tiistai 23. elokuuta 2016

MITÄ JÄI KÄTEEN

Joku kysyi jo pitkän aikaa sitten, että voisinko kirjoittaa siitä mitä Turkin vuosista jäi meille käteen. Vai olikohan kysymys se, että miten Turkin vuodet näkyy nyt meidän elämässä? En ehkä enää itsekään tajua, että mikä minussa ja meidän perheessä on Turkin peruja, sillä enhän voi tietää millainen perhe meistä olisi muotoutunut ilman Istanbulin vuosia. Tässä kuitenkin joitakin ajatuksia mutu-tuntumalla.

Turkin vuodet tekivät meistä ainakin tiiviin perheen. Kun ei ollut niitä apujoukkoja, oli tultava toimeen itse omalla porukalla. Vietimme paljon aikaa perheenä myös sen vuoksi, että lapset eivät suomalaiseen malliin viettäneet aikaa harrastuksissa tai kavereiden kanssa vaan pitkälti kotona. Monia yhteisiä hauskoja hetkiä kerättiin myös lomamatkoilla, jolloin olimme fyysisestikin todella lähellä toisiamme. Näitä muistoja olen nyt verestänyt valokuvakirjoja tehdessäni. Lastenkin kanssa on palattu näihin lomamuistoihin ja on mukava nähdä, että myös heille muistot ovat aarteita, joita vaalitaan. Joihin on kiva palata. Lomamatkojen myötä saimme nähdä valtavasti erilaisia paikkoja, kauniita maisemia ja erilaisia tapoja elää arkea. Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että meidän oli mahdollista matkustaa. Matkailu todellakin avartaa monessa suhteessa.




Ulkomaanvuodet muokkasivat myös kykyä nähdä asioiden eri puolia ja antoi luvan ajatella eritavalla, kun "yleensä tavataan ajatella". Turkissa olimme joka tapauksessa aina ulkomaalaisia, joten saatoimme rauhassa olla erilaisia. Näin ollen napsimme tapoja, ruokia, kokemuksia ja käyttäytymismalleja niin kuin tykkäsimme. Rusinat pullasta, molemmista maista ja niiden tavoista ja tottumuksista. Tämä näkyy arkielämässä ainakin ruokapöydässä, tavassa suhtautua maailman uutisiin, vieraisiin kulttuureihin, tapoihin ja erilailla ajatteleviin ihmisiin. Vieraus ei ole uhka vaan mielenkiintoinen seikkailu. Hyvinkin erilaisesta ihmisestä voi tulla ystävä, sillä toisenlaiset ajatukset ovat vain rikkautta. Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa olla ja elää.




Minä muutuin ihmisenä Turkissa paljon. Suomessa olin turvallisuudenhakuinen ihminen, jonka oli vaikea suhtautua muutoksiin. Kaipasin sitä Suomalaista elämää, jossa on vakituiset työpaikat, talo ja lapset. Normaalia elämää minä tahdoin, enkä todellakaan kaivannut ulkomaille seikkailemaan. Olin hyvin ennakkoluuloinen uusien ruokien suhteen ja varovainen kokeilemaan mitään uutta. Turkissa muutoksia riitti siihen malliin, että oli annettava periksi aikataulujen ja suunnitelmien suhteen. Myös neljän lapsen myötä muuttujia tuli elämään niin paljon, että oli kivempaa olla rento ihminen, joka eli hetken kerrallaan ja rakensi suunnitelman b, c tai d tarvittaessa lennosta. Vuosi vuodelta karttui myös makunystyrät ja nythän olen jo melko ennakkoluuloton maistelija. Minuun tarttui myös turkkilainen positiivisuus ja sellainen elämästä nautiskelu. Varmaan syynsä tähän muutokseen oli myös karttuvalla iällä ja kokemuksilla, mutta uskon silti, että olisin ihmisenä erilainen, jos olisin elänyt koko ajan Suomessa. 




Konkreettisesti jäi käteen monia ihmissuhteita, niin turkkilaisia, bulgarialaisia kuin ulkosuomalaisiakin. Kun ei nähdä pitkään aikaan, podetaan joskus ikävää, mutta  jälleennäkeminen on aina sitäkin isompi ilo. Astioita, soittimia, mattoja ja huonekaluja on myös kertynyt. On mukavaa, että kotona näkyy myös Turkin vuodet ja meillä on paljon asioita sieltä jokaikisessä huoneessa. Jäi kielitaito, jonka toivon pysyvän yllä. Ruokareseptit. Ja monen monet muistot.






Tänään vietin taas arkivapaata. Aamulla miettiessäni mihin lähtisin, tajusin yhden asian, jota olen kaivannut Istanbulista. Siellähän minulla ei ollut kellonaikoihin sidottua työaikaa ja näin ollen saatoin aamupäivällä käydä lenkillä, viettää oman hetken keskellä päivää lasten ollessa koulussa ja miehen töissä. Näitä ihan omia hetkiä olen kaivannut ja nyt tajusin saaneeni ne tämän työaikajärjestelyn myötä takaisin. Kävin siis Karhulassa kahvilla ja ajoin sitten Haminan Pitäjänsaareen ihastelemaan vanhoja taloja ja niiden huolella hoidettuja pihoja. Ihana paikka ja ihanan ihana oma aika. Turkin peruja tämäkin: kyky tarttua hetkeen, kun sellainen tarjoutuu:). Elämästä saa ja siitä pitää nauttia!






Pitäjänsaaren esikaupunki syntyi 1700-luvulla Haminan linnoituksen  ja kaupunginsalmen länsipuolelle käsityöläisten asuma-alueeksi. Pitäjänsaari on vanhimpia säilyneitä esikaupunkialueita nykyisen Suomen alueella. Se sijaitsee Haminasta länteen johtavan maantien varrella ja sen vanhin rakennuskanta on sieltä 1700-luvulta. Historialliseen miljööseen tuo ilmeensä meri ja runsas puusto. Aivan ihana paikka.

Turkista on siis tultu ja iloittu niistä rikkaista ja ihanista vuosista joita siellä saatiin viettää.  Paluumuuttajina taidetaan pysyä siiheksi, kun ja jos joskus muutetaan taas johonkin. Nyt ollaan kuitenkin kotona Kotkassa hyvällä ja kiitollisella mielellä. Asetuttu taloksi ja menty töihin. Saavutettu se elämä josta silloin ennen lähtöä haaveilin. Vaihdoin siis bloginkin otsikon pysyvämpään mielikuvaan. Täällä ollaan ja Turkin vuosien vuoksi Suomeenkin on kehitetty sellainen omannäköinen elämä, jossa edelleen lainataan Turkin parhaita puolia. Ei edes yritetä olla perussuomalaisia. Me ollaan me.

maanantai 22. elokuuta 2016

MOOTTORI TULI RANTAAN

Moottori tuli taloon. Tai oikeammin venerantaan. Uuden työni myötä yhden auton omistajuus on osoittautunut astetta hankalammaksi. Mies lähtee aamulla ihan päinvastaiseen suuntaan kuin vaimo. Molemmilla on töihin yli kuusi kilometriä matkaa. Työajat ovat eri ja heittäminen haasteellista. Mies on toistaiseksi polkenut pyörällä ja  vaimo ajanut autolla miettien bussikortin ostamista. Esikoinen aloitti kesällä miehen autokoulussa, joten perheeseen on tulossa yksi autoa tarvitseva henkilö lisää.  Toista autoa ei raaskita millään ostaa, kun on nykyisessäkin budjetissa pysymistä. Mitä siis jos mies kelien salliessa menisikin veneellä töihin?

Veneenhän saimme lahjaksi. Oikeastaan kaksikin venettä. Sellaisia tavallisia soutuveneitä, joilla on käyty muutamia kertoja kesässä kaloja narraamassa. Minä en ollut vielä tänä kesänä kertaakaan kerennyt kyytiin. Nyt löytyi halvalla pieni käytetty moottori, jonka mies kävi hakemassa. Lähdettiin testaamaan, että pysyykö paatti pinnalla.





Kolmonen innostui ajelusta heti ja muutamana iltana ovat isänsä kanssa tehneet venelenkkejä. Minäkin pääsin mukaan tälle yhdelle testimatkalle. Ilta oli erittäin kaunis. Vene pysyi pystyssä ja pinnalla. Ei kulje lujaa, mutta nopeammin kuin soutaen. Tyynellä säällä kaikki on hyvin, mutta jo aika pienissä laineissa keikuttaa. Hyvä tapa kulkea töihin siis tyynellä säällä? Miehen työt on  kotirannasta katsottuna toisella puolen joenuomaa, veneily lyhentäisi matkaa huomattavasti. Saataisiin taas joku viikko tai kuukausi lisää aikaa kulkuongelmien ratkomiseen. 




Miten kaunista kaikki onkaan veden päältä katsottuna. Aurinko teki laskuaan. Kurvailimme kolmosen ohjaamana Langinkoskelle ja kaislojen välistä takaisin. Ilta oli lämmin. Vesillä oli kaikenlaista kulkijaa linnuista kalamiehiin. Mielikuvitellaan siis kaunis kuulas alkusyksyn aamu. Aamunvalo. Putputella tästä kaislojen ohitse kohti työmaata. Lintujen lentonäytökset ja kalan loikka veden pinnalla. Ei ihan paha, eihän?





Nälkähän se tietysti kasvaa siinä veneillessä. Jospa voisi ostaa sellaisen vähän isomman ja vakaamman veneen ja tehokkaamman moottorin. Sellaisen, johon koko perhe mahtuisi mukaan ja jolla uskaltaisi ajaa saaristoon… Mutta sitä lottovoittoa odotellessa kiitellään tästä kokemuksesta. Toivotaan tyyntä ja lämmintä syksyä. Turvallista työ- ja koulumatkaa itse kullekin. Millä ikinä se sitten taittuukin.


Tämä alkava syksy on muuten antelias. Luumu ja omena ovat niin täynnä satoa, että oksat kumartuvat niiden painosta kohti maata. Sellainen kiitollinen on mieli, että itsenkin tekisi mieli kumartua tai niiata kiitoksen  painon alla. Kaikki on järjestynyt. Kaikki on hyvin. Työtä on. Auto on. Moottori ja vene on. Terveyttä on, jolla kävellä tarvittaessa bussille tai polkea töihin. 

ps. Olen viime päivinä lasten kehotuksesta kaivannut vanhat kovalevyt esiin ja ryhtynyt taas tekemään matkoistamme kuvakirjoja. Miten ihania muistoja olenkaan saanut taas niiden myötä elää. Uudelleen reissun Anamurin baaniviljelyksille ja Ayvalikin rannoille. Nyt olen antanut itselleni luvan tehdä kuvakirjan kuukaudessa. Siihen ei ehkä budjettikaan kaadu. Tapaatkos sinä katsella vanhoja valokuvia? Mistä ne ovat mielestäsi parhaiten nähtävissä?

perjantai 19. elokuuta 2016

VAPAAPÄIVÄ

Muuttaessamme kaksi vuotta sitten Suomeen, oli toivomuslistallani ehdottomasti päivätyö. Lasten asettuminen suomalaiseen koulumaailmaan tuntui isolle asialle ja vuorotyön yhdistäminen siihen alkuhässäkkään tuntui vaikealle. Onni suosi Paluumuuttajatarta ja sain kaksi vuotta tehdä työtä koulumaailmassa valtion tasa-arvorahan turvin, päivätyössä. Mikä kaikkein suurenmoisinta, tein työtä nimenomaan niillä kouluilla, joissa kolme nuorinta lastani aloittelivat eloaan suomalaisina koululaisina. Näin sain omin silmin todistaa jälkikasvun mutkattoman sujahtamisen koulumaailmaan, tutustua heidän oppimisympäristöönsä, luokkatovereihin ja heitä opettaviin opettajiin. Keväällä projekti loppui ja sitä myöten työt, kuten blogia seuranneet hyvin tiedättekin. Harmitti niiden lasten puolesta, jotka ovat kahden vuoden aikana apuani tarvinneet. Omien lasten puolesta en kyllä huolehdi. Omat siivet tuntuvat kaikilla hyvin kantavan.





Uutta paikkaa hakiessani päivätyö ei enää ollut itselleni ehdoton vaatimus. Toki perhe-elämän suhteen tuntuu järkevälle, että työ on edes pääosin päiviin keskittyvää. Iltaisin kun sitä ehtii perhettä näkemään ja  vanhempia tarvitaan mm. siinä kuljetusrumbassa. Iltatyö silloin tällöin ja joskus kiinni olevat viikonloput eivät kuitenkaan haitanneet enää tätä äitiä, joten pistin nykyiseen työhön hakupaperit menemään ja hyvin kävi. Nyt olen nelisen viikkoa harjoitellut vuorotyöläisen arkea. Öitä en joudu, Luojan kiitos, valvomaan. Olen pääosin aamuvuoroissa. Viikonloput ovat kiinni suhteessa yksi kolmesta. Kellon soidessa tarpeeksi monta kertaa kello kuusi, alkaa jo toivomaan silloin tällöin niitä iltavuorojakin. Aamupäivässä kun ehtii tehdä kotona monenlaista ennen töihin lähtöä, vaikka olisi nukkunut ruhtinaallisesti jopa sinne seitsemään tai kahdeksaan:). 




Työvuoroissani vaihtelee aamujen ja iltojen ja viikonloppuvapaiden lisäksi myös viikon vapaapäivien määrä. Tällä viikolla minulla on töitä kuusi päivää ja vain yksi vapaapäivä. Ensi viikolla vahinko otetaan takaisin ja vapaapäiviä on kolme. Tämän viikon ainoa vapaapäiväni osui tälle perjantaille. Huomasin oitis, että arkivapaa on aikamoisen ihana ja ihan erilainen tunnelmaltaan, kun viikonlopulle osunut vapaapäivä. Nythän koko muu perhe on töissä ja koulussa ja minä hallitsen tämän päivän kulkua ihan yksin:). Ja mitä se tämä vapaapäiväni sitten sisälsikään?




Heräsin kello 6:20 ihan pirteänä. Kävin viemässä kakkosen kouluun ja isänsä töihin. Aurinko paisteli ihanasti joten päätin lähteä aamukuvauksille Mussaloon. Satama-alueen vieressä muistelin joskus sijaineen sellaisen Tuulipuiston, jossa vuosia aikaisemmin paisteltiin makkaraa. Hyvin pian kävi selväksi, että sataman laajennus on muuttanut asioita ja puisto on todennäköisesti mennyttä. Aidan vierestä kuitenkin meni kapea polku, joten päätin kävellä tuulimyllyille joka tapauksessa. Muutama mökki jäi polun vierelle. Oli myös luvattoman paljon roskaa, jonka perusteella metsikössä taidetaan juoda mm. ulkomaan viinaksia. Ranta oli kuitenkin edelleen kaunis ja metsäpolku osittain kaunis ja rauhallinen. Sataman äänet kuului toki koko ajan ja kun pääsin tuulimyllyille ilman täytti niiden hurina. Tässä vaiheessa mietin, että miksi ihmeessä en ottanut mukaani aamukahveja rannassa nautittavaksi? Muista siis kahvit mukaan ensi viikon arkivapaapäivänä!





Kotiin tullessa pistin paistin uuniin ja keräsin pihalle tippuneet omenat. Omenoita ja luumuja tulee tänä vuonna ihan hirveän paljon. Vieläkään en kerennyt kahveja juomaan, sillä oli aika lähteä viemään kakkoselle kassi kaupunkiin. Poika lähti bussilla kohti Tamperetta. Sitten olikin aika hoitaa monta rästiasiaa. Pankissa kävin selvittämässä, että miten lunastetaan amerikkalainen shekki. Lue: hankalasti. Vakuutusyhtiössä istuin pitkän tovin odottamassa esikoisen matkavakuutuksen peruuttamista. Sain siinä odotellessa varattua kolmoselle ajan korvalääkäriin. Ostin kakkoselle puuttuvat lukion kirjat. Lampsuttelin hetken torilla ja hypistelin kaupoissa sitä ja tätä. Tulin kotiin kahville. Hain miehen töistä. Ja kappas, kello ei ole vasta kun kolme. Vapaapäivästä on vielä melkein puolet jäljellä:). 




Mitenkäs siellä? Päivätyöläisiä, vuorotyöläisiä, eläkeläisiä, työttömiä, vuorotteluvapaalaisia? Voisitko tehdä vuorotyötä vai käytkö mieluummin töissä vain päivisin? Ja kotkalaiset: Mitä sille Tuulipuistolle oikein tapahtui?

perjantai 12. elokuuta 2016

PUKKIEN HAKU

Viimeisiä viedään muun perheen lomankin suhteen. Kotkassa koulut avaavat ovensa ensi viikon tiistaina. Jääkaapin oven lista lyhenee samaan tahtiin hupenevien lomapäivien myötä. Eilen tullessani töistä kotiin mies tuumasi, että sadepäivän vuoksi ei ollut laittaa yhtään viivaa tehdyn työn päälle. Eihän se vaarallista olisi ollut niinkään, mutta kun keli oli kirkastunut, päätettiin hakea rannasta ne kalamiehen veneen pukit. Vene oli saapunut jo kesän alkupuolella miehen veljen soudettua se uuteen kotirantaan, mutta pukit oli odottanut noutajaa jo pitkän tovin. Nyt odotus päättyi ja lista sai uuden viivansa. 





Tänne Niinlahteen päättyi kalastajan matka. Tänne liittyy myös valoisampi muisto. Harrastin lapsena hetken aikaa tanhua ja täällä pidettiin tanhuleiri. Nukuttiin teltoissa ja paistettiin nuotiolla tikkupullaa. Rannassa piti jokaisen tiskata omat astiat. Leirielämä tuntui ihmeellisen ihanalle. Pienestä leiripaikasta kuului eilenkin ääniä, mutta ei siellä mikään leiri ollut käynnissä. Netistä katsoin, että paikkaa voisi edulliseen hintaan vuokrata vaikka illaksi. Mikäs siellä olisi saunoessa  kauniina kesäiltana.




Toinen mahdollisuus on taidettu käyttää?




Minä olen nyt harjoitellut kolme viikkoa työelämää. Tänään kysyivät, että olenko viihtynyt? Olen kyllä. Jokainen päivä on helpompi, kun asiat ja ihmiset tulevat tutuksi. Rutiineissa on puolensa. Aamuherätyksissä on sen sijaan ollut välillä tekemistä. Illalla ei millään malttaisi mennä ajoissa maate, kun koko muu perhe vielä jatkaa iltaeloaan. Aamu kuudelta sitten kaduttaa kukuttu ilta. No, ensi viikolla tulee tähänkin muutos, kun koko perhe ottaa illoissa ryhtiliikkeen?



Nyt on kuittenkin edessä viikonloppu vapaalla jalalla. Suunnitelmissa mennä pistämään kirpputoripöytä tuohon läheiselle kirpputorille. Ja kun vanhasta tavarasta pääsee eroon, voi ostaa uutta tilalle. Huomenna meinasin ajaa tyttöjen kanssa IKEAan. Toivottavasti pihakalusteet on siellä hyvissä alennuksissa. Muuten on ostoslistalla lähinnä tuoksukynttilöitä. Elokuussa viimeistään kun alkaa kynttilöiden ketjupoltto. Mukavaa viikonloppua myös sinulle!