LAPPU LUUKULLA

Mitä pohjoisemmaksi matka etenee, sitä viileämmäksi käy ilma. Kittilään saakka paistaa kuitenkin aurinko. Metsää riittää koko matkalle. Lisäksi teiden varsilla näkyy suota, järviä ja leveitä jokia. Tulvista ei näy merkkiäkään, mutta on ymmärrettävää, että niitä syntyy lumien sulaessa. Sodankylässä pysähdymme katsomaan kaupungin vanhaa kirkkoa. 1689-rakennettu kirkko on yksi Suomen vanhimmista puukirkoista. Valitettavasti kesällä 2020 kirkko ei ole meille turisteille auki. Joudumme kurkkimaan sisään sen matalan puuoven rakosista ja kuvittelemaan lopun.

 

Kittilässä olisin halunnut käydä katsomassa Reidar Särestöniemen museon, mutta se oli maanantaisin kiinni. Niin oli Levillä kaikki muukin. Etsimme turhaan ruokapaikkaa. Hullu Poro ja jokaikinen muukin ravintola alueella oli lappu luukulla. Kylä tuntuu heräilevän korona-iskusta vasta juhannuksen aikoihin. Kauppa onneksi sentään oli auki ja saimme ruokatarpeet ostettua. Mökille siis ja ruoanlaittoon. 

Satoi vettä, mutta säätiedotus ilmoitti ilman kirkastuvan. Mies kasasi kalavehkeensä, me puimme kuopuksen kanssa sadetakit päälle. Heitettiin mies joen varteen ja me lähdimme kipuamaan kohti Levin huippua. Rinteessä kun on edelleen Joulutarina-elokuvan Nikolaksen lapsuudenkodin kulissit ja nehän oli tietenkin nähtävä. Paikan löytyminen ei tosin ollut mikään helppo nakki. Kipusimme jyrkkää rinnettä, ylitimme kivikkoja,  vain huomataksemme, että todella paljon helpompikin reitti olisi ollut olemassa. Mutta mikä tärkeintä, mökki löytyi ja oli vaivan väärti.

 

Se on täällä se yötön yö. Napattiin huiputuksen jälkeen kalamies joen varrelta. Hän heitti meidät takaisin mökille ja suunnisti itse uuden joen varrelle. Palasi puolen yön jälkeen auringonpaisteessa takaisin. Mökeissä on onneksi sälekaihtimet tai rullaverhot, niin ei paista aurinko yöllä nukkujan silmään.

  

Nyt kamat kassiin ja käsivarteen. Kilpisjärven mahtava Saana olisi tarkoitus huiputtaa seuraavaksi.