lauantai 12. joulukuuta 2015

PYSÄYTIN AUTON JA AJAN

Esikoisen äänessä on huolta tai ehkä vain ärtymystä. On jäänyt sytyttämättä adventtikynttilät. Vaihtamatta päällinen joulusohvaan. Yhtenäkään adventtina ei ole päästy kirkkoon asti. Miksi tässä talossa ei soi edes joululaulut? Tai soi, sillä kuopus harjoittelee toista päivää pianolla joulupuu on rakennettua. Urani jouluttelevana äitinä on syöksykierteessä. Suoriudun juuri ja juuri joulusukista, mutta kaikki muu on enemmän tai vähemmän retuperällä. Tiedostan, että lähestymme jotakin suurta, mutta en todellakaan ole valmistautunut jouluun edellisten vuosien malliin.





Joulumieli ei kuitenkaan ole kadoksissa, enkä paniikkiakaan ehdi tässä menossa luomaan. Jollakin tavalla koen olevani lähempänä sitä aitoa joulua kuin ikinä. Siinä tarinassahan oli odotuksen loppusuoralla oleva nainen ja mies. Sen sijaan, että olisivat saaneet mahdollisuuden valmistautua tulevaan vanhemmuuteen, rakentaa perheelle ja pienokaiselle pesää tai kietoutua suloiseen odotukseen, tuli heille vihoviimeisiä velvollisuuksia. Oli lähdettävä huonoimpaan mahdolliseen aikaan kirjautumaan veroluotteloon pitkän matkan päähän. Ja siellä kaukana, vailla mitään valmistautumisia ja ilman mitään materiaalista hyvinvointia, saapui joulu. Poika syntyi, eikä vaatinut tulolleen siivousta, silitystä, viimeisen mallin mukaisia vaunuja tai edes joulutorttuja. Vaatisiko sitä nyt siis meiltäkään?




Valan mieleeni pyhää huolettomuutta. Muistutan oleellisista. Karsin mistä pystyn. Teen sen minkä suinkin ehdin ja voin. Mieluummin vähemmän ilolla, kun paljon hampaat irvessä. Iloitsen avusta, minkä saan. Kuten nyt yhdestä suurenmoisesta anopista, joka leipoi tänään reilu sata karjalanpiirakkaa kuopuksen joukkueen huomisiin myyjäisiin:). KIITOS<3 Pistän toivoa myös tuleviin päiviin. Ehkä niissä on näitä menneitä päiviä enemmän tunteja? Ja vaikkei olisikaan, tulee joulu silti. 

Sitä paitsi, pieniä onnen murusia ei kannata tuhlata murehtimiseen, vaan ne kannattaa maistella huolella. Vaikka tämä valokuvien hetki joen alajuoksulla tänään, kun satuin huomaamaan, että ympärillänihän oli valo. Pysäytin auton ja ajan. Seisoin laiturilla ja ihastelin. Tälläistä kaikkea se pimeys meiltä kätkee, mutta ei enää kauaa.




Siispä. Autossa aina joululaulukanava päälle. Kotona glögiä heti kun vaan tekee mieli. Paljon kynttilöitä ja takkatulta. Kutimet esiin joka palaverissa ja koulutuksessa ja johan valmistuu sukkaa pukinkonttiin. Valmis piparitaikina käy ihan hyvin, meidän lapsille jopa raakana pakkasesta. Jos jostakin ilmaantuu sitä ylimääräistä aikaa, ostin varmuuden vuoksi piparitalomuotin mutkia oikaisemaan. Sohvanpäällinenkin hetki sitten vaihdettiin yhteistyöllä. Uskoakseni joulu olisi tullut sillä tavallisellakin päällisellä.  Lahjat ilmeisesti ostetaan miehen kanssa sitten jossakin rynnäkössä. Sen vuoksi, että joidenkin joulu saattaa olla vähän niistäkin kiinni?


Itselleni toivon vain joulurauhaa. Aamuja, jolloin kello ei soi. Mahdollisuuksia ottaa päivänokoset. Kiireettömiä ruokahetkiä pitkällä kaavalla. Ulkoilua muulloin kuin säkkipimeässä. Aikaa, jota ei kahlitse tai pakota mikään eikä kukaan. Sekä kinkkuleipiä iltamyöhään sängyssä. Tarpeeksi suklaata ja vihreitä kuulia. 

Mitäs siellä toivotaan? Onko joulu hallussa?

28 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Minulla ei ole joulutunnelmaa yhtaan. Niin ei yhtaan, ettei sita osaa edes alkaa kaivata. Silti olen leiponut kaksi annosta pipareita ja yhden joulutorttuja. Niitakin enemman sen vuoksi, kun nyt on viileaa ja helpompi hallita noita kaulittavia taikinoita, jotka yleensa pehmenevat kaulittaessa nopeasti liian loysiksi, jotta niista voisi jotain paloja muotilla ottaa. Mutta hyvia olivat silti.

Eeviregina kirjoitti...

Vuosi vuodelta olen vähentänyt leipomisia ja hössötystä, nyt en ole tehnyt vielä yhtään mitään! Lahjat olen kyllä hankkinut ja pipot kutonut, joulumarkkinoilla, joulukonsertissa ja -myyjäisissä olen tunnelmoinut.
Ensi viikolla jos saisi tehtyä vähän tavallista paremman siivouksen ja leivottua jotakin. Aattona tulee meidän pieneksi käynyt poppoo syömään, siihen aion panostaa ja niitä rippeitä syödään sitten loppuaika!

Sennie kirjoitti...

Ihana postaus ja kuvat!!! Kiitos! Näinhän se just on. Meilläkin viime hetken reissu, mutta joulun sanoma sydämessä <3 Hyvää ja siunattua joulua teillekin!

Pepi kirjoitti...

Joulu on just sen verran hallussa, että lahjat on hommattu ja luumut :)
Viikon päästä sunnuntaina on nimittäin perinteinen puurojuhla, jolloin rinsessat saavat täällä päässä lahjansa ja me nauttia lasten joulusta.
(Luumut siksi, että luumukiisseli kuuluu kuvioon, mutta kerran oli luumut loppuneet lähikaupasta ja meinas tulla pikkuisen kiirus!)

Jotain iloa siitäkin, että kun on yksin, niin ei tarvitse määräänsä enempää....toivottavasti systerille joulun valmistaminen on mieleistä hommaa, siellä me taas tavataan....

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anu: Oikeastaan olen vähän tympääntynyt tuohon koko "joulutunnelmaan". Kuka sitä pakottaa tai määrittelee? Aivan kuin olisi olemassa joku standardi mitä kunkin täytyy tuntea. Ja mistä asti? Joulukuun alusta vai viimeistään joulukuun puolivälistä? Minä luotan siihen, että joltakin jouluna sitten tuntuu. Tähän mennessä tunne on viimeistään aattona ollut tyytyväinen.

Eeviregina: Perinteet, koristuksissa ja hössötyksissä, on lapsille tärkeitä. En siis halua väheksyä enkä karsia heidän vuokseen. Itselle ehkä vähempikin riittäisi, etenkin nyt kun tuo aika on ollut niin mahdottoman kortilla. Toisaalta olen sitäkin mieltä, että ei ole mikään ihanne sekään, että ei minkään eteen nähdä enää vaivaa. Siksi olisin kunnon joulusiivojen ja kaappien koluamisten kannalta. Kunhan ehtisin. Mutta epätoivoon ei kannata vajota, jos ei ehdi. Vähemmälläkin pärjää, sillä juhlan sisältö on se oleellisin, ei sen kulissi.

Sennie: Toivottavasti ei kuitenkaan veroasioissa:). Hyvää Joulua!

Pepi: Olisi mielenkiintoista joskus miettiä, että miltähän oma yksinäinen joulu näyttäisi? Onhan se varmaan niin, että silloin olisi aika lailla pelkistetympää. Meikäläisen joulupöytä ainakaan ei ehkä näyttäisi kovinkaan perinteiseltä, kinkkua lukuunottamatta:).

Anonyymi kirjoitti...

Hei!!

Meillä koti on ollut jouluasussaan jo hyvän aikaa.
Laatikot ja limput ostettu myyjäisistä tänä vkonloppuna.
Jouluviikko on minulla jo vapaata, joten silloin pojan kanssa leivotaan jouluherkkuja.
Sydämessä jo joulunodotusta, vaikka varsinaiseen tunnelmaan en ole vielä päässyt.
Ihanaa joulunaikaa sinulle toivottaa Ulla

Anonyymi kirjoitti...

Tänä vuonna joulun tunnelma ei ole löytänyt minua tai mitä sitä...

JYTE eli Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus käynnistää YT-neuvottelut 18.12.15 ja toivottaa näin työntekijöilleen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta ! Näin luki perjantain lehdessä...

Minä olen itse sairaanhoitopiirin työntekijä, mutta uutinen järkyttää niin työkavereiden kuin potilaiden puolesta. Hyvällä ja laadukkaalla hoitotyöllä EI ole isompaa merkitystä ja hoitotyön strategiat voidaan unohtaa kokonaan, kun puhutaan vain RAHASTA ! Tai sen puutteesta ! Maailmallakin toistuvasti huomioitu hoitajavetoinen terveysasema annetaan yksityiselle palveluntuottajalle, jonka EI tiettävästi ole edes suomalainen yritys pohjimmiltaan. Joulun tunnelmaa ei terveysasemalla tavoiteta siitäkään huolimatta, että joulukuusi nököttää ajanvaraustiskin vieressä ja joulutähdet kukkivat kahvipöydässä, jonka ääreen kokoontuu alakuloinen ja murheellinen joukko hoitotyön ammattilaisia...

Silti toivotan Sinulle ja Perheellesi Rauhaisaa ja Rentouttavaa Joulun Aikaa ! t: Tiina

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Ulla: Olet ollut ehtivä, hyvä sinä! Minä kyllä luulen, että meilläkin vielä keritään, eli en ole huolissani. Onneksi joulu ei ole tunnelma-asia, joten juhlahan tästä saadaan aikaiseksi ihan varmasti:).

Tiina: Tuollaista uutista pukkaa täälläkin. Työttömyys ei uhkaa vain meitä hoitajia, vaan siitä saa osansa lähes joka ala. Kun Kotkan työttömyysprosentti jo nyt on siellä 20 hujakoilla, saa uudet irtisanomisen uhat otsan uurteille. Monelle joulu onkin varsinaista piinaa, kun ei riitä rahat normaaliinkaan olemiseen, saati sitten lasten lahjalistoihin ja juhlaan. Tälläkö se Suomi sitten saadaan nousuun?

Sitäkin suuremmalla syyllä kysyn:muistammehan olla joulunakin kiitollisia siitä mitä meillä on? Minulla on vielä töitä. Tämä suurenmoinen perhe laajemmassakin merkityksessä. Terveyttä. Tämä koti, jonka lainat on toistaiseksi saatu lyhennettyä. Jos ei olekaan varaa kääriä kalliita paketteja, on kuitenkin jotakin lapsille annettavaksi. Vatsat on täytetty ja nälkää ei ole tarvinnut nähdä. Valtakunnassa ei kaikki hyvin, mutta suurin osa asioista kuitenkin.

Tule siis joulu kultainen, ihan jokaiseen kotiin.

Kirjailijatar kirjoitti...

Ei ole joulu hallussa, mutta olen niin tottunut tähän olotilaan vuosien saatossa, etten ollenkaan enää stressaa. Minä ajattelen kanssa noin, että mieluummin vähemmän ja ilolla. Hampaat irvessä en aio tehdä mitään. Ostan vaikka valmiina kaikki jouluruuat. Tänään sain kyllä joulukortit kirjoitettua ja kävin kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja, heti tuli vähän joulufiilis.

Tosi kauniita nämä valokuvat, upea valo ja tunnelma.

Kirsi Cifci kirjoitti...

Minä valmistin joulun tänä viikonloppuna äidilleni, joka ei jaksa samaan tapaan enää itse, vaikka pirteä onkin, joulukortit kirjoitin myös hänen puolestaan koti on hänellä nyt valmiinna, antaa Joulun siis tulla;)
Omat jouluvalmistelut pyörähtää kunnolla käyntiin alkavalla viikolla, leipomisia on aloiteltu, mutta pukinkontin täytteet on vielä hakusessa...kaikki valmistuu varmasti, en aijo tänä vuonna ottaa joulustressiä, ilmankin pärjää;)

Ihanaa joulunalus aikaa muistetaan nauttia siitäkin...näin viikonloppuna jo pienen ihmeen , lumi peitti maan
!vaikka vain hetkiseksi, niin sekin sai joulumielelle!

Petra kirjoitti...

kylla se joulu sielta taas tavallaan tulee vaikka tunnelma on aina taalla vahan hakusessa, kuusi saatiin pystyyn eilen mutta tortut ja pasteijat jai paistamatta kun tyttö tuli oksennustautiin, muutamat paketit on postitettu, kortit menevat tana vuonna sahköisena tervehdyksena silla aika ei nyt riittanyt, kunhan saa kotia hieman tortuntuoksua ja lasin glögia niin silla hyva.

Allu kirjoitti...

Miksiköhän joulu tulee aina ihan liian nopeasti? Tänään pitää kiireesti miettiä mitä voisi lähettää Suomeen, ostaa se sitten ja mennä postiin pitkään jonoon lähettämään se.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kirjailijatar: Oli kyllä merkillinen valo. Tuli ikäänkuin harson takaa. Onneksi pysähdyin. Oli myös aikeissa vaan mennä kiireesti kotiin:).

Kirsi: Meidät lumi on kiertänyt kaukaa. Hieman jo toivoin, kun eilen illalla tuli räntää. Lumen sijaan sain pahimmoisen räkätaudin tässä kaiken kukkuraksi. Parempi tietysti nyt, kun ensi viikolla. Joutaahan tässä nyt niistää. Ensi viikolla olen sitten toivottavasti kunnossa ja voimissani loppusuoraa varten.

Ihanaa, että ehdit tuoda joulun äitisi kotiin.

Petra: Lähikaupalla oli ilmoitus, että kuusenmyyjä saapuu lauantaina kaupan pihalle. Silloin siis rakennetaan meidän joulupuu. Glögiä on keitelty, mutta nyt on yllättävä pulma, kun liesi lakkasi toimimasta. Keskiviikkona tulee korjaaja arvioimaan tilanteen. Toivottavasti selvitään korjaamisella, sillä uudet maksaa aika tavalla.

Allu: Hyvä kysymys. Ehkä se on malttamatonta sorttia ja kiirehtii siksi tuloaan. Minä en postita mitään, niin ei tarvitse ainakaan postin jonoissa seisoa.

Hurmioitunut kirjoitti...

Ymmärrän hyvin, että lapsille se joulu tulee vanhempien (äidin) jouluvalmisteluista. Niin se tuli minullekin aikoinaan. Nyt osaa onneksi olla armollisempi ja ajatella vaikka noin, että tulee se joulu sillä vanhallakin tyynyn/sohvanpäällisellä tai ilman jouluverhoja. Omaa joulumieltä vasta etsiskellään, sillä opiskelujen ja töiden kanssa on niin hässäkkää, ettei ole ehtinyt murehtia edes viime viikkojen kamalaa vesisadetta ja olematonta talvea. Mutta eiköhän se tästä. Ei se tunnelma tule pakottamalla.

Ps. Kauniita kuvia ja kaunista valoa!

Anonyymi kirjoitti...


Oikeata asiaa, paluumuuttajatar, ja ihanat kuvat!!!!

Kaupoissa tuppaa tulemaan stressiä. Minua hermostuttaa kimmellykset ja huutava joulumusiikki. Onneksi en käy paljon kaupoissa. Lahjat on ostettu aikoja sitten ja lähden nuoremman poikani luo jouluksi. Rakastan neulomista kaikessa hiljaisuudessa tai jotain hienoa musiikkia.
Ihanaa oli katsella lasten seimiesitystä seurakuntamme joululauluillassa. Siinäpä sitä aitoutta.

Rauhallista joulun osotusta kaikille,
toiv. kaijjaanilainen

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hurmioitunut: Jotenkin itse olen ohjelmoinnutkin itseni niin, että tämä viikko vielä työlle ja sitten jouluvaihde täysillä päälle. Tosin töissäkin on tällä viikolla jo huomattavasti helpompaa. On joulukahvia henkilökunnille ja perjantaina joulujuhlaa toisensa perään. Niin ja torstaina on tiedossa miehen järjestämä yllätysretki. En tiedä mihin. Hauskaa. Toivotaan, että tauti ei nyt kaada petiin, vaan selviän viikon niiskutellen.

Kajjaanilainen: Minua lähinnä hermostuttaa se löytämisen pakko. Tunne, että on suoriuduttava ja hoidettava homma. Onneksi suurin osa lahjoista on löytynyt. Hankalimmat jää siten viimetinkaan, kuten aina. Kai sekin on jonkunlainen perinne:D. Kuten se, että viimeisenä yönä paketoin glögin ja joululaulujen voimalla paketit kääröihin.

Mutta kyllä se rauhakin saapuu, viimeistään sitten, kun lahjat on avattu ja on aika avata jääkaappi ja tehdä ne yön kinkkuleivät sänkyyn syötäväksi:).

Anonyymi kirjoitti...

Aloitin valmistautumiseen hyvissä ajoin. Tuli tunne, että tässähän ehtii vaikka mitä. Stressiä ei kyllä ole, mutta huomaan, että viikko vain jäljellä. Tehdään se mikä ehditään. Tänään käytiin miehen kanssa ostoksilla. Täällä nautin yleensä kauppojen "joulutunnelmasta", mutta nyt nappasin itselleni miehen lahja-ahdistuksen. No, saatiin ostokset hyvälle alulle. Perjantaina uusiksi ihan itsekseen. Ehkä silloin voi ottaa nautinnonkin kannalta.

Sunnuntaina laulettiin joululauluja suomalaisittain. Oli Lucia Lucian päivän kunniaksi. Saivat ruotsinkielisetkin tuttua tunnelmaa.

H-M

Paluumuuttajatar kirjoitti...

H-M: Lahja-ahdistusta on täälläkin ilmassa. Ihan omasta takaa. Nykyään kaikilla tuntuu olevan kaikkia, eikä lapset itsekään enää osaa oikein toivoa. Keksi siinä sitten lahjoja. Kuitenkin taitaisi jälkikasvulle tulla paha mieli, jos ei olisi mitään aukaistavaksi? Ja sitten kun keksii jotakin osuvaa, niin mikäs sen mukavampaa.

Meillä on jäänyt kauneimmat joululaulutkin tänän vuonna väliin. Ei kertakaikkiaan ole ollut aikaa. Jokunen ostosreissu se on nyt vielä järjestettävä, miehen kanssa ja varmaan ilmankin.

Anonyymi kirjoitti...


Olethan varovainen että et uuvu! Uupumus voi tulla hiipien ja
salakavalasti.... Ensin katoaa mielenkiinto ja tuntuu, että ei saa mitään aikaiseksi.

Jouluhalit ja voi hyvin!

Ps. Kirjoittele välillä Helmi-kanin juttuja!

Eija Ikonen kirjoitti...

Kiitos vapsuttavasta ajatuksesta "eisilloinkaankunSEpoikasyntyiehdittyvalmistautua".Todella raskaan syksyn jälkeen kun loma viimein alkaa en aio hössöttää ja puunata vaikka kaikki niin tuntuvat tekevänkin. Eihän tarvii, EIHÄN?? T. Eija

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: Kyllä se on ollut mielessä. Johtui muutamasta yöstä, jolloin heräsin enkä meinannut millään saada unta. Se on minulle harvinaista. Silloin rupesin laskemaan päiviä lomaan. Ja vähän rimaakin tähän joulutteluun. Tammikuussa on tehtävä itselleen selvemmät rajat. Niin se vain nyt on.

Jaa, että Helmiä kuviin. Voisihan sitä yrittää, jos muistaisi joskus valoisan aikaan.

Eija: No EI tarvi. Jos joulu tulee vähemmällä puunauksella, niin anna tulla. Nyt meillä jännitetään, että tuleeko se ilman liettä. Entinen sanoi POKS ja juuri käynyt korjausmies sanoi, että korjaaminen maksaisi 1270€! Että uutta olisi kai etsittävä tilalle ja toivottava, että vakuutusyhtiö tulisi maksamaan siitä osasensa. Kolmen päivän liedettömällä kokemuksella sanon, että elämä on aika haastavaa ilman keittomahdollisuutta. Ruokahuolto on ollut aika lämpöinen voileipä-linjaa:).

Anonyymi kirjoitti...

Olin jo olettanut, että jouluvalmistelut eivät minua enää stressaa. Mennään pienen kaavan mukaan jne. Hyvä ruoka ja läheisimpien yhdessä olo. Mutta kummasti sitä osaakin kehitellä uudenlaista stressin poikasta. Kälyni kuoli odottamatta runsas viikko sitten. Ajan rajallisuuteen havahtuneena nyt sitten mietin, miten ehtisi vielä ennen joulua muistaa suvun senioreita. Ärtymys ja tyytymättömyys nosti minussa päätään. Joulukortit ovat menneet tavalliseen tapaan mutta pistäytyäkö matkankin päässä, kutsuako syömään ... Tänään tajusin, että jouluun ei tarvitse kiriä. Se ei ole mittatikku välittämiselle. Voin välittää joka päivä, ympäri vuoden. Tehdä sen kiireettä, suorittamatta. Minulla on aikaa - jos Luoja niin suo.

On se vaan merkillistä ja toisaalta niin ymmärrettävää, miten vuosikymmenten mittaan syntyneet, omastakin kodista siirtyneet käsitykset joulusta ja siihen valmistautumisesta ovat iskostuneet ja elävät minussa - ja luulenpa, useimmissa. Toivon sydämestäni, että voit levollisin mielin asettua jouluun vaatimatta itseltäsi mahdottomuuksia. Oma kokemukseni on, että suurimmat paineet luon itse. Nämä jouluun valmistautumisen haasteet liedettömyyksineen voivat joskus olla osa lastenne positiivisia muistoja.

Toivoit itsellesi joulurauhaa, kiireettömiä hetkiä ja takkatulta. Ne kaikki ovat käden ulottuvilla. Sitä kaikkea sinulle ja läheisillesi. Anisi


Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anisi: Minullekin tuli jostakin se oivallus: elämää on vielä joulun jälkeenkin. Sen sijaan, että pusertaa paniikissa ja väsähtää, voi tekemättömyydet korjata myöhemminkin. Mutta ei enää sitten, kun joku siirtyy ajasta ikuisuuteen. Siinä tuo kuolema opettaa kyllä. Olisi pidettävä läheisiin yhteyttä vielä kun voi. Mutta ei sitä kaikkea muistamista ole jouluun pakko laittaa. Olen varma, että neseniorit olisi mielissään seurasta vaikka tammikuun 12. tai helmikuun 3.?

Otan joulun vastaan, sellaisena kun se tulee. Johonkin rima on laitettava, yritettävä siihen yltää. Ja jos ei yllä, annettava anteeksi. Ennen kaikkea itselleen.

Liivia kirjoitti...

Apua, mulle tuli nyt lopullisesti selväksi kuinka huono jouluihminen olen. En ole ikinä tehnyt yhtäkään leivonnaista jouluksi enkä myöskään sellaisia ostanut. Me ei vaan harrasteta joululeivonnaisia jouluna, mutta kerran sain jonkin kuivakakun lahjaksi ja kyllä me se toki hyvillä mielin syötiin.
Oikeastaan elämme jouluna kuten minä tahansa viikonloppuna sillä erotuksella että yleensä talossa on yksi suklaarasia josta nautimme yhdessä. Se mikä erotta joulun viikonlopuista on yhteinen aamupala joka on katettu pöytään. Siis aattona ja joulupäivänä, tapanina siirrymme jo tavalliseen kukin syö tipotellen omanlaisensa aamiaisen sitä mukaa kun herää.
Jouluateriakin (joulupäivänä) meillä on sama kuin lauantaisin sillä erotuksella, että pöytään on katettu ne hauraimmat savikipot joita arkena varjelemme ja lapsi saa ruokajuomakseen limsaa jota ei meillä muutoin näy.
Syömme aina aterian kynttilänvalossa joten sekään ei tee meillä joulua.
Aattoiltana kyllä istumme vanhempieni pöytään, jonka laittamiseen (paitsi kattamiseen) minulla ei ole osaa eikä arpaa, sillä minun näppejäni sinne ei kaivata, niin yleisessä tiedossa se on etten pidä mistään suomalaisesta jouluruuasta. Aattoaterialla syön vain kylmäsavulohta ja munan puolikkaan, ja olen täysin tyytyväinen vaikka se aiheuttaa aina hepulin suvussa kun en koske kinkkuun.

Minä toivon aina pääseväni joulua pakoon, ja tänä vuonna se toive vihdoin toteutuu. Tosin nyt jo on huomattu ettei se niin yksinkertaista olekaan- silti on vaatimukset ja velvollisuudet jotka pitää SITÄ ENNEN täyttää. Ja sekin ettei kaikki perheessä ole tämän paon kannattajia.
Mutta kaikkein eniten toivon rauhaa ja hyvää tahtoa olin sitten joulun missä vain, ja ihan kaikille muillekin!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Liivia: Meilläkään ei harrasteta kummemmin joululeivonnaisia. Teemme torttuja valmistaikinasta joulukuun myötä, silloin kun mieli tekee. Ja lapsille piparinleivontaa. Joulupäivinä on jatkuva ähky jo ruoasta, joten leivonnaisia ei kukaan kuitenkaan jaksa syödä. Paketeista tulee aina suklaata, joten mieluummin itsekin otan sitten suklaata kahvin kaverina. Sen juuri ja juuri jaksaa. Tai syö vaikkei jaksakaan.

Tärkeintä on, että juhla on meille (siis teille) juhla. Miksi tehdä jotakin, vain sen tähden, että muutkin tekee? Ihanaa pakoa teille! Ja kuvaterveisiä meille?

Liivia kirjoitti...

Toivottavasti voin lähettää kuvaterveisiä, kannettavani osoittaa tietysti juuri nyt melkoisia hajoamisen merkkejä...hiukan huolestuttaa jaksaako se vielä vaadittavat pari viikkoa.
Suklaa riittää minullekin mainiosti ja sitä PITÄÄ olla:)

Leena Lumi kirjoitti...

Joulumieli kaipaa nyt lunta. Sitä kaipaa niin, että se tuntuu oikein kipuna. 30 vuotta olemme tällä saarella asuneet ja vain yksi joulu on ollutlumeton. Meillä on nyt juhlanpaikka tänä jouluna, joten lunta kiitos, ja paljon!

Kaunista joulun odotusta <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Liivia: Vai sellainen tilanne. Toivottavasti kone vielä kestää.

Leena: Meille joulu tulee lumettomanakin. Siitä on niin monen vuoden kokemus. Valoa kaipaan sen sijaan niin paljon, että en malta odottaa päivähetkiä, jolloin ehdin pihalle valoisan aikaan. Jos siis sataa, satakoon lunta. Jos ei sada, paistakoon aurinko niin kirkkaasti, kun tähän aikaan vuodesta voi.