keskiviikko 9. syyskuuta 2015

HIRMUINEN MARINA

Minuun on kai iskenyt kulttuurishokki.  Ärsytyskynnys on erittäin matalalla, kun on käynyt iltapäivälehteä vilkaisemassa tai saati sitten erehtynyt lukemaan niiden alle ilmestyneitä kommentteja. Ensin se rasismin ja itsekkyyden määrä turvapaikanhakijoiden asioissa. Nyt sitten tämä hirmuinen marina väistämättömän edessä. Sama kansa joka keuhkoaa, että Kreikka kaatukoon, kun ei osaa pistää asioitaan kuntoon, ei suostu antamaan piiruakaan periksi oman ylivelkaantumisensa kanssa. Herrat maksakoot, mutta jos minulta otetaan, niin kivitän, kiroan ja ryhdyn lakkoon. 




Kotkassa kiristetään rahapussin nyörejä ja onhan siitä saanut itsekin osansa kokea. Työpaikka, jonka piti muuttua muutaman vuoden päästä vakituiseksi, muuttuikin tänä vuonna määräaikaiseksi ilman kesälomia. Eikä ensi kesän jälkeen ole koko työpaikan olemassaolosta mitään varmuutta. Viime kesän 16 lomapäivää oli siis silkkaa luksusta ensi kesään verrattuna ja 30 palkallista lomapäivää tuntuisi silkalta lottovoitolta. Ensimmäinen sairaspäivä menisi varmaan ilman palkkaakin, jos siihen olisi oikeasti tarve, mutta minulla ei ole toistaiseksi ollut. Vaikea on uskoa, että kenenkään talous oikeasti kaatuisi yhden päivän palkasta? Meilläkään, joiden ei tarvitse pahoittaa mieltään sunnuntailisien pienenemisestä, kun ei palkassa koskaan näy minkäänlaista lisää. 





Tänään tämä kotikaupunkini järjesti meille työläisilleen tyhypäivän Kotkan edustalla olevassa Varissaaressa. Noin 600 kaupungin palkkalistoilla keikkujaa sai kyydityksen saareen ja takaisin. Oli tarjolla lohisoppaa, kahvit ja korvapuustit. Auringon hellimällä saarella sai tutustua luontopolkuun, suppailla tai vain olla ja levätä. Ihailla rantakallioita. Kiitos Kotka, sain sitä mitä koko kesän haaveilin! Laivajonossa kuuntelin, yllätys yllätys, ajatuksia hallituksen leikkauksista. Teki mieli antaa Sipilälle voimahali. Kysyä, että eikö jonossa olla sitä mieltä, että velkaantumisen on pakko loppua ja jokaisen oltava niissä talkoissa mukana? Palkansaajankin.






Mihinhän on kadonnut se kansa, joka otti kunnia asiakseen sotakorvausten maksun aikana, jolloin olisi ollut tarvetta keskittyä oman maan asioihin? Työskenteli yhdessä yhteisen päämäärän eteen. Minusta olisi kiva kuulua sellaiseen kansaan. Toisaalta saatan jo kuuluakin. Siihen kansaan marisevan ja törkyviestejä jättävän kansan sisällä. Niihin, jotka ei viitsi taistella törkyviestejä vastaan, vaan mieluummin toimivat. Maksavat kiltisti oman osuutensa ja niidenkin, joiden "ei sit kannata mennä töihin, ku tää on kerta tällasta". 

ps. Tämä blogi keskittyisi mieluummin mukaviin asioihin, kun marisemiseen ja blogin pitäjän verenpainetta nostattaviin ilmiöihin. Ja palaakin sellaisiin heti, kun Paluumuuttajatar on palannut sietoikkunaan ja saanut jostakin aikaa kuvaamiseen. 

15 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Kuule tuo olisi ihan minun tekstiani joka sana, jos vain osaisin ajatukseni tuoda ilmi yhta selkeasti kuin sina.

Ja olihan siella jo ne mitka lie yhteiskuntaneuvottelut kaynnissa kuukausitolkulla. Olisi voineet AY-liikkeet sun muut marisijat ehdottaa sitten mielestaan parempia vaihtoehtoja kuin sunnuntailisien alentamisen yms.

Hurmioitunut kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että marina alkaa ärsyttää. Jotain on tehtävä, jos meinataan täältä suosta vielä joskus nousta. Minua kuitenkin ärsyttää itseäni aivan suunnattomasti se, että hallitus on myöntänyt etteivät mitkään leikkaukset koske kansanedustajia, joiden palkkio on n. 6400-6900 e/kk + he saavat mm. verotonta kulukorvausta n. 1000-1900 e/kk. Heillä ei ole varsinaisia lomia, joten mistään lomakorvauksista ei voida heiltä kiristää, eikä heillä ole viikonloppu tai ylityölisiä, mutta kyllä minusta olisi kohtuullista, kuten sanoit, että KAIKKI osallistuisivat talkoisiin. Ja päättäjien nimenomaan pitäisi näyttää esimerkkiä! Alentamalla palkkaansa (koska mikään muu ei siihen vaikuta) he todistaisivat, että ovat vastuullisia päättäjiä ja ottavat osaa talouden parantamistalkoisiin.

Aili Mummo kirjoitti...

Tuo Hurmioituneen näkemys on minusta hyvä. Miksi eduskunta ei voi näyttää mallia muille suomalaisille, olisi edes tasapuolista tämä osallistuminen säästötalkoisiin.

Näyttää siltä, että periaatteesta eräät tahot eivät anna periksi, mutta nyt oltaisiin valmiit 'neuvottelemaan'! Aikaa tuhraantuu ihan mahdottomasti, jos ay-liike sanelee kaikki ehdot. Kysymys on valta- ja arvovaltataistelusta.

Kiitos postauksesta, Paluumuuttajatar! ♥♥

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anu: Juuri niin. Silloin kun olisi voitu neuvotella, ei AY-liikkeitä kiinnostanut. Samoin sietoikkunani ylittyy lukiessani SDP:n ja Vihreiden voivottelua ja äänestäjien kalastelua lehtien palstoilla. Helppo se on sivussa voivotella, mutta eikö nyt kaikki tajua, että voivottelun sijaan olisi pistettävä parempia ehdotuksia kehiin ja tultava talkoisiin mukaan. Tehtävä jotakin puhumisen sijaan???

Hurmioitunut ja Aili: Talkoiden idea on käsittääkseni se, että JOKAINEN tekee osansa. Tämänpäiväisen perusteella olin lukevani, että se on myös hallituksen tarkoitus? Kansanedustajat, osakkeenomistajat, pamput ja johtajat. Ja ne veropakolaiset suureläkeläiset ja muut suurtuloiset, jotka siirtelevät rahojaan veroparatiiseihin turviin. Minäkin tahdon nähdä, että kuinka he lähtevät näihin talkoisiin mukaan. Toivottavasti lähtevät, tai muuten syvenee entisestään eriarvoisuuden kuilu. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakaan?

Anonyymi kirjoitti...

Terveellistä realistista tekstiä. Tottakai meitä kaikkia kirpaisee jollain tavalla. Mutta jos jatketaan entiseen tapaan, kirpaisee tulevaisuudessa vielä pahemmin.

Tämän päivän budjettilinjauksissa vastausta myös Hurmioituneen ja monen muun odotuksiin. Tuskinpa kansanedustajat kehtaavat heitä koskevaa esitystä kaataa. Löytyisiköhän EK:n työnantajapuolelta jotain vastaavaa. Syytä olisi. Aili Mummon kanssa olen tasan samaa mieltä. Vallasta ja sen menettämisen pelosta ay-puolella on pitkälti ollut kyse. Arvovaltakin olisi kasvanut toisenlaisella menettelyllä.
Mitähän pitäisi tapahtua, että löytäisimme suomalaisia yhdistävän yhteistyön? Anisi

Matkatar kirjoitti...

Sinullahan oli mukava retki työn puolesta!
Sama täällä, olen myös kauhistunut ja häpeissäni suomalaisten -monien tuttujenkin mielipiteistä pakolaisia kohtaan. Osa on todella vihamielisiä. Ei voi ymmärtää sellaista empatian puutetta. Toivotaan että tämä tilanne maailmalla ratkeaa kuitenkin jotenkin parhain päin.

Anonyymi kirjoitti...

Niin samaa mieltä! Hyvä kirjoitus jälleen.
Mari

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anisi: Tuntuu, että ay-väki on mennyt ihan hulluksi. Lakkoaminen ja uhkailu oman aseman säilyttämiseksi ja vallanhimo tällaisena aikana, jolloin jokaisen tulisi rakentaa Suomea, ei repiä ja riistää. Tulihan se minullekin sähköpostiin kutsu tulla mielenosoitukseen Helsinkiin huutamaan, että "Se ei käy, se ei käy, se ei käy." En tule! Minä menen kiltisti pienipalkkaiseen työhöni ja toivon, että hallitus ei moisen uhoamisen edessä peräänny.

Matkatar: Media myllyttää, luo olemattomia uhkakuvia, valikoi mieltä kuohuttavimmat uutiset ja kommentit. Joskus tuntuu, että olisi ehkä mielenrauhalle hyväksi pitää parin viikon uutispaussi.

Mari: Kiva, että samanmielisiäkin löytyy. Joskus tuntuu vähän yksinäiseltä.

Suomi uusin silmin kirjoitti...

Pitkälti nuo ay-liikkeet provosoivat kansaa. Ensi perjantaiksi on lupailtu suurta lakkoa, minä en aio ottaa palkatonta lomaa asian vuoksi. Eroan ennemmin liitosta! Muutaman kerran olen saanut lakkoa maistaa ja silloinkin aivan turhan takia annoin palkkani pois, en enää!

Suvinen Pirjo kirjoitti...

Hieno kirjoitus! Olen juuri samaa mieltä!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Suomi uusin silmin: Minä en myöskään suostu lakkoon tässä asiassa. Enkä koe tarvetta mielenosoitukseen. Kaikki nuo hallitusta kristisoivat tahot voisivat nyt pistää mietitämyssyä päähän ja ryhtyä miettimään mikä tässä tilanteessa nyt auttaisi ja mitkä ne olisi ne tuotteet, joita voisimme täällä Suomessa valmistaa ja myydä maailmalle. Mutta valittaminen on vaan helmpompaa, kun oikea vastuun kantaminen.

Pirjo: Kiitos. Mukavaahan se on, että ei ole mielipiteineen yksin. Se on kumma miten tuolla mediallakin on tarve kärjistää ja tuoda noita negatiivisia kommentteja esiin. Siinä sitä kansaa johdetaan yksisilmäiseen ajatteluun ja annetaan tunne, että tässä maassa ei asu muita kuin marisijoita.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika sentään !! Mitä tekemistä sotakorvauksilla, kunnialla, Sipilän halaamisella tai kansan yhteisellä rintamalla on siinä, että hallituksen ehdotukset tulevat näkymään suurimmalta osin NAISTEN palkoissa, lomissa, yli- ja lisätyökorvauksissa, haittalisissä jne. ?? Ihmettelee Tiina, joka on mielestään ansainnut ne yhteiskuntaa murentavat pitkät lomansa ja palkalliset sairaspäivät.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Tiina: Sotakorvauksilla, Sipilän halaamisella ja kansan yhteisellä rintamalla on tämän asian kanssa minun mielestäni isosti tekemistä. Minäkin olen mielestäni ansainnut lomat, ikälisät ja vakipaikan, sillä olen tehnyt monen monta vuotta töitä ja tänäkin vuonna tulen tekemään, ilman että se palkassani ja lomassani näkyisi mitenkään. Siitä tässä ei nyt kuitenkaan ole kyse, vaan siitä, että maamme on konkurssin partaalla. Olemme eläneet yli varojen ja jos nyt ei olla valmiita luopumaan saavutetuista eduista, on meillä kohta edessä erittäin pahat paikat. Naapurimaassa mm. maksetaan palkat tiilissä, kun ei vaan ole sitä rahaa, Kreikassa pistetään pankit kiinni ja säännöstellään summia mitä sieltä voi nostaa jne. Joka tätä ei nyt ymmärrä, olipa kuinka pienipalkkainen, nainen tai monilomapäiväinen hyvänsä, on sokea. En siis ole sitä mieltä, että pienipalkkaisilta naisilta tulisi ottaa, vaan sitä mieltä, että pienipalkkaisilta naisiltaKIN tulee ottaa. JOKAISELTA tulee nyt ottaa. Ay-liikkeiden uhoaminen, lakkoilu tässä tilanteessa, oman hännän nostelu oppositiossa ja kaikenlainen oman edun tavoittelu ei johda muualle kuin Kreikan tielle. Enkä ymmärrä, että miksi me sinne nyt haluaisimme?

Samahan se on tässä kotona. Velkaa piisaa ja rahat ei meinaa riittää. On ollut pakko tinkiä matkustelusta, monista ostoksista ja huvituksista, vaikka kuinka olisin meidän kokenut ne ansainneen. Kun ei ole mistä ottaa, niin minkäs teet. Toivottavasti joskus on parempi tilanne ja tilanne taas toinen. Siiheksi eletään sillä mikä on mahdollista.

Leena Lumi kirjoitti...

AY-väki käyttäytyy kuin valtio valtiossa. Olen niin kurkkuani myöten täynnä, mutta kun olen päättänyt, että en tuo blogiini poliitiikkaa, paitsi pakolaisista, naisvihasta ja eläinten rääkkäyksestä ja kaikesta huonosta ja piittamattomasta hoidosta valitan heti. Nyt en olekaan omassa bloigssani...

Suomessa on nyt sellaista kielenkäyttöä kuin Saksassa oli silloin kun kansallissosialismi nousi. Hävettää ja v....aa!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Leena: Olen kyllä todella hämmästynyt ja vähän epätoivoinenkin. Että eikö tässä tajuta millaisessa jamassa me suomalaiset olemme? Ja kun pitäisi saada elvytettyä taloutta, sitä usutetaankin porukkaa lakkoon ja uhkaillaan vaikka millä. Sanelupolitiikasta syytetään ja sanellaan itse.

Ja hyökätään turvapaikanhakijoiden turvapaikkaan. Miten kamlaa touhua. Lapin Kansassa oli ihan hurjan hyvä kirjoitus tähän pakolaisasiaan liittyen. En saanut linkitettyä, mutta löysin kirjoituksen googlaamalla. Kirjoittaja oli sukunimeltään Juntti ja otsikko Pakolaisista - rehellisesti. Suosittelen.