keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

OMA MAA MANSIKKA

Paluu Suomeen on sujunut rytinällä. Lento lähti New Yorkin illasta 27.6 ja Suomeen saavuimme 28.6 päivällä ennen kolmea. Jäi siis yksi yö nukkumatta siinä välissä. Mieheltä itse asiassa kaksi, sillä hän oli huristellut menemään pitkin Islannin valoisaa yötä sen edeltävän yön. Odotimme siis kotiin paluuta ja rauhallista iltaa. Sen sijaan saimmekin viestin, että mansikanpoimijamme Peshterasta olivat saapuneet Helsinkiin hetki sitten ja olisivat puolentoista tunnin päästä meillä. Tervetuloa vain ja pikaraivaus käyntiin, juoksu kauppaan ja evästä tulolle. 

Vaihdettiin kuulumisia. Grillattiin pihalla makkaraa ja mummo paistoi lettuja. Kun porukka oli syötetty ajettiin mansikkatilalle katsomaan paikat ja asettumaan taloksi. Petejä kannettiin ja pedattiin. Näytettiin tuleva työmaa. Päivä vaihtui iltaan ja yöhön. Koettiin ensimmäinen ihme, kun yö ja pimeä ei tullutkaan. Miehen ja kuopuksen kanssa ajettiin lopulta kotiin ennen puoltayötä. Tässä vaiheessa oli pää niin täynnä kaikkea tapahtunutta, että unesta ei ollut tietoakaan. Lopulta Nukku Matti taisi tavoittaa minut kello kaksi.

Kahdeksalta kello soitti takaisin todellisuuteen. Ajoin mansikkatilalle katsomaan, että kuinka siellä hommat sujuu. Ja sujuihan ne jo mielestäni ihan hyvin tässä vaiheessa, kun kolme tuntia oli harjoiteltu. Millainen on "laatu mansikka", jonka sopii poimia. Oli myös kokeiltu miljoonaa eri asentoa, jossa poimiminen tuntuisi siedettävältä:). Ei taitanut ruumiin puolesta haitata, että vielä ei voi poimia kokonaisia päiviä, sillä ostajat eivät vielä ole oikein tajunneet, että mansikka-aika on menossa ja marjat parhaimmillaan. Siispä HERÄTYS, mansikka-aika on menossa ja menee kuulema nopeasti ohi, jos ilmat ei yhtään viilene.





Näyttävät  ja maistuvat minusta laatumansikoilta. Suuria, punaisia ja makeita. 





Minullahan on omakohtainen kokemus tästä marjanpoimijana olosta. Olin kai jotakin 13-vuotias, kun pestauduin mansikkamaalle töihin. Kaksi päivää jaksoin ja annoin periksi. Nyt olen tsempannut porukkaa. Kolme päivää ja luulette, että kuolette, mutta siitä se sitten lähtee. Näin toivon. Toivon myös, että mansikat tekevät kauppansa, että porukka saa ja pystyy poimimaan pidempiä aikoja. Sillä jokainen mansikkamaalla vietetty kitutunti on yhtä kuin rahaa. Ja sitähän tämäkin porukka kipeästi tarvitsee. Niin kuin myös mansikan viljelijä. 













Nyt sitten ei maksettu mainos. Koivun tila sijaitsee Haminan lähellä Metsäkylässä. Myyvät mansikkaa tämän alueen toreilla ja tilan ohi menevän tien vieressä. Jos olet täältä päin kotoisin, niin nyt voisit auttaa perhteralaisia näin makoisasti: Osta Koivuilta mansikoita. Numero näkyy viereisessä kuvassa, jos pääset itse käymään. Ja meidän tutuille, jotka lukevat blogia ja asuvat täällä päin tiedoksi: Olen menossa perjantaina tilalle käymään. Sen päivän mansikoita voisi ostaa minun avullani. Voin hakea marjat ja toimittaa ne Kotkan seudulle takaisin tullessani. Hinta tänään oli 30 €/5kg laatikko ja  4 €/litra. Polkaa. Suosittelen lämpimästi<3! Joko sinun mansikkakausi on korkattu?

ps. Tilauksia mansikoista voi laittaa vaikka sähköpostiin paluumuuttajatar@gmail.com.

12 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Huh mita menoa teilla!
Viiden kilon laatikko mansikoita heti tanne Israeliin :)! Harmi kun olen niin kaukana.

Anonyymi kirjoitti...

Olet sinä vaan melkoinen tehopakkaus. Bulgarialaisista poimijoistakin tuli täyttä totta. Seuraavaksi sitten kypsyvät mustikat ... Kaikkea hyvää heille. Anisi

Matkatar kirjoitti...

Vau mikä projekti teillä! Aikamoista lentoa muutenkin kun heti matkan jälkeen sinne auttamaan. Taitaa energiaa riittää!

Sanna Huttunen kirjoitti...

Hei! Kylläpä makoisalta näyttää ja ihanan tutulta tuo poimijaporukka! Liian harvoin tulee tänne kommentoitua, olen siis hiljainen mutta aktiivinen lukijasi. :) Kyllä tuon porukan marjoja sopisi pakastimeen, taitaa vaan vähän matkaa tulla Hämeenlinnaan... Hienoja reissuja teillä takana, ilo seurata kuvien välityksellä! Aurinkoista kesää ja toivottavasti hiukan huilipäiviäkin väliin!
- kanttori

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anu: Huh tosiaan. Olen ihan sekaisin rytmeissä. Eilenkään en millään saanut unta ennen kolmea. Sitten heräsin jo ennen kahdeksaa tänä aamuna. No, onneksi ei tarvitse töihin mennä, vaan voi yrittää täällä haahuilla siellä ja täällä ilman, että muiden tarvitsee siitä kärsiä:).

Anisi: Toivotaan nyt, että saavat tarpeeksi rahaa, sillä matkaan menee iso summa. Eli mansikoilla aletaan ja katsotaan sitten niitä muita marjoja tarpeen vaatiessa.

Matkatar: Ihminen se jaksaa kummasti, kun on pakko:).

Sanna: Jee, olipa kiva kuulla sinusta. Ajettiin tässä ennen New Yorkin reissua Hämeenlinnan läpi aamuvarhaisella ja mietittiin, että sielläköhän vielä olet. Olisi kiva nähdä, tule käymään! Sellainen "mitähän tekisi-päivä" kuulostaisi kyllä ihanalle.

Aili Nupponen kirjoitti...

Onneksi olette jo kotiutuneet, ja matkat sujuivat erinomaisesti!

Aikamoista kiirettä sinulla / teillä kyllä pitää, mutta hyvin menee kuitenkin:)

Terveiset Tikkalasta sinne Kotkaan!♥♥

Petra kirjoitti...

Niin mahtavaa etta tasta mansikkaprojektista tuli totta, toivottavasti menevat mansikat kaupaksi! Saako taman postauksen laittaa jakoon, jos sita kautta tulisi lisaa ostajia? Mulla on myös muistot 13v. mansikanpoiminnasta, se on kovaa hommaa ja mullakin loppui jokusen viikon jalkeen puhti mutta uudet farkut silmissa kiiltaen jaksoin jonkun aikaa :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Aili: Vierivä kivi ei sammaloidu:). Kiitos Tikkalan terveisistä.

Petra: Toivotaan, että ostajia ilmestyisi ja mansikoita riittäisi. On ollut vähän nihkeä alku, mutta toivon parasta. Mustikkahommaakin tässä samalla katsotaan, jos mansikat sattuisi loppumaan kesken. Saa toki laittaa eteenpäin.

Satu kirjoitti...

Aivan ihania kuvia! Noista välittyy sellainen letkeä meininki ja elämänilo. <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: Eikä näy katkeamispisteessä olevat selät ja väsyneet jalat:).

Carola Lehtonen kirjoitti...

Hyvä, että olette turvallisesti kotona ja menoa tuntuu riittävän;) mukavaa, että joku haluaa poimia, älköön sitä kukaan kadehtiko, jos mielii itse poimimaan, niin sinne sitten vaan kokeilemaan kauanko se selkä ja polvet kestää.
Mukavaa heinäkuuta!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Carola: Käytiin tänään mansikkamaalla. Tytöt keräsi meidän mansikat pakastettavaksi. Minä kyykin hetken peshteralaisten seurana ja muistin kyllä heti, että miksi lopulta luovutin. Onhan se ihan hullua hommaa. Joten hatunnostoni kaikille, jotka jaksavat. jotakinhan se kertoo, että tälläkin tilalla on pääosin ulkomaalaiset kerääjät. Suomalaiset ei viitsi kyykkiä?