torstai 1. marraskuuta 2018

TÄNÄÄN ONNISTUI

Loman loput päivät yritettiin käyttää lepoon ja kodin kunnostukseen. Pihalla olisi haravoitavaa riittänyt vaikka kuinka, mutta otettiin päältä vain enimmät. Tällä viikolla palasin sitten töihin. Paluu oli kyllä aika loiva, sillä jo tänään oli vapaapäivä. Eihän siinä muu auttanut, kun palata Viipuriin. Sain matkaseuraksi anoppini jolla on myös vuoden viisumi hallussaan. Mies oli käynyt hakemassa auton rekisteriotteeseen minunkin nimeni joten nyt pääsin minäkin sitten autoa rajalle tullaamaan ja sen jälkeen Venäjälle ajelemaan.






Heitin aamulla miehen ja lapset kouluun, hain anopin kotoaan ja klo. 9:00 olimme jo rajalla. Ylitykseen meni vajaa tunti. Viipuriin saavuttiin ennen yhtätoista. Kun miehen kanssa silloin päästiin ylittämään tuota kaupunkiin vievää siltaa, oli ilta jo pitkällä. Olisin halunnut käydä tuossa rannalla kuvaamassa, mutta se ei onnistunut silloin. Tänään onnistui. Harmaa keli ei nyt antanut ihan parasta kuvaa, mutta olimme iloisia, että ei satanut.

Olin Suomessa kerännyt eri tavaroiden hintoja ja ruvettiin sitten tekemään vertailua Viipurin päässä. Ensin käytiin katsomassa yksi vaateostari, jossa yllättäen päädyttiinkin pikku Ikeaan. Sain sitten hamstrattua Ikea-kynttilöitä ja ostettua vähän jo joulupaperia. Hinnat olivat varmaankin aika lähellä Suomen hintoja. Kengät olivat näppituntumalla tämän kauppakeskuksen kaupoissa hieman Suomen hintoja edullisempia. Vaatteet ainakin näissä kaupoissa minusta aika Suomen tasoa.


Niin kauniita taloja. Ja paljon vielä kunnostettavaa.



Kauppahalliinkin kerettiin. Tarjolla lähinnä vaatetta, karkkia ja kristallia. Sekä näitä huopikkaita.


Ruokakaupoissa edullisia tuotteita löytyi lähinnä HEVI-osastolta. Ostettiinkin monta kassillista vihanneksia ja hedelmiä. Minä olen etenkin iloinen edullisemmista munakoisoista. Anoppi taas vannoi edullisen kaalin nimiin:). Lapset tykkäsivät pikku banaaneista ja mies oli tyytyväinen mango-tuliaisista. Muuta edullista oli ainakin tee, virvoitusjuomat, alkoholi (jota ei yhden päivän reissulta saa tuoda), hygieniatarvikkeet jne. Löysin myös edullisesti lahjakasseja, joita ostin jo joulun varalle. Pesuaineet olivat vaihtelevasti edullisempia tai kalliimpia, joten päädyin ostamaan pyykinpesuainetta, mutta tiskikonetabletit kannattaa edelleen ostaa Prismasta. Apteekista ostettiin halpoja särkylääkkeitä jo edellisellä kerralla. Perhe on vähän epäileväinen niiden toimivuuden suhteen? Onko muilla kokemuksia? Tai vinkkejä edullisista asioista Venäjällä? 





Shoppailujen välillä käytiin syömässä Pyöreässä tornissa. Matkaoppaassa väitettiin sitä kalliiksi, mutta ei meille tullut mitenkään riistetty olo. Minä söin erittäin hyvän ja runsaan kanasalaatin ja anoppi lounas-menun keittoineen ja pääruokineen. Lisäksi kuplavettä ja kahvit. Lasku sellainen 19€. Varmasti halvemmallakin olisi ruokaa löytynyt, mutta uskon, että myös kalliimmalla. Oli myös mukava nähdä torni sisältäpäin, joten olimme molemmat sitä mieltä, että siellä kannatti käydä.






Lounaan jälkeen aurinkokin ilmestyi ja palattiin puistoa pitkin autolle. Oli Viipurin kissat ja tuo yllä oleva kivan näköinen ravintola, joka täytyy joskus käydä testaamassa. Miehelle tässä jo olenkin heitellyt ilmaan yövierailua Viipurissa kuun lopulla. Vielä kun on aika monta katua kävelemättä ja kahvilaan istumatta. 

Takaisin tullessa tankattiin tietysti auto ja tämä bensa onkin se ehdottomasti kannattavin ostos Venäjältä. Ylitettiin raja hetkessä. Toiseen suuntaan tulijat eivät olleet yhtä onnekkaita, sillä jonot olivat niin päin erittäin pitkät. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä Haminassa kalakaupoilla. 

Matkaa meiltä Viipuriin tulee saman verran kuin meiltä Helsinkiin, eli 120 km. Tiet ovat koko matkan ajan erinomaiset. Rajan vetävyydestä ei voi tietää, joten matka saattaa pitkittyä merkittävästi, jos raja ei vedä. Kannattaa siis jo tämän kokemuksen perusteella varautua rajaan jollakin kivalla tekemisellä. Kassiin siis kutimet tai kirja? Hyvät eväät eivät myöskään asiaa pahenna.

Miten iloinen olenkaan, kun minulla on tuo viisumi! Viipuri saattaa tulla vuoden aikana tosi tutuksi?

tiistai 23. lokakuuta 2018

ITKUMUURILTA KOTIIN

Miten olisinkaan voinut ohittaa Pietarin rakkaan Jumalan hullun, Pyhän Ksenian? Täytyihän hänet jo ihan ammatillisesta mielenkiinnosta käydä katsomassa. Ennen paluumatkaa ajoimme siis aamulla Vasilinsaarella sijaitsevalle Smolenskojen hautausmaalle.




Syksyn lehdet ovat peittäneen haudat. Unohda suomalainen kliineys, täällä nousee maasta jos minkälaista muistomerkkiä jonkunasteisessa järjestyksessä. Aurinko saa hautausmaalle aikaan erikoisen valon. Hautakiviin ikuistetut kasvot tekevät kuolleet todellisemmaksi. Ne kertovat heti jo jonkinlaisen tarinan hänestä, joka on menetetty. Samaan aikaan menetetty koko perhe. Kaunotar ikuistettuna hautamuistomerkkiin ja alleviivattu hänen ulkonäköään vielä valokuvalla. Lapsia, joiden haudalla vettyneet lelut.





Ja se Ksenian tarina menee vaikkapa näin: Ksenia eli Pietarissa 1700-luvulla. Hänestä tuli "hullu" miehensä kuoleman jälkeen. Ilmeisesti Ksenja ei kestänyt menetystään, vaan rupesi pukeutumaan miesten vaatteisiin ja kutsui itseään Andreiksi. Ksenian hän luuli kuolleen. Omaisuudestaan luopuen tämä Jumalan hullu harhaili pitkin Pietarin katuja. Aluksi häntä pilkattiin ja pahoin pidettiin, kunnes alettiin nähdä hänet henkilönä joka piilottaa viisautensa hulluuden taakse. Kerrottiin, että hän osasi auttaa ihmisiä, jotka tulivat hänen luokseen avoimin sydämin. Sen lisäksi hänellä oli taito kyetä paljastamaan ihmisten synnit mitä brutaaleimmalla tavalla.

  




Ortodoksikirkko julisti Ksenian pyhimykseksi vuonna 1988. Hänen pyhäinjäännöksensä sijaitsevat Smolenskojan hautausmaan turkoosissa kappelissa. Tänään, kuten yleensä jokaisena päivänä, kappelia kiertää pääosin joukko naisia vuodattamassa huoliansa Ksenialle. Tämä kappeli on ollut naisten itkumuuri siitä asti, kun Ksenia tänne haudattiin 1800-luvun alussa. Jopa silloin, kun kappeli neuvostoaikana toimi verstaana. Silloin raapustivat rukouksensa kappelin seinään, josta ne päivittäin siivottiin piiloon. Tai pistivät rukouksensa lapulla talon rakosiin. Tänään ei tarvitse piilotella, vaan saa kirjoittaa rukouksensa ja jättää sen sille osoitettuun paikkaan. Tai supista huolensa pää kirkon seinään nojaten.




Itkumuurilta palasimme kotiin. On haettu jääkaapin täytettä ja nyt lämpeää sekä sauna että takka. Kyllä koti on ihmisen paras paikka❤️. Ja lomaakin vielä jäljellä.

maanantai 22. lokakuuta 2018

NIIN KAUNISTA

Maanantaina Pietarin kadut ovat kosteina tuulitunneleina. Sateensuojan kanssa on vaikea kävellä. Sillä on täysi työ säilyttää muotonsa. Kaupunki, joka oli eilen vielä kaunis ja värikäs, on tänään harmaata massaa. Miten minua harmittaakaan seisoa kanavan ääressä ja katsoa kohti Verikirkkoa. Ulkokuvaukset saa unohtaa, sillä tällä säällä mikään ei näytä miltään. 

Kirkkon suojassa värit palaavat elämään. Tällaista en ole eläissäni nähnyt. Niska kenossa kuvaan ja ikuistan muistiini edessäni olevaa näkyä. Kirkon jokainen seinä- ja kattopinta on vuorattu mosaiikein. Me ikuistamme miehen kanssa näkymää kilvan ja bongaamme Raamatun kertomuksen toisensa perään. Niin kaunista, että huimaa.



Joulu<3.




Ja jokaisen kuvan reunassa erilainen kukkakuvio.


Eilinen kaupunioppaamme oli vinkannut meille Singer-kahvilan, johon puikahdamme sulattelemaan Verkikirkkoa. Amerikkalainen ompelukonefirma Singer rakennutti tämän jugendhelmen vuonna 1904. Kahvila on 2. kerroksessa ja talosta löytyy kaupungin  suurin ja parhaiten varusteltu kirjakauppa. Tuossa kaari-ikkunan ääressä juotiin kavit ja katseltiin Kazanin katedraalille. Siitä päivä sai kuin itsestään teemaksi "kirkot ja kuppilat".


Kazanin katedraali valmistui 1811. Se rakennettiin ihmeitä tekevän  Kazanin jumalanäiti-ikonin säilytyspaikaksi.  Ikoni riippui ikonostaasin vasemmalla puolella ja sitä suutelemaan haluavia oli jono. Kirkossa oli kuitenkin kuvaaminen kielletty ja siksi minulla on vain tämä yksi salalaukaus. Eikä sekään kuuluisaa ikonia päin.


Kazanin katedraalilta kävelimme Luterilaiselle Pyhän Marian kirkolle. Kirkko vihittiin 1805 kaupungissa 1703-syntynyttä luterilaista seurakuntaa varten. Suomalaisessa seurakunnassa oli parhaimmillaan  yli 17 000 jäsentä. 1938 kirkko suljettiin. Sitä käytettiin siivousvälinevarastona, yhteisasuntolana ja kasvitieteellisenä museona, kunnes 1995 seurakunta sai kirkkonsa takaisin ja sen peruskorjaus saatiin käyntiin. Vuodesta 2002 on Pyhän Marian kirkossa kokoontunut jälleen myös suomenkielinen seurakunta.





Olemme kai kaikki kuulleet sanonnan: rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa. Pietarin Iisakin kirkkoa rakennettiin pitkät 40-vuotta ennen kuin se avattiin vuonna 1858. Ja nyt saimme ihailla tämänkin aikaansaannoksen. Kirkkoon on käytetty 600 neliötä mosaiikkia, 16 000 kiloa malakiittia ja 14 erilaista marmoria. Kirkkoa koristaa myös 48 suomalaista graniittipylvästä, jotka tuotiin Pietariin Virolahdelta erikoisrakenteisilla aluksilla.





Sitten olikin aika taas sulatella näkemäänsä. Lounas Libraryssa. Makumatka venäläiseen ruokaan. Seljanka-keittoa ja täytettyä pitaleipää.



Lounaan jälkeen suunnistimme "Uskontojen historian museoon", joka piti pitkään majapaikkaansa Kazanin katedraalissa ja koki kunnia-asiakseen kertoa kansalle siitä miten turhaa on uskonto. Muuttonsa jälkeen museon ajatus on muuttunut ja nyt se esittelee eri uskontoja, pääosin venäjäksi. Minä hurahdin täysin sen kristinusko-osioon. Miehen mielestä mielenkiintoisin osasto jäi itseltäni jostakin syystä täysin näkemättä. Se olisi kertonut ateistisesta ajasta, jolloin kansalle taottiin kalloon uskontojen tarpeettomuutta.







Tämän kirkko ja kirkkotaide pyrähdyksen jälkeen halusimme jo nähdä ja kokea jotakin muuta. Siispä marssimme Mariinskille kärkkymään lippuja illan näytökseen. Viereisellä kassalla asioiva nainen oli nopeampi ja nappasi nenämme edestä viimeisen edulliset liput ja meidän oli siirryttävä nuolemaan näppejämme kahvila Teatroon. Ensi kerralla sitten.



Opaskirjan neuvon mukaan päädyimme loppuillaksi haahuilemaan kadulle.


Nikolain kirkko.


Ja iltapalat sieltä mistä tuli hyvä tuoksu.


Pietari oli huikea! Tänne on pakko palata. Huomenna on kuitenkin aika palata kotiin Kotkassa. Sieltä käsin kirjoitan vielä paluumatkan seikkailut ennen arkeen valahtamista.