä puuhun. Totuushan on se, että suurin osa meistä, jos ei kaikki, on sukupuolisuudestaan hämillään lapsena ja nuorena, sillä silloin me vasta tutustumme siihen mitä olemme. On mielestäni siis suorastaan vahingollista, että tämä hämillään oleva porukka ei saisi saada selkeitä naisen ja miehen malleja. Tai että sitä tahallaan hämmennetään lisää väittämällä luonnollista ja itsestäänselvää luonnottomaksi ja epäselväksi.

On myös se minimaalisen pieni porukka, jolla syntyessään on sekä miehen että naisen sukupuolielimet. On niitä, jotka haluavat olla muu-sukupuolisia. On myös heitä, jotka eivät halua olla ihmisiä ollenkaan, vaan jotakin ihan omaa. Kuten yhden miehen vahva halu olla nukke eli ihmis Ken. Mutta miten ihmeessä heitä auttaa mieheyden ja naiseuden demonisoiminen, ja sen olemassaolon kieltäminen? Neutraalit vessat tai sukupuolineutraaliuden pakottaminen opetukseen? Jos joku tajuaa, niin voi yrittää vääntää minulle mallin rautalangasta. 

Suvaitsevaisuudesta on itse asiassa tullut tämän suomettumiseni myötä kirosana. Ei siksi, että en olisi suvaitsevaisuuden kannalla vaan siksi, että sanan ovat omineet käyttöönsä ne ihmiset, jotka vähiten suvaitsevat kenenkään muiden mielipiteitä. Nämä kovaääniset ovat luoneet oman totuutensa ja hakkaavat suvaitsevaisuuden nimissä kaikki toisin asiasta ajattelevat. Minulle erilaisuuden ymmärtäminen ja sietäminen on erittäin arvokas asia. Sen ymmärtäminen, että hyvin erilailla ajattelevat ja toimivat ihmiset voivat tulla toimeen, kunhan Suomen suvaitsevaiset eivät tule nuijimaan heitä yhteen muottiin, jonne ei mahdu kukaan muu kuin ne suvaitsevaiset itse. Minun ei siis ole vaikea suvaita ateisteja, muslimeita, pakolaisia, miehiä, naisia, homoseksuaaleja, transseksuaaleja, muusukupuolisia, suomalaisia tai kiinalaisia, mutta tarvitsen näköjään apua oppiakseni ymmärtämään ja suvaitsemaan suvaitsevaisia, jotka eivät suvaitse kuin itseään. Muutenhan minusta tulee oikeasti suvaitsematon?

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

VISIO MINULLA ON

Esikoinen on vilautellut ilmoille ajatusta, että hän tulisi kotiin koko joulukuuksi. Voi olla, että hänestä olisi oikein kiva, jos yläkerran huoneen remontti olisi siihen mennessä valmis. Se tarkoittaisi noin viittä työteliästä viikkoa. Tähän asti remontin tahti on ollut melko hidas, joten pitäisi kai ryhtyä tempaisemaan hieman nopeammin. Visio minulla on kyllä huoneesta aivan valmis. Olen miettinyt jo sängyn, puukorit, tapetit ja kaiken muun oleellisen. Vain tapetinpoisto on tekemättä. Ja lattian maalaus. Muurin sisässä olevien risojen peltien korjaus. Muurin ehostus. Hellan edustan laatoitus. Ja ne hellan rikki olevat kaakelit....

Sunnuntaina ajaessamme kohti Tamperetta, päätin yhdistää matkan varrelle visiitin Metsänkylän navettaan, josta kuvittelin löytäväni viimeksi mainittuja. Minulla oli mallikaakeli kassissa ja toiveikas mieli. Johan nyt varmaan löytäisin juuri oikean kokoiset kaakelit rikki menneiden tilalle. No, en löytänyt. Metsänkylän navetassa ei ollut puuhellan kaakeleita ollenkaan, mutta muuten se oli niin viehättävä paikka, että haluan ehdottomasti mennä sinne joskus uudelleen ajan kanssa. 





Ensin tutustuimme alpakoihin, joilla ei ollut ollenkaan pöllömmät laidunmaat. Näimme myös vilaukselta aasit, jotka olivat piiloutuneet pois lähtiessämme ja kuopus (sekä te) jäi(tte) ilman kuvaa aaseista. Seuraavaksi tein pikakierroksen navetan rakennustarvikemyymälässä, josta en siis löytänyt etsimääni. Sen sijaan näin, että moni muu varmastikin löytää.





Uunin luukkuja olisi ollut, mutta nehän meillä jo on.
Emme myöskään tarvitse ovea, vaikka ovemmekin kyllä kaipaisivat ehostusta. Sitten joskus.



Alpakkalankaa en ostanut. Olisin kyllä voinut.


Kahville meinasimme mennä, mutta muutimme mielemme ja jatkoimme matkaa. Ihastelimme navetan ympäristöä ja mietimme, että miten ihmeessä näin ihana paikka on auki vain sunnuntaisin ja silloinkin vain muutaman tunnin. Tähän taitaa liittyä jotakin, jota emme vielä tajunneet? Otamme siis joskus selvää ja palaamme paremmalla ajalla. 



Seuraavalla kerralla käyn ainakin Kahvila Leivintuvassa.



En ole ehtinyt vielä jatkaa tapetin poistoa, sillä töihin paluu haittaa remonttia. En myöskään tiedä mitä teemme rikkinäisille kaakeleille. Mies sen sijaan kääri hihat ja rupesi rikkomaan muuria. Pellit löytyi ja löytyi myös iso ampiaispesä, jonka asukkaat olivat onneksi hylänneet. Nyt tohtori on siivonnut myös muurissa olevat ilmastointikanavat ja ottanut selvää, että mistä saamme uudet pellit. Hellamusta on valmiina, joten kunhan muurit on taas kunnossa, kaunistan sen päällisen. Marraskuulle on siis tiedossa monenlaista puuhaa. Jaksaa, jaksaa, jos pystyy remontin maksaa, maksaa?

tiistai 24. lokakuuta 2017

OI MIKÄ IHANA AAMU

Käväistiin pikaisesti Tampereen seudulla. Esikoinen pääsi palaamaan opintojensa pariin ja me saimme perheenä viettää illan paluumuuttajien vertaisryhmässä. Siellä tulee usein puheeksi nämä Suomen säät. Kesä, joka tuntuu menevän kesää odottaessa. Syksy, jonka ruska jää näkemättä sadeverhon takaa. Talven loputon pimeys ja lumi joka ei ota tullaksensa. Kevään toiveikkuus siitä, että ehkä tänä vuonna tulee lämmin pitkä kesä, ihana kuulas ja kirpakka syksy ja kunnon talvi kinoksineen ja pakkasineen. 

Sitä kyllä jotenkin ymmärtää, että miksi kannattaisi oppi ottaa joutsenista, jotka lähtee syksyin, palaa keväisin. Oli puheissa Kaşin kalliorannat ja Kalkanin kattoterassit. Asuntoautot ja purjeveneet, joilla matkata kohti aurinkoa. Ja sitten kuitenkin. Sittenkin. Kaikesta tästä huolimatta. Tulee tiistai aamu ja vilkaiset viileän talon ikkunasta tätä Suomea. Pakkanen on puraissut sitä viime yönä. Maa on kuurassa ja joki höyryää. Valo pehmentää luonnon satumaisen kauniiksi. On pakko vetää takki päälle ja käydä kuvaamassa tämä ihana aamu. Hengittää synnyinmaata sisäänsä ja tuntea, että oikeasti ei raaskisi nyt asua missään muualla mieluummin kuin täällä.





Sillä onhan se niin, että ikuiseen aurinkoon tuskastuu. Ainakin minä tuskastun. Tuskastui jo Turkin heinä-elokuun helteisiin. Latelin Luojalleni kiitokset, kun saapui syyskuu ja jaksoi taas olla. Jatkuvaan turtuu, muutos tekee asiasta yleensä vasta tärkeän ja rakkaan. Odottaminen vielä kirkastaa sen merkityksen. Mikä onni, kun sateen jälkeen lopultakin paistaa. Kokea ensilumi, kuurankukat, luonnon puhkeaminen kukkaan talven jäljiltä. Nähdä ilmaa lämpimämmästä vedestä nouseva höyry, yötön yö ja syksyn värit. 





Kahtena viime vuonna marraskuu on ollut todella koettelemuksien kuukausi. Sen pimeys on ollut kaiken nielevää. Ehkä tänä vuonna yllätyn iloisesti ja marraskuu antaa parastaan. Jos ei anna, niin tiedän kuitenkin sen olevan ohimenevää. Niin on myös päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet. Mitä niitä siis harmittelemaan. Tulee aina uusia kesiä, syksyjä ja talvia. Sen vuoksi ennemmin kannattaa tarttua kauniisiin hetkiin ja päiviin. Pistää heti kengät jalkaan, kun keli suosii. Ikuistaa kauniit päivät. Ja kun ulos ei kannata mennä, kääntää katseensa takkatuleen ja kynttilöihin. Nimimerkillä: eläköön IKEA ja sen tuoksukynttilät. Ostin jälkimmäisiä koko kassillisen.





Perhe siis lomailee näin hienoissa säissä. Kävelyni päälle otettiin ensimmäinen haravointisessio. Nyt hiukan huilataan ja sitten on vuorossa haravointi osa 2. Ulkokalusteiden huputtaminen. Katsaus piippuun ja hajonneen pellin metsästys.  Ehkä pääsen jo hieman testaamaan uutta tapetinpoistokonettakin. Huomenna sitten paluu töihin ja pääsee perhekin tempaisujen jälkeen vain olemaan. 

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

EI OLE METSÄPALOVAARAA

Vettä on satanut siihen malliin, että Kotkan seudulla ei ole metsäpalovaaraa. Ei uhkaa myöskään kuivuus. Kaivoissa riittää vesi varmasti talven yli. Päivän asu on aika monena päivänä ollut sadetakki ja kumisaappaat. Tänä syksynä mies ei ole veneillyt kertaakaan kouluun. Veneen tyhjentäminen vedestä ja itsensä suojaaminen sateella veneilyn ajaksi on tuntunut ilmeisen epämukavalle ajatukselle. Onneksi on kuitenkin vitkuteltu veneen talviteloille laittamisen kanssa, sillä perjantai-iltana taivas oli tulessa. Ensin punaisena, vaihtoi sitten kultaan ja lopulta violetin kautta sinimustaan. Napattiin lainalapsille ja itsellemme kiireellä pelastusliivit päälle, kaakaota kassiin ja käytiin kiertämässä Munsaari. Mikä ihana iltahetki.






Pienille pojille olemme moneen kertaan ehdottaneet veneretkeä, mutta ovat kieltäytyneet ja kertoneet, että eivät pidä veneilystä. Sitä oli vaikea uskoa, sillä silmät loistivat koko retken ajan. Ajettiin kaislikoissa, joka muuttui Amatsonin viidakoksi. Veden alla olivat piilossa krokotiilit ja hirviöhauet. Jälkimmäisiä yritettiin taas napata, mutta saatiin vain partahaukia. Miettivät, että kuulisiko äiti, jos huudettaisiin täysillä. Päätettiin sen sijaan lähettää puhelimella kuvaterveiset. 






Kotkassa alkoi syysloma. Tampereen loma alkaa olla lopuillaan. Kotona on viikonlopun aikana ollut vaihtuva kokoonpano. Kakkonen lähti pelikavereilleen Porvooseen. Kolmosen kaveri tuli Tampereelta yökylään. Kuopus oli serkkujen matkassa Helsingissä hurvittelemassa. Lainalapset ja me saimme ystävistä seuraa, kun pääkaupunkiseudulta paluumuutti ystävä takaisin tänne lapsuusmaisemiin ja olivat meillä eilen perheensä kanssa kylässä. Tänään tiputetaan lainalapset kotiin, viedään kolmosen kaveri bussiin ja käydään viemässä esikoinen kotiinsa. Napataan vielä kakkonen matkalta kyytiin ja ollaan hetken koko porukka kasassa. Samalla saadaan itse hyvä syy käydä pyörähtämässä kavereilla kylässä. Hakea Tampereen Ikeasta kasoittain tuoksukynttilöitä tulevaa säkkipimeää pehmentämään. Ja syödä lihapullat.








Oikein mukavaa lomaviikkoa kaikille lomailijoille. Meille muille työniloa. Itselläni on vielä pari vapaapäivää ennen töihin paluuta, joten saan nauttia sekä lomasta, että työnilosta:). Mitäs teille kuuluu? Joko pimeä ahdistaa?