MINUN KAUPUNKINI

Etukäteen minulla oli suurimmat odotukset Hoi Anin suhteen. Ne kaikki ovat täyttyneet. Tämä on minun kaupunkini. Vanha, kulunut ja luonnekas. Minua miellyttää kaupungin värit, rosoisuus, kauniit kahvilat, kaupat ja ravintolat. Sekä ne suloiset ja toinen toistaan kauniimmat lyhdyt vihreän joen varrella.

 

  

  

Ensimmäisen kerran kävellessämme vanhaan kaupunkiin, seuraamme lyöttäytyy paikallinen pakkomyyjä. Hän haluaa myydä miehelleni mittojen mukaan tehdyn puvun. Puvun tarpeessa hän olikin, mutta olen niin ärsyyntynyt tyrkyttämisestä, että yritän vain keksiä keinoja, jolla saisin hänet poistumaan. Lopulta hän saa korttinsa annettua ja pääsemme vanhan kaupungin kuumille kaduille. 

 

Klo. 12 olemme lopulta pakkomyyjän putiikissa ottamassa miehestä mittaa. Puku on hänelle ollut ostoslistalla, joten täytyihän sitä tilaisuuteen tarttua. Aloitamme siis hintaneuvottelut, kankaan valinnat ja mittojen ottamisen. Pukua täytyy käydä päivän aikana sovittamassa kolmesti. Klo. 16, 18 ja 19. Seuraavana päivänä sen tulee olla valmis. 

Sovittamisten välillä me sovitamme itsemme paikallisen liikenteen sekaan hotellilta saamillamme pyörillä. Oppi on sama kuin Istanbulissa: sekaan vain ja älä törmää edessä ajaviin. Takana tulijat tekevät toivottavasti samoin. Näillä ohjeilla me poljemme An Bang rannalle ja illaksi vanhaan kaupunkiin.

 

Aamulla meidät haetaan hotellilta ja on aika pulahtaa mereen. Päiväretken aikana mies sukeltaa kahteen kertaan tutkimaan merenalaista maailmaa. Minä vietän aikaani laivan kannella leppoisassa tuulessa tai hyppään mereen vilvoittelemaan. Lounaalle meidät kuljetetaan Cham-saareen, jossa on myös mahdollista uida melkoisen paratiisimaisissa puitteissa. Kun päivään sisältyy meri, on vaikea mennä pahasti pieleen.

Olit suurenmoinen Hoi An. On aika pistäytyä vielä vanhankaupungin illassa. Huomenna otamme sitten selvää siitä mitä Huella on meille annettavana. Hyvää yötä!

VUOSIEN TAKAA

Kotkan naapurissa Pyhtäällä on tänä viikonloppuna taas juhlittu Saaristolaismarkkinoita. Kelit olivat kohdallaan näissäkin kekkereissä. Työkavereiden kanssa juhlistettiin ensimmäistä päivää ensin työkaverin pihalla ja hipsittiin sieltä markkinahumuun viimevuotiseen tapaan. Tänään taas käytiin perheen kanssa markkinoilta ostamassa metrilakut ja tapaamassa ystäviä vuosien takaa.

Murat ja Sari myyvät turkkilaisia Bursan pyyhkeitä ja muutakin Turkki-kamaa niin markkinoilla kun netissäkin. Omat suosikkini ovat ehdottomasti nuo alla olevassa kuvassa olevat Hamam-pyyhkeet. Olen itse puolittanut kyseisiä pyyhkeitä ja tehnyt niistä meille laudeliinoja saunaan. Ovat myös eri käteviä matkoilla, sillä menevät pieneen tilaan. Tämä ei ollut maksettu mainos. Toivotan tsemppiä ja menestystä näille rohkeille yrittäjille. 

Hayırlı İşler!

Tällainen karvakaveri tavattiin myös.

Toinen ystävä taas oli alueella olevassa ravintolassa tarjoilemassa. Käytiin siis sanomassa heipat sinnekin ja syömässä jäätelöt elokuun helteisen päivän iloksi. Muuten oli halpa kierros ja tyydyttiin vaan ihastelemaan alueen takaanta pilkottavaa merta. 

Muuten viikonloppu on sisältänyt lainalapsia ja kummipojan syntymäpäiväjuhlat. Varsinaista juhlapäivää ja sen myötä seuraavaa mopokorttia täytyy pojan vielä hetki odotella, mutta tänään oli mitä parahin hetki juhlia pojan syntymää perheen parissa grillijuhlien merkeissä. 

Illalla käveltiin saunasta uimaan. Itse en enää veteen uskalla, mutta miten lämmin onkaan kotirannan kallio. Mikä siinä on istuessa ja katsellessa uimareiden uskaliaita hyppyjä. Ehkä tässä kuitenkin vielä on kesää jäljellä?

HEIKOILLA JÄILLÄ

Saattaa olla niin, että kävelin tietämättäni heikoilla jäillä. Jostakin syystä minussa on kova hinku tuonne jäälle. Maailma antaa uusia kulmia, kun niitä katselee meren suunnasta. On myös hauskaa seurailla Sports trackerin piirtämiä karttoja kävellessäni vetten päällä. Kun meidät oli  maanantaina kutsuttu apen nimipäiville, lähdin mitään miettimättä kävelemään jään yli. Sellaista ei ole aiempina talvina voinut tehdä, mutta nyt oli panimolta aurattu Munsaareen oikein kunnon jäätie. Miten ihmeellistä ja ihanaa. Olin kävellyt kyseisen reitin viikkoa aikaisemmin ja nyt sitten oikaisin tästä jälleen hyvillä mielin.

Puolimatkassa ihmettelin heti jään alla olevia kaisloja. Vettäkin oli reitillä ja kahlasin lumivallien läpi. Tulihan siinä jo vähän pelko puseroon. Mutta ei niin paljon, että olisin jättänyt kuvat ottamatta tai kääntynyt takaisin.  Perheelle kyllä lupasin, että en enää mene. Kielsin muitakin menemästä. Sen verran pitää olla elämän puolella.

Pääsin toiselle rannalle ja kohta taas olin jään reunassa. Mies koiransa kanssa käveli sieltä vetten päältä ja vakuutti, että jää kestää. Otin siis toisenkin jääreitin haltuuni. Täällä jään peittona oli lumi, joten oli turvallisempi kulkea. Pinnan alaisesta maailmasta ei ollut ainakaan näköhavaintoja. 

Maanantain jälkeen kevät on tullut valtavin harppauksin. Olen kävellyt töihin loskassa. Ihastellut taivaan vaaleanpunaisia hattarapilviä. Siristellyt silmiäni auringossa. Ihmetellyt orastavaa valoa kelloni soittaessa 5:50. Ajellut kuivia teitä. Tuntenut talven hiipuvan otteen ja unelmoinut jo keväästä. Ja miettikääs tätä: kesälomani alkaa reilun kahden kuukauden kuluttua.

Ihan ihan pian tuossa yllä olevassa paikassa itää ja kukkii. Vihertää ja versoo.

 Seuraavat kaksi päivää jännätään kolmosen joukkueen menestymistä playoffseissa Pyrolilla. Kahvioon pitäisi nyt leipoa kakku ja mokkapaloja.

Keväistä viikonloppua!

PERJANTAIT TAKAISIN

Työpaikallamme on käynyt omistajanvaihdos. Muutosten tuulet ovat puhallelleet. Osittain kylmästi, osittain lempeästi. Itseäni koski nyt ainakin se, että uusi työnantaja säästi välittömästi meistä sairaanhoitajista ja pisti meidät vain arkityöhön. Perheen talous ei ole viikonloppulisien menetyksestä hyvillään. Jos koko Suomessa olon ajan on ollut tunne, että elämä on taloudellista selviytymistä miehen palkkapäivästä minun palkkapäivääni, tulee selviytyjien selviytyä nyt entistä kovemmin. Sanokaa nyt joku, että jossakin vaiheessa helpottaa ja tulee taloudellisestikin löysempi aika? Vai pitäisikö hakea omaan työpaikkaan lähihoitajaksi, jotta pääsisi paremmille palkoille?

Nyt muutamana perjantaina olen kuitenkin tajunnut saaneeni perjantait takaisin. Viikko on vietetty ja perjantaista alkaa viikonloppu, joka onkin vapaa. Joskus taannoin saimme täällä blogissani lukijavinkin, joka kehoitti siivoamaan huushollin jo torstaina, niin perjantaista tulee vieläkin perjantaimpi. Näin olemme tehneet ja se toimii. Perjantai on jälleen viikon parhaita päiviä.  Lauantaina voidaan ajaa koko porukka katsomaan kolmosen pelejä Imatralle. 

Valtionhotelli on hieno. Mutta koski on kiinni eikä kohise.

Sunnuntaina voi herättyään hilppaista vaikka talviselle lenkille. Kävin siis aamulla kiertämässä Kotkan kauniit siltanäkymät. Metsolasta Langinkoskelle. Langinkoskelta Mussaloon. Norssalmen sillan kautta takaisin Metsolaan. Rapiat pari tuntia ja 11,5 km. Pilvistä, pieni pakkanen ja lähes kaikki vesi jo jään alle piiloutuneena. Oli pilkkijät nököttämässä jäällä. Vesilinnut hakeutuneena jokaiseen vapaaksi jääneeseen lätäkköön. Ja lumista tietä viipottava vapaa sairaanhoitaja.

Liu lau laskiaista.

Vapaan viikonlopun lopuksi olin suunnittellut lököttelyä ja laskiaispullaöverit. Muu perhe haluaa kuulema hiihtämään ja olen mukamas luvannut viime kerralla, että seuraavalla kerralla lähden mukaan.  Kuinkahan tässä käy? Huomenna sitten takaisin arkeen eli työhön. Muutoksen myötähän hyvästelin lisien lisäksi arkivapaat. Onneksi nyt sentään toistaiseksi olen saanut pitää arjessa ne harvat iltavuorot. Arjen aloittaminen joka aamu klo. 5:50, kun ei ole ihmisen hommaa. Ainakaan tämän ihmisen. Tulevalla viikolla, kun vetää neljä aamua putkeen tiistaista perjantaihin, niin voikin sitten koko lopun illan huudattaa Nikke Ankaran Luojan kiitos on perjantaita. Vaikka se on kyllä nimeään lukuunottamatta karsean huono biisi. Minun mielestäni.

Niin että. Asioilla on puolensa. Etu- ja takapuolet. Ja kaikella on aikansa. Hiihtolenkeillä ja laskiaispullilla. Hyvää laskiaissunnuntaita kaikille!