KOLMATTA PÄIVÄÄ

Olen nyt lomalla kolmatta päivää. Niistä kolmatta päivää olen siivonnut komeroita. Pessyt ja silittänyt pyykkiä ja pistänyt lasten pieniä vaatteita kirpputorille. Työn alla ovat myös olleet olohuoneen sohvat. Samalla ulkona on ollut mitä kaunein kesä. Mitä haaskausta. Mutta kun työpäivinä ei tällaista rumbaa jaksa tai ehdi tehdä. Saan kyllä myös aikamoista mielihyvää siitä, kun tulee valmista. Kun vaatepussi kerrallaan katoaa tästä talosta komeroita sotkemasta. Paikat siistiytyy. On tunne siitä, että on saanut jotakin aikaiseksi. Tehnyt jotakin kodin hyväksi.

Onneksi on tuo Loviisa. Olen käsi pystyssä tarjoamassa itseäni kuskiksi harkkapäivinä. Tulee samalla pakollinen pari tuntinen pihalla tekemättä mitään. Eilen kuopus lähti kävelyseuraksi ja valittiin tien toispuolinen reitti. Mitä idyllejä tämä pieni kaupunki onkaan pullollaan. Ja mikä muutos viikon takaiseen. Silloin kukki omena, nyt on syreenin päivät.

Vajaassa parissa tunnissa ehtii kävellä kierroksen. Istahtaa jokaisessa sopivassa välissä. Ostetaan kaupasta limsat ja juodaan ne sataman penkillä. Kuopus kysyy kaikenlaista, ettei olisi hiljaista. Minusta hiljaisuudessa ei ole mitään vikaa. Iän myötä on kirkastunut useampikin sananlasku, kuten "vaikeneminen kultaa, puhuminen hopeaa". Jos sanoisi silloin, kun on sanottavaa. Muuten voisi keskittyä kuuntelemiseen. Tai vain olla. Antaa mielen levätä hiljaisuudessa. Olla yhdessä hiljaa.

Viisi yötä. Sitten tulee viimeistään pakkoloma tähän huushollaamiseen. Makuuhuoneen lattialla on matkalaukku. Silitän sinne vaatteita suoraan. Sitä ennen on vielä tehtävää. Listalla lukee: hautausmaa, makkarin matto, matkalaukut varastoon, yläkerran aula. Työn alla se silitys ja kirppis. Jos kirjoittaisi vielä, että "muista nauttia kesästä." Muista olla.

ERILAINEN HELSINKI

Kolmosen sähly-joukkueella on tänä viikonloppuna viimeinen turnaus Helsingissä tällä kokoonpanolla. Emme pystyneet koko viikonlopuksi lähtemään mukaan, joten käytiin tänään päiväselti kannustamassa. Onni ei ollut tällä kertaa joukkueen puolella. Tuli kaksi tasapeliä ja yksi tappio. Huomisissa peleissä eivät siis taistele mitaleista. Katsojalla oli peleissä niin jännät oltavat, että oli mukavaa aina pelien väleissä piipahtaa jossakin ihan muissa maisemissa. 

Aamulla kerettiin käymään ystävillä kahveilla. Oltiin ihan pihalla, koska Suomen luonto sen nyt meille mahdollistaa. Kyläpaikasta antoivat neuvon, että sählyhalli on aivan Ruskeasuon siirtolapuutarhan vieressä, joten sinne sitten suunnattiin ensimmäisen ja toisen pelin välissä. Ja miten soma se olikaan. Kaikkialla kukki. Kauneus oli katsojan silmässä.

Oli Pionitietä ja Tulppaanikujaa. Kukki omenat, tulppaanit, pionit, ruusut ja monet monet muut kauniit. Lainalapsille ja miehelle riitti lyhyempi kierros. Esikoinen kulki kärsivällisesti äidin matkassa useamman tien. Kurkki pihoille ja nurkkien taakse ihan seuran vuoksi.

Toisen ja kolmannen pelin välissä ajettiin Seurasaareen. En ottanut sieltä montaakaan kuvaa, mutta sekin oli mukava uusi paikka minulle. Pienet pojat uittivat varpaitaan vedessä ja heittivät kiviä. Me muut istuimme lämpimillä rantakallioilla ja ihmettelimme tätä Suomen kaunista kesää.

Illaksi ajettiin kotiin. Lämmitettiin sauna ja käveltiin omaan rantaan vilvoittelemaan. Kiva oli nähdä hieman erilaista Helsinkiä. Mutta kaikkein mukavinta palata kotiin. Nyt on kyllä sellainen tunne, että on tälle päivälle kaikkensa antanut ja ei millään malta odottaa sitä hetkeä, kun saa painaa pään tyynyyn ja sulkea silmät. Kerätä voimia uuteen päivään.

IHAN MAHTAVAA

Nyt täytyy tunnustaa, että mun elämä on ihan mahtavaa. On menossa viimeinen työviikko, joka on tuntunut ihan vaan lomalta. Maanantaina olin koulutuksessa Helsingissä. Se ei kauaa kestänyt, mutta pomolla oli koulutuksen päälle vielä palaveri, joten jäin häntä odottamaan pääkaupunkiin. Aurinko paistoi. Kävelin keskustaan ostamaan kahvia ja syömään. Nappasin kirjakaupasta pokkarin ja istahdin penkille sitä lukemaan siinä odotellessani. 

Nyt on menossa pari vapaapäivää ennen kahta viimeistä työpäivää. Moni muu tuntuu sairastelevan sitä kevätflunssaa, joka on normaalisti kaatanut minut tässä vaiheessa. Hieman kyllä pelottaa, että tajusko se kuitenkin mun suunnitelman ja odottaa ensi viikkoa iskeäkseen kimppuun? Taidan käydä varmuuuden vuoksi ostamassa jonkun vitamiinisinkki-coktailin.... Ja ostaa inkivääriä shotteja varten.

Eilen oli minun vuoroni viedä pojat Loviisaan. Eipä harmittanut yhtään. Matkaan menee sellainen puoli tuntia ja sitten oli reilu puolitoista tuntia aikaa kadota Loviisan kesään. Ensin istuin satamassa. Aurinko paistoi. Lokit kirkui. Lämpö tunkeutui luihin ja ytimiin. Tein tuttavuutta moottoritietä kunnostavan mieshenkilön kanssa, joka kertoi mielellään tarinoita työuransa varrelta. Aika yksinäistä hommaa olla työmaalla poissa kotoa?

Kierros vanhassa kaupungissa oli silkkaa satua. Joka pihalla tuntui kukkivan omena tai syreeni. Täydessä loistossaan. Rakastan niitä molempia palavasti. Kuvasin myös ehkä jokaisen puun ja pensaan, jonka näin. Kurkistelin idyllisille pihoille ja ihastelin. Keskeneräisten pihojen äärellä toivottelin omistajilleen tsemppiä. Ihanaa, että löytyy ihmisiä, jotka pitävät tätä kauneutta yllä.

Ja kun löytyi sopiva penkki, paikka auringossa tai muuten vaan kiva soppi, istahdin ja astuin hetkeksi Minna Eväsojan Japaniin. En vieläkään voi käsittää, että kahden viikon päästä olen jo itse siellä. Jos Luoja Suo. Voi Luoja, suothan? Minä niin haluaisin päästä sinne. Mutta en nyt vielä. Nyt minä nautin tästä ihan mahtavasta Suomestani. 

PUUTARHUROINTIA & PARTUROINTIA

Olemme tässä toukokuussa olleet enemmän pihalla, kun kahtena viime kesänä yhteensä. Ihan ansaitusti. Lähinnä tekisi mieli nautiskella. Katsella, kun kukkaa pukkaa. Istahtaa syömään terassille auringon lämpöön tai juoda kahvit jossakin terassin rapun kulmalla. Koska kauneudesta pitävä silmäni vaatii pihalle jotakin kukkivaa ja kasvavaa, on ollut pakko myös tehdä jotakin. Kasvilaatikot on nyt yhtä laatikkoa vaille valmiit. Puutarhapäivää odotellaan, jotta saadaan myös kukkalaatikoihin täytettä.

Omenapuut on juuri aloittamassa. Näillä hetkillä kauneus ryöstäytyy esiin.

Tänään istutin porkkanan, salaatin ja tillin. Mummo toi tomaatin- ja kesäkurpitsan taimet.

Sekä lehtikaalia.

Viikonloppu on mennyt töissä, mutta tänään päivä jo loppui yhdeltä. Sen jälkeen ehti vielä vaikka mitä. Kuten testaamaan uuden riippukeinun. Kyllä siinä pystyi kahvia juomaan, kun treenasi samalla tasapainoa. Sitten oli pakko kaivaa letku esiin ja antaa istutuksille vettä. Perjantaina täällä satoi, mutta se vesi katosi janoiseen luontoon alta aikayksikön. 

Sitten se parturointi-osasto. En siis osaa ollenkaan leikata hiuksia. Kun pojat oli pieniä huristelin heille kesän aluksi kesätukat. Koneella vaan millin siili. Se onnistui jopa minulta. Joskus leikkelin omia hiuksia ja mies sitten paikkasi pahimmat vahingot. No, eilen lapseni kolmonen sai tarpeeksi pitkästä takatukastaan ja halusi heti parturiin. Mikä lie älynväläys meille tuli, kun rupesin itse "alustavasti leikkaamaan". Nyt hiukset ovat niin epätasaiset, että on vaikea viedä poikaa parturiin, kun joutuu tunnustamaan, että "itse leikkasin".  Täytynee siis tänään hieman tasoitella, että kehtaa päästää pojan huomenna kouluun. Onneksi uhri otti asian ihan tyynesti, vaikka näytin hänelle tänään tämän kuvan:

No, tekevälle sattuu. Ja hiukset kasvaa. 

Tuleva viikko lukuina: Kaksi aamuherätystä. Yksi iltavuoro. Kaksi arkivapaata ja viikonloppuvapaasta alkaa KESÄLOMANI. Ensimmäinen täysimittainen palkallinen kesälomani siten kesän 2014. Ja tällaiset kelit. Voi mikä onni. 

ps. Olen toistaiseksi vielä tervekin.

PAKKO VIRITTÄÄ PURJE

Vuosi 2018 on antanut kuulkaa nyt parastaan jo kohta viiden kuukauden ajan. Talvi oli hieno. Juuri sellainen kun talven pitääkin olla. Aurinkoisia päiviä, jäätyneitä vesiä, riittävästi lunta. Sitä seurasi elämän kevät, joka sai kruununsa tänään, kun oli meidän äitien päivä. Ainakin täällä Kotkassa juhlittiin aivan käsittämättömissä keleissä. Oli meidän vuoro järjestää ruoka. Syötiin terassilla, jonne oli pakko virittää aurinkopurje, että ei paistuttaisiin elävältä. Istuttiin siinä iltaan pitkälle. Ei palellut. Itikoita oli vain yksi ja tapoin sen säälittä. Miten kiitollinen mieli. Kaikesta.

Parsat ja muut sörsselit valmiina grilliin.

Helmikin oli juhlassa mukana ja jäi yöksi kesäasuntoonsa.

Ruoan ja jälkiruoan välillä oli suoritettava viilennys. Serkukset pulahtivat jokisuistoon ja me äidit istuttiin lämpimällä rantakalliolla uimavahtina. Sillä välin oli terassilla aloitettu letun paisto. Pojat olivat kaivanneet pelit kellarista ja illan aikana pelattiinkin aika monta matsia Spikeballia. Aika hauska peli pihakäyttöön muuten.

Kun vieraat olivat tekemässä lähtöä, antoi Metsolan ranta taas parastaan. Oli pakko vielä kipaista rantaan ja kuvata illan ihanuus. Tämän päivän väri oli keltainen ja kulta. Rantakalliot olivat imeneet itseensä päivän lämmön. Paistattelimme ilta-auringon säteissä ja luonnon kauneudessa.

Ja otettiin perinteiset ÄITI-kuvat. Mummo ja sen tytär ja miniä.

Ja ne meidän tytöt.

Ah elämää<3.