torstai 31. maaliskuuta 2016

ÇÖP KEBAP eli ROSKAKEBAPPI

Jos Turkista saisi tuoda vain yhden ruoka-aineen omaan keittiööni käytettäväksi, valitsisin ilman muuta munakoison. Se on ihan lempiruokaherkkujani kaikissa muodoissaan. Meillä munakoisosta tehdään moussakaa, çöpkebappia, munakoisotomaattivuokaa, munakoisosalaattia, ja mezeistä şakşukaa ja mamzanaa. Satun pyynnöstä tässä reseptini roskakebappiin:

ÇÖP KEBAP

6 munakoisoa kuoritaan huolimattomasti ja viipaloidaan pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi. 
Paistetaan uppoöljyssä kullan ruskeiksi ja valutetaan liiasta öljystä esim. talouspaperin päällä. 

n. 300g jauhelihaa ruskistetaan kahden hienoksi pilkotun sipulin kanssa pannulla ja 
maustetaan ruokalusikallisella tomaattipyrettä, 1tl punapippuria (=chilipippuri), 2tl minttua, 1tl mustapippuria, 1tl oreganoa ja 2tl suolaa.

Alkuperäisessä ohjeessa kaksi siivua munakoisoa astetaan pöydälle + merkin malliin. Tämän jälkeen laitetaan jauhelihatäyte keskelle ja nostetaan reunat ylös. Saadaan nyytti, joka suljetaan hammastikulla. Kuvan ohjeessa käytin munakoisoja puolet vähemmän ja näin ollen nyyttini jäi sivulta avonaisiksi. Tämä johtui ihan vain siitä, että ei ollut tarpeeksi munakoisoja talossa. Hyvää se oli näinkin.

Lopuksi pistetään hammastikkuun puolikas kirsikkatomaatti ja vaikka pala vihreää paprikaa. 

Uuniastiaan tilkka vettä pohjalle ja uuniin. Noin 175 astetta ja 15-20 minuuttia.

Meillä tätä syödään lisukkeena riisin ja jonkun liha- tai kalaruoan sekä salaatin kanssa.


Jos sinulla on joku todella hyvä munakoisoresepti, niin ole niin ystävällinen ja jaa se kanssamme kommenttilootassa. Kokeilisin sitä ihan varmasti!

Afiyet olsun!

maanantai 28. maaliskuuta 2016

JÄÄHILEET LÖIVÄT RANTAAN

Pääsiäisenä viriteltiin turkki käyttökuntoon, vaihdettiin lennosta englantiin ja suomeen. Muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevia. Saimme pitää vieraana kahdeksaa Istanbulin meihin yhdistänyttä  ystävää. Muutama päivä harjoiteltiin myös juhlavampaa ruoanlaittoa. Koska se sujui aika helposti, päätettiin kutsua tälle päivälle perheruokailu tänne meille.  Talo kun oli  hiljentynyt ja ruokapöytään vapautunut paikkoja vieraiden palattua eilen kotiin. 

Aamulla kävin lähi Siwassa täydentämässä ruokavarastoja ja kuulin kevään kutsun. Oikeastaan olisi tietenkin pitänyt pysyä siellä keittiössä, mutta edes tunniksi oli päästävä ulos tunnustelemaan kevättä. Lämmintä oli lähemmäs 10 astetta ja niin kaunis auringonpaiste. Miehen, minun ja kuopuksen retkitrio autoon ja kohti Santalahden luontopolkua. Kappale kauneinta Kotkaa muuten. Jos joskus päädyt tänne, älä missään nimessä jätä tätä polkua välistä.




Ensin kuului linnunlaulu. Tintti paran hermostunut ääntely puun latvassa. Liekö epäili meidän yrittävän jotakin ikävää? Metsän hiljaisuus. Rantaa kohden lokkien kirkuna. Kilinä, kun jäähileet löivät aaltona rantaan. Kevään hiljainen kohina.





Mitä rantakalliot opettavat? Isänsä tulkkaa ja kuopus kuuntelee. Minä päätän, että ensi kesänä tuon tänne bulgarialaiset ystävämme. Viritämme lämpimälle kalliolle leirin. Mukaan otetaan nuotiopuut, makkarat, onget ja uima-asusteet. Tilaan lämpimän ja tyynen illan. Hetken, jonka me kaikki tulemme muistamaan. Rantakalliot saavat silloin kertoa ystävillemme Kotkan kauneutta ja iloa siitä, että saamme heidät vieraiksemme. Niin ainakin toivon ja siltä nyt vielä näyttää. (Muistatkohan enää mansikkaprojektiani, joka ei toteutunut viime kesänä, mutta nyt näyttää valoisammalta? Jos et muista, niin ei ihme. Vinkkasin siitä täällä.)






Kevät näkyi tänään myös keittiössä. Viikonloppuna avasimme grillikauden ja tänään siellä paistui kanaa, possua ja parsaa. Lisukkeeksi perunoita, riisiä, salaattia ja roskakebappia. Jälkiruokana talo tarjosi muffinsseja. Ihanana bonuksena perheruokailussa oli miehen täti, joka oli saapunut Pohjois-Karjalasta. Mietittiin elämän lyhyyttä ja ainutkertaisuutta. Sitä mitä meistä jää jäljelle? Ei keksitty muuta kuin muistot. Niin kauan me olemme olleet olemassa, kun joku muistaa meidät. Sen jälkeen saammekin kadota tältä maailmalta olemattomiin. 






Mikä ihana ystävien täyteinen juhla meillä olikaan. Kiitos teille kaikille käynnistänne. Tulkaan pian uudelleen! Kiitos myös S&P terveisistä vieraskirjan välissä. Luin kaikki S:n lähettämät tekstiviestit vasta lähtönne jälkeen. Toivottavasti juhlaa on ollut myös ruudun sillä puolella? Huomenna valmiina arkeen ja kuoriperunoihin? 

perjantai 25. maaliskuuta 2016

KIIRETORSTAISTA PITKÄPERJANTAIHIN

Kiirastorstai oli varsinainen kiiretorstai. Töissä paikasta toiseen tuli takamuksen alla. Työpäivän päätteeksi kappikupposelle Cafe Laituriin työkavereiden kanssa. Viime hetken ostokset ja koti kuntoon. Niiden vieraspatjojen metsästystä ja ratsastustunteja. Ehtoolliskirkot ei ehtinyt mieleenkään ennen kello yhdeksää. Liian myöhään. Sen sijaan viriteltiin makuuhuoneeseen elokuvateatteri ja pistettiin pyörimään totaalinen pysäytys ja startti pääsiäiseen. Gibsonin  The Passion of the Christ tuli katsottua Turkin elokuvateatterissa sen ilmestyttyä. Nyt katsottiin se uudelleen meidän poikien kanssa. "Sitä en voinut katsoa, kun iskivät ne naulat," tuumasi kolmonen. Sama täällä. En silloin enkä nyt. 





Pitkäperjantai on lähtenyt rauhallisemmin liikkeelle. Herätty hissukseen. Puuhasteltu. Saatu kirkkokahvivieraita. Lapsuuden pitkäperjantait piti viettää kotona omalla porukalla ja päivä oli kirjaimellisesti pitkä. Nyt odotamme vieraita tulevaksi. Kohta ruoat tulolle ja illalla pedataan petejä.




Pääsiäinen päästää meidät pahasta. Juhla joka kulkee tuskasta täydelliseen iloon. Kaikki on täytetty! 
Hyvää Pääsiäistä!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

BRYSSELIN YLLÄ PILVET

Aamulla kahlaan lumessa sormet jäässä. Maailma on kirkas ja kaunis. Töissä niin hauska kohtaaminen, että hymy pysyy kasvoilla pitkään. Kotiin palatessa jo sulat tiet ja Brysselin yllä rumat pilvet. Niin pienestä se on kiinni. Mihin junaan astuit. Milloin lentosi lähti. Sanoiko  Jumalasi, että rakasta lähimmäistäsi vai tapa vääräuskoiset. Annoitko anteeksi vai vannoitko kostoa. Kasvatitko katkeruuden juuret.




Eino Leinon mielestä ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen vain heikompi toista. Sitä en allekirjoita. Tässä maailmassa on monta pahaa. Vielä sitäkin enemmän pahaan kykeneviä. Jokainen meistä susi. Hampaat iskuun valmiina, jos tilanne siihen ajaa. 




Mutta maailma, se on kaunis. Kevät etenee takatalvista huolimatta. Aurinko paistaa niin pahoille kuin pahoille. Brysselin kentällä pian taas nousee ja laskee koneet. Junaan astuu uudet ihmiset. Elämällä kun on tapana jatkua. Ja kaiken omankin pahuuden äärellä sitä vaan uskoo, että lopulta hyvä voittaa.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

VOIKO MAANANTAIMPAA OLLA?

Voiko maanantaimpaa enää olla? Lunta tupruttaa kuin turkin hihasta. Jos olikin merkkejä keväästä, se peittyy pehmeään pilveen. Taivas on haalean harmaa. Juhlat on juhlittu ja kävelen työpaikan ovesta sisään. Olen kuulema vaisu. Omasta mielestäni en niinkään, roolin vaihto vain on kesken. Minulla on käynnistymisvaikeuksia.



Päivän myötä kirkastuu. Uusi lumi on vanhan surma. Surmatessaan se heijastaa valon jokaiseen sitä ympäröivään suuntaan. Alan aavistella uusia mahdollisuuksia. Kirjoitan kalastelevia viestejä ja jään odottamaan, että tärppääkö. Olen palautunut siihen uskoon, että elämässäni on ennaltavalmistetut polut. Vielä hetken lumen alla?





Kotirannassa tapaan todellisuuden. Kevät on tässä, lumesta huolimatta. Se on tämä siunattu valo. Joutsenpariskunnan päiväuinti. Päivän mittaan minussa herännyt kepeys. Maaliskuun jälkeen huhti, touko ja kesä. Oven takana odottava pääsiäinen, joka taas päästää pahasta.






Terveyttä on. Ruokaa on. Koti on. Rakkaat on. Tulevaisuus ja toivo on. Ohra itää ja viikonloppuna odotettuja vieraita tulossa. Vain kolme patjaa, muutamia tyynyjä ja peittoja puuttuu. Positiivinen ongelma sekin. Niin paljon rakkaita, että ei tiedä mihin ne peittelisi. Tervetuloa<3!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

EN ENÄÄ AJAISI OHI

Elämä on ollut arjen viemää. Olen katsonut kalenterista, että missä minun seuraavaksi tulee olla. On ollut pahoja päiviä, ilon hetkiä ja valaistuvia iltoja. Onneksi viikonloppu pisti arkeen stopin ja oli juhlan vuoro. Meidät oli miehen kanssa kutsuttu 50-vuotisjuhliin. Sen sijaan, että kertoisi mitä hän on saanut elämässään aikaan, sankari päätti kutsua salin täydeltä ystäviä ja sukulaisia juhliin. Katsoa, että mitä hän oli elämässään saanut. Liikutti se ajatus, että hän koki saaneensa elämältä vaikka nyt meidät. Ja me olimme saaneet hänet, heidät. Koska satuimme tutustumaan, meillä on hänen kokoisensa siunaus elämässämme. Ja kaikki, jotka sankarin tuntevat, tietävät, että se ei ole ihan pieni siunaus se. Monia armorikkaita vuosia, Jari. Kiitos kutsusta ja ihanista juhlista.

Kun nyt juhliin lähdettiin, päätettiin juhlia koko matkan edestä. Varattiin hotellihuone juhlapaikasta ja jäätiin Helsinkiin yöksi. Aamulla syötiin hyvin hotellin aamupalapöydässä, ilman mitään itsekuria. Sen jälkeen otettiin startti hiljaiseen viikkoon Roihuvuoren kirkon Torinon käärinliina-näyttelyssä. Sen oikean Torinon ohihan me ajoimme joitakin vuosia sitten. Silloin oli kuultu näistä käärinliinoista, mutta en oikein osanut ajatella niitä sen enempää. Tämän näyttelyn jälkeen en enää ajaisi ohi. Sain myös yhden syyn lisää haluta sitten joskus pyhiinvaellukselle Santiago De Compostelaan.




Torinon käärinliina on saanut nimensä Torinon kaupungista, jossa sitä tällä hetkellä säilytetään Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa. Kyseessä on siis pellavakangas, jossa näkyy ristiinnaulitun miehen hahmo. Tätä kangasta on varmasti tutkittu enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Osa uskoo, että kankaassa on ristiinnaulitun Jeesuksen kuva, joka on siirtynyt liinaan ylösnousemuksen hetkellä.  Epäilijöitäkin riittää ja liinaa on väitetty mm. keskiaikaiseksi väärennökseksi. Minä taidan liittyä niihin, jotka uskovat. Uskoni ei kuitenkaan riipu tästä liinasta, eikä liina ole uskoni kohde. Uskoo tai ei, näyttely oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen.



Kasvojen hahmo tuli erityisen hyvin esiin negatiivikuvana.
Piikkikruunu ei ollut seppele, vaan tällainen hattu, joka pisti haavoja otsan lisäksi muualle päähän.


Käärinliinan kopio oli levitetty seinälle. Se oli pitkä, yhdestä kappaleesta valmistettu pellavakangas. Tällaisiin vainajat kiedottiin aikanaan ennen hautaamista siten, että liina oli kaksinkerroin, puolet vainajan alla ja puolet päällä. Kankaalta erottuu paljan silmin heikohkosti hahmo, joka on piirtynyt kankaaseen niin etu- kuin selkäpuoleltakin. Punertavat veriläiskät, joiden on tutkimuksissa todettu olevan verta, erottuvat selkeämmin kuin hahmo. Hahmossa näkyy jälkiä pistohaavoista ranteessa, jalkapöydässä, oikeassa kyljessä. Pieniä pistohaavoja on otsalla ja päänahassa. Lukuisia pitkittäisiä haavoja eri puolella ruumista, mutta eniten selässä. Kasvojen ruhjeita ja hiertymät olkapäillä. Nämä vammat ovat yhtenäisiä Raamatun kertomukselle Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja sitä edeltävästä pahoinpitelystä ja ruoskimisesta. Näyttely kävi läpi jokaisen vamman ja kuvasi sen liinaan piirtyneen kuvan kanssa selityksineen.


Olkapään vammat. Näyttelyssä voi kokeilla miten paljon painaa ristin poikkipuu, jonka tuomittu joutui itse kantamaan teloituspaikalle. Puulajista riippuen sen on arvioitu painaneen 35-55kg.


Todellisuudessa tuomituilla ei ollut suojaa lanteillakaan. Häpeärangaistukseen kuului naulata ristille ilkosillaan. Ruoskaniskuissa ei säästelty.


Naula lyötiin kädestä läpi kohdasta, jossa on erityisen paljon hermoja. Tarkoituksena aiheuttaa mahdollisimman paljon tuskaa.



Mielenkiintoinen oli myös käärinliinan ja sen alla olleen hikiliinan tie maailmalle. Monen mutkan kautta  käärinliina päätyi Torinoon ja hikiliina sinne Santiago De Compostelaan. Monien reliikkien tiet ovat taineet käydä rakkaan Konstantinopolimme kautta, niin tämän käärinliinankin. Jos historia olisi ollut toinen, voisimme puhua tänään vaikka Konstantinopolin käärinliinoista tai Pellan käärinliinoista. Torinoon päätymisen syyt ovat siis olleet historiasta johtuvia. Alla olevassa kuvassa Sindon on yhtä kuin käärinliina ja Sudarium hikiliina.


Satuimme näyttelyyn samaan aikaan jonkun ryhmän kanssa. Roihuvuoren kirkkoherra Timo Pekka Kaskinen oli ryhmälle aiheesta puhumassa ja kuuntelimme siinä sivukorvalla. Näyttelyyn liittyen olisi ollut muitakin mielenkiintoisia esitelmiä, mutta ne jäivät meiltä kuulematta. 




Näyttelyn lopussa oli mahdollisuus juoda kahvit. Hetken siinä kahvia hörpittyämme istui seuraamme eräs mies. Ei aikaakaan, kun kuulimme miehen henkilökohtaisen kärsimyskokemuksen. Helmikuussa olivat haudanneet esikoisensa seitsemän vuoden taistelun jälkeen. Aivokasvain oli voittanut ja kuolema vieraillut kodissa. Sellaisen surun äärellä en itse osaa tarttua muuhun, kun ylösnousemuksen toivoon. Silloin aikanaan Jerusalemissa hauta oli tyhjä. Käärinliinoja lukuunottamatta.



"Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään." Joh. 20:6-7.

Hiljaista viikkoa kohden. Katsotaan kuinka hiljainen siitä tulee.