MITÄ TAPAHTUI LINTUKODOLLE?

Työpaikan kahvitauolla me muistelimme nuoruuttamme. En muistanut aikaa, jolloin en olisi saanut polkea kavereiden kanssa rannalle uimaan. Kukaan muukaan ei muistanut. Yksi kertoi, että noin 13-14-vuotiaina saivat jo lähteä kavereiden kanssa viikoksi keskenään veneellä saareen. Suomi oli silloin niin turvallinen maa ettei vanhemmille näyttänyt tulevan edes mieleen, että jotakin voisi sattua. Kotiovikin oli aina auki, yötä päivää.

Kolmosen (12-v) elämässä on viime aikoina ollut häivähdyksiä lapsuuteni Suomesta. Poika vilistää kavereidensa kanssa tunti tolkulla pitkin metsiä. Saapuu kotiin nälkäisenä ja likaisena illan suussa päivästä kyllänsä saaneena. Viime viikolla löysivät itsensä rannalta ja aloittivat kalastuskauden. Itse oli saaliinsa perkanut ja illan päätteeksi paisteli kalat pannulla. "Äiti, haluatkos maistaa?"

Siinä kalastuksen ohessa oli poikaporukan mieleen noussut hieno ajatus. Jospa kesäloman alkajaisiksi tehtäisiin tähän rannalle telttaleiri. Kalasteltaisiin iltamyöhälle, uitaisiin ja nukuttaisiin teltassa. Silmät innosta loistaen kertoi ideaa meille täällä kotona ja kyllähän se meille sopi. Seuraavina päivinä alkoi äidin sydämeen tosin nousta huoli. Onko täällä oikeasti enää turvallista telttailla rannoilla? Mitäs jos teltalle osuisi koulun loppumistaan juhliva nuoriso? Joku pilleripää tai rantojen hamppari?

Viikon vieriessä telttailijoiden määrä alkoi harventua. Samainen huoli oli selvästi noussut muutaman muunkin äidin mieleen. Lopulta telttailijoita oli enää kaksi. Kolmonen ja luokkakaverinsa. Omat huolet oli tälläkin äidillä kasvaneet jokaisen perujan myötä, mutta en halunnut antaa peloille sijaa tai pettää odotuksen ilosta hyrisevää poikaa. Todennäköisestihän kaikki menisi hyvin ja pojat olisivat hienoa kokemusta rikkaampia? Keräisivät tarinoita kavereillekin kerrottavaksi?

Lopulta perui se viimeinenkin kaveri ja täytyi uskoa, että lintukoto on lakannut olemasta. Paluumuuttajat ovat tupsahtaneet vaarallisempaan Suomeen. Tai Suomeen, jossa asuu aikaisempaa pelokkaampi tai varovaisempi kansa? Ei telttaleirejä, poikien saariseikkailuja tai yökalastuksia. Vai tarvitseeko kaikesta luopua ehkä sittenkään?

Hipsin äsken kalapaikalle katsomaan. Siellä nuo kalastelivat ilta-auringon kutitellessa niskaa. Pyörän tarakalla oli uikkarit ja pyyhe. Kotipihalle oli viritelty aikaisemmin teltta ja pedattu makuupussit odottelemaan "yökalastajia". Oli tehty ihan mieluinen kompromissi ja päätetty, että ainakin oman pihan kokoinen lintukoto täytyy näillekin pojille löytyä. Siihen yhtyi kaikesta päätellen se kaverinkin äiti, koska lupa pihatelttailuun heltisi.

Suloisia unia sinne omenapuun alle! 

Ihanaa ja yllätysrikasta kesää omille lomalaisilleni ja kaikille teille muillekin lomaanne aloittaville. Ja meille, joiden loma on vielä edessä, meillekin toivon ihania ja aurinkoisia päiviä. Sekä ennenkaikkia lempeitä kesäiltoja, jolloin istahtaa terassin reunalle ihastelemaan kesää. Katselemaan kasvun ihmettä. Odottamaan kotiin yökalastajia. Tietämään, että paremmat ajat ovat meilläkin edessäpäin. Ne, joita yleisesti kutsutaan lomaksi!

ps. Olen lähdössä ensi viikoksi töihin leirille. Saattaa siis olla, että blogi pakostakin hiljenee koko viikoksi! 

KUN SAI NIIN HALVALLA

Meillä molemmilla on työtä tulevanakin vuonna. Jihuu! Kirjoitin viime postaukseen, että se tarkoittaa mahdollisuutta lyhentää lainaa, antaa lasten harrastaa jne. Olen luvannut olla valittamatta tästä Suomen kalleudesta, joten älkää ottako tätä sellaisena. Totuus on kuitenkin se, että siten opiskeluvuosien on ollut taas totuttelemista siihen, että rahoja on ollut erittäin vaikea saada riittämään edes kaikkeen tarpeelliseen. Jokaisen kuun viimeisenä viikkona mietitään, että pitäiskö pistää visa vinkumaan, paastota kaupassa käymisestä vai elettäiskö Pyhällä Hengellä palkkapäivään. 

Istanbulissa asuessa rahaa tuli vieläkin vähemmän, mutta silti se aina riitti kunkin kuukauden tarpeisiin, jäi joskus jopa ylikin. Ravintoloissa ja kahviloissa käyminen ei ollut mitään luksusta, vaan niihin saattoi piipahdella tuon tuosta ilman budjettikriisiä. Vinkkailla kivoista paikoista myös muille siellä blogin puolella. No, olettekin varmaan huomanneet, että Paluumuuttajattaressa ei ole liiemmin ravintola tai kahvivinkkejä vilissyt. Niinpä. Ei ole tarvinnut ravintoloissa notkua eikä kahviloissa kahvitella. 

Mutta nytpä esittelen teille yhden kivan kaupan! Eikä tämä ole maksettu mainos tai muukaan blogiyhteistyö. Tämä on vain Paluumuuttajatar, joka sattui käymään pari päivää sitten tässä kivassa kaupassa ja osti tuleviin juhliin servettejä ja kertakäyttömukeja. Kun sai niin halvalla:D.

Ja vielä tehtaanmyymälä - aina vaan paranee.

Kävin tässä kaupassa joskus aikaisemminkin ollessamme Suomessa lomalla, mutta sitten unohdin koko puljun. Muutama viikko sitten satuin kävelyreissulla huomaamaan taas paikan ja muistin sen olemassaolon. Pari päivää sitten lähdin ostoksille. Lasten synttäreitä on tiedossa kesäkuun ajan ja elokuussa on kakkosen rippijuhlat. Servettejä siis tarvitaan ja kertakäyttöastioillekin on kesän aikana varmasti tarvetta. 

Kauppa sijaitsee Hovinsaaren perukoilla minun silmiini kauniissa vanhoissa tehdasrakennuksissa. Vieressä tehdään niitä servettejä ja kaupasta saa ostaa tehtaanmyymälä hinnoin. B-laatua ihan pikkurahalla. Kaupassa myydään myös kertakäyttöastioita, pyyhkeitä, lakanoita jne. Ainakin nyt muistan, että Finlaysonia, Marimekkoa ja Havia oli tarjolla. Kauppa oli tehty vanhaan tehdasrakennukseen ja se oli kaunis katsella. Hinnat olivat oikeasti tosi hyvät ja servetit ja kertakäyttökupit tuli ostettua. 

Tehtaan vierestä lähtevät vanhat puutalokorttelit. Ne rakennettiin aikanaan tehtaan työläisiä varten. Moni on valitettavan huonossa kunnossa. Hovinsaaren sijainti on loistava, mutta sen maine kaipaisi kiillotusta. Jotta puutalot saataisiin pelastettua, tarvittaisiin niihin asumaan remonttitaitoisia ja/tai remontin maksukykyisiä ihmisiä. Toivottavasti heitä löytyy, että alue saataisiin kunnostettua.

Jos siis asut näillä main ja tarvitset edullisesti lautasliinoja ja kertakäyttöastioita, kannattaa pistäytyä Kerta-kaupassa Runeberginkatu 25. Liike on auki ma-pe 10-18 ja la 9-14. Luulenpa itse tästä lähin ostavani servettini tuolta. Oletko muuten servetti-ihmisiä ylinpäänsä? Minä olen. Käytän servettejä lähes joka kattauksessa. Ja tätä kirjoittaessani sen tajusin, että ehkä sen(KIN) takia joudun huolehtimaan rahojen riittämättömyydestä joka kuun viimeinen viikko:(.

TOISEN EPÄONNI ON TOISEN ONNI

En kestä katsoa urheilua. En halua nähdä sitä pettymystä mikä häviötä seuraa. Ilo oman joukkueen onnistumisesta häviää pian ja tulee paha mieli niiden puolesta, jotka menettivät sen mitä yrittivät saavuttaa. Miksei aina voisi tulla tasapeli? Eikö tärkeintä voisi olla vain se yhdessä tekeminen? Miksi pitää laskea pisteitä ja laittaa ihmisiä ja joukkueita paremmuusjärjestykseen? Miksi jonkun pitää hävitä?

Teimme joskus vuosia sitten työyhteisönä testin vahvuuksistamme. Minulle nousi korkeimmalle harmonia. Olen onnellisimmillani silloin, kun lähiympäristö hyrisee tyytyväisenä ja kaikilla on kaikki hyvin. Minun on vaikea sietää pahaa mieltä ja tyytymättömyyttä ympärilläni. Toisten suru tuntuu painolastina omankin sydämen päällä. Olen valmis näkemään paljonkin vaivaa sen eteen, että minua ympäröivillä ihmisillä olisi kaikki hyvin. Jos asiat voi ratkaista rahalla, olen valmis pistämään likoon sen minkä kykenen. Mikäli se minusta riippuisi, maailmassa saisi vallita rauha ja hyvä tahto, joka koskisi jokaista ihmistä.

Työssä osaan erillistyä, mutta siviilissä rupean ratkaisukeskeiseksi. Tarjoamaan neuvoja pulassa olijoille. Lahjomaan, kääntämään mielialaa ja tarvittaessa vaikka uhkailemaan pahaa mieltä pois. Suutun epäoikeudenmukaisuudesta, toisten painamisesta ja tyytymättömyydestä. Eikö tässä nyt vaan voitaisiin olla hyvän tuulisia ja nähdä se arvokas mikä meillä on edessä? Olla kiitollisia? Iloisia? 

Oma onni ei ole minulle se oleellisin. Ovi onneen aukeaa todellakin ulospäin. Saan siitä kun annan. Muiden hyvämieli virtaa minuun. Oma onni koostuu pienistä asioista. Osaan arvostaa sitä, kun minulle käy hyvin. Kun minulle tehdään hyvin. Tähän asti on ollut onni matkassa ja asioilla on ollut taipumus järjestyä. Olen pitänyt onnen omanani, mutta parhaani mukaan laittanut sitä myös kiertämään.

Sain tänään onnellisen puhelun. Saan jatkaa työssäni ensikin vuonna. Pankkilainalla on mahdollisuus lyhentyä, lapsilla harrastaa ja makkaraakin saadaan leivän päälle. Vähän puhelun jälkeen tuli viesti, että kollegani korvataan toisella. Harmonia särkyi ja purin kotona esikoiselle ja miehelle elämän epäoikeudenmukaisuutta. Kollega oli pätevä, teki työtään sydämellään ja oli pidetty työyhteisössä. Miksi minä sain jäädä ja hänen piti lähteä? Millä perusteella nyt joku muu saisi hänen työnsä? "No, eiköhän se sillekin joka valittiin ole tarpeellinen ja tärkeä se työ, ei kai hän sitä muuten olisi hakenut," tuumasi esikoinen. Niinhän se on. Toisen epäonni on toisen onni. Toisen onni on toisen epäonni. 

Olisi onnen haaskaamista jättää onnensa käyttämättä. Olla iloitsematta omasta onnestaan? Entä sen onnesta, joka hyötyi toisen epäonnesta? Ei kai häntä voi siitä sakottaa?

ps. Kuvat mummolan kukkaloistosta.

OSTIN KARKKIMANSIKOITA

Torstaina mummo meni oireidensa kanssa sairaalaan. Antoivat siellä lääkettä, joka aiheutti ilmeisesti anafylaktisen reaktion. Kohta oli mummo pedissä tippoinensa ja päätettiin ottaa sairaalaan sisälle lisätutkimuksiin. Lapsilla alkoi jo huoli nousta. Pappa joutui palaamaan yksin kotiin. Perjantaina lounastauolla kipaisin anoppia katsomaan. Oli juuri saanut tutkimus-rumban päätökseen. Edellinen yö oli mennyt vähillä unilla, mutta muuten alkoi olla entisellään. Pedin pohjalta tuo kyseli, että "pitäisköhän huomenna lähteä sinne taimi ostoksille" ja jatkoi, että "jos sunnuntaina nyt sitten syötäisiin meillä". 

Etukuistille ostin viime viikolla hortensian. Lempikukkiani. Kuten nuo talon seunustalla kukkivat tulppaanitkin.

Mies maalasi lavankaulukset kauniin valkoisiksi.

Anopille on tullut jo jonkun aikaa sähköpostiin puutarhurin perjantaipostia. Sieltä saa kuulema monenlaista vinkkiä puutarhan hoitoon. Tämä postejan naputteleva puutarhuri sattuu asumaan tässä meitä aika lähellä. Joka vuotiseen tapaan hän pitää tilallaan Kannusjärvellä kaksipäiväiset puutarhapäivät. Anopin piti mennä sinne perjantaina, mutta sehän ei nyt sattuneista anafylaktisista syistä onnistunut. Lupasin siis lähteä seuraksi lauantaina. Joukko kasvoi anopin ystävättärellä, mieskin lupasi lähteä matkaan ja lapsista oli lopulta mukana kaksi omaa, omien serkkutyttö ja pikku veljekset. Auton täydeltä porukkaa. Säät ei puutarhapäiviä nyt tänään suosineet, mutta onnistuihan ne ostokset sateessakin. Onneksi moni muukin oli uskaltautunut matkaan sateesta huolimatta.

Ostin karkkimansikoita.

Pieni puutarhurinalku, bongattu kasvihuoneessa.

Meillä tulee kasvamaan kesäkurpitsoitakin.

Puutarhapäivillä tarjotaan jokaiselle kävijälle ilmaiset munkkikahvit. Lapset testasivat myös sen, että santsaaminen oli luvallista:). Halvalla ostettiin munkkeja kotiinkin vietäväksi. Samassa pihapiirissä toimi myös Toikan tilateurastamo ja tuotteita olisi voinut ostaa myös mukaan. Sää ei nyt kovin hyvin suosinut, eikä sen vuoksi tehnyt mieli paljon pihalla käyskennellä. Sen verran kuitenkin innostuttiin, että luvattiin tehdä taimireissusta joka vuotinen tapa. 

Virolaiset tytöt ahkeroivat ja epäilivät, että munkkeja oli tullut paistettua sellainen 500kpl.

Takapaksi oli lastattu kukilla ja taimilla. Ja munkkipusseilla.

Paluumuutosta on aikaa kymmenen kuukautta. Sen aikana on tajuttu mm. se, että verotuksen ja kaikkien muiden maksujen vuoksi yrittäminen on Suomessa kynnyksen takana. Miten mukavaa olisi, kun täälläkin voisi pistää oman pienen yrityksen pystyyn jonnekin kadun kulmaan tai yläkerran liikehuoneistoon ilman suurempia byrokratioita, alkupääomia ja tuhottoman kalliita henkilöstömaksuja. Monelle se vain näyttää olevan aikalailla utopistinen unelma. Sen tähden viihdyin hyvin tällä pihamaalla ja toivoin kovasti, että puutarhapäivät ja viljapossumyymälä voisivat kannattaa.

Mutta nyt kutsuu oma puutarha. Ostetut taimet pitäisi istuttaa ja kasa risuja odottaisi pilkkojaa. Illalla lämmitetään tietysti sauna. Pikkumiehet oli muistaneet pakata uikkarit matkaan ja odottavat malttamattomana saunaa ja uintireissua. Tästä taitaa muotoutua tukiperheen "se juttu".

TOIVOTON TORSTAI

Torstaisin tarvitsen autoa. Viikon kaikkina muina päivinä liikun jalan, pyörällä tai hypään tarvittaessa bussiin, mutta en torstaina. Torstaina joudun tekemään niin pitkiä siirtoja päivän aikana, että auto on ehdottomasti tarpeen. Näin ollen mies polkee joka torstai sateessa tai paisteessa työmatkansa. Se työmatka ei ole ihan lyhyt. Eikä torstait pääsääntöisesti ole suosineet polkijaa. Torstaisin täällä Kotkassa on poikkeuksellisen toivottomat säät. Tälläkin viikolla koko alkuviikon pilveili tai paistoi, eilen oli suorastaan kaunista ja lämmintä, mutta kun saapui torstai, sai mies-raukka taas lähteä polkemaan sateeseen.

Viimeisen viikon aikana luonto on pistänyt parastaan viileistä ilmoista välittämättä. Täällä vihertää, kukkii, laulaa ja soi. Ikkunan takana näkyy päivittäinen kaunistuminen. Työelämässä se on näkynyt pahanolon piikkinä. Aikana jolloin luulisi olevan kevättä rinnassa, ilo pinnassa ja kesämietteet vallalla, puseron alla asuukin pahaolo, ahdistus ja painajaiset. Tuntuu, että toisilla on jatkuva torstai, pilvi pään päällä jokaisena viikon päivänä. 

Onhan se ihan tutkitusti niin, että silloin kuin pitäisi olla onnellisimmillaan, oma epäonnistuminen, vajavaisuus, väsyminen jne. näkyvät entistä selvemmin. Jouluna yksinäisyys korostuu, keväällä näkyy selkeästi jokainen lika, pöly ja pahamieli. Luonto herää, mikä minua vaivaa, kun tahdon vain nukkua ja lakata olemasta? Avustavan väen on pistettävä kieli keskelle suuta ettei huutaisi keväthuutoja tai sortuisi kevään ylistykseen. Asetuttava torstai-mielialaan edes jollakin tasolla ja yritettävä miettiä, että mistä se toivo kuhunkin tilanteeseen löytyisi. Tähänkin torstaihin.

Kontrastit on ollut niin suuret, että asioita on omassakin mielessä täytynyt prosessoida normaalia enemmän. Kauneuden ääressä rumuus on todella rumaa. Vihreyden ja värien seasta harmaa nousee todella harmaana. Ja kuitenkaan en voi olla uskomatta siihen, että hyvyys voittaa. Elämä kantaa. Asiat järjestyvät. Torstain on pian taas oltava toivoa täynnä.

Maanantaina kävin työhaastattelussa oman työni tähden. Kaikesta huolimatta haluan jatkaa. Haluan tehdä tätä työtä. Tuoda toivoa toivottomuuden keskelle. Nähdä kauneutta rumuudessa. Uskoa siihen, että ei koskaan ole liian myöhäistä saada onnellinen elämä. Luottaa siihen, että jokaisella on mahdollisuus parempaan huomiseen.

ps. Tätä kirjoittaessani torstai iski. Viikko sitten torstaina pappa vietiin sairaalaan ja jäi sinne tutkimuksiin. Pääsi onneksi lauantaina pois. Hetki sitten pappa saapui ja kertoi, että mummo vietiin tänään sairaalaan ja jäi sinne tutkimuksiin. Onneksi huomenna on perjantai! Pikaista paranemista anopille, jos tätä jostakin syystä pääset lukemaan!