IRLANNIN RISUT JA RUUSUT

Viimeiseksi aamuksi oli suunnitellut visiittiä Cliffs of Moherille, mutta sää oli surkea ja aikaakin aivan liian vähän. Muutenkin oli alkanut tuntua siltä, että meidän on ehkä vielä palattava saarelle Etelä-Irlannin vuoksi. Näin ollen käänsimme autonnokan kohti Dublinia. Matkalle tein Irlanti-soitolistan matkaoppaan ohjeistuksella. Oli monta tuttua, mutta myös uusia tuttavuuksia musiikkimaailmasta.

Dublinissa meillä oli hetki aikaa ennen auton palauttamista. Päädyimme kierroksella Jamesonin viskitislaamolle. Vaikka en itse niin viskin ystäviä olekaan, oli kierros erittäin mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu. Loistava lopetus loistavalle matkalle. Ja vähän niinkuin tyyntä myrskyn edellä. Lentokentällä meitä odotti otsikot siitä miten "tappajavirus iski kotiin" eli korona oli löytänyt tiensä myös Irlantiin.

 

Kierroksella sai kosketella, haistella ja maistella.

 

 

Jamesonin motto Sine Metu - Ilman pelkoa sopii erittäin hyvin nyt tähän meidän poikkeustilaammekin.

Irlanti yllätti todella positiivisesti. Maan ruusut on ehdottomasti sen maisemat ja luonto, ihmiset, rento elämänasenne, ystävällisyys, hyvä ruoka, englannin kieli, kohtuuhintainen majoitus ja autovuokra. Lampaita unohtamatta. Risuja ei ole paljoakaan. Ajaminen väärällä puolella luo hieman jännitteitä, samoin kapeat tiet, joissa on myös oma viehätyksensä. Maa ei ole halvin maa matkustaa, mutta ei kuitenkaan ryöstöhintainen. Sekä kierros Guinnessilla että Jameonilla oli hintava, mutta molemmat koimme lopulta kuitenkin hintansa arvoisiksi. Sään voi laskea toisina hetkinä risuksi, mutta toisina ruusuksikin.  Irlanti vei todellakin mennessään ja kuuluu niihin harvoihin kohteisiin, joihin tekisi mieli palata.

Olen todella iloinen, että kerkesimme Irlantiin vielä "hyvän koronasään aikaan". Sen jälkeen on ollut helppo alistua kaikkeen tähän kontrolliin mitä taudin hidastaminen on tarkoittanut. Meidän perheessä se tarkoittaa sitä, että mies ja kaksi nuorinta suorittaa koulua etänä. Opettajat ovat Kotkassa vielä tänään menneet kouluille sopimaan yhteisistä pelisäännöistä ja sen jälkeen mieheni opettaa luokkaansa etänä. Lukiolaisemme ja kahdeksasluokkalaisemme opiskelevat omia opintojaan omien opettajiensa ohjeistamana kotona. Esikoinen kirjoittaa graduaan täällä Kotkassa. Hän teki opettajan sijaisuuksia pari viikkoa, ihan eiliseen asti, mutta nyt keskittyy taas omiin opintoihinsa. Kakkonen on armeijassa ja tulee perjantaina kotiin, ellei sairastu sitä ennen. Poikkeusaika armeijassa mennäään viikko kotona- kaksi viikkoa armeijassa tahtiin. Sairastapauksissa jäädään karenssiin sinne missä sillä hetkellä ollaan. Ja sitten me hoitajat. Meillä ei ole etätyömahdollisuutta, vaan valtion antama määräys pysyä työkykyisenä. Meihin ei päde enää normaalit työaika- ja vuosilomalait, vaan töitä tehdään niin paljon kun tarvitsee. 

Olemme levollisella mielellä. Iso kirja sanoo:  "Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta. et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee." Ps 91: 5-6.

Ei pelkoa. Sine Metu.

VILLIÄ KAUNEUTTA

Irlantilainen elää kaikki neljä vuodenaikaa päivän aikana. Sanonta tuli tutuksi ensimmäisten päivien aikana. Tuli vettä, rakeita ja lunta, mutta vain kuuro kerrallaan. Tai sitten nautiskelimme lämpimästä kevätauringosta, joka tyynissä paikoissa sai avaamaan takkia ja nostamaan kasvot kohti aurinkoa. Neljäntenä päivänä satoi vain noin kolme minuuttia, muuten koko päivä oli silkkaa paistetta. Oli Connemaran kierroksen vuoro.

Matkan sähläykset. Ajettiin kuopuksen puhelimen päältä. Ja tänä aurinkoisena aamuna jäi huomaamatta tiessä ollut kuoppa, joka puhkaisi autosta eturenkaan. Mutta ei hätää. Viereisessä talossa asuva setä tuli hätiin. Mies sai korjaussetillä renkaan ajokuntoon ja käytiin se viereisessä kylässä vaihtamassa uuteen.  Renkaan vaihdon aikana ehdittiin katsastaa läheinen hautausmaakin ja tutustua irlantilaiseen hautakivikulttuuriin. Jokseenkin runsas.

 

 

Alkusählinkien jälkeen koko päivä olikin sitten silkkaa villiä kauneutta. Huikean hieno 100 kilometrin Connemaran kierros piti sisällään Inagh Valleyn, Kylemore Abbeyn puutarhoineen sekä huikean, riipaisevan kauniin, Sky Roadin.  Jos ei tämän päivän jälkeen ihastu Irlantiin, on jollakin tasolla tunneköyhä ihminen.

  

Lampaat oli kyllä yksi matkan kivoimmista nähtävyyksissä. Connemarassa painelivat pitkin teitä.

 

Kauniin järven rannalla sijaitseva Kylemore Abbey rakennettiin alun perin Mitchell Henryn perheen kodiksi vuonna 1871. Siitä tuli myöhemmin luostari, kun paikan ostivat ensimmäistä maailmansotaa Belgiasta pakenevat nunnat. Yhtään nunnaa emme paikalla nähneet, mutta lipun hinnalla kiersimme mielikuvittelemassa, että kuinka kaunis onkaan kesällä luostarin tiilimuurien sisällä sijaitseva puutarha. Vilkaisimme Henryn perheen entistä kotia ja kävelimme kirkkoon. Kaunista.

 

Clifdenistä lähtevä 11 km:n mittainen Sky Road oli yksi matkan kauneimpia pätkiä. Korkeuseroja on vaikea saada kuvaan. Mutta ylhäällä kuljetaan ja alla velloo Atlantin valtameri. Tie on kapea ja kiemurainen, mutta kun ei matkusta sesonkiaikaan, saa omia paikat ihan vain itselleen. Eikä tarvitse ohitella.

Pimeän tultua asetuimme yöksi Galwayhin kattojen päälle. Astelimme lähipizzeriaan syömään. Kohta naapuripöydästä kysytään: "Oletteko suomalaisia". Irlantilainen Anneli osoittautuu Suomi-faniksi. Hän osaa laskea kuuteen: yksi, kaksi, kolme, viisi, kahdeksan. Toivottaa hyvää ruokahalua. Johdattelee meitä kohti irlantilaisen elämää. Lovely.❤️

EIVÄT VOINEET KIELTÄÄ

Lentoa edeltävänä päivänä luimme uutisia Kanarian hiekkamyrskyistä. Matkan aikana tuli tietoa ensimmäisistä korona-karanteeniin joutuvista ihmisistä ja Italian tartunnoista. Ennen Irlantiin päätymistä olin kytännyt nimenomaan Kanarian lentoja ja selaillut Italian hotelleja. Monesti todettiin matkan aikana, että tulipa tehtyä oikea matkavalinta. Korona saapui Irlantiin vasta lähtöpäivänämme, joten oli todellakin siinä mielessä "tyyntä ennen myrskyä".

Sen sijaan yöllä myrsky narisutti mökkimme nurkkia ja kolkutti kattoa. Sade piiskasi ikkunaan voimalla. Lämpimän peittoni alla, suloisessa pikku mökissämme, puhuttelin Jeesusta. "Kun aiemminkin olet näitä myrskyjä nuhdellut, niin voisitko mitenkään tehdä niin meidän vuoksemme huomenna?" Aamulla katsoessani mökin ikkunasta, paistoi aurinko siniseltä taivaalta. 

 

 

 

Giant's Causewayn yli 40 000 basalttipylväästä koostuva luonnonihme oli myrskyn jäljiltä "kiinni". Kysyivät, että voisimmeko tulla paikalle toisen kerran? Ylhäällä menevälle punaiselle reitille antoivat luvan mennä, mutta rannalla kulkeva sininen reitti oli kiinni kivivyöryjen vuoksi. Eivät kuitenkaan voineet kieltää meitä menemästä, joten otimme riskin. Kävelimme rantaan ihailemaan meren voimaa ja luomisihmeitä. Miehen mielestä saatoimme olla edesvastuuttomia vanhempia, mutta jälkikäteen olimme mielissämme, kun uhmasimme kieltoja. Paikka oli upea. Saimme ihastella sen auringonpaisteessa ja ilman kivivyöryjä. Kiivetä lopulta reunustaa pitkin punaiselle reitille ja ihastella paikan vielä ylhäältäkin käsin.

Causeway Coastal Routelta siirryimme Wild Atlantic Waylle. Pohjois-Irlannista Irlannin pohjoiseen. Sadekuuroissa emme edes yrittäneet enää pysyä laskuissa. Ihastelimme vain tien varsien vaihtuvat maisemat, säässä kuin säässä. Vuoret, meren vaahtopäät, suot, lampaiden laitumet ja suloiset kylät. Maisemat oli koko ajan todella kauniita. 

 

Horn Headin karu kauneus.  Atlantti.

  

Yksi lukuisista söpöistä kylistä.

Yöpaikkaan saapuminen on aina yhtä jännittävää. Että mitä sitä onkaan tullut varattua. Luulin varanneeni meille jonkun perushuoneiston Sligon kaupungissa. Tulimmekin Golfresorttiin Sligon lähellä olevassa pikkukylässä. Ja olin varannut meille koko talon. Alhaalla keittiö, olkkari ja vessa. Ylhäällä kaksi somaa makuuhuonetta ja kylppäri.

VIHREILLE NIITYILLE

Mielikuvani Irlannista kävi toteen heti Dublinista poistuttuamme. Teiden ympärillä polveilevat vihreät niityt ja lampaat siellä käyskentelemässä. Ajoimme kohti Belfastia. Minä ajan meillä yleensä, mutta näissä "väärinpäin maissa" mies on istunut ratin takana. Ehdin siis paremmin katsastelemaan näkemääni. Vaihtoa Irlannista Pohjois-Irlantiin ei näkynyt mitenkään. Emme tiedä missä raja meni. Jossakin vaiheessa kilometrit muuttuivat maileiksi ja eurot punniksi. Autovuokraamoon piti maksaa 30€ auton viemisestä naapurivaltioon. Siinä kaikki. Ylipäänsä auton vuokraus oli mielestämme edullista Irlannissa.

 

Belfastissa pysähdyimme vain hetkeksi. Astuimme sisään ensimmäiseen vastaantulevaan pubiin, joka olikin sitten varsin historiaa henkivä paikka. 250-vuoden ajan palvellussa Kelly's Cellarsissa juotiin matkan ainokainen Irish Coffee. Pubista lisää täällä.

 

  

Koska nyt ei todellakaan ollut tarkoitus viettää aikaa sen kummemmin kaupungissa, käytiin nopeasti kierros Belfastin muraaleita ihmettelemässä. Oikeaoppisesti se olisi tapahtunut mustan taksin kyydissä, mutta emme malttaneet. Meillä oli vielä rutkasti matkaa majapaikkaan ja edessä oli se itselleni mielenkiintoisin osuus eli Belfastista alkava Causeway Coastal Route ja sen loppupään "vuoristorata" eli erittäin korkealla kulkeva kapeaakin kapeampi Torr Hed Scenic Road. Kun yhdistää vuoret, meren ja niityillä käyskentelevät lampaat, ei voi mennä pieleen. Olin myyty.

 

Eikä matkaa ilman hautausmaata. Tämä löytyi meren kainalosta ja vuoren juurelta.

 

Korkeuseroja on vaikea saada kuvaan. Tässä ollaan ihan pilvissä.

 

En tiedä löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta Game of Thrones faneja? Itse katsoin sarjan alkua, mutta en koskaan selvinnyt loppuun asti. Pohjois-Irlanti tarjoaa kuitenkin sarjan faneille monta kohdetta, joissa voi vierailla. Yritimme illan lopuksi niistä yhdelle, eli Carrick-a-Rede Rope Bridge:lle, mutta se oli kiinni. Vettä tuli kuin aisaa. Ei tullut. Tuli taas. Luovutin alkumatkassa, mutta mies ja kuopus kulkivat sillalle asti. Silta siis tuon viimeisen kallion ja pienen kivikon välissä. Tästäkin kelpasi maisemia ihastella.

 

 

Sateesta ei muuten kannata Irlannissa masentua. Päivän aikana saattoi olla kymmeniä kuuroja, mutta niiden kesto oli lyhyt. 

 

Lopuksi vielä pikavisiitti Ballintoyn satamassa. Söpö.

Illan hämärtyessä saavuimme Giant's Causewayn naapuriin Bushmillsiin. Yövyimme söpössä mökissä. Söimme hyvän päivällisen Smugglers Inn:ssä. Aamulla ikkunoista avautui maisema peltojen takaa häämöttävälle merelle. Ja niille vihreille niityille.