lauantai 11. kesäkuuta 2016

PAAHTOLEIPÄÄ JA KELTAISTA FANTAA

Kolmonen sairastaa. Vatsaa vääntää ja on huono olla. Juoksen Cihangirin kaduilla etsimässä markettia, josta voi ostaa paahtoleipää ja keltaista Fantaa. Aamupalan jälkeen jakaudumme. Mies jää poikien kanssa Eurooppaan huilimaan ja me tyttöjen kanssa otamme suunnaksemme Aasian. Minulla on matkassa kolmet kengät ja kahdet niistä on jo kävelty rikki. Korkokengissä matkaan lähteminen ei kuulunut suunnitelmaan, mutta ne ovat ne ainoat ehjät. Risat vien suutarille, joka lupaa kahdessa tunnissa korjata molemman parin 10 euron korvausta vastaan. Olenkohan muistanut kertoa, että Istanbulin suutarit, räätälit ja muut elämää helpottavat työntekijät kuuluvat siihen kaipaan Istanbulista-listaani? Nyt muistan taas miten helppoa ja edullista täällä oli hoitaa tällaiset jutut.



Muistamme myös sen, että Istanbulissa on hankalaa tehdä asioita ilman, että koko ajan täytyy maksaa jostakin. Kadiköyn reissun ykkösasiaksi nousee mukavien kenkien ostaminen ihan käytännön pakosta. En jaksa kävellä korkkareilla enää hetkeäkään. Välillä lepuutellaan jalkoja Starbucksissa. Sinne pujotellaan moskeijasta jalkakäytäville vyöryvien rukoilijoiden ohitse. Perjantai on muslimimaailman pyhäpäivä ja kello yksi suuri osa miesväestöstä yrittää päästä rukoushetkeen moskeijaan.  Moskeijat kirjaimellisesti pursuavat rukoilijoista ja viimeisten tulijoiden on rukoiltava kaduille levitetyillä matoilla.







Sitten suunnataan bussiin numero 14R. Se vei meidät aina Kadiköystä kotiin. Kahden vuoden aikana bussin reitti on vaihtunut ja seisomme ensimmäiset 15 minuuttia väärällä pysäkillä. Sinä aikana todistamme erään tädin joutumista ambulanssiin. Liekö paaston vuoksi pökertyi ja putosi minibussista katuun? Siinä makaa, ei puhu eikä reakoi. Oikealle pysäkille meidät ohjaa toinen täti ja kohta löydämme itsemme entisen kotimme naapurista kyläilemästä. Sitä ennen on tervehditty lämpimästi portinvartijaa ja asuinalueella vuosia työskennellyttä tätiä. 




Tässä kodissa on taulujen perusteella ymmärretty jotakin olennaista perhe-elämästä?!?


Parvekekukkani ja joitakin huonekaluistamme jatkaa eloaan tässä kodissa.
Tulimme silti kylään, emme kotiin. Kuopus käy kuvaamassa pihan jokaisen kulman.




Niin saapuu taas ilta. Hyvä ruoka ja seura vie miehen niin mukanaan, että jatkavat miesten kesken vielä istumaan iltaa (lue: yötä) Kadiköyhin. Me lasten kanssa palaamme tänne Eurooppaan bussi-laiva-juna-yhdistelmällä. Kolmonenkin pääsi vaivoistaan ja on taas matkassa mukana. Neljä päivää on mennyt. Kaksi vielä jäljellä. Huomenna onkin sitten äidin päivä, mutta en vieläkään tiedä, että mitä haluaisin tehdä?

4 kommenttia:

Matkatar kirjoitti...

Ihana tuo kyltti! Kivasti olette saaneet kyllä ajan kulumaan kuvista päätellen.
Hmm...mitähän sinä voisit päivääsi järjestää...onko siellä jotain kivoja puistoja? Voisi olla kiva nähdä vehreämpääkin Istanbulia vaikka kaupunkikuvat ja ihmiskuvat tarinoineen ovat aina mahtavia.

Aili Nupponen kirjoitti...

Hyvin menee, mitä nyt pikku sairauksista!
Kiitos raportista Mine, ja hyvää jatkoa teille kaikille!♥♥♥

Jael kirjoitti...

Paranemisiin kolmoselle,toivottavasti voi jo paremmin.Jännää oli varmaan nähdä missä asuitte vielä muutama vuosi sitten ja entiset huonekalusi;D
Mukavaa loman jatkoa koko perheelle!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matkatar: On täällä puistoja, mutta emme menneet sellaiseen. Kohta kerron, että missä mentiin:).

Aili: Pienistä ei olla, ei ne pienetkään meistä.

Jael: Kolmonen on onneksi jo ennallaan ja muut ovat terveiden kirjoissa. Kuopukselle oli erityisen tärkeää käydä katsomassa entisen kodin kulmat. Hän usein ikävöi sinne entiseen kotiin.