maanantai 21. joulukuuta 2015

OI TERVE JOULUKUUSI

Perheen miesväki kävi eilen tekemässä jouluisen talkootyön. Pakkasivat kuusimyyjälle kuusia autoon ja siistivät myyntipihaa. Samalla tuli valikoitua kuusi kotiin ja mummolaan. Illalla pistettiin kuusi jalkaan. Se hipoi olohuoneen kattoa ja ojenteli oksiaan pitkälle ruokapöydän suuntaan. Oli hieman muotopuoli ja suureellinen, mutta kaunis. Tänään olisi tarkoitus puu koristella, kunhan kakkonenkin saapuu kotiin harjoituksista. 




Jos minun pitäisi valita vain yksi joulukoriste, valitsisin joulukuusen. Minusta kuusen myötä kodista tulee välittömästi jouluinen. Se luo ympärillensä joulutunnelman. Lapsuuden kodissa joulukuusi kannettiin olohuoneeseen aatonaattona ja aattoaamuna pääsi koristeluhommiin. Meillä etuillaan ja haluan kuusen sisään jo hieman aikaisemmin. Jotta saan ihastella sitä. Herätä useampana aamuna kuusen viereen aamukahville. Ihastella sitä valoissansa hämärässä hiljaisessa talossa.


Oi terve joulukuusi,
ain', yhtä kirkas, uusi,
Oi terve juhla suuri,
sä ilon alkujuuri,
oi terve, terve armahin!




Muu perhe on aloittanut lomansa. Minulla aamulla kello vielä soi. Ei harmittanut töihin meno yhtään, kun sai kuusen juurelta päiväänsä aloittaa. Naputella tyhjässä talossa kaikessa rauhassa tilastoja joululaulujen soidessa. Tietäen, että vielä on muutama armon päivä, jolloin kaikki loput joulupakot ehkä valmistuvat? Eikä yhtään haitannut sekään, että perhe oli luvannut poissaollessani edesauttaa pyykkivuorten mataloitumista sekä siivota saunan:D. Ihanat<3. Työpäivän jälkeen odotti vielä valmis ruoka mummolassa. Kiitos siitäkin!

Huomenna kello vielä kerran soi. Kaksi tuntia ajopäiväkirjan täyttämiseen ja muuhun loppusuoraan. Sen jälkeen on tiedossa jotakin ihan muuta. Meinasimme esikoisen kanssa ajaa päiväksi Porvooseen. Ihan vaan nautiskelemaan ja hypistelemään. Kamerankin meinasin pakata matkaan. Siitä sitten ensi kerralla? Mitäs mieltä kuusesta? Riesa vai ihan pakollinen ihanuus?

8 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Parasta kuusessa on sen tuoksu!!

Hurmioitunut kirjoitti...

Meillä ei omaan kotiin ole kuusta hankittu ja kotikotonakin pitäydytään nykyisin muovisessa kuusessa, koska äitini on allerginen ja kuusi aiheuttaa hengitysongelmia. Muuten pitäisin aidosta kuusesta. Luulen, että jossain vaiheessa elämää, kun on isompi koti, haluan itselleni jouluisin aidon kuusen. Kyllä se tuoksu tuo tunnelman.

Jasmini kirjoitti...

Meillä on ihan minikuusi hyllyn päällä, korkeus n. 40 cm, mutta on siinä valot ja kyllä se pieneen kaksioon tunnelman luo. Ikkunassa on lisäksi valot ja tähti valaisemassa ainaista pimeää - kyllä olen kaivannut pohjoisen lumia! Joululahja meillä hankittiin etukäteen, itse asiassa sieltä Kotkasta: se on sellainen joka kulkee neljällä pyörällä ja syö bensaa! Muita lahjoja ei nyt sitten liiemmin laitetakaan, mutta ajellaan joulunviettoon sukulaisiin. Kävelimme myös Porvoon joulukadut viime viikolla, oli kaunista vaikkei lunta olekaan.

Eeviregina kirjoitti...

Onhan se aito paras. Mutta allergian takia kotonani on ollut viimeiset vuodet muovinen ja isä on halunnut käyttää sitä samaa äidin muoleman jälkeen. Anopilla oli joku joulu mäntykin joulupuuna.
Meille isä tuo joka joulu metsästään upean, korkean kuusen. Meille sopisi olohuoneeseen jopa kuusimetrinen, mutta se ei sopisi ovesta sisälle!
Uusi uunikin saatiin paikoilleen ja huomenna on leipomusten vuoro. Mutta aamulla ensimmäiseksi koristelen kuusen.

Kirsi Cifci kirjoitti...

Ehdottomasti aito kuusi on jouluksi saatava-se tuoksu ja joulutunnelma syntyy minulla myös kuusesta...vielä se odottelee sisäänkantoa terassilla, mutta tänään tai huomenna se nostetan sisään ja koristellaan.

Minulla alkoi loma, eikä kello enää soi huomenna, mutta ruokaostokset, muutama paketti ja laatikoiden teko kuuluvat huomisen ohjelmaan täällä...

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Anu: Ihan totta. Sitä ei muoviversiossa ole.

Hurmioitunut: Mekin juhlimme Turkin joulut sujuvasti muovikuusella. Mutta kyllä aito kuusi on aito kuusi ja nyt iloitsen kovin, kun meillä sellaista pystyy pitämään.

Jasmini: Güle güle kullanın! Mekin olemme haikailleet Lappiin. Poikien tekisi mieli rinteisiin ja minun lumen ympäröimään mökkiin. Jos saadaan jostakin rahat kokoon, yritetään hiihtolomalla joku paikka löytää ja hurauttaa Pohjoiseen päin. Hirvittää vain nämä Suomen hinnat. Tuntuu olevan normaalin palkansaajan ulottumattomissa mokomat? Teillä on onneksi edulliset kortteerit siellä Pohjoisessa:).

Eeviregina: Meille mahtui näköjään 2,30 metrinen:). Sinulla on sitten siellä korkeaa, kun noin suuri kuusi mahtuu sisälle! Hienoa, että uunikin pääsi perille ja heti käyttöön. Huomen iltana olisi kai aika tunkea kinkku uuniin.

Kirsi: Minut myös kello herätti tänä aamuna viimeisen kerran. Nyt saa 7.6 asti herätyskellokin viettää lomaa:D. Laatikoita en tee, mutta lahjaostoksia ja paketointeja, sekä vähän siivousta olisi vielä ohjelmassa.

Jael kirjoitti...

Kaunis kuusi:) Se tuoksu onkin ihana,ja hieman kaipaan sitä.Oikein hyvää joulun aikaa teille,sinulle ja koko perheellesi ja tunnelmallista matkaa ihanaan Porvooseen:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Porvootkin on nyt tunnelmoitu. Huomenna viimeiset lahjat kotiin ja kääröön. pikasiivous, piparkakkutalon koristelu ja kokoaminen. Viimeiset ruokaostokset. Siinäkö se sitten on? No, ehkä vielä puhtaat lakanat ja illalla joulusauna! Eli, eiköhän tässä taas joulut kehitetty kasaan?