SIUNATUT ILLAT

Näin jälkikäteen ajateltuna: eihän siitä ole kuin hetki, kun pimeys laskeutui tämän maan iltoihin. Harkkakuskin oli siirryttävä kuvaamisen sijasta ruokaostoksille kolmosen harjoitusten ajaksi. Vastahan se oli, kun aurinko laski minun ajaessani hallilta kotiin. Vai oliko? Piti ihan tarkistaa ja totuus on se, että siitä on kulunut puoli vuotta. Lokakuun alussa illat pimenivät jo niin nopeasti, että kuvaaminen rupesi iltaisin käymään mahdottomaksi. Tämä jäi muistaakseni viimeiseksi kuvauskerraksi lokakuun alussa. Se tarkoittaa, että täällä Pohjolan perukoilla me elimme puoli vuotta pimeydessä ainakin puolet päivistämme! Ei ihme, jos kävi välillä mielen päälle. 

Eilen kuitenkin ymmärsin saaneeni nämä iltakuvausmahdollisuuteni takaisin. Siunatut illat. Heitin kolmosen Pyhtään hallille ja lähdin ajamaan. Kävin Pyhtään kirkolla, nautiskelin tyhjistä teistä ja radiosta kuuluvasta musiikista. Valosta joka sai silmät sirrilleen. Pian huomasinkin ilokseni olevani Ruotsinpyhtään ruukin keväässä. 

Tiet olivat tyhjät ja taloissa ei näkynyt liiemmin elämää. Ravintoloiden ovet olivat vielä sulki. Jotakin siellä kuitenkin tapahtuu. Yhden talon viereen oli pystytetty tellingit ja toisen talon pihalla soi saha. Sorsat tepastelivat heikoilla jäillä tai hyppäsivät jään laidalta sulaan uimaan. Käsiä paleli, ilma oli kirpeä ja niin kaunis.

Tänään olen saanut hitaan aamun ilot. On kolme vapaata perätysten. Kuopus on kotona sairastamassa, sillä kuumetauti on kaatanut useamman luokastaan pedin pohjalle. Ei osaa rassukka nyt nauttia levosta, kun on kiire parantua huomiseksi kaverin yökyläsynttäreille. Minä kyllä nautin. Keitä toiset kahvit ja sipsuttelen villasukissa ja yöpaidassa. Siirrän siivousta nyt ainakin vielä tunnilla.

Lumellakin uhkailivat, mutta ainakaan vielä se ei ole käynyt toteen. Aurinko hellii tänäänkin ja paljastaa likaiset ikkunat. En katso niihin. Nurmikko on paljastunut lumen alta. Niin myös viime syksynä haravoimatta jääneet lehdet. Jos huomenna saisi järjestettyä haravointitalkoot. Lumi pysyköön siis poissa. Seuraavia viikonloppuvapaita kun ei ole tiedossa ennen pääsiäistä. Arkivapaita onneksi kuitenkin.

Tänään meillä on miehen kanssa tiedossa taas ilta parisuhteelle. Illan valossa siirrymme Santalahteen muiden pariskuntien kanssa. Tiedossa musiikkia, luento ja hyvää ruokaa hyvässä seurassa. En valita. Ei ole valittamista. Kevät taitaa siirtyä lempivuodenaikamittelössäni sijalle kaksi. Ellei kesä nyt sitten vie mennessään...

RAKKAIN PAIKKA MAAILMASSA

Minäkö se kirjoitin juuri muutama aika sitten, että en näköjään jaksa enää kuvata näitä samoja kulmia? Hetki sitten katselin olohuoneen ikkunasta ja oli pakko lähteä rantaan. Jäät ovat lähteneet ja kevät tulvii joka puolelle. Toisella puolen suistoa huusi lintu, jonka ääntä yritin tässä aikani tunnistella, onnistumatta. Kaihoisa ääni kruunasi sinisen hetkeni lähes 100-vuotiaassa synnyinmaassani. Tässä on rakkain paikkani maailmassa. Kaikista paikoista kaunein ja ihanin.

Ollaan kellon siirtämisestä mitä mieltä hyvänsä, niin en pane pahakseni sitä, että saan katsella auringon laskun ihmettä lähempänä kello kahdeksaa. Miten pimeys ei niele kaikkea sisäänsä, vaan ennemminkin kietoo maisemaa varovasti siniseen hämärään. Pukee sen jälkeen tumman yön yllensä. Se ei ahdista, vaan tuntuu turvalliselle. Jotenkin lohduttavalle.

Sinisen hetken takana, lyhyen tien päässä, on sininen kotini. Sen suojassa pelaavat peliä isä ja poika. Toinen pojista on saapunut harkoista ja lämmittää uunissa pizzaa. Esikoinen sulattelee päivän aikana lukemaansa. Kun kirjoitukset loppuivat, alkoi pääsykokeisiin pänttääminen. Kuopus on vielä jumpassa. Kohta piipusta kohoaa saunan lämmittämisen merkiksi savu. Uimakausi avattiin perhein rohkeimpien toimesta jo viikko sitten.

Eilen tilasin matkan. Sillä on paljon tekemistä tämän/näiden kanssa. Miten ihanaa on odottaa. Lähteä. Nähdä jotakin ennen näkemätöntä. Palata matkaltaan takaisin tänne. Tähän taloon, rantaan ja kaupunkiin. Rakkaimpaan paikkaan koko maailmassa.

Mikähän on sinun rakkain paikkasi maailmassa?

ps. Ainiin, kaikki tentit on nyt tehty. Läpi. Huh! Saan kai pitää palkkani. Essitalopraami taisi olla ainut, joka oikein jumahti aivoihini. Minulla oli siihen muistikikka: Essin talo on pramea.

EI RASISMILLE

Kotkaa on aina pidetty monikulttuurisena kaupunkina sen sataman vuoksi. Tänne on kautta aikojen seilannut merimiehiä muualta maailmasta. Lapsuuteni kotikaduilla monikulttuurisuus ei satamasta huolimatta näkynyt ollenkaan. 70- ja 80-luvun Kotka oli valkoinen. Sen kerran kun oven avattuani törmäsin mustaan mieheen, pelästyin pahan päiväisesti. Niin harvinaista ja yllättävää oli löytää oven takaa kuvia myyvä pikimusta mies. Sitä ennen olin törmännyt tummaihoiseen ihmiseen lähinnä televisiossa tai KTP:n matsissa. 

"Mustalaiset tulee," kuului varoitus naapurista. Ovet, jotka normaalisti olivat auki yötä päivää, pistettiin kiireesti lukkoon. Romaneilla oli siihen aikaan tapana marssia suoraan sisään pitsejään myymään. Vanhemmat eivät kestäneet pakkomyyntiä ja pelottelivat ehkä siksi meitä lapsia heistä. Pysyimme turvallisen matkan päässä. Varoituksen sanoja tuli myös venäläisistä rekkakuskeista, jotka muka houkuttelivat lapsia karkkien voimalla autoihinsa läheisen moottoritien levähdyspaikoilla.  Muun kuin kantaväestön kanssa piti siis olla vähän varuillaan. Rasismista ei siinä vaiheessa ollut mielestäni kysymys, vaan tuntemattoman pelosta.

Nuoruuteeni Kotkassa oli sellainen häpeällinen aika, jolloin kaduille ilmestyi skinejä maihareissaan ja vihreissä takeissaan. Vihasivat ulkomaalaisia ja pitkätukkaisia poikia. Ne harvinaiset tummaihoiset, jotka kaupungissa asuivat, saivat varmasti kaiken vihan päällensä. Pitkätukat koittivat väistää näitä raukkamaisia pulipäitä, jotka hyökkäsivät joukolla uhriensa kimppuun. Me muut yritimme pysyä huomaamattomana, sillä emme ikinä olisi uskaltaneet mennä väliin. Koskaan en ymmärtänyt, että mistä se viha kumpusi. Onneksi se aikakausi jäi lyhyeksi.

Lukiossa ollessani alkoi Kotkaan saapua ensimmäisiä pakolaisia. Somalit asettuivat kaupunkiin. Lukion jälkeen välivuotta pitäessäni sain tutustua heihin lähietäisyydeltä. Tarhan pikku Ahmed oli maailman suloisin. "Sina suomi tytto, mina suklapoika," kuului pienen pojan suusta usein. Aloin myös ymmärtää kulttuurierojen ja niiden tuomien haasteiden päälle. Oli mm. se yksi mies, jolla oli useampi vaimo. Yhden vaimon tyttäret olivat nimeltään Naima ja Muna. Miten sitä koitettiinkaan ystävällisesti selittää, että nimet kannattaisi vaihtaa joihinkin toisiin. Somalilapset eivät saaneet tulla kirkkoon, mutta ei haitannut, jos heidät puettiin noidiksi. Tässä vaiheessa alkoi Kotkassa elää rasistiset puheet. Kurjinta oli kuulla pienen suomipojan puhuvan sanoja, joissa kuului vain ja ainoastaan hänen vanhempiensa vihapuheet. 

Venäjä.

Tällä viikolla Kotkassa on vietetty rasisminvastaista viikkoa. On ollut kansojen messu, kansainvälistä ruokaa, jalkapalloa ja tänään kauppakeskus Pasaatissa kolmatta kertaa järjestetty kansallispukujen muotinäytös. Mikä ihana kansojen kirjo ja värien ilotulitus. Kotkasta on poissa ollessamme tullut  oikeasti kansainvälinen kaupunki. Osa näistä lukuisista kansoista oli edustettuna kansallispukunäytöksessä, monen muun kansan edustaja seisoi lisäksi yleisössä. 

Oma rakas filippiinomme keskellä punaisessa mekossaan.

Alta löytyi juttuseuraa sillä toisella omalla rakkaalla kielellä.

Tuntui liikuttavalle katsella sitä ylpeyttä, jolla jokainen kansa sai vuorollaan kantaa omaa historiaansa ja kulttuuriansa meille muille nähtäväksi. Olemme kukin kulkeneet oman tiemme ja päätyneet tähän pieneen kaupunkiin Suomessa. Suurimmalla osalla meistä on varmasti tahto rakentaa ja varjella tätä maata ja kaupunkia. Halu elää rauhallista ja turvallista elämää. Käydä töissä ja pitää huoli perheestään. Miten paljon voisimme oppia toisiltamme. Kuinka kovasti toivon, että ovat päässeet paikkaan, jossa ei tarvitse kohdata rasismia.

Afganistan.

Japani.

Ranska.

Etelä-Sudan.

Filippiinit.

Myanmar.

Etiopia.

Nepal.

Turkin kurdit

Ja lopuksi tietenkin Suomi.

Pidetään toisistamme huolta. Muistetaan, että erilaisuus on rikkautta. Rikkaus on rakkautta. Jokainen meistä ilahtuu hymystä. Kaipaa rauhaa. Haluaa hyväksyntää. Mahdollisuutta olla se kuka on. Elää ihmisenarvoista elämää. Sanotaan ei rasismille.