maanantai 22. tammikuuta 2018

MUTTA SAULI

Uusi viikko ja uudet haasteet. Tämän viikon haaste on yksi pahimmista. Pitäisi juoda se 15,-2 litraa vettä joka päivä. Vesi ei ole minulle ikinä maistunut ja unohdan aktiivisesti juoda. Monta päivää saattaa mennä niin, että juon päivässä vain ja ainoastaan kahvia. Nyt tammikuun alusta olen sentään aloittanut aamuni lasillisella vettä, mutta siitä on vielä pitkä matka puoleentoista litraan. Mutta eiköhän tästäkin tarran avulla selvitä? 

Eilen olisi ollut huimaavan kaunis aurinkoinen pakkaspäivä, mutta en kerennyt valoisan aikaan pihalle. Nyt sen sijaan kerkeän, sillä on vapaapäivä ja olen aikeissa lähteä äänestämään maallemme presidenttiä. Nyt onkin vaikea paikka, että uskaltaako juoda vettä ennen äänestyspaikalle kävelyä? Mitä jos matkalla tulee hätä?



On tässä nyt tietysti isommatkin kysymykset edessä. Olen näet ollut ihan tyytyväinen nykyiseen presidenttiimme Sauliin. Vahinko vain, että menin tekemään vaalikoneen tässä äänestyksen alla ja sepä ei tarjonnutkaan minulle Saulia ennen kuin vasta kolmanneksi (Iltalehti) tai neljänneksi (joku toinen). Sen sijaan sain ehdokkaikseni henkilöitä, joita en todellakaan halua äänestää. Kun ryhdyin selvittämään miksi, minulle selvisi, että Sauli on eutanasian kannattaja.  Sauli siis on sitä mieltä, että henkilön voi tappaa "jos sairauteen liittyy suurta kipua ja tuskaa, joita ei voida lievittää".  Sauli, olen kanssasi täysin eri mieltä. Hoitohenkilökunnan tehtävä on joka tilanteessa vaalia elämää, ei ottaa sitä pois. Hyvään saattohoitoon tulee kuulua niin hyvä kipulääkitys, että kenenkään ei tarvitse kivuista kärsiä. Tappamisen sijaan tulee siis keskittyä saattohoidon kehittämiseen. Kuten Hollannin aina vain villimmäksi käyvä eutanasia-käytäntö kertoo, on eutanasia oikea Pandoran lipas, jonka aukaiseminen on uhkarohkea teko maailmassa, jossa  päättäjien on yhä vaikeampaa nähdä ihmisarvoa rahan takaa. Ei siis anneta mahdollisuutta siihen, että joku saa oikeuden tehdä  kuolinpäätöksiä "armosta". 


Lisäksi Sauli, sinä kristillisen maan presidentti, joka toivotat puheittesi lopuksi Jumalan siunausta, olit sitä mieltä, että kouluissa ei tulisi opettaa luomisuskoa? Oletko siis sitä mieltä, että on hyväksyttävää opettaa evoluutioteoria ja alkuräjähdys, islamilaisten, budhalaisten, taolaisten ja kaikkien muiden maailman uskontojen käsitys maailman synnystä, mutta ei meidän oman uskontomme versiota aiheesta? Jos näin, niin miksi ihmeessä? Jos et itse ehkä uskokaan luomisteoriaan, niin kuuluuhan se nyt ihan yleissivistykseen tietää ja tiedostaa, että tässä maassa asuu ihmisiä, jotka ovat kristittyjä. Ja jos et tiennyt, niin joillekin heistä on paljon järkeenkäyvempää uskoa, että maailma on suunnitelmallisesti ja ihmeellisen ihanasti luotu. Itselleni esimerkiksi evoluutioteorian ja alkuräjähdyksen ottaminen totena vaatisi miljoona kertaa suurempaa uskoa kuin omani. 




Mutta Sauli, kukaan ei ole täydellinen. Sinullakin on vielä aikaa muuttaa mieltäsi. Ja jos et muutakaan, niin et onneksi presidenttinä taida näistä saada päättää? Toivottavasti?



Joko sinä olet äänestänyt? Onko sinulle väliä sillä,  että ehdokkaasi ajattelee asioista kanssasi täysin eri tavoin? Millaiset asiat ylipäänsä sinulle merkitsevät ehdokasta valitessasi? Entä mitä mieltä olet eutanasiasta tai kreationismin opettamisesta koulussa?

torstai 18. tammikuuta 2018

KÄVELIN TÖIHIN

Kävelin keskiviikkona töihin. Sujui huomattavasti helpommin kuin uskoinkaan. Aikaa siinä meni noin 1h ja 45 minuuttia ja matka oli hyviä oikopolkujani myöten noin 9,2 km. Sää oli erittäin vaihteleva. Tuli lunta ja tuiskua ja hetkittäin olin näkevinäni auringon kajastuksen junaradan risteyksessä. Koska lumisade on näillä leveyksillä ollut yhtä harvinaista herkkua, kun lämpimät päivät kesällä, otin tilanteesta ilon irti. Loppupäässä matkaa menin nurin, kun lumi oli peittänyt jään ja astuin liukkaaseen. Onneksi ei mennyt rikki kamera eikä sen kantaja ja matka sai jatkua. Huomenna sitten sään salliessa uudestaan, mutta päivitellyllä reitillä:).


Aloitin lenkkini Metsolan puutalokortteleilta.


Sivutin ja ylitin junaratoja. Oikaisin yli puomien.


Kotka seisoo meren rannalla, joten sen joet jäävät helposti vähemmälle huomiolle. Tällä matkalla ylitin Kymijoen haaroista kaksi. Jos olisi ilmat kuin ennen vanhaa, lyhenisi työmatka kummasti, kun voisi ylitellä turvallisesti jokia. Nyt kun ne on pakko kiertää siltoja pitkin, pitenee matka hurjasti. Työkaveri juuri tänään kertoi tarinaa jostakin iloisesta ja uhkarohkeasta veikosta, joka tekojalalla ja kävelykepeillä lähti aikanaan Hovinsaarelta Sunilaan oikaisemaan joen yli. Oli matkalla pulahdellut jäihin. Hukannut veteen keppinsä, mutta tekojalka oli reissussa säilynyt ja humalaisen tuurilla oli päätynyt tehtaan puruihin makoilemaan ja sieltä ambulanssilla toimitettu sairaalaan tehtaan työntekijöiden toimesta. Minulla oli maltillisemmat reissut:D.



Matkalla ohitin myös tuulimyllyn ja Kotkan Stonehengen:).



Jälkimmäisen joenhaaran vierellä seisoo tämä Karhulan hovi, joka on tainnut jälleen aukaista ovensa. Tarjolla yöpymistä ja hienoa ruokailua, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Hyvä niin, sillä hieno rakennus ansaitsisi päästä käyttöön.


Ja miten sopivasti juuri sen jälkeen tuli tämä pysäkki, joka varmasti toi julki monen meidän taloudellisten murheiden kanssa painivien mietteet. Vaikka en  oikeasti kyllä usko tuohon lauseeseen. Moni rikas se vasta rahoja miettii ja murehtiikin?


Matkan puolivälin toisella puolen oli tämä Karhulan hovin alkulähde eli tehtaat. Kappale menneisyyttä säilytettynä nykypolvien iloksi. Täällä sijaitsi Karhulan lasitehdas, jossa mm. Alvar Aalto työskenteli Ainonsa kanssa ja suunnitteli aaltomaljakkoaan. Ja jonka johtajalla pyyhki sen verran hyvin, että rakensi tuon hovin asunnokseen.



Alla olevan keltaisen talon oven yläpuolella luki: PÄRINÄPOJAT. 
Aika sympaattinen talo pärinöidä.






Eikö ole jotenkin ihanaa, että tällainen vanhojen puutalojen ystävä saa lähteä työhönsä vanhoista puutalokortteleista ja päätyä myös sellaiseen? Tämän viimeisen kuvan tien varrella sijaitsee nykyinen työpaikkani. Ei vanhassa puutalossa, mutta puutalossa kuitenkin.

Parin päivän ilot on siinä, että on kaksi tervettä jalkaa, joilla voi kävellä vaikka Kotkan Metsolasta Kotkan Metsäkulmaan. Että on työpaikka, johon mennä. Että talvi on lopultakin tullut ja lumi kaunistanut mustassa märehtineen maan. Että mielessäni on yksi projekti, jonka voin tehdä sitten kun on aikaa tuhlattavaksi ja tarve pysytellä sisällä. Että on tämä perhe, jonka luo palata iltavuoron päätteeksi. Että elämä on ja tarjoaa mitä parhaakseen näkee. Että kaikki on hyvin. Että on.

Ihmiset hyvät, suosittelen vakavasti kävelyä ja elämistä<3.

tiistai 16. tammikuuta 2018

TOIVOISIN, ETTÄ

Reipas työkaverini siteerasi kolmannen viikon haastetta antaessaan New Yorkissa tehtyä tutkimusta. Tutkimusryhmä oli jaettu kahteen ryhmään, joista toisten piti jatkaa viisi kertaa lausetta: "toivoisin, että..." ja toisen ryhmän viisi kertaa lausetta: "olen iloinen, kun..." Tehtävän jälkeen molemmilta ryhmiltä heti kysyttiin, että kuinka tyydyttäväksi he oman elämänsä kokevat. "Olen iloinen"-ryhmän jäsenet raportoivat olevansa paljon tyytyväisempiä, kun "toivoisin"-ryhmän porukka. Toiset olivat juuri keskittyneet siihen hyvään mitä heillä oli, kun taas toiset olivat kiinnittäneet huomionsa siihen, mitä heiltä mielestään puuttui. Varsin looginen tulos, eikö vain?





Jatkuva toivominen ja katseen kiinnittäminen tulevaan, poissa olevaan ja puuttuvaan tekee sydämen epäilemättä raskaaksi. Toisaalta Raamattukin sanoo, että "elämä elpyy, kun toive täyttyy" Snl. 13:12 ja  muutama jae myöhemmin, että "sydän iloitsee, kun toive täyttyy". Tuskin toive ja toivominen on siis pahaksi, ellei se estä iloitsemasta ja näkemästä sitä, mitä nyt on. Omat toiveeni ainakin saattavat olla niin monenlaisia. On hetkellisiä toiveita. Kuten tänään, kun palelin kovasti ulkona viimassa näitä kuvia ottaessani ja toivoin, että olisin ottanut pipon ja kaulaliinan mukaan. Mikä onni oli päästä siitä viimasta lämpimään autoon.




On minulla myös vuosia kestäneitä, mutta matkalla unhoon painuneita toiveita, jotka putkahtelevat esiin yllättäen. Niin kävi tänään, kun kävin etsimään blogistani postausta Mia Kankimäen kirjasta "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin". Se löytyy muuten täältä. Sen tekstin lopuksi olin kirjoittanut: "Paikkoja, joihin haluaisin matkustaa: Buenos Aires. Intia. Barcelona. Lofootit. Kenia. Ja tämän kirjan jälkeen Kioto." Ja kappas, kuinka sydämeni iloitsi tajutessaan, että toiveenihan olivat täyttyneet ja täyttymässä vaikken edes muistanut niiden olemassaoloa. Barcelonaan pääsin viime kesänä. Ja vaikka en edes muistanut kaivanneeni Kiotoon ja joskus myöhemmin taisin jopa blogiinkin kirjoittaa, että en ole ikinä haaveillut Japaniin matkustamisesta, poikani edesauttoi Kioton toiveeni toteuttamista ja ensi kesänä olemme siellä, jos Jumala suo. Siispä toistan ja uudistan toiveeni: Paikkoja joihin haluaisin matkustaa: Buenos Aires. Intia. Lofootit. Kenia. Ja näiden jo toteutuneiden tilalle Mexico ja Sansibar. ps. Muutkin käy, kuhan on matka:D.

Nyt on muuten pakko lukea tuo Kankimäen kirja uudelleen tässä Japani-moodissa. Ja se kirjan alkulähde, joka on Hangon Annan blogin perusteella nyt ilmestynyt suomeksi, eli Sei Shonagonin Tyynynaluskirja.








Sitten on ne toiveet, joita kannan sydämeni alla vuodesta toiveen. Että lapseni löytäisivät aikanaan itselleen sopivat puolisot, opiskelupaikat ja työt. Että läheisilläni olisi asiat hyvin. Että saisimme laskut maksettua ja pystyisimme hoitamaan asiamme. Että löytäisivät lääkkeen Alzheimeriin ja säästyisin siltä pirulaiselta. Että jokaisena elämäni päivänä ymmärtäisin oman hyväosaisuuteni ja osaisin olla siitä kiitollinen. Että aina näkisin, että kuka on oleellisin ja pysyisin hänessä. 

Mutta varmuuden vuoksi päästän nyt toiveeni ja käännyn lopuksi niihin tämän päivän ilon aiheisiin. Tänään olen ollut iloinen auringonpaisteesta, tällä erää viimeisestä vapaapäivästäni, kakkosen kanssa tehdystä pikaostosreissusta, jonka johdosta vanhojenpäiväpuku on hankittu kohtuulliseen hintaan ja siitä, että neljältä oli vielä valoisaa. Olen myös iloinen siitä, että huomenna on työpäivä ja iltavuoro. Meinasin kävellä töihin ja suorittaa kymmenen kilsan lenkkini sillä tavalla. Olen myös iloinen, että minulla on bussilippu, siltä varalta, jos en jaksakaan. Matkaa on nimitäin aika paljon:).

Kuinka tyytyväinen olen elämääni? No, tosi tyytyväinen. Kaikkea on ja ei paljoa puutu:D. Entäs sinulla?

maanantai 15. tammikuuta 2018

OLEN ILOINEN

Kolmas viikko ja kolmas haaste. On kehuttu työkaverit, selätetty inhottavat burpeet ja nyt päästään taas minun alueelleni. Kolmannen viikon haasteena on pitää kiitollisuuspäiväkirjaa viikon ajan ja koska kyseessä on työhyvinvointi, on tarkoitus joka päivä löytää yksi kiitollisuudenaihe myös omasta työstä. Tehtävässä oli ehdotettu aloituslauseeksi "Olen iloinen..." Päiväkirjaa ei ole tarkoitus tuoda muiden nähtäville työmaalla, mutta jaan oman ensimmäisen päiväni tänään kanssanne.




Olen iloinen, kun olen saanut itseäni vähän niskasta kiinni. Sokeri on pysynyt pannassa ja burpee-haasteen myötä sain itseäni vähän liikkeelle muutenkin. Kuulokkeet korville, Sports Trackeri päälle ja ylös, ulos ja kävelylle. Olen haastanut itseäni kävelemään kaksi 10 km lenkkiä viikossa. Ensimmäinen viikko on onnistuneesti takanapäin:). Haasteen saa ottaa vapaasti omakseen, olkaa hyvä.




Olen iloinen, kun tänään sain aloittaa päivääni uusien ystävien luota. Aamupalalla vaihdettiin kuulumisia kahdella kielellä. Katsottiin valokuvia. Suunniteltiin seuraavia treffejä Kotkan uuteen vohvelikahvilaan, kunhan sokerilakko lakkaa.



Muistatteko, että tästä kulki jäätie saareen noin kaksi vuotta sitten? Ja nyt on mennyt tällaiseksi.
Tästä on vähän vaikea olla iloinen. Mutta olen iloinen, että oli kaunista kuitenkin. Ja tuo taivaanrannassa oleva valo lupailee tulevaa kevättä.


Olen iloinen, kun pakkanen on jäädyttänyt luistinradat ja lapset ovat päässeet luistelemaan. Ei haittaa, vaikka saisimme myös lunta, jotta voitaisiin myös hiihdellä. Siltä varalta, että näin tule käymään, varasimme miehen siskon perheen kanssa pariksi yöksi mökin Kolilta hiihtolomalla. Jaettu ilo ja jaetut kustannukset:D. Siitäkin olen iloinen.




Työmaalla meillä on ollut muutoksia, joista kaikista en osaa olla niin iloinen. Mutta siitä kyllä olen, että toistaiseksi työt ovat jatkuneet. Ja näin ollen tänään sain työmaalta puhelun, jossa jo suunniteltiin kesälomia. Näyttäisi siltä, että minulla on ensi kesänä ensimmäinen neljän viikon mittainen palkallinen kesäloma siten Suomeen tulon. Sain toivoa sen ajankohdaksi kesäkuuta. Aloitan näillä näkymin loman jo hieman toukokuun puolella, vanhasta viisastuneena. Näin ehdin sairastaa jo ennen Japanin matkaa, jos täytyy:D.

Oletko sinä iloinen tänään jostakin?

perjantai 12. tammikuuta 2018

AURINGONLASKUT

Olenko muistanut jo kertoa, että Kotkan kauneimmat auringonlaskut näet meidän rannasta? Tämä ei ole vain oma mielipiteeni, vaan useasta suusta todettu totuus. Tiistaisen lenkkini jälkeen satuin vilkaisemaan oikeaan aikaan ulos ikkunasta ja tajusin heti, että kannattaa kipaista taas tien yli ja käydä nappaamassa muutama kuva. Päivän väri oli keltainen. 








Viime vuoden auringonlaskut näet näistä linkeistä:


ja sitä aiemmilta vuosilta tämä


Kaunista viikonloppua!