torstai 23. lokakuuta 2014

MINÄ SANON SINULLE NÄKEMIIN, ÄITI!

Minä sanon sinulle näkemiin, Äiti.
Tyttäresi vilkuttaa: hei hei…
Minä, sinun rakkaudestasi syntynyt,
sydämesi alla kasvanut,
silmiesi edessä varttunut, 
toivotan sinulle onnellista matkaa.





Sinä lähdit kesän maahan.
Sinikellojen ja päivänkakkaroiden
toivon polkuasi reunustavan,
lintujen kehtolaulua laulavan.
Sinulle, joka minulle lauloit,
joka kukkasin tietäni tasoitit.





Kenelle olisin suruni sanonut,
kelle huoleni kertonut,
kuka paremmin iloni jakanut,
kuka onnestani enemmän ollut onnellinen…
Sinun hiljaiset ajatuksesi seurasivat minua,
sinun lempeä läsnäolosi toi lohtua. 
Onnellista matkaa sinulle, Äiti.
Onnellista matkaa minulle.


Sanotaan näkemiin,
tavataan auringon maassa.
Keskellä kesää, lintujen laulaessa
soi minulle suru.
Minun äitini lähti.
Hei, hei, sinun tyttäresi vilkuttaa sinulle.



Minä itken äiti, tämä itku ei lopu…
Keskellä tätä kesää, kissankellojen aikaan,
minä huudan tuuleen:
Minulla on ikävä, Äiti.
Minä katson taivaan sineen.
Isä Jumala, ota Äiti.
Anna saattojoukoiksi lempeimmät enkelisi,
anna ikuinen ilo, onni ja rauha.
Hän on matkasta uupunut.
Pidä hänestä huolta, hän on äitini,
minun äitini.


Would you know my name
if I saw you in heaven?


Isä Jumala, äidistä kiitän
- ja elämästä.
Minua siunaa.

Tuula-Maija Javanainen

------------

Äiti siunattiin tänä torstaina, jolloin aurinko paistoi, taivas oli tumma ja lumihiutaleitakin leijaili kohti maata kappelille ajaessamme. Meitä oli koolla pieni läheisten porukka. Vaihdettiin urut kitaraan ja juhlatila meidän olohuoneeseen. Papille kirjoitin etukäteen: "Juhlat ovat meillä kotona, joten mitään pönötystä emme tästä tee…".  Voiko hautajaiset olla hyvät? Jos voi, niin sellaiset hautajaiset minusta meillä oli. Puheista tunnistin äidin, muisteltiin häntä kuvien myötä, syötiin ja pakattiin eväitä matkaan. Olohuoneessa pappi luki mm. tuon yllä olevan Tuula-Maija Javanaisen runon. Ei pönöttänyt, vaan muistutti, että menetyksen sijasta saamme muistaa sen, mitä hän meille oli. Äiti ei ole hukassa, vaan turvassa. Ja sinne missä äiti on, on olemassa tie. Me saamme tavata vielä siellä. Kiitos Petri-pappi, kun tulit! Ja kiitos koko muu saattojoukko!

 Isä Jumala, äidistä kiitän - ja elämästä. Minua, meitä kaikkia jotka vielä jäimme, siunaa.

21 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Tuohon runoon voi vaan sanoa etta AMEN!

mummeli kirjoitti...

Lämmin osanotto!

Anne kirjoitti...

Otan osaa. Kauniisti kirjoitit ja kuvitit hienoin kuvin.

Hurmioitunut kirjoitti...

Otan osaa. Hautajaiset näyttivät ainakin kuvie välityksellä kauniilta. Enoni hautakaisetkin tuntuivat onnistuneelta ja hyviltä, niissä oli tietynlainen muuttolintu-teema.
Hyvää viikonloppua, voimia ja lämpimiä ajatuksia. <3

Petra kirjoitti...

Otan osaa, todella koskettava ja kaunis runo. Yrittakaa jaksaa, suru on tehty surtavaksi ja aitisi on saanut rauhan.

Pepi kirjoitti...

Lämmin halaus!

Vilho Koskela kirjoitti...

Kiitos vielä tätäkin kautta, tarkoitin todella kun sanoin, että olen sinulle äärettömän kiitollinen, että olet tämän rumban hoitanut...

Hautajaiset oli kauniit ja mukavat ja kyllä ne olivat myös hyvät. Pappi puhui kertakaikkisen komeasti ja tunnelma oli rento ja kaikkea muuta kuin pönöttämistä.

Kotimatkalla sain Marilta ja Tomilta ankaraa kritiikkiä kehnoista geeneistä. Serkkutytön lauluääni oli kadehdinnan kohteena ja miä sain tietenkin syyt niskoilleni, koska eivät ole minulta semmoista saaneet perittyä...

Cheri kirjoitti...

Lämmin osanottoni. Iloitkaamme siitä mitä on ollut, että on ollut rakastava äiti.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anu: Ihan totta. AAMEN.

Mummeli: Kiitos. Nyt ei ole enää isää eikä äitiä. Mutta saahan itse olla vielä äiti.

Anne: Kiitos. Kuvaaminen alkaa olla vähän haaste. valoisaa on niin vähän aikaa ja juuri silloin, kun pitäisi olla töissä.

Hurmioitunut: Kauniit hautajaiset. Voi ollakin. Laatu korvasi määrän:).

Petra: Suru on prosessi ja äiti varmasti putahtelee mieleen ihan oman elämäni loppuun asti.

Pepi: Sinulle myös.

Vilho: Voit lohduttaa jälkikasvuasi, että tuskin ne minun geenitkään siinä tytössä jyllää, vaan todennäköisemmin tuon paremman puoliskon:). Mutta olenhan minä heidän serkkutytön sentään synnyttänyt, joten sen verran kannattaa ainakin kunniaa itselleenkin kerätä. Mukava, kun olitte mukana.

Cheri: Juuri niin. onneksi hän on ollut.

Allu kirjoitti...

Ihana postaus, kuvat ja runo. Jotenkin liikutti mieltä Claptonin teksti äitisi dementian takia. ♥

Jael kirjoitti...

Koskettava runo. Ja äiti jää elämään muistoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kosketti. Rakkaus ja kiitollisuus oli aistittavissa.

Kuopuksena on suloisista suloisin. Anisi

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos että jaoit tämän myös meille, jotka emme ole sinua ja perhettäsi edes fyysisesti tavanneet! Kun ikää tulee lisää, rakkaiden ihmisten hautajaisia on yhä tiuhempaan ja suru ja kaipaus ovat yhä useammin vieraina. Siksi en koe olleeni kuokkavieras äitisi hautajaisissakaan.
Lämpimin terveisin Suometar

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Allu: Esikoinen ymmärsi kyllä heti yhteyden.

Jael: Niin, vielä on muistot.

Anisi: Hyvillä hautajaisilla tarkoitan kai juuri sitä, että päällimmäiseksi jää se hyvä, mitä on ollut.

Suometar: Kaikella on aikansa, bloggaajankin elämässä. Kaikkea ei tarvitse näyttää ja sitä valikoi mistä kirjoittaa ja mistä ei. Läheisen kuolema on kuitenkin jo niin iso asia, että sitä ei ennemminkin kehtaisi sivuuttaa. Vallitseehan se niin ison osan elämästä nyt, että muu on ollut toissijaista. Siksi olette oikein tervetulleita tähänkin postaukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Syvä osanottoni <3 hali!

Marjatta kirjoitti...

Kaunis ja koskettava runo, samoin Tears in heaven. Halauksin.

Aili Mummo kirjoitti...

Kiitos Mine, ihanan koskettava muistokirjoitus; luin sitä kyyneleet silmissä♥♥

Jälleennäkemisen ihanassa toivossa on hyvä elää ja hyvä lähteä!

Siunausta sinulle ja koko perheellesi! ♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos!

Marjatta: Runo oli minustakin tosi hyvä. ja Tears in Heaven.

Aili: Niin, olen miettinyt, että miten ne ihmiset kestää, jotka eivät usko kuoleman jälkeiseen elämään?

Anonyymi kirjoitti...

Koskettavat "heipat" äidillesi!
Saatte perheenä (ihana sellainen!)surra, kaivata, ikävöidä ja itkeä. Ja iloita jälleen näkemisen toivosta!

Voimia ja iloakin kun arki tulee vastaan ja äiti ei ole enää.

On laulu jota en osaa suomeksi mutta näin se menee ruotsiksi "Sorgen och glädjen de vandrar tillsammans, medgång och motgång här mötas..." Niin se on - elämä jatkuu!

Sinua/teitä siunten ja teistä iloiten

kaijjaanilainen

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kajjaanilainen: Jotenkin on kai sellainen olo, että äiti vielä on, siellä turvassa. Ja minä olen vielä äiti, jospa osaisin käyttää olemassaolevan aikani oikein tämän jälikasvuni kanssa….

Saga kirjoitti...

Lämmin osanottoni. Kirjoitit äiditäsi aina niin kauniisti. Olipa hienoa, että ehdit viettää hänen kanssaan viimeisiä hetkiä muutettuanne tänne takaisin.