torstai 23. maaliskuuta 2017

PUOLIVÄLISSÄ ENNEN TENTTIÄ

Ennen maanantaista kotiin paluuta pysähdyimme vielä Loviisassa. Tämä kaunis pikku kaupunki sijaitsee kätevästi juuri Porvoon ja Kotkan puolivälissä. Esikoinen ei ollut siellä käynytkään, joten tein pikaesittelyn vanhaan kaupunkiin. Näyttelin autosta taloja, joissa olen saanut Wanhat Talot- tapahtuman puitteissa pariinkin kertaan käydä.  Aivan ihania koteja ja idyllisiä pihapiirejä. Loviisa oli muuten hyvin esillä myös uusimmassa Onneli ja Anneli-elokuvassa, jonka kävimme kuopuksen kanssa elokuvissa katsomassa joku aika sitten. Tämän puutalokierroksen päätteeksi kävimme syömässä lounaan täällä. Rakennus oli ulkoa kaunis, mutta sisältä aika vaatimattomasti sisustettu. Lounas onneksi oli runsas ja maistui hyvältä.




Valo tekee ihmeitä ja antaa paljon anteeksi. Kaunistaa ja saa hehkumaan. Tänään kellon soidessa kuudelta, tulvi valo jo sisään ikkunoista. Kävelin bussipysäkille lintukuoron säestyksellä ja olin varmasti näkevinäni puiden silmujen pullistelevan elämästä. Kadut oli sulat ja hiekka ratisi kengän alla. Keväisen tunnelman kruunasi vastaani kävelevä koiran ulkoiluttaja, joka hörppi siinä samalla posliinimukista kahvia. Yhdisti työn ja huvin, tarttui hetkeen. Päätin taas, että nostan pian pöydän ja tuolin etuterassille. Jos vaikka jo tulevana viikonloppuna tarkenisi siihen hetkeksi käydä  kahvittelemaan?




Viime aikoina on tullut lisääntyneen retkeilyn lisäksi luettua tentteihin. Meillä on työmaalla menossa hoitohenkilökunnan testaukset, eli LOVe-tentit. Lääkelaskentaa ja teoriaa. Niiden läpäisyn jälkeen PKV-tentti ja sairaanhoitajille rokotustentti. Nämä suoritin onnistuneesti pari viikkoa sitten, HUH. Nyt olen sitten valvonut muiden tenttejä ja opiskellut viimeistä, eli psykiatrian osuutta ja siinä sitä onkin sitten ollut haastetta. Lääkeaineiden nimet ja ryhmät ei minulle lukemalla tai silmäilemällä tartu päähän, vaan tarvittaisiin vanhanajan pänttäystä. Mutta kuinka saada tallennettua aivojen muistilevylle kymmenittäin siansaksalta kuulostavia nimiä, kuten amitriptyliini, klomipramiini, moklobemidi, essitalopraami, sitalopraami, milnasipraani jne. jne. Onko nämä sinulle tuttuja juttuja? Entä mahtaako missään muussa ammattiryhmässä joutua viiden vuoden välein tenttiin  omasta työstään? On siinä moni miettinyt, että mitäs sitten tapahtuu, jos ei vaan sillä kolmannellakaan kerralla pääse läpi? Joku tiesi kertoa, että joissakin hoitoyksiköissä se tietää palkanalennusta!

?

….. mirtatsapiini, reboksetiini, bupropioni, tratsodoni…..

maanantai 20. maaliskuuta 2017

PALANNUT USEIN

Aamulla käytiin viemässä esikoisen laskin ja taulukkokirja koululle keskiviikkona olevaa matematiikan ylioppilaskirjoitusta varten. Perjantaina sitten uskonnon kirjoitukset lopettavat tämän osan esikoisen elämästä. Tämän lapsen kanssa ei ole tarvinnut kehoittaa lukemaan läksyjä, päinvastoin, toisinaan on ollut tarpeen kieltää lukemasta lomalla tms. Nyt lukulomalla tytär on ollut välillä suorastaan huoleton. Tänäänkin lähti ilman isompia suostutteluja katselemaan puutalokortteleita äidin vapaapäivän kunniaksi. Sää suosi ja Porvoo antoi parastaan.





Porvoosen sujahtaa meiltä Kotkasta tunnissa. Tänne olen palannut usein elämäni aikana. Ensin oman äitini kanssa lapsen silmin paikkoja katselemaan ja aikuisiällä vaihtelevalla seurueella. Hääyökin meni näissä maisemissa. En lakkaa ikinä ihastelemasta näitä vanhoja puutaloja. Kauaa ei tarvitse aikaa viettää, ei poiketa edes kauppoihin, vain kierros vanhoissa kortteleissa riittää. Joskus täällä voisi vaikka yöpyäkin ja käydä illalla syömässä hyvin ja hitaasti. Mutta ei niitä Porvoon hitaita nautintoja eli etanoita. Puistattaa jo pelkkä ajatuskin. Tällä kertaa emme syöneet mitään missään, sillä olimme niin aikaisia lintuja, että madot eivät vielä kiinnostaneet.



Porvoolaiset suosivat koristeita ikkunoiden välissä. Näitä riittää lähes joka talossa. 
Ja enempi näyttää olevan parempi. Tämä tulppaani-ikkuna kuului maltillisiin.




Vaikka olenkin käynyt monesti Porvoossa, en vielä koskaan ole käynyt Runebergeillä kylässä. Tällä kertaa pääsimme jo talon portille asti, vain huomataksemme, että ovet ei tähän aikaan vuodesta aukene maanantaisin. Yksi syy palata siis Porvooseen vielä ainakin kerran. Suomen vanhimman talomuseon sijasta palattiin pienelle kierrokselle vanhaankaupunkiin ja kuppi kahviakin tuli juotua vessatauon mahdollistamiseksi. 







Virkisti. Niin kävely, seura, aurinko, kuin kauniit puitteetkin. Jostakin syystä valvoin viime yönä ja sen vähän minkä nukuin, näin sekavia unia. Reissulta palasin tänään siis suoraan petiin päiväunille. Yksittäiset huonosti nukutut yöt ei haittaa. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin seuraavana yönä nukun kuin tukki.

Ensi kesänä saatamme kuin saatammekin nukkua jossakin muualla kuin Suomessa. Olen nyt surffaillut urakalla airbnb:n sivuilla ja se on avannut ovia taas niihin alkuperäisiin mahdollisuuksiin, joista tämä koko matkakuumehässäkkä sai alkunsa. Palataan niihin, jos haaveet realisoituvat. Kiitos vinkistä, Jael ja Saara.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

KUN EI KUULU MITÄÄN

Kävimme kuopuksen kanssa katsomassa kevään etenemistä. Kuuntelemassa kun ei kuulu mitään. Hengittämässä metsää ja jään alla lymyävää merta. Ilmat oli koko viikonlopun ajan surkeat ja se sai taas luulemaan, että olisi parasta pysytellä sisällä. Oikeasti parasta oli tehdä tämä retki, olla metsässä ja rantakallioilla. Miksi sitä antaakin itsensä jatkuvasti mennä saman halpaan? Jäädä monesta hyvästä hetkestä paitsi?





Oli kuljettava polun pientareilla tai poikettava ihan metsään. Jää ja lumi oli kadonnut monesta kohtaa, mutta pysytteli edelleen tiukasti polulla. Pahimmissa paikoissa oli otettava kuopuksesta mallia ja lasketeltava peppumäkeä. Olin valinnut tälle retkelle niinkin viisaat jalkineen, kun kumisaappaat. Ei kastunut sukat, mutta kastui housuntakamukset. Pystyssä kun ei vaan kumikengillä pysynyt.


Tästä vaan jäämäkeä alas rappusille, mutta miten?
Laske äiti mäkeä. Ja äiti laskee.



Rupesin siinä miettimään, että milloin on kaduttanut se, että tuli lähdettyä johonkin. Ei tullut mieleen mikään muu kuin ne venemessut. Ja niidenkin oheisohjelma oli ihan lähtemisen arvoinen asia. Jokainen lähtö ei tarkoita taivaskokemusta tai elämän hienoimpaa hetkeä, mutta pääsääntöisesti virkistyn poistuessani normaalin arkeni ulkopuolelle. Kävelyretkelle, viikonloppulomalle, kyläilyreissulle tai lomamatkalle. Ja pienenkin pyrähdyksen jälkeen sitä arkeakin jaksaa taas paremmin.





Teen siis parannusta lähiseuturetkeilyn suhteen. Sen lisäksi minulla on järjetön matkakuume. Kesälomaa minulla on kaksi viikkoa elokuun alussa ja muu perhe lopettaa lomansa elokuun 10. Olen kuumeisesti yrittänyt löytää jotakin kolkkaa tässä maailmassa, jonne tämän kokoinen perhe pääsisi elokuun ensimmäiseksi viikoksi ilman, että siitä pitäisi maksaa itsensä kipeäksi. Vaikeaa tuo näyttää olevan. Paikkoja, jonne pääsee lentämään suhteellisen edullisesti on tutkimukseni mukaan: Barcelona, Madrid, Dublin ja Lontoo. Mutta se yöpyminen;(. Nyt otetaan kaikki hyvät vinkit vastaan edullisten majapaikkojen tai matkakohteiden suhteen. Hienoa olisi, jos selvittäisiin tästä matkasta sellaisella 350€/hlö. Sisältäen lennot ja majapaikat kuudelle. Olisiko tietoa? Onko sinulla matkasuunnitelmia tulevalle kesälle? 

tiistai 14. maaliskuuta 2017

ENSIN TYÖ, SITTEN HUVI JA TAAS TYÖ

Itsenäisen työvuorosuunnittelun iloja on ollut se, että vaikka ei olekaan oikeutettu lomaan, on voinut kasata vapaapäiviään ja lähteä näiden turvin Kemijärvelle häihin ja Pyhälle ihastelemaan lunta. Asian toinen puoli on sitten se, jonka perhekin on huomannut:"tuntuu siltä, että olet jatkuvasti töissä." Tuo tunne johtuu siitä, että viimeiset kaksi viikkoa olen ollut jatkuvasti töissä. Ne kaksi yksittäistä vapaapäivääni on ollut pakko uhrata kodin ja pyykkihuollon eteen ja kameraan päin ei ole ehtinyt katsomaankaan. Lukuunottamatta tätä toissapäiväistä puolen tunnin lenkkiä, jonka sain töissä tehdä. Oli sumuinen ja aurinkoinen kaunis sunnuntaipäivä. 





En voi sanoa, että työpaikka vetää vertoja kodille. Ei tietenkään vedä. Onneksi kuitenkin voin sanoa, että pidän todella paljon työstäni. Siitä, että päivät eivät ole täysin toistensa kopioita. Iltavuoro on erilainen kuin aamuvuoro. Viikonloput erilaisia kuin arki. Ja kun vinkkaa asukkaille vaihtelusta, saattaa löytää itsensä heidän kanssaan kävelemästä Tiutisesta. Virkistää niin asukkaita kuin hoitajaakin, etenkin jos kyseessä on se sunnuntai, jolloin sinulla sattuu olemaan kokopäivä vuoro, eli töitä puoli kahdeksasta puoli kahdeksaan.

Eilen aamuun vaihtelua toi koulutus. Sen kahvitauolla rupesimme katsomaan eläkelaskurilla, että milloin meillä koittaa se lopullinen vapautus työelämästä, eli eläke. Selvisi, että tällä hetkellä minun eläkeikäni on 66 vuotta ja kuukausi. Pääsen eläkkeelle lokakuussa 2040. On siis syytäkin tykätä työstään, kasata vapaapäiviä vaihtelua varten. Ja iloita siitä, että ensi vuonna saan jo kunnon lomat. Tänä kesänä lomaa kun on vain kaksi viikkoa elokuussa ja viikko sitten joskus talvella.




Olen myös muistutellut itselleni, että arkeen kannattaisi (lue: PITÄISI) ottaa niitä irtiottoja. Työarkea tulee siis kestämään näillä näkymin vielä se 23 vuotta ja 7 kuukautta. Lomia on kuitenkin hyvin harvoin ja vähän. Onneksi tulevassa listassa arkipyhien kanssa huomattavasti enemmän vapaapäiviä sentään. Ylös, ulos ja kuvaamaan tekee mieleni. Toteutus vain vielä ontuu, sillä autottomana käytössä on koko ajan nämä ihan samat rannat, joita en näköjään viitsi enää kuvata. Halajaisin jonnekin vähän kauemmas, mutta en niin kovasti, että olisin vielä jaksanut laittaa niinä harvoina aamuina, joina saan nukkua, kelloa soimaan miehen töihin heittämistä varten. Mutta ehkä kevään valo saa tähän muutosta aikaan?

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

LOMAN LOPPU

Tiistaina pakkasimme tavarat autoon, siivosimme mökin ja lähdimme paluumatkalle. Tässä paluumatkassa oltiin hieman armollisempia matkaseurueelle ja pysähdeltiin matkan varrella. Ensin käytiin Rovaniemellä katsomassa Joulupukkia. Olisi kiva kirjoittaa jotakin mukavaa "joulusta joka päivä". Totuus oli kuitenkin perin ankea. Joulupukin maasta tuli rahastuksen maku. Oli vain kasa kauppoja, joissa oli ylihintaisia tuotteita tarjolla. Joulupukki löytyi kahdesta eri paikasta samaan aikaan. Toinen puhui japania ja toinen mukavia. Jälkimmäisellä Pukilla oli isot kädet. Kuva joulupukin kanssa maksoi 40€. Emme halunneet sitä. Tuli jotenkin nolo olo kaikkien niiden ulkomailta tulleiden turistien tähden. Toivottavasti tämä ei ollut se heidän matkansa kohokohta, sillä tästä ei takuulla jäänyt itselle ainakaan mikään hyvä mieli. Suomi, pystyisit varmaan parempaankin??? Sinun on PAKKO pystyä. Kuvat jäi tosi vähään, eikä Joulupukin pajakylä ansainnut tällaisenaan yhtään enempää! 




Yön vietimme Kempeleellä Oulun kupeessa. Majoitus oli perin alkuvoimainen, mutta siisti ja tilava. Ei siitä sen enempää. Aamulla ketään ei ehkä kiinnostanut itseäni lukuunottamatta, mutta vein perheet silti omalle nostalgiatripilleni Ouluun. En itse ole Oulusta, mutta äitini on ja sen vuoksi kaupungilla on ikuisesti paikka sydämessäni. Täällä vietin lapsuuteni kesistä monet. Oli juhlaa saapua junalla lopultakin perille monen tunnin matkustamisen jälkeen. Kävellä asemalta Saimi-tädin kanssa Hakakadulle maailman parhaimmille pannareille. Istua Erkki-sedän pyörän tarakalla matkalla Bingoon. Nyt ajoin Hakakadulta marketeille. Ihastelin ne puutalot siinä välissä, niin kuin ihastelin jo silloin lapsena. Muistelin hautausmaareissut ja muistin miltä kaikki se tuntui silloin. Ymmärsin, että miksi äiti kaipasi takaisin Ouluun ja suunnitteli sinne paluuta eläkevuosinaan. Ei vaan onnistunut yrityksessään.




Perheen mielestä Oulu näytti ihan uudelta ja tylsältä, kunnes päästiin sinne Kauppahallin läheisyyteen. Ilma oli karsea, mutta miettikää nyt miten kauniilta täällä näyttää kesällä. On iso kansa vanhoja säilyneitä taloja. Se kauppahallikin 110 vuoden takaa. Ja edessä se sympaattinen poliisi. Ookko nää Oulusta, pelekääkkö nää polliisia? Ehdotin, että joku jälkikasvusta hakisi Ouluun opiskelemaan, jotta saisin edelleen syyn tulla tänne takaisin. Tai jos meillä on joskus se vene ja loputtomasti aikaa purjehtia Pohjanlahden perukoille?



Sitten vaan ajettiin. Oulusta Kotkaan on 570 km ja aikaa se ottaa yli seitsemän tuntia. Nyt kun kelit on huonot, vielä enemmänkin. Oli kolareita matkalla. Pysähdyttiin tankkaamaan auto ja seuraavalla pysäkillä matkustajat. Kotona oltiin kuuden maissa. Vaikka otettiin loppukiri, jäi äänikirja kuulematta loppuun asti. Täytyy ottaa vahinko takaisin jossakin vaiheessa. Loma on loppu, minulla, muut vielä jatkavat tämän viikon. Paluu arkeen ei ahdista. Kertoo siitä, että irtiotto oli onnistunut?

maanantai 27. helmikuuta 2017

LOMA JOKA ON LEVOKSI

Esikoinen kysyi, että pidänkö enemmän kaupunkilomista vai tällaisesta. Vastasin aikailematta, että molemmista. On ihanaa nähdä uusia paikkoja, kävellä katuja ja kierrellä kauppoja, kahviloita ja museoita. Mutta tällainen loma on levoksi. Kun muu perhe katoaa rinteeseen, jään petiin. Ilman mitään suunnitelmia tai tavoitteita. Katson muutaman ohjelman, haen sängyn viereen lisää kahvia ja aamiaista. Luen. Eilen upposin Lina Heyderichin valheelliseen maailmaan (Terhi Rannelan Frau) ja tänään olen ollut Shafakin Istanbulissa arkkitehti Sinanin ja elefantin hoitaja Jahanin seurassa (Elif Shafakin Valkoinen elefantti). Esikoinenkin on pysytellyt mökillä kirjojen parissa, mutta hänen kirjansa ovat täynnä matemaattisia tehtäviä. Ne kirjoitukset, jos ette muistaneet.

Muun perheen saapuessa syömään, on noustava. Pojat linnottautuvat vuorostaan television ääreen, mies lähtee takaisin rinteeseen ja vie minut ja tytöt ladun päähän. Olen markkinoinnut tämän viiden kilsan lenkkinä, mutta jos totta puhutaan, niin taulussa lukee että matkaa Luppoon on 8,2 kilometriä. Keli on mitä parhain, joten eiköhän me siitä selvitä. Sukset jalkaan ja menoksi.




Edellisestä hiihtolenkistä on noin vuosi. Silloin sivakoitiin Tahkon maisemissa. Tämä talvi ei ole suosinut hiihtäjiä Kotkassa, sillä lumi on tullut ja mennyt nopeissa sykleissä. Kuopus määrää tahdin ja se on erittäin sopiva. Etenemme noin kilometrin kymmenessä minuutissa. Siinä vauhdissa äiti voi pitää rauhassa perää ja ottaa välillä kuvia. 





Aurinko painuu mailleen. Ladun oikealla puolella aukeaa näköala tuntureille. Maasto on kesyä. On malitilliset nousut ja laskut. Suksi suhisee ja luistaa juuri sopivasti. Vaatettakin sattui päälle passelisti, ei ole kylmä eikä kuuma. Opasteita on matkan varrella ja koko ajan saadaan olla kartalla. Omaa mökkiämme vastapäätä, tien toisella puolella on Luppo, johon latu päättyy. Tunti ja 20 minuuttia olemme keränneet kokemusta nimeltä "hiihto Lapissa".




Ilta on jälleen kirkas ja taivaalla monen monta tähteä. Pistäydyn tuon tuosta pihalla revontulia bongaamassa. Saas nähdä, että onnistaako. Huomenna olisi aika ahtautua taas autoon ja suunnata auton nokka kohti etelää. Jos ei nähdä revontulia nyt, on pakko tulla takaisin joskus toiste.