sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

AJETTIIN MÖKKITIE

Terveisiä Pohjois-Karjalasta. Vaihdettiin farkut verkkarihousuun. Ajettiin mökkitie. Yllätyttiin ilmoista, oikein positiivisesti. Vietettiin perinteitä täynnä oleva juhannus, niin syömisten kuin tekemisten suhteen. Perjantaina startattiin auto aamusella. Parikkalassa satoi, mutta Jänisjoen rantamilla paistoi aurinko armas. Tien vieressä oli kokko, tien päässä hirsimökki ja mökissä odotti lounas.




Mökin emäntä oli jo ruvennut savusaunan lämmitykseen, välistä vain lisättiin puita. Saunaa odotellessa oli tietenkin narrattava kaloja. Soudeltava koskelle. Sulateltava ruoat, jotka ehti upota parempiin suihin ennen kuin muistui mieleen koko kamera. Korjasin sen vahingon kyllä seuraavissa ruokailuissa. 


Mummo testasi, että syökö kala laiturin päästä. Ei syönyt.


Kolmosta onnisti yhden ahvenen verran. Onki sille paistinseuraa seuraavana päivänä.


Tuplasti koukussa.




Vasta vai vihta? No tietenkin vasta. Tässä niitä syntyi siskosten käsissä. Ja sitten kylvettiin ja vihdottiin. Vai vastottiin? Kaikki muut minua lukuunottamatta taisi pulahtaa jokeen, joka lämpömittarin mukaan oli noin 17 astetta. Yleensä olen täällä rohkaissut mieleni, mutta tällä kertaa en kyennyt. Ennen kokkoa syötiin iltapala, joka oli tietenkin lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla ja karjalanpiirakoita savulohella. 










Koleasta kesästä on hyötyä ainakin näin juhannuksena. Ei ollut tietoakaan metsäpalovaroituksista, joten tuikattiin kokko tuleen. Nykypäivän uusi perinne on tietenkin ottaa tilanteessa tuhat kuvaa, selfietä ja videonpätkää blogissa, facessa, instassa, snapissa jne. jaettavaksi. Muistaako kukaan enää sellaista aikaa, kun joku ei halunnut olla kuvassa?




Ja sitten tietenkin katsotaan minkälaiset päivitykset on tullut kaikilta muilta. 


Miten paljon mahtuukaan yhteen kesäiseen päivään ja miten nopeasti sitä irtautuu työarjesta ja nousee koko arjen yläpuolelle, kun on reissun päällä. Täällä M-tädin mökillä aika saa uudenlaisen merkityksen, tai sen tahti muuttuu. Toisenlaiset asiat nousevat esiin, ne sellaiset, jotka omassa arjessa eivät aina muistu mieleen. Lintujen laulu, veden virtaus, päätään nostavat taimet ja kukat. Kuksasta juotu kahvi. Itikoiden ininä, tuulen humina ja nuotiossa naksuvat puut. Savun tuoksu. Mutta ihan parasta on ne kaikki jaetut tarinat ja muistot. Kuinka mies pienenä poikana tippui tuosta puusta jokeen. Mitä kylällä onkaan tapahtunut. Muistatteko, kun...

torstai 22. kesäkuuta 2017

SUOMEN KESÄ

Ajatella, kesäkuu on kohta mennyt, vaikka kesästä ei ole vielä täällä Suomessa lämpötilojen puolesta ollut tietoakaan. Kesä näet on sellainen aikakausi, jolloin ulos voi mennä ilman takkia ja paljain jaloin. Jolloin täytyy mennä sisälle vilvottelemaan. Jolloin yöllä ei tarvita peittoja. Jolloin on lämmin, jopa kuuma. Sellaista ei täällä Kotkassa ole tänä kesäkuuna koettu ollenkaan. Ja jos kaivelen muistiani, niin ei myöskään viime kesäkuussa, eikä sitä edellisenäkään, jos tarkkoja ollaan. Ehdotan siis nimenmuutosta. Tehdään kesäkuusta kevätkuu ja siirrytään muun Euroopan mukana siihen todellisuuteen, että kesä alkaa vasta heinäkuussa ja elokuussa se on parhaimmillaan. Onneksi ei sattunut kesäloma kesäkuulle. On huomattavasti mukavampaa käydä töissä, kun ei kelien puolesta menetä yhtäkään oikeaa kesäpäivää:).



Kaunista täällä on silti. Vihertää ja kukkii. Viileä keli pidentää jokaista kukintaa ja luonto hoitaa kastelun. Ja tämä ihana valo, joka tänään on pisimmillään. Koululaiset ovat humpsahtaneet rytmeineen ihan mahdottomaksi. Valvovat ja nukkuvat miten sattuu. Yleensä pojat heräilevät siinä yhden pintaan ja käyvät Luoja tietää milloin nukkumaan. Tänään aamulla kello 6:30 tehdessäni lähtöä töihin, ilmestyi kakkonen keittiöön. Minä kysyn: "Oletko menossa vasta nukkumaan?" Mutta hän onkin mennyt illalla ajoissa maate ja ihmettelee nyt Suomen kesää: "Siis miten täällä voi tähän aikaan olla näin valoisaa?" Hyppää äidin kyytiin ja juoksee puolesta työmatkasta takaisin kotiin.



Tartun hetkiin. Pakkohan se on. Siksi tänään jätin siivouksen kesken, kun tajusin ulkona olevan melkein lämmintä. Nypin rikkaruohot, kastelin katoksen alla olevat kasvit. Istuin terassilla ja ihastelin tätä vihreää vallankumousta, jota Suomen kesäksikin kutsutaan. Tuossa kiven ympärillä Pionini on lopultakin nupussa. Kolme vuotta siinä kesti. Hyvää kannattaa odottaa?




Kävelin rantaan. Siellä ei ole ketään. Veneet seisovat laiturissa. Olemme kai kaikki odottavalla kannalla. Odotamme Suomen kesää. Tarttuaksemme jokaiseen kesäpäivään tai edes -hetkeen kunhan sellainen eteen tulee. Jos tulee. Siltä varalta, että tulee. Ja jos ei, niin onneksi on tiedossa edes viikko lämmintä elokuun alussa Espanjan kesässä:).




Ja sitäpaitsi, Suomen kesä (ja talvi, kevät ja syksy) on pukeutumiskysymys. Siksi valmistaudumme juhannuksen viettoon pakkaamalla villasukat, villapaidan, takin, saappaat ja sadetakin. Uimapuvun ja kuivaa vaihtovaattetta. Makuupussit, tarpeeksi suurella kertoimella. Ja sitten ei kun matkalle Pohjois-Karjalaan.

Hyvää Juhannusta kaikille! Sekin tulee vuodesta toiseen, vaikka miten olisi ilmoja pidellyt.

perjantai 16. kesäkuuta 2017

KAUNEIMMILLAAN

Kesäkuu on meillä synttärikuu. Isommat lapset eivät enää kaipaa kaverisynttäreitä, mutta kuopus kylläkin. Hän halusi kutsua juhliin koko luokkansa, koska ensi syksystä yläkoulun puolelle siirtyvät metsolalaiset on jaettu neljälle eri luokalle. Osa luokkalaisista jatkaa myös vanhassa koulussa, sillä kuopus opiskeli viidennen luokkansa yhdysluokalla, jossa osa oppilaista oli neljäsluokkalaisia. Niin kuin kuopuksenkin oikeastaan olisi kuulunut olla, mutta Turkin vuosien myötä hän on hypännyt yhden vuoden ja on siksi ikäistään vanhempien ryhmässä. Muita päätä lyhyempänä. Kavereita on tullut sekä neloselta että vitoselta. Lähes koko luokka saapui eilen juhliin mukaan, vain neljä oli estynyt tulemasta. Onneksi sää suosi ja juhlat voitiin pitää pihalla.




Koristelusta vastasi Taivaan Isä. Kesä on kauneimmillaan. Vihertää, omenankukat olivat jo kukkineet, mutta pihalla oli monta muuta kukkijaa. Kuopuksen ja apuun rientäneen ystävänsä kanssa viritimme terassille aurinkokenno-valot. Jäi ottamatta yöllä kuva, kun valaisivat pimeässä söpösti. Nämä valot ostin keskiparveketta ajatellen, mutta päätyivätkin tänne. Hauskat, ostaisin ehkä lisääkin, kunhan saadaan tuo keskiparvekkeen aurinkopurje-asia päätökseen. Purje kun on niin suuri, että sitä ei sellaisenaan taida tuohon kannattaa laittaa, joten minun tulisi pienentää se ennen asennusta.



Jopot on selvästi in. Kuopuskin tietenkin sellaisen nyt haluaa ja saikin synttärilahjaksi rahat käytettyä pyörää varten. Mutta apua, kuka haluaa taas siihen ostorumbaan lähteä?


Onneksi on sairaanhoitaja talossa. Heti alkuun piti hieman paikata, myöhemmin hoitaa yksi venähtänyt nilkka:).


Eilen oli onneksi vapaapäivä ja juhlat sovittu alkavaksi kolmelta. Edelliset päivät oli niin työntäyteiset, että tarjoilu piti järjestyä juhlia edeltävän aamupäivän aikana. Äiti siis kauppaan heti aamusta. Menuksi muotoutui ensin hampurilaisia, sitten lettukestit ja lopuksi jäätelö, keksi ja karkkitarjoilu. Sipsit ja popparit vielä päälle. Hyvin upposi ja kukaan ei kaivannut leipomuksia. Lettuja paisteltiin myös viidelle yöksi jääneelle kaverille aamupalaksi. 






Yökyläläiset ovat olleet ahkerasti uimassa. Edelleen tuolla polskuttelevat lähirannassa. Minä naputtelen tätä kirjoitusta tässä parvekkeella. Aurinkopurjeelle olisi ollut tarvetta, sillä aurinko on kovin kirkas ja ruudun nähdäkseen oli tultava tähän puun varjoon. Miten ihanaa, että kesä on täällä, lopultakin. Edes näiden kahden päivän ajan:D.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

YMPÄRI MENNÄÄN

Mies lähti eilen kalaan. Me kuopuksen kanssa menimme mukaan, vaikka oikeastaan oli kiusaus jäädä kotiin. Oli sitä pyykkiä silitettävänä. Työpäivä takana ja pedin kutsukin aika vahva. Ilma oli tummanpuhuva, ei aurinkoinen, mutta kaunis. Ei sietämättömän kylmä, vaikka lämmintä  päälle puettiinkin. Veneessä unohtui lähtemisen vaiva ja aistit terävöityivät. Meri vei mennessään ja ajatus loiveni jokaisen laineen myötä.



Uskollinen ystäväni retkimuki. Monet vuodet palvellut. Monet kahvit tarjonnut.


Aika pian kalastus jäi retken sivujuonteeksi. Päädyttiin vastarannalle ja oltiin Kotkan omalla "Bosborin risteilyllä" eli ihailemassa rannan taloja. Usein olen näitä taloja ihaillut sieltä mantereen puolelta, mutta tämän puolen totuus nosti ne vielä potenssiin sata. Mitä ihania kotikoloja meren kainalossa. Lähes jokaisesta pihasta veteen johtava laituri. Oma henkilökohtainen tie merelle.




Vastarannallamme sijaitsee siis Munsaari, joka nimensä mukaisesti on saari. Tässä kohden oli onni omistaa pieni vene, jolla pääsi kiertämään saaren alittamalla Munsaareen vievän pienen sillan. Linnunlaulu, laineen liplatus, siinä onnistuneen illan äänimaailma moottorin putputuksen lisäksi. Että tällainenkin kauneus taas omaksi annettiin.







Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Meidän jokaisen elämässä on omat ympyrät. Ystäväperheen poika sävelsi ja sanoitti tästä laulun noin 15-vuotta sitten ollessaan noin pari vuotias. Laulun sanat kuuluivat: "Meil on ympyrät, meil on ympyrät, meil on omat ympyrät." Niitä ympyröitä on meilläkin ollut. Omien ympyröiden kohtauspisteistä voi kai päätellä ne oman elämän tärkeät paikat. Mihin minä palaan omilta ympyröiltäni? Entä sinä? Tämän reissun ympyrästä vei matka takaisin vastarannan kotiin.





Kotimatkalla suunniteltiin uusia venematkoja. Kun ei ole varaa siihen purjeveneeseen, mennään sitten tällä pienellä putputtimella. Varissaareen, jokisuistoon, uskaltaisiko tyynellä vaikka Lehmään? Tänään mentiin kyllä työpäivän jälkeen autolla mummolaan kahville. On satanut vettä koko päivän. Veneessä pystyisi todennäköisesti uimaan.