perjantai 10. lokakuuta 2014

ÄIDILLENI

Muistan paperin keittiön pöydällä. Ja kynän. Siinä luki nimesi monta kertaa. Olit unohtanut kuinka se kirjoitetaan ja ajattelit tarvitsevasi harjoitusta. Muistan, kun lakkasit soittamasta minulle. Jälkeenpäin kuulin, että se johtui numerosarjasta, jonka aina unohdit kesken näppäilemisen. Samaan aikaan hedelmien punnitseminen kävi työlääksi numeron tipahtaessa matkalla muistisi päältä. En vieläkään ymmärrä, että miten en tajunnut mistä oikein oli kyse.




Minä muistan miehesi huolestuneen äänen puhelimessa, kun kaikkea ei enää voinut selittää väsymyksellä. Ei sitä, että juuri petaamasi sänky sai sinut ihmettelemään, että kuka sen oli pedannut. Kaikki ne moneen kertaan kysytyt asiat ja päälle jääneet hellan levyt. Oman tuskani, kun et joulun välipäivinä pystynyt nimeämään lääkärille juhlaa, jota hetki sitten oli juhlittu. Et viikonpäivää. Et pallo, ruusu, poikaa, jonka juuri olit lukenut.




Minä muistan miltä tuntui, kun et enää tuntenut minua. Kuinka lapsenlapsistasi tuli tyttöjä ja poikia. Kuinka lakkasit olemasta äiti ja mummi. Miten meiltä katosi yhteinen tulevaisuus, tämä hetki ja yhteinen menneisyys. Olit mennyt ja kuitenkin jotakin sinusta oli tallella. Hersyvä nauru käytävällä. Tuttu ilme, jonka takana oli vain ankea tyhjyys.




Minä muistan tämän Suomeen paluun sängyn laidan kesänä ja syksynä. Kuinka monesti olit kuolla ja kuinka monesti sinnittelit taas elämään. Miten lakkasi nauru, puhe ja lopulta kyky niellä. Kuinka teit mahdottomasta mahdollisen ja elit yksitoista päivää ilman ruokaa ja juomaa. Hengitellen päivä päivältä raskaammin. Silmät auki, kuin katsoen viimeiseen asti, että mitä se sinulle vielä antaa tämä elämä.



Minä muistan sinut äiti. Kiitos, että olit ja elit. Lasken sinut Luojasi huomaan ja toivon, että olet siellä, jossa sinä taas saat muistaa. Olla jälleen sinä. 

Tyttäresi

Äiti lähti luotamme torstaina 9.10 yövuorolaisen tullessa työhön. Sain onneksi hyvästellä hänet joka ilta kymmenen edeltävän päivän ajan ja vielä noin neljä tuntia ennen lopullista matkaa. Tänään oli ihanan paikan pihalla lippu puolitangossa tyhjentäessämme huonetta seuraavalle tulijalle. Kiitos kaikille teille, jotka hoiditte äitiä ja piditte meitä sängyn laidalla piipahtelijoita hyvänä. Muistan teidät niin kauan kuin muistan<3. Kiitos myös teille, jotka olette olleet hengessä mukana siellä ruutujen toisella puolella!

44 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Otan osaa suruunne. Toisaaltaan hyvä että Äitisi pääsi pois ja hyvä että sait hyvästellä hänet. Minulla ei ditä tilaisuutta ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnen sinut Minenä, myös Paluumuuttajattarena. Olet minulle monella tapaa rakas. Minulla ei ole tyttäriä, mutta jos olisi, soisin kaltaisesi. Haluaisin ottaa sinut syliini ja lohduttaa. Olla. Näin on. Tämä on elämä tässä, ei kuitenkaan kaikki. Meillä on myös lupaus enemmästä. Sure, kiitä, luota. Anisi

Nina kirjoitti...

Voi Mine, lämmin osaanottoni. Kirjoitit mulle mun vaikeimmassa elämänkohdassa niin kauniisti ja tällä kertaa on minun vuoro kulkea tällä ikävällä tiellä sun vierellä näin ruudun toisella puolen. Koskettavasti kirjoitit ja sinulla on niin kaunis ote elämään että kadehdin sitä kauniisti. Toivon todellakin teille kauniita syyspäiviä ja pitäkää toisistanne huoli.
Halauksin Nina

mummeli kirjoitti...

Lämmin osanotto suruusi! Nyt on äitisi taas nuori ja terve, hänen on hyvä olla. Ihana kun sait ola lähellä hänen viimeisinä aikoinaan. Voimia.

Petra kirjoitti...

Voi Mine, halaan sinua ruudun takaa, lammin osanotto suureen suruun. Loppu on aina jonkun uuden alku. Voimia koko perheelle.

sari kirjoitti...

Lämmin osanotto ja voimia. Oma isäni poistui keskuudestamme vuosi sitten vaikean muistisairauden jälkeen. Äiti sinnittelee vielä kotona, vaikka myös hänellä todettu alzheimerin tauti. Tiedän, mitä sen on. Kaunis perheesi antaa sinulle voimia surun keskellä!

mimon mami kirjoitti...

Lämmin osanottoni ja voimahalaus!

Hurmioitunut kirjoitti...

Ei ole sanoja... Tämä koskettaa syvältä. Etenkin tänään kun menen enoni hautajaisiin. Otan osaa. ♥

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan, ei ole sanoja vaan itkua, kaipausta ja liian pitkään mielestä poissuljettua ahdistusta asian tiimoilta...

Voimia kummitäti <3

-kummityttösi

anumorchy kirjoitti...

Osanottoni ja halaus. Nyt äidilläsi on hyvä olla.

Anonyymi kirjoitti...

Lämmin osanottoni sinulle ja perheellesi. Başın sağolsun. Jaana

Matkatar kirjoitti...

Osanottoja minulta ja mieheltänikin. Olemme jo vuosia lukeneet ihania tarinoitasi. Kaunis oli tämäkin, vaikka loppu olikikin surullinen.

Pepi kirjoitti...

Voi Mine, tässä voi oikeastaan sanoa, että onneksi sain olla lähellä, et siellä matkan päässä ♥

Anonyymi kirjoitti...

Osaanottoni, niin kauniisti kirjoitettu. Voimia surutyöhön.
-S

Allu kirjoitti...

Kukkien kelta
ja musta vesi
vaellukselta
jäi lähellesi.

Viivyit hetken
ja katselit niitä.
Eikö re retken
määräksi riitä?

-Pertti Nieminen

Anonyymi kirjoitti...

Pian kaikuu laulu vapaudesta.
Saa luonaan rauhan sieluni.
Kunnia suuri kanssaan olla.
Nyt elää saan ja iäti.
Saan nähdä rakkaan Vapahtajan,
hän kerran kuoli tähteni.
Käyn yli virran voittajana
ja olen vihdoin kotona.

Lämpimin ajatuksin: Tiina

Maria kirjoitti...

Lämmin osanotto! Niin kauniisti kirjoitat.

Anonyymi kirjoitti...

Otan osaa suureen suruusi!!
Tiedän,miltä tuntuu menettää äiti.... Oma äitini muutti Taivaan Kotiin muutama vuosi sitten Ystävänpäivänä rauhallisesti nukahtaen yön hiljaisena hetkenä.
Ikävä on edelleen kova, mutta nyt äidillä ei oo enää sairautta eikä kipua. Ja kerran me vielä tavataan......

Kaunis kirjoitus taas sinulta!!
-Ulla

Leena Lumi kirjoitti...

Otan osaa ♥

"Myrskyn jälkeen/ viipyvä, vapauttava rauha."

- Bo Carpelan -
suomennos Kaj Westerberg

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kiitos kaikista kauniista sanoista ja myötäelämisestä. Tekstiviesteistä, sähköposteista ja kukista. Merkillisintä siinä kun ihminen kuolee, on se, että meillä muilla elämä jatkuu. Tulee nälkä. Pyykkikone pyörii. Koti on sekainen tai juuri järjestetty. Toisaalta ajattelee, että mitä noista. Ja sitten taas ymmärtää, että juuri näistähän se elämä muodostuu. Nämä asiat pitävät meidät elämässä kiinni. Siispä risottoa uuniin, pyykkejä sileäksi ja astiat koneeseen. Olenhan elossa.

Hautaustoimistossa sanoin, että hautasinhan minä isänkin, mutta en nyt muista, että mitä kaikkea tähän liittyikään. Onhan siitä nyt vierähtänyt se 20 vuotta, joten tuskin tarvitseekaan muistaa? Valitsemme arkkua ja kukkalaitteita. Mietimme siunaustilaisuuden paikkaa ja pappia. Kassissani on lista asioista perunkirjoituksia varten. Miten monta asiaa, kun ihminen kuolee.

Autossa sanon: Jos olisimme muslimeita, olisi jo kiire. Tai todennäköisesti hautajaiset olisivat jo ohi.

Marjatta kirjoitti...

Lämmin osanottoni.

Äiti on kielen kaunein sana,
äiti on parhain lohduttaja.
Silloin kun maailma syrjii lasta,
äiti ei lakkaa rakastamasta.
Äiti on taivaan kirkkain tähti
-sittenkin vielä-
kun iäksi lähti.

savisuti kirjoitti...

Lämmin osanottoni! Äitisi on perillä,meillä matka vielä jatkuu! Voimia!

Aili Mummo kirjoitti...

Sydämellinen osanottoni, Mine!
Voimia sinulle ja kaikille perheesi jäsenille♥♥♥

"Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudassa oleville elämän antoi!" (Ortodoksinen kirkkorukous).

Anonyymi kirjoitti...

Keinutan, kuuntelen
sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.

Yötä vasten vaikka lähdet
jatka vain vaikka on
se suuri suunnaton.
Kohti valkeata rantaa
laivaan mun laulujen
sä kuljet tietäen.

Ettet pelkää enempää
siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää
vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle
että siellä on kaikki sulle.

(Johanna Kurkela: Prinsessalle)

Viimeinen kuvasi tässä Äidille postauksessa on kaunis ja haikea, jossa tie päättyy valoon, vai jatkuuko sittenkin?

Lämmöllä Äitiäsi muistaen ja osaa ottaen suureen suruusi.
Arja

Lisay kirjoitti...

Otan osaa suruusi.
Kuinka kauniisti kirjoitit aidistasi.
Aidillasi on nyt hyva olla.....

sannabanana kirjoitti...

Voi Mine, tuli kyynel silmään tätä lukiessa. Iso halaus.

Karoliina kirjoitti...

Lämmin osanottomme <3 Tämä oli niin kauniisti kirjoitettu..

Kirjatoukka kirjoitti...

Halaus. Täällä kävellään tuota samaa raskasta tietä, miehen äidin kanssa...

Kirjatoukka kirjoitti...

Niin ja piti vielä sanoa, että ihan mielettömän kaunis kirjoitus <3

Sennie kirjoitti...

Otan osaa suureen suruunne. Taivaan Isän lohdutusta ja läsnäoloa sinulle ja perheellesi <3

Kirjailijatar kirjoitti...

Voi Mine, otan osaa suruusi ja koko perheenne suruun. Paljon lohduttavia halauksia ja lämpöisiä ajatuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Lämmin osanottoni! Hieno, koskettava kirjoitus kuvineen.
Aune

Cheri kirjoitti...

Lämmin osanottoni.On lohduttavaa, että saa hyvästellä lähtijän, toivottaa hyvää matkaa. Vieritin tässä joitakin kyyneleitä omaakin äidin ikävääni.

Kirsi Cifci kirjoitti...

Lämmin osanotto suureen suruunne, onneksesi olit jo Suomessa ja sait nähdä äitiäsi hänen viimeisinä hetkinään, voimia teille!

Anonyymi kirjoitti...

Voimia ja viisautta sinulle

Vilho Koskela kirjoitti...

Isän kohdalla lähtö oli nopea ja siihen ei oikein kerenny valmistautua. Äiti on ollut pois jo pitkään. Viimeinen muistikuvani hänestä on kuitenkin ajalta jolloin vointi oli vielä kohtalainen, toki kunto romahti melko pian sen viimeisen tapaamisen jälkeen. Tätä on osannut odottaa jo hyvän aikaa, mutta ei se helppo juttu ole silti... Turhan nuorina jäätiin tilanteeseen, että siitä lapsuuden perheestä on jälellä vaan sinä ja minä, mutta elämä jatkuu silti.

Vihreatniityt kirjoitti...

Voi,kun kirjoitit kauniisti. Kaikkea hyvää koko perheelle! Eikö ollutkin hienoa, että pysytyit viettämään aikaa äitisi kanssa hänen viimeisinä päivinään?

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kiitos ihanat!

Katja - Tässä ja Nyt kirjoitti...

<3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Katja: <3

Anonyymi kirjoitti...

Surussa ja kaipauksessa myötäeläen! Arja,Matti&Maiju

MatkaMartta kirjoitti...


Osanottoni ja halaus täältä kaukaa <3
Niin kauniisti kirjoitit äidistäsi, ihan itseltäsi kuulostit. Noin voisin kuvitella juuri sinun kirjoittavankin ja puhuvan. Sinä, joka tunnut aina näkevän kaikessa kaunista ja toivottomuudenkin keskellä toivon!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Arja, Matti ja Maiju: Kiitos! Ja tervetuloa, jos täällä päin liikutte!

MatjaMartta: Minähän se tässä. Toivoa on niin kauan kuin on elämää. Ja sen jälkeen totuus ja rakkaus. Onnellinen se, jonka maailma on kaunis ja toivoa täynnä. Sitäkään ei voi vaatia, ei käskeä eikä pakottaa. Se tulee, kun antaa itsensä uskoa siihen, että lopulta käy hyvin:).

Anniina kirjoitti...

Osanottoni! Olin reissussa, ja nyt vasta lueskelin blogien uusimpia päivityksiä. Lopullinen lähtö on aina vaikeaa, vaikka toisaalta on varmasti myös helpottunut olo. Ristiriitaisia tunteita varmasti riittää. Voimia tästä eteenpäin!