keskiviikko 23. toukokuuta 2018

IHAN MAHTAVAA

Nyt täytyy tunnustaa, että mun elämä on ihan mahtavaa. On menossa viimeinen työviikko, joka on tuntunut ihan vaan lomalta. Maanantaina olin koulutuksessa Helsingissä. Se ei kauaa kestänyt, mutta pomolla oli koulutuksen päälle vielä palaveri, joten jäin häntä odottamaan pääkaupunkiin. Aurinko paistoi. Kävelin keskustaan ostamaan kahvia ja syömään. Nappasin kirjakaupasta pokkarin ja istahdin penkille sitä lukemaan siinä odotellessani. 




Nyt on menossa pari vapaapäivää ennen kahta viimeistä työpäivää. Moni muu tuntuu sairastelevan sitä kevätflunssaa, joka on normaalisti kaatanut minut tässä vaiheessa. Hieman kyllä pelottaa, että tajusko se kuitenkin mun suunnitelman ja odottaa ensi viikkoa iskeäkseen kimppuun? Taidan käydä varmuuuden vuoksi ostamassa jonkun vitamiinisinkki-coktailin.... Ja ostaa inkivääriä shotteja varten.





Eilen oli minun vuoroni viedä pojat Loviisaan. Eipä harmittanut yhtään. Matkaan menee sellainen puoli tuntia ja sitten oli reilu puolitoista tuntia aikaa kadota Loviisan kesään. Ensin istuin satamassa. Aurinko paistoi. Lokit kirkui. Lämpö tunkeutui luihin ja ytimiin. Tein tuttavuutta moottoritietä kunnostavan mieshenkilön kanssa, joka kertoi mielellään tarinoita työuransa varrelta. Aika yksinäistä hommaa olla työmaalla poissa kotoa?






Kierros vanhassa kaupungissa oli silkkaa satua. Joka pihalla tuntui kukkivan omena tai syreeni. Täydessä loistossaan. Rakastan niitä molempia palavasti. Kuvasin myös ehkä jokaisen puun ja pensaan, jonka näin. Kurkistelin idyllisille pihoille ja ihastelin. Keskeneräisten pihojen äärellä toivottelin omistajilleen tsemppiä. Ihanaa, että löytyy ihmisiä, jotka pitävät tätä kauneutta yllä.





Ja kun löytyi sopiva penkki, paikka auringossa tai muuten vaan kiva soppi, istahdin ja astuin hetkeksi Minna Eväsojan Japaniin. En vieläkään voi käsittää, että kahden viikon päästä olen jo itse siellä. Jos Luoja Suo. Voi Luoja, suothan? Minä niin haluaisin päästä sinne. Mutta en nyt vielä. Nyt minä nautin tästä ihan mahtavasta Suomestani. 

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

PUUTARHUROINTIA & PARTUROINTIA

Olemme tässä toukokuussa olleet enemmän pihalla, kun kahtena viime kesänä yhteensä. Ihan ansaitusti. Lähinnä tekisi mieli nautiskella. Katsella, kun kukkaa pukkaa. Istahtaa syömään terassille auringon lämpöön tai juoda kahvit jossakin terassin rapun kulmalla. Koska kauneudesta pitävä silmäni vaatii pihalle jotakin kukkivaa ja kasvavaa, on ollut pakko myös tehdä jotakin. Kasvilaatikot on nyt yhtä laatikkoa vaille valmiit. Puutarhapäivää odotellaan, jotta saadaan myös kukkalaatikoihin täytettä.


Omenapuut on juuri aloittamassa. Näillä hetkillä kauneus ryöstäytyy esiin.


Tänään istutin porkkanan, salaatin ja tillin. Mummo toi tomaatin- ja kesäkurpitsan taimet.
Sekä lehtikaalia.



Viikonloppu on mennyt töissä, mutta tänään päivä jo loppui yhdeltä. Sen jälkeen ehti vielä vaikka mitä. Kuten testaamaan uuden riippukeinun. Kyllä siinä pystyi kahvia juomaan, kun treenasi samalla tasapainoa. Sitten oli pakko kaivaa letku esiin ja antaa istutuksille vettä. Perjantaina täällä satoi, mutta se vesi katosi janoiseen luontoon alta aikayksikön. 




Sitten se parturointi-osasto. En siis osaa ollenkaan leikata hiuksia. Kun pojat oli pieniä huristelin heille kesän aluksi kesätukat. Koneella vaan millin siili. Se onnistui jopa minulta. Joskus leikkelin omia hiuksia ja mies sitten paikkasi pahimmat vahingot. No, eilen lapseni kolmonen sai tarpeeksi pitkästä takatukastaan ja halusi heti parturiin. Mikä lie älynväläys meille tuli, kun rupesin itse "alustavasti leikkaamaan". Nyt hiukset ovat niin epätasaiset, että on vaikea viedä poikaa parturiin, kun joutuu tunnustamaan, että "itse leikkasin".  Täytynee siis tänään hieman tasoitella, että kehtaa päästää pojan huomenna kouluun. Onneksi uhri otti asian ihan tyynesti, vaikka näytin hänelle tänään tämän kuvan:


No, tekevälle sattuu. Ja hiukset kasvaa. 

Tuleva viikko lukuina: Kaksi aamuherätystä. Yksi iltavuoro. Kaksi arkivapaata ja viikonloppuvapaasta alkaa KESÄLOMANI. Ensimmäinen täysimittainen palkallinen kesälomani siten kesän 2014. Ja tällaiset kelit. Voi mikä onni. 

ps. Olen toistaiseksi vielä tervekin.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

PAKKO VIRITTÄÄ PURJE

Vuosi 2018 on antanut kuulkaa nyt parastaan jo kohta viiden kuukauden ajan. Talvi oli hieno. Juuri sellainen kun talven pitääkin olla. Aurinkoisia päiviä, jäätyneitä vesiä, riittävästi lunta. Sitä seurasi elämän kevät, joka sai kruununsa tänään, kun oli meidän äitien päivä. Ainakin täällä Kotkassa juhlittiin aivan käsittämättömissä keleissä. Oli meidän vuoro järjestää ruoka. Syötiin terassilla, jonne oli pakko virittää aurinkopurje, että ei paistuttaisiin elävältä. Istuttiin siinä iltaan pitkälle. Ei palellut. Itikoita oli vain yksi ja tapoin sen säälittä. Miten kiitollinen mieli. Kaikesta.


Parsat ja muut sörsselit valmiina grilliin.


Helmikin oli juhlassa mukana ja jäi yöksi kesäasuntoonsa.


Ruoan ja jälkiruoan välillä oli suoritettava viilennys. Serkukset pulahtivat jokisuistoon ja me äidit istuttiin lämpimällä rantakalliolla uimavahtina. Sillä välin oli terassilla aloitettu letun paisto. Pojat olivat kaivanneet pelit kellarista ja illan aikana pelattiinkin aika monta matsia Spikeballia. Aika hauska peli pihakäyttöön muuten.





Kun vieraat olivat tekemässä lähtöä, antoi Metsolan ranta taas parastaan. Oli pakko vielä kipaista rantaan ja kuvata illan ihanuus. Tämän päivän väri oli keltainen ja kulta. Rantakalliot olivat imeneet itseensä päivän lämmön. Paistattelimme ilta-auringon säteissä ja luonnon kauneudessa.





Ja otettiin perinteiset ÄITI-kuvat. Mummo ja sen tytär ja miniä.



Ja ne meidän tytöt.


Ah elämää<3.

lauantai 12. toukokuuta 2018

ÄITIENPÄIVÄN AATTONA

Koko viikon on Kotka kylpenyt valossa ja luonto vihertynyt silmissä. Kevennän asusteita päivä päivältä. Lahkeet on kuitenkin pitkät ja paidoissa hihat. Toivon, että kahden viime kevään tauti tajuaa kiertää minut kaukaa. Oikeasti olen tehnyt suunnitelman jolla huijaan sitä, mikäli se ei ymmärrä pysyä poissa. Aloitan kesälomani viikkoa ennen matkaa. Näin ollen ehdin toipua mahdollisesta kevät pöpöstä  ennen Japania. Katsotaan, että kuinka huijaus yritykseni onnistuu.


Perunat ja sipulit on istutettu. Raparperi ja mansikat jo aiemmilta vuosilta.



Luonto hellii meitä äitejä näin äitienpäivän aattona. Metsät ja ojan pientareet ovat valkoisenaan valkovuokoista. Sinisenään sinisistä. Vesi kimaltelee niin houkuttelevasti kotipihaan, että eilen oli aika valmistella veneen tämän päiväistä vesillelaskua. Mies paikkasi veneen, öljysi ja  puhdisti moottorin ja teki muut mieshommat. Minä istuin lämpimällä kivellä veden äärellä ja ihailin. Niin miestä kuin mertakin.




Äitienpäivää juhlistan koko kauniin viikonlopun. Pistän vehnä- ja sokeridieetit tauolle ja syön mitä mieli tekee. Ja mitäkö sitten tekee? Eilen oli pakottava tarve lämmittää lihapiirakka nakeilla. Paljon ketsuppia ja sinappia. Tänään meillä syödään omatekoisia hampurilaisia. Irtokarkkeja on ostettu ja jäätelöä. Tänään jälkimmäistä syödään suklaabanaanien kanssa. Vesi on kielellä koko ajan. Vatsa kyllä valittaa, mutta en anna sen nyt häiritä.




Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille. Ja kaikille teille, joilla on äiti. Niillekin tietenkin, joilla on ollut äiti<3.

maanantai 7. toukokuuta 2018

CARPE DIEM

Viime kesät ovat opettaneet: carpe diem. Ja minähän tartun. Kuljen ovesta ulos ja sisään ihan jo siitä ilosta, että ulkona tuntuu lämpimältä. Tekee mieli tehdä pihalle tikusta asiaa. Tai kulkea pihalla ihan asiattomasti. Minulla on menossa viimeinen vapaapäivä neljän vapaan putkessa. Sen aikana olen kääntänyt ja lannoittanut istutuslaatikot. Upottanut perunat ja sipulit multiin. Istuttanut ensimmäiset kesäkukat. Raahannut parvekkeelle tuolit ja maton. Kävellyt tänään kaupunkiin ja takaisin. Ihan vain huvin vuoksi. 


Taivan on sininen ja valkoinen. Ja puissa on hiirenkorvat.



En käsitä, että miksi meillä on näitä Lenineitä tässä kaupungissa. Tämäkin versio oikein kukitettuna ja patsaan vieressä kynttilä illan valaistusta varten. Joku pitää tästä kaverista ihan tosissaan. Minä taas pidän  auringon paisteesta päin kasvoja. Lokin liidosta sinitaivaalla. Kukista jotka puskevat ylös puiston uumenista. Vastaleikatun nurmen tuoksusta puiston ohi kävellessäni.




Tekisi niin mieli laskea itsensä jo irti. Ostaa kukkaöverit. Mutta sinnittelen vielä. Sallin itselleni vain saavillisen orvokkeja höystöineen. Tilasin myös riippumaton ja riipputuolin, kun edelliset homehtuivat pihalle viime kesän kosteudessa. Jos tätä menoa jatkuu, niin kiipeän niihin lukemaan kirjastosta lainaamani Mondon Tokion. Kyseistä kirjaa ei saa ostettua mistään ja sekös hieman harmittaa. Jos siis sinulla on sellainen kuljeksimassa tarpeettomana nurkissasi, niin vinkkaa. Olisi kiva lukea matkavinkkejä omalla kielellä. Japani on jo ihan oven takana.



Toukokuu<3.