lauantai 30. heinäkuuta 2016

TAVATAAN LAIVAN KANNELLA

Torstaina tavataan laivan kannella. Tulen töistä suoraan. Mies on mennyt mummon ja papan kanssa etukäteen lippuja kärkkymään ja pääsemme kuin pääsemmekin kesän viimeiselle jokiristeilylle. Mummo, pappa ja kuopus istuvat paahtavassa helteessä odottamassa. Minäkin kerkeän hetken harrastamaan sitä hikistä lajia. Lopulta laiva kääntyy ja lähtee kohti Kotkan Sapokkaa. Viilentävä tuulenvire on tervetullut.


Mummon kassihattu ajaa asiansa.





Jokiristeilyt otettiin Kotkassa ohjelmaan tänä kesänä. Niiden suosio on tainnut yllättää kaikki. Risteillä voi Sapokasta Jokipuistoon ja takaisin. Tai ottaa vain yhden suunnan. Hiomista ohjelmistossa olisi edelleen. Kun astumme kyytiin Jokipuistosta, kuuluttaja sanoo jotenkin näin: "Koska kerroin matkan varrella olevista asioista niin tyhjentävästi tulomatkalla, en viitsi nyt enää niitä toistella." Siis mitä? Mehän juuri astuimme tähän laivaan, emmekä olleet kyydissä sitä tyhjentävästi kerrottua tulomatkaa. Saamme siis kuulla vain ohimeneviä asioita sieltä täältä. Jotakin siinäkin oppi, mutta olisin mieluummin kuullut sen täyspitkän version.

Tätä jokea pitkin uitettiin tehtaalle tukkeja. Tukit kulkivat toista puolta ja veneliikenne toista. Keskellä olevan saaren luona suunta vaihdettiin. Ei tullut selväksi, että miksi? Joki laskee Kotkan saaren edustalle. Vasemmalle jää Sunilan sellutehdas ja oikealle Hietasen satama. Kotkasta on muuten lähtöisin mäntysuopa, jota syntyy sellunkeiton sivutuotteena. Loistava tuote, hyvä Kotka!






Tässä ylhäällä on Sunilan tehdas, jota on kehuttu kauneimmaksi tehdasrakennukseksi. Enpä nyt sanoisi kauniiksi. Haiseekin kun mikä. Sen on kuitenkin suunnitellut Alvar Aalto, jonka oikeasti kauniimpaa kädenjälkeä näkyy paljon Sunilan tehtaan ympäristössä. Rakennusten suunnittelun lisäksi Alvar ja Aino työskentelivät Karhulan lasitehtaalla, jonka painopiste oli 1930-luvulla taidelasin tuotanossa. Täällä Alvar loi "eskimonaisen nahkahousut"-maljakkonsa, josta muotoutui monen version jälkeen Savoy-maljakko eli tuttavallisemmin Aalto-maljakko. Aikaisempia versioita voi löytyä useammastakin täkäläisestä kodista, sillä työväki sai viedä koteihinsa ne sekundaversiot. Minulle kelpaisi kyllä se lopullinen versio!

Sunilan tehtaan jälkeen meitä odotti jo jokiristeilyn matkanpää eli Sapokka. Siellä meitä on vastassa mies ja loput lapset pizzalaatikkojen kanssa. Ei kun leiri pystyyn ja syömään.







Ruoan jälkeen juodaan jäätelökahvit ja sitten onkin jo aika lähteä katsomaan avajaisparaatia. Moni muukin on perinteisesti saanut saman idean ja ryysis on semmoinen, että kuvaamisen saa tyystin heittää mielestään. Koko ajan on  jonkun pää edessä. Jos joku väli syntyy, yritän räpätä edes jonkun kuvan.




Pistäydyimme Meripäivillä myös perjantaina. Saimme yövieraita ja pitihän heille nyt käydä edes vähän Meripäiviä esittelemässä. Ensin juotiin kahvit Sapokan laululavan luona. Sitten käveltiin kojukatujen vierestä ja Isopuiston kautta teatterin kulmalle. Torilta lopulta takaisin kohti autoja. Kaikille taisi riittää Meripäivät tällä erää. J. Karjalainen olisi esiintynyt illalla. Sen olisin mieluusti kyllä kuullut, mutta täytyi tyytyä kokoelmalevyyn täällä meillä kotona.



Jäähilejuomaa mukin vuoksi.




Tulikukon edessä katsottiin sumopainimatsi ja Sibeliuspuistossa tutkailtiin neuletaidetta. 
Koko Kotka on taas neulonnut.


Nyt on vieraat lähteneet jatkamaan matkaa. Minulla olisi edessä iltavuoro ja huomenna sitten aamuvuoro. Tällainen reipas kuuden päivän aloitus heti tähän alkuun.  Viikon ainoa vapaapäiväni oli perjantaina. Torstai-iltana simahdinkin jo kymmeneltä ja nukuin kellon ympäri. Piristi kummasti:).

Vieläkö siellä lomat jatkuu vai joko työmaat on kutsuneet? Oletko muuten koskaan käynyt Meripäivillä?

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

ONHAN NÄMÄ ILLAT

Kaunein kesä on täällä. Se alkoi suunnilleen samaan aikaan kuin minulla työt. Ei harmita yhtään, sillä onhan nämä illat. Aikaisen linnun onni kun ei ole vain ne napatut madot, vaan se ajoissa valmiiksi tehty työ. Kello kolme olen jo kotona ja iltaa on vielä jäljellä monen monta valoista ja lämmintä tuntia. Eilen saimme kutsun ystävien mökille ja me otimme sen tietenkin ilolla vastaan. Oli omat, ystävien ja molempien lainalapset. Lämmin ilta, uimaranta, sauna ja nuotio. Kesä erittäin suurella Koolla.




Ja yksi niin suloinen ja persoonallinen koira.





Uuteen työhön sisältyy monenlaista asiaa. On uusia ihmisiä, muille tuttuja rutiineja, joihin sisälle itsensä ajaminen vaatii työtä ja jatkuvasti kädessä kulkevan muistikirjan. Kolmas päivä jo toden sanoi monessa asiassa. Monta odottaa vielä oppijaansa. Tässä vaiheessa voin sanoa: ei hullumpi työ. Eikä työporukka. Eikä hullumpia nämä tällaiset kesäiset illatkaan. Lasten ilo ja aikuisten matemaattiset tehtävät: kuinka monta päätä on vielä veden pinnalla?







Ilta tarjoaa loimulohta, kukkakaalisalaattia, nuotiolla paistettuja nakkeja, perunoita ja leipää. Se tarjoaa myös nuoruudesta tähän asti kantanutta ystävyyttä. Todetaan, että kutsuminenkin on lahja, jota kaikilla ei ole, mutta tämän mökin väellä on. Jaksavat aina soittaa ja pyytää. Eivät tyydy ympäripyöreisiin lupauksiin, vaan kysyvät, että milloin. Pistetäänkö kalenteriin. Ovat oppineet sen, että aikaa ei tule ellei sitä ota. Jälkikäteen jää kiitollisuus ja ilo. Kiitos kun saimme tulla ja olla. Kiitos kun olemme kutsutut.


Katsokaan nyt tuota koiraa. Koko ajan siellä missä tapahtuu.






Kala oli herkullista. Kuten kaikki muu. Katosi parempiin suihin.


Onhan nämä illat. Kiitollinen mieli. Onnekas olo. Niin paljon kaikkea hyvää, että on oikein runsauden pula. Mihin tarttua ja mihin mennä. Mistä nauttia. Tänään jaoimme esikoisen kanssa ne viimeiset mainokset. Sekin tarkoittaa kahta vapaata iltaa viikossa lisää. More to Love!

maanantai 25. heinäkuuta 2016

AALTOIHIN VÄSYNEET

Aamulla lähdemme matkaan. Saarta ei voi kiertää, mutta sen päähän voi kävellä. Repussa on limsaa ja irtokarkkeja. Täytyyhän retkellä olla eväät. Analysoimme taloja ja mökkejä. Miehen mieleen on hirsimökit, minun sydämeni sykkii lautavuoratuille taloille. Mitä vanhempi sen kauniimpi. Plussaa saa myös kauniista aidasta ja pihan kukista. Ja jos mökki on saaressa, sen soisi olevan meren äärellä. Kyläkin on kyllä niin soma, että sinnekin voisin asettua.




Keskellä saarta on pieni hautausmaa. Sieltä voi lukea hautakivistä saaren suvut. Suurimmassa osassa kiviä toistuvat viisi sukunimeä. Kaunissaareen kuuluu Tynit, Korppakset, Kajanderit, Merimaat ja Kantolat. Jos meri ja kalliot ovat piirtyneet minuun, miten paljon enemmän sitten näihin monen polven kaunissaarelaisiin. On jotenkin kunnioitettavaa nähdä näin pitkät ja syvälle ulottuvat juuret.



Lyydia Kantola on aaltoihin väsynyt.


Viimeiset metrit kuljetaan rantaa pitkin. Sitä riittää. Hiekkaista ja kivikkoista. Meri on niin tyyni. Aurinko pysyttelee pilviverhon takana, mutta on kovin lämmin. Telttaleirit ja mökkikylät on siellä missä voi nauttia hiljaisuutta ja rauhaa. Ymmärrän senkin, mutta itse taitaisin uudemmankin kerran päätyä mieluummin siihen kylän reunalle.



Rannalta löytyi aaltoihin väsynyt hylje. 





Hiekkaranta kengissäni.


Takaisin kävelemme saaren keskellä kulkevaa tietä pitkin. Autoja täällä on todella vähän. Pääkulkuneuvo taitaa olla polkupyörä, traktori ja mönkijä. Itse kuljen mieluiten jalan. Siinä ehtii nähdä mustikat ja puutyöt. Matkalla miettiä, että kuinka omavaraiseen talouteen täällä mahtoi pystyä. Oli kalat ja marjat. Talvella pyydystettiin hylkeitä. Pidettiinkö täällä kotieläimiä? Kasvatettiinko perunaa ja viljeltiinkö viljaa? 




Kylässä on pieni museo, joka antaa joitakin vastauksia kysymyksiin. Selvisi, että kaloilla saatiin maksettua ja vaihdettua monenlaista asiaa. Kalastuksen lisäksi täällä saattoi hankkia toimeentulonsa kätilön, suutarin, opettajan jne. töillä. Meri oli jatkuvasti läsnä. Siltä odotettiin eniten. Se myös taisi viedä eniten?






Tässäpä yksi vaihtoehto portiksi. Taatusti erilainen.


Palataan kylään. Kotiin ei ole vielä kiire. Voi lukea kirjaa ja syödä hitaasti terassin lämmössä. Ottaa päivänokoset. Syödä jäätelöt rannalla ja kiertää vielä kuvaamassa lempikohdat. Kauneimmat taitaa olla ne venevajat. Tyyni vesi. Kaikki se mikä tähän saareen kätkeytyy, mitä siellä on ollut. 








En väsynyt aaltoihin. Enkä saanut saaresta tarpeekseni. Kaunissaaren ja saariston kaipuu taitaa olla pysyvämpää sorttia. Onneksi se on olemassa ja saavutettavissa myös tulevina kesinä. Tänään aloitin kuitenkin työt. Niin monta uutta ihmistä ja asiaa opeteltavaksi. Vielä en osaa sanoa mistään oikein mitään. Viikon päästä olen onneksi jo huomattavasti viisaampi.