keskiviikko 8. marraskuuta 2017

KAIKKI JÄRJESTYY

Ajattelen sen niin, että ihmiselle ei anneta raskaampaa taakkaa, kun hän jaksaa kantaa. Ja sille, jolle annetaan  ulkopuolisen mielestä kohtuuttomasti, annetaan myös yliluonnolliset voimat taakkansa kantamiseen. Olisi annettu myös niille, joka jättivät avun ottamatta vastaan ja tekivät oman päätöksensä. 

Vastoinkäymisiä on monenlaisia. Itseaiheutettuja, omista valinnoista johtuvia. Ja sitten vain niitä, jotka elämä tarjoilee pyytämättä. Ne itseaiheutetut on ollut vaikeampia kantaa. Niiden paino muistuttaa jatkuvasti omasta epätäydellisyydestä ja omista virheistä. Elämää vastaankin voi toki kapinoida, mutta mitä se hyödyttää. Se antaa ja ottaa. Kukin meistä päättää miten siihen suhtautuu.




Oma taktiikkani on kai ollut tämä: opi omista ja toisten virheistä. Lapsuudenkodissa jo tein päätöksen monessa kohtaa: tulen elämään tässä kohden toisin. Matkan varrella on joutunut arvioimaan asioita uudelleen. Hullua se on hakata päätä jatkuvasti samaan kohtaan seinää. Toiseksi: tunnusta virheesi ennen kaikkea itsellesi ja tee asiassa parannus. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta aina kannattaa oikaista kurssinsa väärin tekemisen sijaan. Kolmanneksi: hyväksy asiat, joita et voi muuttaa. Niin itsessäsi, mutta myös toisissa ja olosuhteissa. Sen sijaan älä erehdy luulemaan muuttamattomaksi asiaa itsessäsi ja olosuhteissa, jota sinun ei huvita tehdä tai työstää. Neljänneksi: älä kuvittele, että pärjäät yksin. Kukaan ei pärjää. Miten helpottavaa, kun voi jakaa murheensa ja ilonsa. Elämänsä. Ja kaikkein parasta on, kun saa jättää itsensä Luojansa käsiin. 





Ja viimeiseksi: käännä katseesi kauniiseen ja hyvään. Mitä raskaampaa, ikävämpää, pimeämpää ja ärsyttävämpää on ympärillä, sitä tärkeämpi on etsiä sitä mikä on nyt hyvin, kaunista ja kiitoksen arvoista. Kuten tämäkin ihmeellinen iltahetki kotirannassa. Marraskuu<3. Vahvista sitä, tartu siihen. Lähetä kiitos sille kenelle se kuuluu. Usko siihen, että hyvä voittaa. Lopulta käy hyvin. Kaikki järjestyy.

20 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Olen huomannut tuon, että kaikki järestyy♥

Petra kirjoitti...

Turkissa olen oppinut luottamaan siihen että kaikki järjestyy, monesti tuntuu ettei mutta sitten kuitenkin. Apuakin olen oppinut rehdisti pyytamaan, eihan se niin vaikeaa olekaan.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hannele: Kun kärsivällisesti odottaa, aina lopulta järjestys seuraa.

Petra: Turkissa olen myös oppinut kaaoksen sietokykyä. Ja sitä, että senkin keskellä asiat lopulta menevät juuri niin kuin pitää. Turkki myös opetti sen, että asiat eivät todellakaan pysy omissa käsissä. Ja lopulta se ei olekaan ahdistavaa, vaan helpottavaa. Useammat kädet jaksavat kannatella enemmän kuin yhdet.

Jael kirjoitti...

Paljon viisasta tekstiä postauksessasi:) Kaikki järjestyy kunhan siihen uskoo.

Carola Lehtonen kirjoitti...

Ihanat värit kuvissa! Minä olen myös sitä mieltä, että asioilla on tapana aina järjestyä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Tai jaksaa odottaa. Elämässä ei voi välttyä pahoilta päiviltä, mutta aina niitä seuraa hyvät päivät. Joskus sain hyvän neuvon, että mitään isoja (eikä pieniäkään oikeastaan) päätöksiä ei tule tehdä pahoina päivinä. Kannattaa odottaa hyvä hetki ja päättää sitten.

Carola: Eikä tarvinnut edes nostaa, olivat ihan luonnon värit. Tähän mennessä on selvitty. Miksei siis myös tulevassa?

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

Puhut taas viisaita - olen kanssasi samaa mieltä <3

Olen aina koko ikäni sanonut että asiat kyllä järjestyvät - eivät aina niin kuin itse olet ajatellut mutta järjestyvät kyllä.
Varsinkin jos ja kun pyydät apua ja otat sitä vastaan. Tämä on monelle se vaikein rasti koska se vaatisi juuri tuon vaatimasi omien virheiden myöntämisen itselle sekä muille - ja niistä virheistä oppimisen.
Jotkut meistä on vaan niin jääräpäitä että mielummin tekevät todella typeriä ratkaisuja suht pienenenkin ongelman edessä - tosin se ongelma on saattanut kasvaa omassa päässä vuoriston kokoiseksi jos siitä ei ole kertonut kenellekään.
Ja se vuori on raskas kenen vaan yksin kantaa - ja vierestä on todella kauheaa katsottavaa varsinkin jos toinen tarvitsee selkeästi apua mutta valehtee sekä itselleen että muille ettei tässä mitään hätää ole..
Ketään kun ei voi väkisin auttaa sen vuoren siirtämisessä jos toinen sitä ei halua, niin surullista kuin se onkin.
Tällä hetkellä olen hieman allerginen "Ei tässä ole mitään hätää..." -lauseelle.

Kiitos taas näistä sanoistasi ja kuvista <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sammakko-Mamma: Kaikki järjestyy ajattelu on mieheni peruja. Äitini kutsui häntä "kaikki järjestyy-vävyksi". Mutta se oli myös usein veljeni käyttämä fraasi. Unohti kai kuunnella itseään? Minä olin aikanaan huolehtija, nykyään annan elämän kantaa. Uskon miestä, se kyllä tietää. Uskon Jumalaan, joka on kantanut jokaisessa elämän kriisissä. Erityisen helppoa minun on uskoa siihen, että kaikilla muilla käy hyvin. Itse joskus epäilen omalla kohdalla, mutta lopulta aina näen: tästäkin selvisin. Minulla ei ollutkaan mitään hätää:).

Minä sanoin heti, että velipoika ei olisi kestänyt sen myöntämistä, että oli elänyt väärin. Se ei vaan sovi meidän suvun miesten pirtaan. Minullekin tunnustaminen on vaikeaa, mutta se on juuri yksi niistä asioista, jotka tajusin lapsuudenkodissa olevan päin pyllyä. Muutkin mokaa. Kaikki mokaa. Tyhmä on se, joka ei myönnä sitä, vaan epätoivoisena jatkaa ja ajaa päin puuta.

Kiitos kun olet.

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

Todellakin kaikki mokaa - mutta tyhmä on se joka ei sitä myönnä eikä ota opikseen. Virheet ja mokat ottaa pattiin itse kullakin mutta kun ne tunnustaa ni niistäkin selviää.
Kaikki järjestyy.
Veljesi kyllä teki muutamia harvinaisen tyhmiä juttuja niinkin fiksuksi mieheksi. Ja tän vikan vuoden aikana hän muuttui joksku muuksi, joka ei kuunnellut ketään eikä mitään - ei edes itseään - ja siksi varmasti hän sulkeutui ja eksyi omaan päähänsä.
Hänen tyttärensä sanoi että hän siis veljesi muuttui typeräksi äijäksi joka tappoi hänen isänsä 💔
Yhdyn tyttären mielipiteeseen koska se sama tyyppi tappoi mun parhaan kaverin - täysin turhaan koska kaikki olisi järjestynyt jos hän olisi niellyt ylpeytensä ja sanonut auta - me olisimme kääntäneet vaikka kuu ympäri saadaksemme hälle apua sen vuoren ylittämiseen.

Voi elämä kun veljesi unohti että elämä kantaa.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sammakko-mamma: Justiinsa juu. Tunnistan tuon. Ja me, jotka olemme täällä, saamme ottaa opiksi veljeni virheistä. Iloita siitä hyvästä, jota hän elämäämme eläessään toi. Eläköön ylipäänsä elämä, ne jotka hänen vuokseen ovat nyt kanssamme. Ne lapset ja lapsenlapset<3.

Kääpiöotus kirjoitti...

Asiat järjestyy ihan varmasti, kun vain itsekin tahtoo ne järjestää. Maailma matkaa radallaan ja päivä nousee uudestaan. Elämä jatkuu kun jatketaan sitä. Kaikki on hyvin ja tulee olemaankin, aina lopulta vaikka joskus näyttääkin siltä että ei ole.

Sen kun vielä joku viisas kertoisi, että millä ihmeellä tästä loputtomasta ikävästä pääsisi yli. Tai edes osaisi kääntää sen tätini mainitsemaksi iloitsemiseksi hyvästä, jota elämäämme toi.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kääpiöotus: Ei siitä tarvitse päästä yli, muru. Ikävä ja suru ottavat aikansa. Niitä ei voi kiirehtiä, eikä hätistää. Jonakin päivänä huomaat, että ovat siirtyneet hieman loitommaksi. Sitten näet, että ovat käyneet muualla, mutta tulleet takaisin. Lopulta pidentävät poissaoloaikaa ja käyvät vain silloin ja tällöin. Sen matkan aikana muistiisi piirtyy hyvät hetket. "Näin hän olisi sanonut, näin tehnyt". "Hänkin olisi pitänyt tästä." "Hän olisi varmasti ollut tyytyväinen, kun..." Näin vuosien jälkeen isän haudalla en muistele tyhmiä tekojaan, vaikka en ole unohtanutkaan. Iloitsen siitä, että hän oli. Siitä miten otti tyttönsä veneilemeään. Miten opetti pilkkimään. Piti kädestä iltakävelyllä. Antoi aina tulla syliin. Piirsi minuun sen varmuuden, että olen tällaisena hyvä, isin ihana tyttö. Niin ajatteli sinunkin isäsi omastaan. Ihana, ihana tyttö.

Sammakko-mamman maailma kirjoitti...

Suru on kunniavieras ja ikävä sen seuralainen. Ne jatkavat matkaa aikasansa oltuaan. Ja tulevat takasin haalistuneina. Suru muuttuu aaltoliikkeeksi ja pienennee - ikävä samoin. Kumpikaan tuskin koskaan hellittää kokonaan mutta sen kanssa elämiseen tottuu.
Sun isäsi, Kääpiöotus, rakasti sua ja sun veljeäsi ihan hirveästi, sä olit vielä sen silmäterä <3
Viisas tätisi tuossa puhuu asiaa: muista hyvä ja muistele hyvällä -niin mäkin teen <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Sammakko-mamma: Ja vielä: saa muistaa senkin mikä ärsytti ja otti päähän. Ei kuollut siitä paremmaksi muutu, että hänen huonot puolensa kielletään. Lopulta vain ainakin itselleni oleellisinta on ollut se hyvä, ei se huono. Mutta nämäkin ajallaan. Hyvin sanottu tuo ensimmäinen lause ja niin tosi. Tsemppiä siis teille molemmille oman kunniavieraan ja sen seuralaisen kestitsemiseen.

Hurmioitunut kirjoitti...

Hyvä ohje: käännä katseesi hyvään ja kauniiseen. Niin aion tehdä. Marraskuun ja pimeän ajan yli jaksan niillä pienillä aurinkoisilla hetkillä ja aamujen kirkasvalokylvyillä. Jotkut pitävät sitä humpuukina, mutta itse huomaan eroon vuodentakaiseen marraskuuhun. Jaksan hymyillä enemmän, aidosti.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Hurmioitunut: Kaunis marraskuu taisi nyt loppua. Täällä sataa ja on harmaata. Kauniit asiat täytyy siis etsimällä etsiä. Kynttilän liekki, takkatuli, kahvikuppi... Kirkasvaloa olen harkinnut.

MatkaMartta kirjoitti...

Juuri näin! Voin kuulla kuinka sinä tai miehesi sanoisitte "kaikki järjestyy" ja vielä niin, että se on helppo uskoa. Kiitos tästä postauksesta, tuli taas tarpeeseen. Kaikki järjestyy aikanaan - siellä ja täällä <3

Paluumuuttajatar kirjoitti...

MatkaMartta: Nyt olisi hyvä järjestyä vähän aikaa ja lepoa. Ja järjestyykin. Tämä aamuvuoro vielä ja sitten viisi päivää vapaata. Tulee tarpeeseen. Marraskuu on nimittäin sammuttanut tämän postauksen jälkeen meiltä valot ja sen kyllä heti huomaan itsessäni.

Anonyymi kirjoitti...

Niin..
minulla on todella läheinen henkilö. joka myös sairastaa alkohilismia. Hän ei uskonut meitä läheisiä,kun häntä auttaa
halusimme. Itkin, nauroin yritin vaikka mitä.
Tuli Taivaan isä ja toi maksakirroosion. Veljeni huusi "auta". Sanoin miksi nyt apua huudat, mutta ei omaa läheistä voi jättää. Maksoin laskut, siivosin huoneet, olin ystävä. Vein hänet hoitoon.
Hän kysyi: miksi teit? Vastasin että rakastan sinua.
Vanhin veljeni ( tosi rikas) ei antanut senttiäkään , hän ymmärsi, ettei raha auta hänelle, mutta tänäpäivänä auttaa joka asiassa . Se on sitä rakkautta, mutta auttaa emme aina voi, ellei se tule omasta tahdosta. Tarkoitan, että alkoholisti ei sitä apua vastaan ota ellei itse halua, uskon, että sinäkin teit kaikkesi kuten minäkin.
Ymmärtävä ystäväsi

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anonyymi: Isäni kohdalla toivoin, että hänelle tulisi maksakirroosi tms. sairaus, jonka kautta tajuaisi tilanteen vakavuuden. Kuolemansa jälkeen sain tietää, että oli kaikki mahdolliset alkoholistin pysäytyssairaudet. Ei vain suostunut pysähtymään. Viina - viisasten juoma. Veljen kohdalla toivoin ihmettä. Ei pysähtynyt hänkään. Ehkä ihme sattui kuoleman hetkellä.