lauantai 7. maaliskuuta 2020

KUUKAUDEN SIJASTA NELJÄ

Katosin näköjään pitkään pimeään. Marraskuu kesti kuukauden sijasta neljä. Lumeton Suomen talvi on nyt koettu. Eilen ajelin kuudelta Kouvolasta kotiin ja aurinko vielä paistoi. On kevättä ilmassa. Takana hyvin nukuttu yö. Tässä hetkessä takkatuli, hiljainen koti ja aamukahvi. Korkea aika palata blogiin.




Neljää kuukautta ei ole tietenkään synkistelty, vaan eletty sillä mitä luonto antaa. Aika monenlaista on itse asiassa tapahtunut, kun näin taaksepäin katsoo. On rakkautta ilmassa, kun esikoinen on mennyt kihloihin ja suunnittelee sulhonsa kanssa syyshäitä. Minä aloitin toisen työn omani rinnalla, vaikka silloin vannoin, että yhden työn pitää riittää. Tällä on jotakin tekemistä tuon edellisen kanssa. Ja sen kanssa, että pääsimme lopultakin Irlantiin.



Kotkassa hiihtolomaa vietettiin viikko sitten. Kahden työn kanssa vapaapäiviä ei ole kovinkaan monta, joten selvää oli, että lomalla on päästävä pois kotitöiden äärestä ja oikeasti lomailtava ja levättävä. Matkoja kyttäsin lähinnä lämpimästä eli Kanarialta. Hinnat vain olivat sen verran korkeita, että se ajatus hautautui. Ja sitten syttyi lamppu. Irlantiin ei kannata lähteä sään vuoksi mihinkään vuodenaikaan, joten miksi jättäisimme menemättä sinne nyt?




Finnairilta saatiin kohtuulliseen hintaan suorat lennot Dubliniin. Matkasuunnitelma alkoi nopeasti hahmottumaan. Kuopus lähti mukaan ja hän on meidän lapsistamme se ainoa luonto-suhteensa hyvin säilyttänyt ja autossa viihtyvä tapaus. Näin ollen päätettiin vuokrata auto ja keskittyä nimenomaan Irlannin luontoon. Pyrkiä meren rannalle ja mutkaisille maisemateille. Kaupoissa kiertelyä ei tällä matkalla harrastettaisiin, kun pakolliset.





Niin tupsahdimme Dublinin aamuun. Lentokentältä noustiin vuokra-auton kyytiin ja hurautettiin liikenteeseen. Kaupungin suhteen ei ollut kovinkaan montaa tavoitetta. Trinity Collegen kirjasto, yleiskatsaus kaupunkiin, hyvää ruokaa ja jotakin vahvasti kaupunkiin liittyvää. Tämä viimeinen oli sitten kierros Guinnessilla, joka osoittautuikin aika kivaksi jutuksi, jopa meille jotka emme oluesta niin piittaa.


Irlanti tempaisi heti mukaansa. Leppoisat ihmiset, uskomaton muuttuva sää, joka lähinnä vain huvitti, hyvä ruoka ja parempi mieli. Tervetuloa matkaan!

9 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Olipa mukava yllätys löytää täältä uusi postaus! Tervetuloa takaisin blogiin! <3

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa lukea taas kuulumisiasi, kiva, että olet takaisin:))
-Ulla

Allu kirjoitti...

Kiva, että palasit

Jael kirjoitti...

Kiva oli nähdä täällä taas postaus:) SYyshäät, ihanaa!
Ja noita Irlannin kuvia ehdin jo ihailla Facessa, aivan ihania.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Eihän se nyt käy, että matkat jäisi raportoimatta.

Ulla: katsotaan nyt, että minkälaisella postaustahdilla. Tämä vapaapäivien vähyys, kun hieman haittaa kaikenlaista harrastustoimintaa. Mutta sillä mennään mihin pystytään.

Allu: No, niin. Kivahan se on täällä olla.

Jael: Syyshäitä on kiva odotella. Samat kuvat tässä nyt sitten tulee uudelleen. Mutta uudella selostuksella:).

SaaraBee kirjoitti...

Pelkäsin jo, että et Irlannista postaakkaan!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Saara: Miten voisin olla postaamatta:D. Ihana Irlanti<3.

Petra kirjoitti...

Kiva kuulla teistä! Täällä on jo kevät ja tänä vuonna etuajassa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Luulen, että täälläkin kevät voisi tulla nopeammin, sillä ainakaan täällä Kotkassa ei maa ole ollut kovinkaan jäässä missään vaiheessa.