KUIN NAPAKYMPISTÄ

Torstaina kerroin töissä lähteväni mieheni kanssa romanttiselle matkalle Jyväskylään. Kuulosti kuin repliikki olisi ollut suoraan Napakympistä. Sanoin sen vähän pilke silmäkulmassa, sillä matkan tarkoitusperä ei ollut kovin romanttinen. Meidän kun oli tarkoitus etsiä miehen karonkkaa varten juhlapaikka. Toisaalta olemme niin harvoin matkassa kahdestaan, että johan sitä romantiikkaa saa revittyä Jyväskylässäkin mistä vain. Lähdettiin torstaina töitteni jälkeen matkaan ja palattiin äsken takaisin. 

Jyväskylällä on ihan oikeasti vähän romanttinen pohjavire meidän elämässä. Mieshän on valmistunut sieltä luokanopettajaksi vuosia sitten. Menimme naimisiin kesällä 1994 kesken hänen opintojaan. Ensimmäinen yhteinen kotimme sijaitsi Jyväskylän ylioppilaskylässä Kortepohjassa. Minä tosin aloitin opinnot tuona kyseisenä vuonna Pieksamäellä, joten junailin Jyväskylään vain viikonlopuiksi. Tällä yhden yön visiitillä tajusin, että minulta on jäänyt Jyväskylässä monta asiaa huomaamatta. Moni asia oli myös autuaasti unohtunut, mutta muisti palaili pätkittäin. Tuossa on juna-asema, jonka pihalla mies aina odotti. Haloselta ostettiin ne samanlaiset siniset verkkarit. 

Jyväskylän Revolutionissa tehtiin makumatka kahdelle. Siitä riittikin ravintoa melkein koko tulevaksi vuorokaudeksi. Ähky.

Rakkautta ilmassa.

Mies siis sai väitösluvan. Kuuden vuoden työn ohessa "puuhasteltu" urakka on loppukiriä vailla. Nyt herää aamulla vaimon kanssa kuudelta ja lopettelee naputtelua iltamyöhään. Naputellessa menee myös jokainen automatka. Minun panokseni tähän urakkaan on näiden vuosien ajan ollut perheen autokuskina toimiminen, jotta mies voi hyödyntää ajomatkat väitöksen tekemiseen. Kuinkahan monta kilometriä olenkaan ajellut? Elokuun lopussa pitäisi saada työ painoon. Se siitä opettajan pitkästä kesälomasta. Kävimme iltakävelyllä Jyväskylän kauniilla yliopiston kampuksella verestämässä muistoja ja katsomassa, että missä se väittely sitten tulee tapahtumaan.

Tuolla alhaalla.

Kiipesimme myös harjulle, sillä jotenkin siinä kävi niin, että koko jyväskyläläisyyteni aikana en kiivennyt harjulle kertaakaan. Harmi, sillä sen vuoksi minulla oli monta aukkoa sivistyksessä. En ollut ollenkaan tajunnut mm. sitä, että Jyväskylää ympäröi vesi joka puolelta. Tutkailtiin harjun tornista käsin entiset kotiseudut ja saatiin tasatunnin todistus, kun tornissa soi kello.

Harjun portaat ja se ympäröivä vesi.

Paluumatkalla ärräkahvit matkaan ja hotellille.

Yöunien ja aamupalan jälkeen palattiin takaisin yliopistolle sopimaan kahvituksista ja tarkistamaan se sali, jossa itse väitteleminen tapahtuu. Kierrettiin myös eri vaihtoehtoja vastaväittäjän kunniaksi pidettävän karonkan tiloja katsastamassa. Lopulta kivoimmalta alkoi tuntua ajatus siitä, että karonkkakin järjestettäisiin yliopiston kampuksella. Ylimmät kuvat siis väitössalista ja alin potentiaalisimmasta karonkka-paikasta.

Kumpikaan meistä ei ikinä ole ollut väitöstilaisuudessa tai karonkassa. Kun siis huomasimme, että kello kahdeltatoista salissa järjestettäisiin väitöstilaisuus, päätimme Jyväskylän matkan romanttiseksi lopuksi ottaa siihen osaa:D. Näin seurasimme parin tunnin ajan paikan päällä, kun Tiina Martelius-Louniala Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululta väitteli aiheesta "Siinä pitää olla vähä teflonii. Tunnekokemuksia johtajana irtisanomistilanteessa." Molemmat kirjoitimme muistiinpanoja, mutta aikalailla erilaisista asioista:D. Osataan ehkä käyttäytyä sitten, kun on se miehen H-hetki käsillä?

Kel on onni, se onnen kätkeköön. En kätke kuitenkaan. Meitä on siunattu sellaisella ihanalla asialla, että esikoinen hyväksyttiin Tampereen yliopistoon seuraamaan isänsä jalanjälkiä. Hänestä tulee luokanopettaja. Miten onnellisia olemmekaan olleet hänen puolestaan. OKL:n on erittäin vaikea päästä ja karsinta on kovaa. Kun samalla olemme lukeneet sitä tunnemyrskyä, mikä on tapahtunut Joensuun vastaavan linjan hakeneita kohtaan, on olo ollut niin kiitollinen oman lapsen puolesta ja osaanottava niitä nuoria kohtaan, jotka ensin saivat hyvät uutiset ja sitten huonot. Toivottavasti tulevat vuodet korjaavat asiat parhainpäin ja heistä jokainen löytää oman paikkansa maailmassa. Kohta on laskettava meidän Aino maailmalle. Uusiin tuuliin. Hyvää matkaa rakas, sinä osaat ja voit. Olet hyvissä käsissä. 

Kävimmehän me myös Aalto-museossa, mutta kerron siitä ensi kerralla. Nyt pitäisi uida unisaarille, sillä huomenna on aamuvuoro ja kello soimassa kuudelta.

MUISTISÄÄNTÖNÄ MÖHKÖFANTTI

Juhannuspäivänä oli kulunut 19-vuotta siitä, kun minusta tuli äiti ja miehestä isi. Esikoinen ei silloin syntynyt juhannuksena, vaan vasta juhannuksen jälkeen. Nyt synttärit kuitenkin sattuivat keskikesän juhlan kanssa yksiin. Aamupalalla syötiin siis kakkua ja tehtiin päivälle retkisuunnitelma. Lähtisimme tutustumaan EU:n itäisimpään manneralueen kuntaan, joka tunnetaan myös Kalevala-kuntana ja Suomen ortodoksisimpana kuntana. Joko joku arvaa mikä paikka oli kyseessä?

 Ortodoksisuus tuli vastaan jo matkalla. Saarivaaran tsasouna. Oli kiinni.

Sukuhautoja etsittiin myös matkan varrelta. Täälläkin ortodoksisuus näkyi mm. risteissä.

Pystykuvat mokomat on nyt väärässä koossa, korjaan ne kunhan saan viriteltyä taas kovalevyn kiinni koneeseen.

Tämä oli erikoinen mökki. Näytti koiran kopilta, mutta oli hautamuistomerkki.

Mihin kaatuu, siihen maatuu?

Iloisten ihmisten Ilomantsihan se oli matkamme kohde. Täällä sijaitsee mummon ja M-tädin lakkasuot, joten muille matkakohde oli kovinkin tuttu. Minä ja lapset sen sijaan olimme täällä ensimmäistä kertaa. Nuoriso ei nyt mennyt ihan pähkinöiksi päivän kohteista, mutta minä osasin kyllä iloita mm. Ilomantsin valtavan suurista ja kauniista kirkoista. Nuorisoa sääliessä emme tulleet menneeksi sisälle Ilomantsin luterilaiseen kirkkoon, mikä jälkikäteen jäi kaivelemaan hampaan koloon. Luin nimittäin, että kirkko tunnetaan värikkäänä kuvakirkkona. Ilmeisesti luterilaiset ottivat mallia läheisen ortodoksikirkon runsaasta maalauskoristelusta ja ikoneista? Hitsi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Olisi ollut hauska nähdä koristeellinen luterilainen kirkko. Nyt se ei tullut edes kuvatuksi ulkoapäin.  Ortodoksikirkko sentään tuli, kun käytiin pihalla ovia rynkyttämässä. Eivät auenneet.

Profeetta Elian kirkko vuodelta 1892. Ja yläkuvissa tietenkin pappila. Aikamoista.

Kirkkojensa lisäksi Ilomantsi on tunnettu karjalaisuuden vaalijana. Yksi vaalija on mm. Parppeinvaaran runokylä, jossa käväistiin pihalla kääntymässä. Vaara sai nimensä kanteleensoittaja ja runonlaulaja Jaakko Parppein mukaan, joka eli 1800-luvulla näillä seuduilla.Täällä kierteli myös Elias Lönnrot matkoillaan vuosina 1828 ja 1838 keräten runoja ja lauluja karjalaisen kertomarunouden mestareilta. Parppeinvaaralla olisi voinut kuunnella kanteleensoittoa tai syödä karjalaisen pitopöydän herkkuja, mutta ne jäi nyt meiltä väliin. Matka jatkui.

Seuraavaksi ajoimme Möhköön. Muistisääntönä käytän tietenkin Nalle Puhin möhköfanttia. Fantin kanssa tällä ei kuitenkaan ollut tekemistä, vaan Möhkössä sijaitsi vuosina 1837-1907 ruukki. Ruukin toiminnan päättymisen jälleen alueella toimi saha, höyläämö, mylly ja sähkölaitos. Vuosia sitten alue työllisti jopa 2000 työntekijää. Nyt paikalla oli valmisteilla juhannusjuhlat Möhkön Mantan kupeeseen.

Manta oli siis tämä laiva, joka oli rakennettu 1955-56 Ilomantsissa Enso-Gutzeitin työmaalle asuntoproomuksi. Laiva seisoi Koltareen ja Noorajärven rannoilla aina vuoden tai kaksi, kunnes se siirrettiin työmaan mukana uuteen paikkaan. Nykyään siellä toimii kahvila. Aika viehättävä paikka.

Meillä oli mukana omat kahvit ja eväät. Kierrettiin siis Mantan vastarannalle ja pistettiin piknik pystyyn. Me ja noin sata hyttystä. Lämpötila vaihteli siihen malliin, että paitaa piti ottaa pois ja laittaa sitten kohta takaisin. Välillä ripsaisi pienen sateen ja sitten taas paistoi. Ei valittamista säiden suhteen siis juhannuspäivänäkään.

Möhkön jälkeen tehtiin vielä kierros Petkeljärven kansallispuistoon. Tässä vaiheessa tihkutti vettä, joten jätin kuvaamatta. Paikka oli kuitenkin kaunis, tuli Repovesi mieleen. Katsottiin korsu ja palailtiin Jänisjoen varrelle lohta loimuttelemaan. Osa porukkaa  rupesi puun kaatoon ja osa keskittyi siihen keittiöpuoleen. Kolmonen haki sille ahvenelle ne paistinkaverit.

Sankari itse.

Puu kaatuu.

Sunnuntaina sataa aina. Niin myös lähtöpäivän aamuna. Kokoonnuimme mökkiin sadetta pitämään ja lukemaan  vanhoja mökkikirjoja. Miten monet muistot nekin sisäänsä kätkevät. Toistivat ainakin sanaa "elämys" moneen kertaan. Ja monta elämystä rikkaampana mekin lähdimme paluumatkalle.

Tien päähän jäi hirsimökki ja sen ihana emäntä. Kiitos tuhannesti taas hetkistä M-tädille.  Pistämme ne muistoihin kultautumaan. Talletamme blogiin ja sydämiin. Kunnes taas tapaamme uusien seikkailuiden merkeissä. 

Nyt on palattu sitten arkeen. Takana kaksi aamuvuoroa. Mies kirjottaa aamusta iltaan. Esikoisella viimeinen kesätyöviikko menossa. Muut lomailee kukin tavallaan. Joko siellä on kesäloma mennyt vai vielä edessä?