ALL HALLOW'S EVE

Istanbulissa halloween tuli elämäämme lasten koulun kautta. Minusta se oli "amerikkalaista hömpötystä" ja "yhtä turha juhla kuin vappu". Lapsista se oli sen sijaan hauska juhla, jota he halusivat juhlia kotonakin. Annoimme siihen tietenkin luvan sillä ehdolla, että toimivat itse järjestelymestareina. Isin täytyi joustaa kurpitsalyhdyn verran, sillä Istanbulin kurpitsat olivat niin kovakuorisia, että niihin tarvittiin talttaa ja vasaraa. Esikoinen oli seremoniamestari ja kodin halloween-juhlat sisarusten kesken kovasti odotettu tapahtuma.

Onkin ollut aika yllättävää huomata, että halloween on rantautunut myös tänne Suomeen meidän poissaollessamme. Kauppoihin ilmestyi jo muutama viikko sitten halloween-krääsät. Sen myötä löysin kai jonkun sisäisen halloweenini, kun huomasin ostelevani silmänmuna-karkkeja ja muuta asiaankuuluvaa rompetta. Esikoinen lupasi järjestää koko shown, mutta tällä kertaa meidät vanhemmatkin vaadittiin ohjelmaan mukaan. Kuopus oli askarrellut isin ja äidin naamarit ja esikoinen huolehtinut ruokapuolesta ja ohjelmasta. Juhlittiin kodin halloween hieman etuajassa, sillä tiedettiin H-hetkellä olevan sitten muut kekkerit tiedossa. Tänä iltana perheen kaksi pienintä ovat olleet vuorostaan koulun halloween discossa. Ja into on ollut pinnassa.

Äiti-apina ja Isi-leijona, sekä halloween smoresit.

Varsinaisena pyhäinpäivänaattona eli huomenna saamme rakkaita vieraita kylään. Karkki tai kepponen- väkeä varten on ostettu karkkeja, mutta odotuksen kärki on kyllä näissä taloon saapuvissa yövieraissa. Huomenna saapuu Turkista tuttujen ystävien odotettu osa yksi ja pyhäinpäivänä seuraa sitten odotettu osa kaksi. Mies käski vieraita ottamaan uikkarit mukaan, sillä "rantahan on kodin vieressä". Kirkkomuusikko epäili tämän olevan ihan vain läppä ja tuumasi, että "älkää noin tosissaan ottako tätä suomettumista ja paluumuuttoa!" Totta se kuitenkin on, sillä perheen isä kolmen nuorimmaisen kanssa ovat jatkaneet uintia saunan ohessa ainakin eiliseen asti. Naapurien mukaan uintia voi jatkaa ympäri vuoden, sillä meidän kodin kohdalla joki virtaa vielä siihen malliin, että vesi pysyy avoimena ympäri vuoden. Uikoon siis se, joka uskaltaa. Tervetuloa! Dört gözle bekliyoruz!

ps. Tänään laskimme äidin uurnan maan syvyyksiin. Jos halloween ei nyt vielä lempijuhliini nousisikaan, niin pyhäinpäivä tuntuu äidin myötä taas yhtä ihmistä rakkaammalle ja juhlimisemman arvoiselle juhlalle. Kynttilä jäi haudalle palamaan, mutta eiköhän sitä lauantaina käydä sytyttämässä vieraiden kanssa vielä toinenkin?

OI KALLIS KOTIMAA

Muutimme silloin aikanaan markka Suomesta miljoonien liirojen Turkkiin. Siihen asti olin ollut koululainen, opiskelija, kesätyöläinen tai äitiyslomalainen. Eläminen oli siis ollut niukkaa emmekä olleet tottuneet suuriin seteleihin. Suomen kalleutta tai halpuutta ei ollut edes ajatellut, se oli vain vallitseva todellisuus vailla vertailukohtia. Turkissa meistä tuli miljonäärejä, ainakin paikallisella valuutalla. Turkin talousromahdus heti maahan muuttomme jälkeen aiheutti sen, että meillä oli oikeastikin hetkisen aikaa aika mukavat oltavat. Maa oli hetken halpa ja saimme kokemuksen siitä miltä tuntuu, kun voi ostaa asioita liiemmin miettimättä, että onko meillä varaa. 

Vuosien mittaan taloustilanne eli ja loppuvuosina Turkki tuntui varsin kalliilta maalta asua. Piipahdukset Suomessa vahvistivat sitä tunnetta, että Turkin ja Suomen hintatasolla ei ole kovin suurta eroa. Tämä tunne nousi lähinnä ruoan, polttoaineen ja vaatteiden hinnoista. Nämä kun olivat ne konkreettiset asiat, joihin Suomen lomilla törmäsimme. Polttoaine Turkissa oli todella kallista, ruokalaskuihin hupeni ainakin meidän palkoista iso osa ja vaatteiden hinnat kaupoissa oli minusta aika samaa tasoa Suomen vaatekauppojen kanssa. Lisäksi rahaa kului heti, kun lähdit ovesta ulos, sillä kaupungissa ei ollut kovinkaan montaa ilmaista huvia. Maksullisia kohteita sen sijaan riitti, kuten myös monia houkutuksia. Kaikki mikä tuli, myös meni. Se oli ihan luonnollista niillä palkoilla ja niillä menoilla. Toista se on siellä Suomessa, jossa on kunnon palkat ja paljon ilmaista tekemistä!

Nyt kun asumme täällä Suomi sulo Pohjolassa, alkaa tilanne näyttää taas erilaiselta. Suomi on se kallis kotimaa ja Turkki näyttääkin halvalle maalle asua. Palkat ovat täällä paremmat, mutta menojakin on sitten monin verroin enemmän. Palvelu maksaa, verot maksaa, kaikki maksaa, eikä etukäteen oikeastaan ollut mitään käsitystäkään siitä, että mistä kaikesta täällä maksetaan. Ruokakauppa, vaatteet ja polttoaine olikin vain siivu kakkua, mutta se kaikki muu pistääkin sitten mietintämyssyä päähän tihenevässä tahdissa. Gallup sukulaisten ja kollegojen kesken osoittaa, että tilanne on aika sama kaikilla muillakin meillä, jotka emme yletä Iltalehden tutkimusten mukaan edes sinne "keskituloisten kastiin", mutta maksamme silti asuntolainojamme ja laskuja laskujen perään.

Mikä täällä siis on kallista? Tähän astisen ymmärrykseni mukaan palkansaajat. Ihmisten palkkaaminen on kallista, joten palvelu vähenee ja siitä vähäisestä palvelusta saa sitten maksaa. Auton huolto,  asennuspalvelut, nokisutari tai korjausmies. Unohda siivooja, ravintolaillalliset ja hotelliyöt, sillä ainakaan meillä ei ole sellaiseen kovin tiheästi varaa. Tee itse minkä pystyt tai elä vallitsevan tilanteen kanssa. Kallista on myös remonttitarvikkeet, autonrenkaat, vakuutukset, verot, tontin vuokra ja julkinen liikenne. Lasten harrastukset. Maa, jossa on hienot julkiset pelikentät ja luonto ikkunan takana ja siltikin maksat  siitä, että lapset pääsevät urheilemaan. Tienaan nyt enemmän kuin koskaan elämässäni ja silti tili tyhjenee nopeammin kuin ikinä.

Harmittaako siis paluumuutto? Ei harmita? Tekeekö mieli kitistä veroista? Ei tee. (Tai no ehkä vähän tuhannen euron autoverosta.) Ärsyttääkö "huono palkka"? Ei ärsytä, sillä tätä työtä haluan nyt joka tapauksessa tehdä ja sitä ne muutkin tällä palkalla tekee ja tulevat sillä toimeen. Niin mekin tulemme, kun karsitaan, säästetään, kilpailutetaan kaikki mikä voidaan ja löydetään tarjolla oleva ilmainen hauska. Opitaan ennakoimaan yllätysmaksut, lykätään remonttia, siedetään keskeneräisyyttä ja eletään suu säkkiä myöten. Iloitaan verovarojen hedelmästä, eli ilmaisesta koulutuksesta, riittävästä terveydenhuollosta ja lapsilisistä, kirjastosta ja seurakunnan ilmaisesta sählykerhosta. Turkissahan jo opittiin, että kaikki mikä tulee, menee. Sama täällä Suomessa, mutta eri syistä.

On myös mietitty, että kannattiko naida rakkaudesta, vai olisiko pitänyt miettiä sitä rikasta miestä/vaimoa:D? Suunniteltu sivubusineksia ja unohdettu ne heti verotuksen ja aikapulan vuoksi. Ei ole tulossa rahallisia perintöjä, mutta äidin parasta perintöä on se, että tiesin jo pienestä: Raha ei kasva puussa ja omillaan on tultava toimeen. Ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Rahalla ei rakkautta saa, eikä rakkaudella rahaa. Raha ei ratkaise eikä tee tee onnelliseksi. Eikä siltikään yhtään haittaisi, jos vaikka voittaisi lotossa.

Kun aikansa on surkutellut itseään ja ymmärtää kääntää asiat oikeisiin mittasuhteisiin, muistaa ne, joilla oikeasti on taloutensa kanssa tiukkaa. Ymmärtää, että sehän oli lottovoitto  syntyä Suomeen. Ja miettii, että miten siitä lottovoitosta voisi jotakin jakaa heille, joilla ei oikeasti ole oikein mitään. Eilen kävin siis lähistöllä olevalla mansikkatilalla, jonka isäntä olisi valmis ottamaan peshteralaisia heille ensi kesänä töihin mansikoita poimimaan. "Parhaimmat kerää itselleen 100€:n tilin päivässä. Töitä olisi noin kolmesta viiteen viikkoon." Isäntä oli valmis yrittämään, eiköhän siis mekin, jos tulijoita olisi. Voisihan siinä toisia tulkatessa ja opettaessa hommien alkuun itsekin olla katsomassa, että oliko isäntä oikeassa sanoessaan, että ei meistä suomalaisista tahdo enää olla siihen hommaan. Entäs paluumuuttajista?

MINÄ SANON SINULLE NÄKEMIIN, ÄITI!

Minä sanon sinulle näkemiin, Äiti.

Tyttäresi vilkuttaa: hei hei…

Minä, sinun rakkaudestasi syntynyt,

sydämesi alla kasvanut,

silmiesi edessä varttunut, 

toivotan sinulle onnellista matkaa.

Sinä lähdit kesän maahan.

Sinikellojen ja päivänkakkaroiden

toivon polkuasi reunustavan,

lintujen kehtolaulua laulavan.

Sinulle, joka minulle lauloit,

joka kukkasin tietäni tasoitit.

Kenelle olisin suruni sanonut,

kelle huoleni kertonut,

kuka paremmin iloni jakanut,

kuka onnestani enemmän ollut onnellinen…

Sinun hiljaiset ajatuksesi seurasivat minua,

sinun lempeä läsnäolosi toi lohtua. 

Onnellista matkaa sinulle, Äiti.

Onnellista matkaa minulle.

Sanotaan näkemiin,

tavataan auringon maassa.

Keskellä kesää, lintujen laulaessa

soi minulle suru.

Minun äitini lähti.

Hei, hei, sinun tyttäresi vilkuttaa sinulle.

Minä itken äiti, tämä itku ei lopu…

Keskellä tätä kesää, kissankellojen aikaan,

minä huudan tuuleen:

Minulla on ikävä, Äiti.

Minä katson taivaan sineen.

Isä Jumala, ota Äiti.

Anna saattojoukoiksi lempeimmät enkelisi,

anna ikuinen ilo, onni ja rauha.

Hän on matkasta uupunut.

Pidä hänestä huolta, hän on äitini,

minun äitini.

Would you know my name

if I saw you in heaven?

Isä Jumala, äidistä kiitän

- ja elämästä.

Minua siunaa.

Tuula-Maija Javanainen

------------

Äiti siunattiin tänä torstaina, jolloin aurinko paistoi, taivas oli tumma ja lumihiutaleitakin leijaili kohti maata kappelille ajaessamme. Meitä oli koolla pieni läheisten porukka. Vaihdettiin urut kitaraan ja juhlatila meidän olohuoneeseen. Papille kirjoitin etukäteen: "Juhlat ovat meillä kotona, joten mitään pönötystä emme tästä tee…".  Voiko hautajaiset olla hyvät? Jos voi, niin sellaiset hautajaiset minusta meillä oli. Puheista tunnistin äidin, muisteltiin häntä kuvien myötä, syötiin ja pakattiin eväitä matkaan. Olohuoneessa pappi luki mm. tuon yllä olevan Tuula-Maija Javanaisen runon. Ei pönöttänyt, vaan muistutti, että menetyksen sijasta saamme muistaa sen, mitä hän meille oli. Äiti ei ole hukassa, vaan turvassa. Ja sinne missä äiti on, on olemassa tie. Me saamme tavata vielä siellä. Kiitos Petri-pappi, kun tulit! Ja kiitos koko muu saattojoukko!

 Isä Jumala, äidistä kiitän - ja elämästä. Minua, meitä kaikkia jotka vielä jäimme, siunaa.

KERTAUS ON OPINTOJEN ÄITI

Säätiedotus piti paikkansa. Sunnuntaina on sadetta riittänyt ja eilisen kaunis valoisa kirpeys on tiessään. Mutta onhan minulla kuvat, joilla palata hetkeksi vielä Kotkan kauniiseen Sapokkaan. Tästä puistosta olen kertonut joskus vanhan blogini puolella, mutta kertaushan on opintojen äiti. En myöskään ole koskaan aiemmin vienyt teitä sykyiseen Sapokkaan, joten on varmasti luvallista kirjoittaa puistosta ainakin vielä kerran.

Sapokan vesipuisto sijaitsee Kotkansaarella Tallinnankadun varrella. Minun lapsuudessani se oli sellainen pahainen poukama, jossa viihtyivät lähinnä sorsat. Vuonna 1990 puistoa ruvettiin kunnostamaan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen johdolla ja neljä vuotta myöhemmin puisto valmistui kaupunkilaisten silmäteräksi. Vien itse aina kaupunkia tuntemattomat vieraani Sapokkaan kävelylle.

Vesipuiston suunnittelun keskeiset elementit ovat veden lisäksi runsas ja monipuolinen kasvillisuus sekä kivet ja valaistus. Monet puiston kasveista on merkitty nimikyltein. Kasvit ovat valittu niin, että silmänruokaa riittää jokaiselle vuodenajalle. Keväällä tuhannet sipulikukat, alkukesällä alppiruusut ja atsaleat, perennat ja syksyllä kaunis ruska. Ja talvella sitten kai talven törröttäjät? Täytyypä muistaa käydä kuvaamassa joskus myös talvinen Sapokka.

Sapokassa on esillä veistostaidetta, kuten ehkä kuvista huomasittekin. Puistoon on sijoitettu toistakymmentä Hannele Kylänpään pronssista eläinveistosta. Puisto näytti myös olevan oravien suosiossa ja olivat sangen kesyjä veitikoita. Hyvä kun eivät kameraan sisälle kävelleet. Sorsia ja joutsenia puistossa edelleenkin uiskentelee, mutta ei enää yhtä massiivisissa määrissä kun joskus aikaisemmin.

Sapokka on Suomen palkituin puisto. Se  on palkittu mm. valaistuksestaan, joka tuo puistoon luonnollisesti oman tunnelmansa. Alueella on toistasataa pienoisvalonheitintä. Puisto on siis katsomisen arvoinen kohde myös eri vuorokaudenaikoina. Kaunista katseltavaa riittää myös Sapokan ympäristössä. Meriniemessä on mm. pienvenesatama, jossa itse tykkään kävellä. Toisella puolella on Puistolan kaupunginosa, joka on hyvä kävelypaikka heille, jotka tykkäävät vanhoista puutaloista. Esimakua näistä on heti Sapokan kulmassa, jossa on onneksi säilytetty yksi vanha pihapiiri taloineen. 

Meillä on uusi sunnuntaiperinne, kerroinkohan jo siitä? Huomasimme, että aika juoksee ohitsemme, jos emme ota sitä haltuumme. Joka viikko mietittiin, että pitäisi käydä mummolassa. Tavata serkkuja. Kutsua läheisiä kylään. Ja sitten viikko vain vierähti ja ei oltukaan ehditty mitään tai nähty ketään. Päätettiin siis luona "sunnuntailounasperinne", jota tänään vietimme  jo kolmannen kerran. Kaksi kertaa olemme saaneet mennä valmiisiin pöytiin ja tänään oli minun vuoroni järjestää muille se valmis pöytä. Siinä syödessä vaihdetaan sitten kuulumiset ja voidaan jo hieman kääntää katsetta kunkin tulevaan viikkoon. Sopia, että kenellä tavataan ensi sunnuntaina ja mihin kellon aikaan.