maanantai 29. kesäkuuta 2015

JUHLAN JÄLKEEN

Juhlan jälkeen mies veti verkkarit jalkaan. Oven edestä lähti kuisti. Sadekourut. Tikkaat. Kannoin lautoja terassin alle suojaan ja yritin hillitä päähäni tulevia ideoita pihan suhteen. Kommunikoinnissa on ollut opettelemista. Ei kannata heitellä ajatuksia ilmaan, sillä mies ottaa ne kehotuksina ja käskyinä. Tässä vaiheessa hän ei ole otollinen yhdellekään lisäidealle tai huvin vuoksi haaveilulle. Salaojissa on ollut yllinkyllin jo pelkällä suunnittelupuolella, saati toteutuksessa, joka on ovemme edessä tuota pikaa.



Pitäkää peukkuja, että parveke kestää, sillä kohta oven edessä kulkee vallihauta!
Jos seuraava kuukausi eletäänkin myllerryksessä, on onneksi valmistakin. Tai valmistuvaa. Kesäkurpitsoille on tapahtunut syntymän ihme.



Tällä hetkellä täällä näyttää näin somalle! Kaivuri oli saapunut puolilta päivin ja kahdessa tunnissa oli kaivettu ensimmäinen seunusta. Haastetta hommaan teki valtavan kokoiset murikat, jotka pötköttelivät talon vierustalla. Parasta aikaa käy pauke olohuoneen seinän takana tuolla talon takaosassa. Toivottavasti siellä on hieman helpommat maa-ainekset. Tuntitaksalla kun kaivetaan, on syytä toivoa, että homma etenee ilman hidasteita….





Nyt yritän harrastaa hartaasti mielikuvaharjoitteita ja nähdä, että elokuun alussa tässä on kaunis valmis piha, jossa voi järjestää lapselle rippijuhlat. Piha, jossa voi kahvitella, ihastella sadon valmistumista, köllötellä riippumatossa ja kävellä pehmeällä nurmella. Sen lisäksi tässä on talo, jossa on kaunis kunnostettu kivijalka! Kivijalassa ikkunat valkoisin puittein. Kadonneille säästöille soisin myös vastinetta eli kuivan kellarin. Ja mitä siellä kellarissa pitäisi sitten tehdä, se onkin sitten toinen juttu. Että tällainen puuhamaa meillä. 

Puuhamaassa vietät vaikka joka päivän kesäisen. Sellainen on Puuhamaa!?

lauantai 27. kesäkuuta 2015

EN HALUA ETTÄ SIELLÄ OLISI KUKAAN MUU

Perjantaina sain hakea Istanbulista Suomeen lomalle tulevat ystävät meille yökylään. Yritän aina päästä kentälle hyvissä ajoin. Parkkeeraan auton ja ostan Starbucksin kahvit ja istun seuraamaan jälleennäkemisiä. Liikutun, kun isovanhemmat ottavat vastaan lapset ja lapsenlapset, puolisot kohtaavat toisensa pitkästä aikaa, ystävykset juoksevat nauraen toisiaan kohden. Ja se tunne, kun ovesta tulee ne itselle rakkaat ja kaivatut, siihen miltei pakahtuu.

Esittelin ystäville Kotkan. Se on autolla nopeasti tehty:). Sitten esiteltiin koti. Vaihdettiin kuulumisia. Miehet kävivät kalassa ja toivat tullessaan kalajuttuja. Me naiset kävelimme Keisarin majalle ja vuodatettiin toisillemme asioita, joita meihin oli keräytynyt sinä aikana, kun ei enää asuttukaan naapureina. Illan lopuksi lämmitettiin sauna ja syötiin iltapalaa pöydän ääressä. Aamulla vielä kerettiin juoda kahvit ja sitten oli aika taas erkaantua omille teillemme. 

Meillä jatkui juhlat Lahden satamassa. Automatkan aikana nähtiin jos jonkunlaista säätä auringosta rankkasateeseen ja sama meno jatkui Lahdessakin. Se ei haitannut, sillä astuimme sisälle laivaan.





Neljän tunnin risteily piti sisällään kummityttöni häät ja uuden pariskunnan vauvan kastejuhlan. Ulkona satoi siunausta, pöydät notkuivat herkkuja, sisällä oli lämmin tunnelma mutta ulkona viileni nopeasti. Järvimaisemat olivat kauniit, pariskunta suloinen ja vauva nukkui tyytyväisenä kiertäen juhlavieraiden sylistä syliin. Esikoisesta tuli elämänsä ensimmäisen kerran kummitäti.








Hääparin korttiin kirjoitin Kai Niemisen runon: 
Kuuntelen liikkumistasi viereisessä huoneessa,
työnteon ääniä; kuulen kun pysähdyt miettimään.
Äkkiä tiedän miten sen sinulle kerron:
en halua että siellä olisi kukaan muu.






Avioliitto voi olla juhlaa, mutta pääosin se on arkea. Toisen työnteon ääniä viereisessä huoneessa. Se voi olla tunteiden ilotulitus tai vuoristorata. Sillä on hyvät ja huonot päivänsä. Se ei menesty ilman kompromisseja ja vaivan näköä. Avioliitto on minulle tahdon asia. Sen kestäminen ei ole kiinni siitä miltä minusta tänään tuntuu, miltä toisesta tuntuu. Se kestää tai kaatuu tahdolla. Tahdonko rakastaa, tahdonko vaalia, tahdonko nähdä vaivaa, tahdonko kuulla sinut. Vai lakkaanko tahtomasta? Petänkö lupaukseni? Kadotanko siunauksen, joka liittomme ylle vihkimisen yhteydessä luettiin? Onnellinen se pari, joka tahtoo. Joka ei halua, että olisi joku muu.




Tilasin lahjaksi nuorelle parille itseäni puhutelleen kirjan, mutta se ei kerennyt juhlaan mukaan. Toimitetaan siis opiskeltavaksi jälkikäteen. Tahdon lisäksi tarvitaan avioliitossa mielestäni yhteinen kieli tai edes ymmärrys siitä mitä toinen puhuu. 

ONNEA teille onnellisille. Tahtoa rakastaa ja kuulla toinen toistenne rakkauden kieli! Ja onnellista matkaa myös pienelle pojalle, joka teki minusta ISO(N)TÄDIN!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

KEISARI PILKKOI PUITA

Olen vienyt teidät niin moneen kertaan Langinkosken keisarillisen mökin liepeille, että mennään tällä kertaa ihan sisälle asti. Visiitti kannattaa, vaikka olisi aiemminkin mökissä käynyt. Omasta edellisestä vierailustani on kulunut jo monta vuotta aikaa. Pieni seuralaiseni ei ollut käynyt majassa koskaan, ei edes tiennyt kotikaupungistaan tällaista paikkaa löytyvän. Olihan se siis aika vihkiä hänet kaupunkimme keisarillisiin juuriin.

Lipun myynnissä istui asiantunteva nuori nainen, joka kertasi majan historian meille ja nyt minä kertaan sen teille: Kesällä 1880 Aleksanterin ollessa vielä Venäjän perintöruhtinas, hän saapui Langinkoskelle seuraamaan lohenpyyntiä. Paikka teki häneen välittömästi vaikutuksen. Vuonna 1807 Aleksanteri saapui uudelleen Langinkoskelle Venäjän keisarina, vierellään puolisonsa Maria Feodorovna. He esittivät käynnillä toiveen kalastusmajasta kosken rannalla. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1888 ja mökki otettiin juhlallisesti käyttöön 15.7.1889.






Mökki ei ole mikään ihan tavallinen mökki, mutta ei se varmaan nykyajan kuninkaallisille enää kelpaisi. Venäjän keisaripari tykkäsi mökillä heittäytyä mökkiläisiksi. Pukeuduttiin vaatimattomammin, keisarinna kokkasi ja keisari pilkkoi puita ja hoisi majan lämmittämisen. Palvelusväelle jäi nyt ainakin tiskit. Kalastus oli keisarin lempiharrastus ja hän seurasi innokkaasti ammattikalastajien työskentelyä. Nähtiinpä keisari itsekin usein ongella sillä tietyllä kivellä, jonne pääsi hänen oma tekemiään rappusia pitkin.





Maja on kaksikerroksinen. Alakerrassa on sali, eteinen, keittiö, keisarinnan pukeutumishuone ja keisarin työhuone. Seuraneitiäni kiinnosti näistä eniten työhuoneen vessa. Yläkerrassa sijaitsevat makuuhuoneet keisariparille, heidän lapsilleen, hoviväelle ja henkivartioille. 

Majan sisustus ja käyttöesineet ovat lähes kokonaan suomalaista alkuperää. Kalustot valmisti kotkalainen puusepänverstas. Tekstiilit ovat Tampellalta ja astiat Arabialta ja paikallisesta lasitehtaasta. Välillä osa irtaimistosta ehti jo käydä maailmalla, mutta ovat palautettu takaisin alkuperäiselle paikalleen.





Ulkokierroskin käytiin ja se taisi olla eniten seuralaiselleni mieleen. Kyllä minäkin täällä aina viihdyn. Tänä vuonna vesi on ollut todella korkealla ja koski näytti parastaan. Kohina kuului mökkiin sisälle asti ja joka ikkunasta näkyi sen kuohut. Pihalla on parasta aikaa menossa kunnostustöitä. Siellä korjataan siltoja ja sillan toisella puolella olevaa laituria. Ei haittaa käyntiä millään muotoa.






Museo on kesäaikana auki joka päivä klo. 10-18. Se on mahdollista kiertää itsekseen tai pyytää rooliopastusta. Roolioppaat tutustuttavat vierailijat museoon elämyksellisesti aikakauden asuissa. Tästä lystistä joutuu jotakin extraa maksamaan, mutta koska minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta asiasta, en osaa sanoa hinnoista mitään. Peruskäynti oli muistaakseni 6€/aikuinen ja 3€/lapsi.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

IHANA VALO

Juhannuspäivän iltana palasin saattoreissulta takaisin kotiin. Illan valo oli niin lempeän pehmeä, että siihen melkein saattoi kääriytyä. Hidastelin hieman, pysähtelin pikkasen, istahdin isolle kivelle ja kiersin kotiin rantoja myötäillen. Napsin kuvat muistoksi ensi talven varalle. Näille uusimmille paluumuuttajille sanoin: Pahinta on pimeys. Toiseksi pahinta kalleus. Muuta pahaa ei sitten olekaan.







Parasta on tämä ympärilläni käyty neliosainen näytös. Kesä, syksy, talvi, kevät. Tällä hetkellä puhtaus. Tuoksu, joka ympäröi metsässä kulkijan. Liplattava vesi ja auringonlasku puiden päällä. Hiljaisuus, jonka leikkaa vain linnun laulu. Valo, joka täyttää pimeyden jälkeen jokaisen nurkan ja piirtää kuviot illaksi terassin seinään.




Lempisanani juuri nyt ovat: Valo, vene, vilja. Aalto, aamu, aava. Kaisla, kaiho, kaunis, kulta. Halla, heinä, hellä. Onni, oiva, odotus. Ilta, ihana, ikuinen. Laine, lintu, lumme. Sumu, suloinen, suukko, Suomi. Rakas, rakkaani, rakkain. Kesäkin on ihana sana. Ja loma.