torstai 31. joulukuuta 2015

VUOSI 2015/2

HEINÄKUU





Heinäkuussa aloitin lyhyen lomani. Se kului montun pohjalla. Kesälomaromantiikkaa voi toki löytää vallihaudan yli levitetyltä lankultakin? Siinä istuttiin joitakin aamuja kahvia hörppimässä ja miettiessä, että mihin sitä olikaan ryhdytty. Ei haitannut helteiden puute. Löydettiin heinäkuussa myös Metsolan tsemppihenki, kun ohikulkijat kannustivat työn raskaan raatajia. Jälkiviisaana sanon, että en IKINÄ enää ostaisi taloa, johon ei ole salaojaremonttia tehty. Vastapainoksi kärräämiselle meitä hellittiin Pohjois-Karjalassa. Pistettiin elämä siipan kanssa risaiseksi Tuusulassa. Ja Tallinnaankin ehdittiin esikoisen syntymää juhlimaan.

ELOKUU






Elokuussa otettiin piharempassa huikea loppukiri ja saatiin juhlat järjestettyä. Näiden tällaisten ponnistusten jälkeen sitä tajuaa, että ihminen pystyy mihin vain, kun sille päälle sattuu. Voimat mitoitetaan juuri kutakin haastetta myöten ja jälkikäteen ollaan maitohapoilla. Silloin on hyvä kysyä itseltään, että mitkä onkaan ne omat keinot ankeuttajia vastaan? 

 SYYSKUU




Lempikuuni syyskuu antoi koko kylmän kesän edestä lämpöä ja kauneutta. Sen jälkeen jaettiin esikoisen kanssa mainoksia sateessa ja viimassa. Minusta tuli vuodella parempi, enkä vieläkään suostu ikäkriiseilemään. Tällaisena on hyvä olla. Tässä iässä tiedän, että pidän mm. Loviisan keltaisista taloista ja ettei raha tee minusta onnellista. Jälkimmäiselle minulla olisi kyllä käyttöä. Luulen, että raha ei tekisi minusta siis onnetontakaan:D.

LOKAKUU




Lokakuussa lääkitsin itseäni metsällä. Muutoinkin palasin moneen kertaan siihen ajatukseen, että ihmisen pitäisi raivata tilaa sille, minkä näkee itselleen tärkeäksi. Mistä tulee iloiseksi. Mikä voimauttaa. Töissä on ollut monesti liian kiire ja huomaan säästäväni aikaa vääristä asioista. Perhe onneksi lahjoi minua Tukholmalla. Muistin taas, että on parisuhteelle annettu aika on koko perheen etu. Lokakuussa sain lapsilta hyvän arvion äitinä olosta. Siinähän sitä oikeasti tärkeää.

MARRASKUU




Marraskuu oli pimeä synkkä kuu. Se meinasi viedä mukanaan mustaan aukkoon. Toivon, että huoli tulevan syksyn työpaikasta ei tule olemaan joka marraskuinen perinne. Mitä synkempää on ulkona, sitä valoisempia tulisi ajatusten olla. Maailman pahuus vain päätti tehdä kevennyksestä hankalaa. Pariisin terrori-iskujen jälkeen päätin vastata pahaan hyvällä. Siitä saatte kukkasen, kaikki te maailman murheet ja synkkyys mieleni päällä. 

JOULUKUU




Tänä vuonna joulu yllätti työläisen. Se tuli liian nopeasti, enkä ehtinyt entiseen malliin valmistautumaan. Meinasin hieman stressiäkin kantaa, kunnes annoin olla. Piparitalo on edelleen kasaamatta, mutta hei, elämä jatkuu siitäkin huolimatta. Tulevana vuonna olen päättänyt luopua mahdollisuuksien mukaan sanasta pitäisi. Tartun sen sijaan sanoihin, saada, voida, pystyä ja antaa. 

Entäs sinä? Odotuksia, toiveita, päätöksiä?

Kiitos tästä vuodesta ja HYVÄÄ UUTTA VUOTTA SINULLE!

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

VUOSI 2015/1

Vuoden viimeisimmät päivät. Silloin on luvallista katsoa taaksepäin ja muistella. Mitä kaikkea on tehty, mitä meillä on ollut, mihin aikamme riitti. Onnellinen se, joka näin tehdessään tulee kiitolliseksi. Kokee olevansa onnekas, siunattu. Vaikkei vuosi olisikaan tuonut runsautta, rikkautta, maailmoja seisauttavia kokemuksia tai maailmanympärysmatkaa, se voi silti olla hyvä. Onnellinen ja sopiva. Minun vuoteni.

TAMMIKUU




Tammikuun ajatusprosessit lähtivät tuosta tekstistä: Mitäs jos minulla olisi jo kaikkea? Tämä taisi olla johtavana ajatuksena koko vuonna. Olen kamppaillut tiedon ja tunteen ristipaineissa. Tiedän olevani siunatumpi kuin suurin osa maailman ihmisistä. Minulla ON kaikkea mitä olen ikinä toivonut ja enemmänkin. Elän onnellista ja hyvää elämää, tunnen onnea suurimman osan aikaa elämässäni. Iloitsen perheestäni, kodistani ja työstäni. Olen terve, hyvinvoiva ja positiivinen tyyppi. Ja sen vuoksi juuri häpeän syvästi niitä hetkiä, jolloin jään märehtimään, suremaan tai kadehtimaan. Jolloin harmittaa se, että rahat ei millään riitä siihen mihin muilla näyttää olevan helposti varaa. Haluaisin koko ajan nähdä sen mitä minulla on, en tavoitella sitä mitä ei juuri nyt ole. Onneksi tammikuussakin olin suurimman osan aikaa ylpeä ja onnellinen.

HELMIKUU




Helmikuussa koettiin talven taikaa. Päästiin luistelemaan lähikentälle ja meren jäälle. Hiihtämään kuntoladuille ja uskaliaimmat laskettelurinteeseenkin. Tein Suomessa asumisen plussat ja miinukset. Aloiteltiin vessaremonttia, jonka piti olla ohi viikossa. Totesin myös, että se on ladulla niin kuin elämässä.

MAALISKUU




Maaliskuu oli vessaremonttikuu. Testattiin parisuhteen kestoa kolmen viikon ajan siellä yläkerran parin neliön kopperossa. Opittiin monta asiaa, kuten se, että sanat remontti ja nopea eivät kuulu samaan lauseeseen. Ja se, että lopussa kiitos seisoo. Kuvassa ihan vessanpöntön päällä. Maaliskuussa muistin myös, kuinka odotettiin ikkunassa.

HUHTIKUU




Kevät solisi sisääni vauhdilla. Miten nopeasti unohtuikaan ne pimeät ja kylmät päivät. Virkosin jokaisen valoisan päivän myötä. Mietin olevani oman elämäni Hannu Hanhi. Optimismi on lopulta aina kantanut, nostanut ja tuuppinut eteenpäin. Huhtikuussa päästiin myös kummityttöni hieman erilaisiin rippijuhliin.

TOUKOKUU




Toukokuussa emme tienneet, että kesää joutuu tänä vuonna odottamaan kauan. Viherpeukaloitani jomotti ja paloin halusta päästä kokeilemaan puutarhurin hommia. Lavoja pestiin ja maalattiin. Pihalla myllättiin pitkiä päiviä, sillä valoa totisesti riitti vielä töiden jälkeenkin. Kuun alussa meistä tuli 17. kerran kummeja. Jäin miettimään, että millaiseen maailmaan se pikkuinen Luumu syntyi? Kuun lopulla taas jouduttiin toteamaan, että lintukotoa ei enää ole.

KESÄKUU




Kesäkuu on meillä syntymän juhlaa. Lapsista kolme on syntynyt kesäkuussa ja yksikin juuri ja juuri heinäkuun puolella. Muu perhe jäi lomalle, minä jäin vielä töihin. Kasvimaa-haaveesta kaikki lähti ihan lapasesta. Ei tullut vaan kasvimaata, vaan salaojaremontti. Ja.. Onneksi kesäkuuhun saatiin mahtumaan myös herttainen juhannus. Ja hekin saivat toisensa.

tiistai 29. joulukuuta 2015

YHT'ÄKILLISIÄ HETKIÄ

Tänään vastustettiin sängyn vetovoimaa ja lähdettiin liikenteeseen. Lepo on tullut tarpeeseen, mutta olen jo huomannut sen vastakkaisvaikutuksen. Mitä enemmän makaat, sitä väsyneemmäksi muutut?Vaikka vakuutinkin, että herätyskelloja ei lomalla tarvita, soi meillä tänään kello. Helsingissä oli sovittu treffejä ja ensimmäiset niistä oli jääpuiston vierellä klo. 11.30. Lasten setä ja serkku olivat siellä vastassa ja nuoriso pääsi testaamaan uusia luistimiaan keskelle Helsinkiä. Minulla ja miehellä taas oli tiedossa yht'äkillisiä hetkiä ravintola Anissa.








Istanbul on kietonut meidän elämämme yhteen monenlaisten ihmisten kanssa. Yksi näistä on tämän viimeisessä kuvassa olevan pienen miehen äiti, joka saapui aikanaan Istanbuliin tekemään väitöskirjaansa. Tarjosimme kotimme hänelle tukikohdaksi muutamaksi viikoksi. Mies antoi apunsa siinä missä töiltänsä ehti. Sen vierailun jälkeen tiet ovat kohdanneet milloin missäkin ja ylenimme toukokuussa kummeiksikin asti. Viimeiset kuukaudet kummipoika perheineen on viettänyt Libanonissa ja yhteiset hetket on ollut mahdotonta järjestää. Tänään onnistuimme sopimaan lounastreffit turkkilaisen ruoan äärelle. Hummuksen, kısırin, viininlehtikääryleiden, tursun ym. ohessa vaihdettiin kuulumisia ja saatiin kurkistus perheen arkeen Beirutissa. Ihana oli myös saada hieman tutustua kummipoikaan, joka olikin varsinainen hymypoika. Kuva on nyt varsinainen suttu, mutta menköön.

Ruoan jälkeen saatiin vielä miehen kanssa pistäydyttyä Ateneumissa ihailemassa Henri Cartier-Bressonin ihmeellistä elämää. Olipa siinä yhdellä miehellä ollut monenlaista kuvauskohdetta.  Suttuja siihenkin näyttelyyn oli muutama osunut ja sitten käsittämättömän hienoja otoksia ympäri maailmaa. Jälkipuintia käytiin miehen veljen kanssa kadulla. "Mikäs siinä on tilanteita odotellessa, kun saa viettää 11 kuukautta kohteessa ihan vaan kuvaamassa toisten maksaessa," sanoin. Ehkä hieman kateutta äänessä? "Taitaahan se sen vaatia, että ensin on omilla rahoilla niitä tilanteita odottamassa," tuumasi lasten setä. Varsinainen Cartier-Bresson itsekin:). 







Tämä ei niin Cartier-Bresson-bloggaaja ei useimmiten ehdi odotella, vaan räppäilee lähinnä kuvituskuvia. Jotta varmasti uskoisitte, että Helsingissä sitä on oltu. Luistelun, Anien ja Ateneumin lisäksi käveltiin tuhlaamaan kolmosen lahjakortteja, käännyttiin Starbucksin ovella tuhisemassa jonon pituutta ja ajettiin takaisin kotiin sängyn pohjalle.