tiistai 12. joulukuuta 2017

12.

Sanoivat, että alkuvuosina kelit vaikuttivat paljon siihen kuinka ihmiset lähtivät joulutalot tapahtumaan. Nyttemmin suomalaiset ovat luovuttaneet. Ilmat ovat mitä ovat, joten tapahtumaan lähdetään vaikka vettä sataisi. Hyvä niin. Kyllä minäkin olisin mieluummin nähnyt Loviisan lumipeitteisessä pikkupakkasessa, mutta minkäs teet. Ilmastonmuutos on arkipäivää ja se on antanut Suomelle lämpimämmät talvet ja kylmemmät kesät. Miksiköhän ihmeessä ei juuri toisinpäin?




Mehän vietimme monta joulua ulkomailla ja niiden vuosien aikana lumettomasta joulusta tuli normaali ilmiö. Näin ollen tunnelma ei lässähdä tai ole kiinni valkoisista hangista. Talojen sisällä oleellisinta oli tietysti koristeet, tuoksut ja siisteys. Musiikki, kynttilät ja takkatuli olivat ehdottomasti plussaa.




Värimaailmaltaan talot olivat aika rauhallisia. Sinistä oli punaista enemmän. Itsekin huomaan karsivani punaista meidän joulusta pois. Siihen jotenkin väsyy nopeasti. Kukaan muu perheestä ei vielä ole kysellyt punaisen joulusohvan perään, joten jos unohtavat, mennään meilläkin vaaleilla sohvilla. Siisteys, kynttilät ja joulupuu. Siinä ne itselleni tärkeimmät.




Tänään tuossa ruokapöydässä pohdittiin, että pitäisikö sitä satsata suursiivoukseen vai joulufiilistelyyn. Pojat olivat ehdottomasti fiilistelyn kannalla.  Sauna on pakko pestä, samoin keittiön laatikot, mutta muuten taidan kyllä antaa komeroiden pitää kaaoksensa. Ensi viikonloppuna tehdään hieman normaalia perusteellisempi siivous ja tuodaan kuusi tupaan. Silitetään pois pyykkivuori. Mitenkäs teillä? Onko pakko siivota jokainen komeron nurkka vai mahtuuko joulu asettumaan vaikka pölykoirien sekaan?

maanantai 11. joulukuuta 2017

11.

Kävin kolmatta kertaa Kuninkaanlammella. Joka kerta se sykähdyttää jo pihalla. Kesällä lampea ympäröi kaunis vehreys. Voin vain kuvitella miten kaunista tuolla on ruskan aikaan tai silloin, kun talvi jäädyttää lammen ja puut ovat kuuran peittämät. Jopa nyt, kun luonto on rumimmillaan, talon pihapiiri on niin kaunis.




Loviisan taloista tämä on minun silmiini se kaikista kaunein. Ei ihme, että se on ollut monessa lehdessä esillä. Pidän sen väreistä, vanhasta tunnelmasta ja raikkaasta ilmeestä. Ihastelen runsaita asetelmia, joita en mitenkään näkisi omassa kodissani, mutta jotka sattuvat tänne niin hienosti. Talonväen lempiväreihin kuuluu selvästikin turkoosi. Se raikastaa minunkin mielestäni todella kivasti vaaleita pintoja.





Joimme talolla kahvit jotta saatiin hetki ihastella ihan ajan kanssa kaikkea ympärillä olevaa kauneutta. Tuo kakku oli muuten loistava valinta kahvin seuraksi. Tytöt joivat teet. Tapahtuma vetää hyvin väkeä, mutta olimme erittäin hyvään aikaan liikkeellä ja joka talossa oli vielä väljää. Kiitollisempaa kuvaajalle.





Tänään sain itse keitellä kahvia täällä meidän kotona. Vapaapäiväni kunniaksi tuli muutama mukava rouva aamiaiselle seuraksi. Oli turkkilaissuomalainen kokoontuminen ja kieli ja tarjottavat sen mukaisia. Miten hauska hetki. Lopuksi taas kaivettiin kalenterit esiin ja sovittiin jo seuraava tapaaminen ensi vuoden alkuun.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10.

Joulukuutani on haitannut kiire. Niin sen ei tulisi olla. Joulukuun kuuluisi olla hitaan odottava. Kuukausi, jolloin on lupa pysähtyä. Jolloin olisi aika tuntea, haistaa ja maistaa. Joulukuussa aistien tulisi saada nauttia, eikä ihmisen kuuluisi suorittaa, sillä joulusta on suorittaminen kaukana. Tänään tilanteeseen tuli onnellinen muutos, kun suunnistimme tyttöjeni kanssa Loviisan jouluun. Vanhojen talojen joulutunnelma otti omakseen ja lähdin kolmen tunnin talo-kierroksen jälkeen rennompana ihmisenä iltavuoroon. Nyt tässä kuvia purkaessani huomasin, että keittiö on kodin ja joulun sydän. Siellä taika tapahtuu ja sieltä kotiin leijuu hyvä, lämmin ja hellä:). Tai sitten ei:(.


Vackerbackan keittiöön olisi mieluusti jäänyt istumaan pöydän ääreen. 
Kaikkein mieluiten olisin vienyt sen pöydän kotiin. Ja nuo lattialankut oli niin ihanat, että.


Huomasin myös, että talo otti omakseen tuoksun myötä. Se saattoi olla luotaan työntävä. Sellaista koettiin, jos huomattiin, että talossa tupakoidaan tai jos talossa oli yksinkertaisesti likaista. Kutsuvimpia taloja tuoksun puolesta oli Villa Limppu. Joululimpun yhteen kietoutuvat tuoksut synnyttivät rakkauden taloon jo ovella.


Villa Limpussa katettu joulupöytä oli tuoksun lisäksi vastassa heti ovella.
Keittiössä oli Limppujen lisäksi pienoismalli talosta piparkakuilla toteutettuna.
Rakastan muuten puuhelloja. Ja nyt minulla itselläni ON sellainen<3.




Talon pienoismalli piparitaikinalla toteutettuna löytyi myös Helgasista. Tässä talossa pidin eniten sen keittiöstä, joka kirjaimellisesti sijaitsi talon sydämessä, eli ihan keskellä. Luonnon valoa keittiö sai myöhemmin rakennetun lasiverannan kautta.




 Villa Hannan suloisin oli tämä pienen pieni kamiina keittiössä:).


Välimeren majatalon ulkoasussa itseäni häiritsi vahvasti "70-luvun ikkunat" vanhassa talossa. Sisällä tuli kuitenkin tunne, että tästä voi jotakin tullakin. Isännällä oli ainakin selvät visiot. Ja tunnelmasta sai kiinni keskeneräisyyden äärelläkin.




Kävitkö Loviisan joulussa? Mikä mahtoi olla oma lempparisi? Minun omani tulee sitten huomisessa luukussa. Hyvää yötä.

lauantai 9. joulukuuta 2017

9.

Esikoisemme syntymän aikaan mies työskenteli Virtasalmella. Siellä oli ihan huikean hieno teknisen työn luokka sinisessä vanhassa puukoulussa. Luokasta oli hienot näkymät läheiselle järvelle. Siellä me harrastelimme aina joskus koulupäivien jälkeen puutöitä. Tämä nukkekoti oli yhteinen projektimme. Siippa auttoi sen rakentamisessa ja teki taloon huonekalut. Minä ompelin ja kudoin tekstiilit. Talon sai esikoisemme 1-vuotislahjaksi. Siinä on asustellut eläimiä, barbeja ja milloin ketäkin. Itselleni talolla on siis paljon muistoarvoa. Meidän lapset ovat kuitenkin kasvaneet siitä yli. Jo jonkun aikaa se on saanut olla tyhjänpanttina remppahuoneen kaapissa.





Minun on vaikea luopua talosta, joten olen päättänyt säästää sen tuleville lapsenlapsilleni. Koska huoneen kaapeista piti löytää tilaa miehen musiikkikeskukselle, päätin ottaa talon joulun ajaksi rapputasanteelle tonttujen kodiksi. Pyhien jälkeen sille täytyy sitten löytää joku odotuspaikka, kun ei niitä lastenlapsia taida nyt vielä hetkeen olla tiedossa:D. Tähän koloon pitäisi sitä paitsi kiinnittää lisää kirjahyllyjä, jotta saadaan kaikki kirjat asteltua hyllyille.




Siinä mielessä tämä on vähän niin kuin perinne, että miehen kotona tavattiin aina jouluksi rakentaa tonttutalo. Jos siellä perinne onkin hiipunut, on se meillä tänä vuonna ehkä aloitettu?

Onko sinulla jotakin sellaista, josta sinun on vaikea luopua?

perjantai 8. joulukuuta 2017

8.

Tässä se nyt on. Se kiitos. 


Lapsi saapui eilen jouluksi kotiin. Se näköjään tarvittiin, jotta saatiin puskettua itsemme tämän(kin) remontin lävitse. Remontin, joka matkan varrella paisui, pitkittyi ja venyi, niin kuin ne remontit tapaavat tehdä. Väsytti niin, että välistä teki mieli vain jäädä makaamaan maahan ja itkeä. Mies mm. mietti remonttipäivänä muutamana, että miksihän tähän on rakennettu tällainen seinän pätkä? Ja mietteidensä päätteeksi päätti purkaa sen. Purettuaan huomasi häiriintyvänsä siitä, että huoneessahan on kahdella eri valkoisella maalattu katto. Päätti maalata ensin sen katon ja vasta sitten...




Minä taas nyhräsin nyhräämästä päästyäni niitä tapetteja. Kuorin kerros kerrokselta. Ajattelin, että en ikinä pääse loppuun asti. Mutta niin vain pääsin. Tapetointi itsessään oli siihen nähden silkkaa juhlaa. Jopa se eilis aamuinen patterien alusten tapetointi:). Samana aamuna sain myös varoa maalattua lattiaa ja koota petiä opiskelijani tulla. Käydä kilpaa ajan kanssa, sillä töihin piti lähteä kesken sen parhaimman jutun eli viimeistelyn. 



Vähän jäi vielä miehellekin viimeistelyä ennen kuin piti hakea lapsi bussilta.


Jouluradion voimalla tästäkin selvittiin.


Olin haaveillut, että ehtisin opiskelijalle siivota koko kodin jouluiseksi. En ehtinyt. Olisi myös mukava ollut laittaa jotakin ruokaa. Ei ollut aikaa. Niin taisi olla viimeksikin, kun hän saapui kotiin, joten ajattelin varoittaa jo ennakolta:

Minä: En ehtinyt siivota, älä sitten pety.
Aino: Onko meillä ruokaa?
Minä: Ei.
Aino: Ajattelin paastota tämän päivän.
Minä: Olen siis lähdössä töihin.
Aino: No, leivällä mennään sitten. Oliko isällä auto?

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Esikoinen pääsi puhtaaseen melkein valmiiseen huoneeseen. Ruokaakin olivat löytäneet ja ei tarvinnut koko päivää paastota:D. Tänään siivotaan sitten remontin jalkoihin jäänyt muu koti. Sitten ruvetaan sietämättömän keveiksi ja remontittomiksi jouluttelijoiksi. Millaiseltahan se mahtaakaan tuntua?

torstai 7. joulukuuta 2017

7.

Itsenäisyyspäivän aamuna keitin kahvia anivarhain. Puin päälleni pimeässä hiljaisessa talossa. Pujahdin ovesta mustaan aukkoon. Aurinko ei ollut noussut ja maa  mustana makasi. Saattoi sitä sellaistakin maata juhlia. Töissä satuin vilkaisemaan parin tunnin päästä pihalle. Oli kirkastumista havaittavissa ja ilma hiutaleita täynnä. Suomi puki juhla-asua päällensä. Työpäiväni päättyessä oli jo siististi sinivalkoisissaan. Pakkohan sitä kaunokaista oli pysähtyä kuvaamaan.





Kiersin talvisen jokipuiston. Oli sinitaivas pilvien takana ja lumen pesemä maa. Vapaa maa. Itsenäinen maa. Minun kaunis maani. Sellaisen edessä on syytä ainakin kerran sadassa vuodessa hieman pakahtua. Liikuttua. Röyhistellä rintaansa. Olla niin suomalaista, jotta.





Kun nyt oltiin juhlatuulelle päästy, minä sekä tämä Suomeni, niin juhlittiin sitten. Ensin saunassa siistiytyen ja sitten pyjamissa syöden nopeasti ja nälkäisenä kyhätty juhla-ateria. Ymmärtäähän se 100-vuotias sen verran tästä elämästä, että joskus on juhlijallakin voimat vähissä. Nälkääkin on maassa nähty vuosien varrella, joten vierasta ei ole sekään. Ikkunalla oli kaksi kynttilää palamassa klo. 18. Viimeiseen asti etsittiin kynttilänjalkoja, mutta kun ei löydetty, tehtiin pikaversio kananmunankennoista. Senkin 100-vuotias pula-ajat elettyään hyvin muistaa. Arvostaa varmasti Paluumuuttajattaren kekseliäisyyttä. Ja tehokkuutta, sillä itsenäisyyspäivän juhlinta vaihdettiin jossakin välissä iltaa pikkujoulujen juhlinnaksi. Kuopus leipoi piparit ja teki äitinsä kanssa tortut. Pojat järjestivät jouluisen elokuvaillan. 

Niin loppui 6. joulukuuta ja saapui tämä arkisempi 7. päivä. Suomi on nyt 100 vuotta ja yhden päivän. Olemme taas päivän lähempänä joulua.