lauantai 19. syyskuuta 2015

JA SAAPUI SYYS

Ja saapui syys. Siitä ei ole epäilystäkään, kun illalla etsimme sängyssä unenpäätä tuulen vinkuessa avoimen ikkunaluukun takana. Tai kietoessani huivia päähän puikahtaessani töistä kotimatkalle, sateen pieksäessä katuja. Tässä vaiheessa kaikki tuntuu vielä pelkästään tunnelmalliselle. Jopa silloin, kun mainostenjakopäiväksi iskee sadetihku. Tarvitaan vain sadetakkeja pitämään jakajat kuivana ja muovikassit pitämään mainokset kuivana. Saappaat vielä jalkaan, jos nyt ihan rupeaa kadut tulvimaan. 



Täällä me kurvailemme, me pikku posteljoonit.


Unelmat todeksi-projekti on siis käynnistynyt. Liput New Yorkiin ja hotelli viikoksi on varattu ensi kesäkuulle. Esikoiselle, minulle ja miehelle. Rahaahan meillä ei ole mihinkään ylimääräiseen, saati sitten tällaiseen näin ison kokoluokan matkailuun, joten oli keksittävä rahoitus tämän unelman toteuttamiseen. Päädyttiin siihen, että esikoinen rupesi jakamaan mainoksia ja minä lupauduin hänelle autokuskiksi ja avustajaksi. Joka keskiviikko ja lauantai lajitellaan ja sitten jaetaan kahta vaihtuvaa piiriä. Kolme viimeisintä kertaa mm. näin mahtavissa maisemissa. Kohta täyttyy kolmas kuukausi tässä hommassa ja myös melkein kolmannes matkasta on siis jo kasassa. Takana on ne helpot kuukaudet, sen tiedostamme. Eli ne, jotka oltiin lomalla, jolloin oli valoisaa, kuivaa ja lämmintä. Tänään jo jaettiin sadetihkussa, mutta vielä oli motivaatio kohdallaan. Jos se meinaakin kadota, istumme pöydän ääreen miettimään, että mitä siellä New Yorkissa sitten tehdäänkään ja mitä kaikkea ostetaan, jos rahaa vaikka jäisi vielä yli.





Elämä on kallis. Siitähän me nyt olemme saaneet kuulla ja kokea omalla kohdallamme. Oma talous ei kestä yhtään leikkausta, hätkähtää jokaista isoa laskua, sinnittelee kuukauden loppuviikon/viikot. Mitään ei saada helpolla, mutta uskon vielä siihen, että kun jotakin oikein haluaa ja on valmis näkemään sen eteen vaivaa, on unelmat toteutettavissa. Muistuttakaa minua sitten marraskuun säkkipimeässä loskakelissä, kun räntää sataa vaakasuorassa ja kiukuttaa lähteä mainostenjakoon:D. Enää seitsemän kuukautta ja viikko. Kerron sitten kesäkuun lopulla, että kannattiko.

Muutoin on menossa kotiviikonloppu. Perhe on kasvanut taas pikkuveljeksillä. Koko päivän on ollut niin hauskat leikit talossa, että ei voi olla kun iloinen, että siihenkin hommaan uskaltauduttiin mukaan. Ilta lopeteltiin koko porukalla saunassa ja todettiin, että oli kiva päivä, meillä kaikilla. Hyvin menee, mutta menköön. Toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolella?

13 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Etta te olette reippaita ja pirteita. Jos tulisin joskus Suomeen asumaan niin vaan teidan naapureina. :)

mimon mami kirjoitti...

....kyllä sen tietää jo nyt, että kannattaa rämpiä mainosten jaossa, on niin iso palkinto tulossa...voimia!

Pepi kirjoitti...

Voin jo nyt sanoa sen minkä kesäkuussa sitten vahvistatte : kannattaa :D

Vihreatniityt kirjoitti...

Laita vaikka jääkaapin oveen kuva New Yorkista. Se toivottavasti auttaa kannustamaan niinä päivinä, kun ei millään viitsisi. Me käytiin pääkaupungissa. Ostettiin pojan huoneeseen kirjoituspöytä ja tuoli. Oma huone on jäänyt kalustamatta. Sohvan sai tädiltä onneksi.Ikeassa syötiin hyvin ja illalla kotiin. Tuntuu, että kun etuovesta astut ulos, niin aina menee rahaa..

Anonyymi kirjoitti...

Kolay gelsin mainosten jakaamisessa. Minullakin on kokemusta siitä eläkeläsienä. Piti lopettaa kun polvi sanoi stop. Minulla oli 9 kolmekerroksisia taloa, ilman hissiä, omakotitalot lisänä. Lajittelemiseen meni 1½-2 tunt. Huh! Todella KOLAY GELSIN!!! Kivaa suunnitella matkaa! Minä haluaisin Saksaan ensi kevänä. Saa nähdä mistä rahat "tippuvat" :)
aprikoi kaijjaanilainen

Kirsi Cifci kirjoitti...

Niin hienoa...että keräätte ja teette yhteisvoimin unelmanne eteen töitä mainoksia jakamalla, joka ei ole ihan niitä mielekkäimpiä töitä varsinkaan kun räntää tai vettä pukkaa taivaan täydeltä-kyllä siinä luonteen lujuutta tarvitaan, että siitäkin huolimatta jaksaa sen tehdä!

Nykyään kaiken saa moni niin helposti-panostamatta asiaan itse laisinkaan...jos jotakin tahtoo tosi kovasti sitä luultavasti arvostaa kaksin verroin, kun asian eteen on joutunut näkemään vaivaa.

Kirjailijatar kirjoitti...

Tuohan on niin motivoivaa, kun on joku päämäärä, jonka eteen tehdä töitä. Tuollainen konkreettinen tavoite siis. Ja aivan ihanissa maisemissa saatte niitä mainoksia jakaa. Olette reippaita ja kyllä minä arvaan, että te jaksatte ne marraskuun loskatkin, olette niin positiivisia tyyyppejä.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anu: Ottaisimme teidät oikein mielellämme naapureiksi. Ajattelitko, että varastaisitte meiltä virtaa:)?

mimon mami: Niin se taitaa nyt tästä lähdin olla, että jos johonkin mielitään, täytyy jostakin löytää erillisrahoitus. Ehkä lataan ipodiin "New York, New York" ihan pahimman loskan varalta?

Pepi: Kyllä minäkin luulen, että tulemme tyytyväisenä reissusta takaisin.

Vihreatniityt: Siltä se tosiaan tuntuu, että raha vaan kilisee sormien välistä, teki mitä teki. Ei edes tarvi mennä ovesta ulos, kun nuo laskut tulee tänne sisälle asti:(.

Kajjaanilainen: Kyllähän se ihan kuntoilusta käy:). Ja palkka on niiiiiiin pieni, että täytyy olla aika monta taloa ennen kuin sillä vuodessa New Yorkiin selvitään.

Kirsi: Minustakin monelta aikuiselta, saati sitten lapselta on rahan taju kateissa. Olen ihan ihmeissäni kaikkien noiden pikalainan tyrkyttäjien kanssa, joiden mainoksia tuppaa puhelimeen, nettiin ja radioon. Saavat kuulostamaan niin helpolta tuon, että rempataan vähän taloa, ostetaan matto, telkkari ja sohva ja sitten pyörähdetään ulkomailla lomailemassa, pikalainarahalla. Siis oikeasti? Ei kai kukaan oikeasti ota pikalainaa ja elele sillä noin holtittomasti? Kun niillä lainoilla on sellainen paha tapa, että ne kasvaa korkoa ja ne pitäisi maksaa takaisinkin.

Kirjailijatar: Tähän asti on mennyt kyllä aika iisisti. Mutta kun muistan miten viime vuonna pimeys iski minuun, olen hieman huolissani. Mutta vain hieman:D.

paulap kirjoitti...

Hei! Tähän voinkin kommentoida kun jäi siihen aiempaan kun kirjoitit lasten reissuista vanhempien kanssa. Meillä 16v tytär oli meidän kanssa ulkomailla ja nyt vasta laivalla. Siinä oli selittelemistä kun kaikki ihmettelivät että miten lähtee jne. Kirjoituksesi "vapautti" minut �� että on ihan ok jos haluaa kulkea meidän kanssa.
Ja kulkee kyllä yksinkin ja kaverien kanssa, ei siitä siis kyse että tohtisi vaan vanhempien kans mennä ��

paulap kirjoitti...

Nuo kännykän emoj hymiöt ei tietenkään tule oikein tähän heh.. Hymynaamaa vaan oli :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Paulap: On totisesti ihan ok:D. Kyllä minä lapseni tunnen, enkä usko heidän kenenkään jäävän kaveriporukoissa jalkoihin tai ikuisiksi kotiluudiksi, vain siksi, että viihtyvät kotona ja vanhempiensa kanssa.

Petra kirjoitti...

Tuo yhteisen paamaaran eteen ponnistelu on niin hieno juttu, se matkakin maistuu taatusti kaksin verroin hienommalta kun muistaa ettei se tuosta vaan onnistunut. Mukavaa syksya, meille on luvattu ekat sateet ti!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Minä luulen kanssa, että tällä lailla sitä opitaan, että mikään ei tule ilmaiseksi. Viikko New Yorkissa= kymmenen kuukautta mainosten lajittelua ja jakoa. Ihan hullua. Ja mihin muuhun hulluun me olemme valmiita rahamme laittamaan?