SAIVAT PITÄÄ MUINAISTULENSA

Eilen piti ilmoituksen mukaan Kotkan Katariinassa olla muinaistulet-tapahtuma klo. 19. Sepä olikin vain mainos. Meidän saapuessa serkusten kanssa paikalle, ei puistossa ollut juuri ketään. Iso kokko oli kyllä valmiina, samoin palokunta, mutta mitään ei tapahtunut. Typyt oli pukenut liian vähän vaatetta päälle ja Katariinan puistossahan tuulee aina. Oli siis varsin syksyiset tunnelmat ja paras kävellä lämpimikseen.

Meille ei ole vuosiin tullut lehteä. Selailen paikallisen sanomalehden töissä, jos kerkeän. Maailman tapahtumat ja valtakunnalliset uutiset lukaisen netistä. Kaupunkilehteähän me jaamme kakkosen kanssa kahdesti viikossa, mutta eipä sitä tule itse luettua. Vahinko kyllä. Kuulen yleensä vasta jälkikäteen mistä kaikesta olen jäänyt paitsi, kun en tiennyt, että Kotkassa tapahtuu. Nyt siis luulin olevani ajan tasalla, mutta en ollutkaan. Polun varrella päädyimme juttusille koiraansa ulkoiluttavan pariskunnan kanssa, jotka olivat olleet myös oikeassa paikassa väärään aikaan. Olivat ihmetelleet tyhjää puistoa ääneen ja kuulleet, että tapahtuma alkaakin vasta klo. 20:30. Puolitoista tuntia sinne tai tänne?

Se yksi lempipoukamani, taas kerran.

Minä olen luonteeltani se henkilö, joka tulee mieluummin paikalle hyvissä ajoin, kun myöhään. Olen ollut 23-vuotta naimisissa henkilön kanssa, joka tulee yleensä paikalle ihan viime tipassa tai vähän myöhässä. Lapset ovat tainneet tulla tässä asiassa enemmän äitiinsä, kun isäänsä. Ainakin päätellen siitä, että aina ollessamme lähdössä jonnekin, koko perhe perinteisesti odottaa miestä autossa. 

Turkissa aikataulut heittivät aina häränpyllyä. Kuinka monesti ruoka kuivuikaan uunissa, kun pidin sitkeästi kiinni sovitusta ajasta, mutta vieraiden tulo milloin mistäkin syystä viivästyi. Tapahtumat peruuntuivat, siirtyivät toiseen paikkaan tai alkoivat miten sattuu. Turkkilaisiin häihin saavuimme aina liian aikaisin, vaikka olisimmekin tulleet (miehen takia:)) vasta tunti ilmoitetun ajan jälkeen paikalle. Muut vieraat tulivat vielä myöhemmin. Oli ainaiset alkusäädöt ja vasta sitten päästiin käyntiin, kun itse oli ajatellut pääsevänsä poistumaan kyseisistä kekkereistä. Olen siis TOTTUNUT vaihtuviin aikatauluihin, muuttamaan suunnitelmaa ja jopa odottamaan. Odottamaan siis kotona ja Turkissa, mutta Katariinan puistossa puolentoista tunnin heitto ennalta annettuun aikatauluun oli niin käsittämätöntä, että saivat pitää muinaistulensa.

Oikaistiin ja huomattiin, että keskellä ryteikköä kasvatettiin jotakin. Mitähän luulette tässä olevan tulossa? Epäilen, että ei porkkanoita.

Luonto kasvatti ainakin sieniä.

Kotona sytytettiin saunaan tulet. Hain varastosta kynttilälyhdyt oven pieleen. Kynttilöiden ketjupoltto on alkamaisillaan niin oven pielessä kuin sisälläkin. Tarvittaisiin myös lisää puita, sillä kodin sisälämpötilasta päätellen (17,4), on aika aloittaa takka-kausi. Tulella on siis paikkansa nykyaikanakin. Saunan lämpiämistä odotellessa kuvasin teille tämän kesän aikaansaannoksia. Meidän naapurusto (lue: naapurin mies) siisti tuon kodin ja jokisuiston välisen metsäkaistaleen ja näin saimme ympärivuotisen merinäköalan. Tähän asti se on ollut meillä syksystä kevääseen, kun lehdet ovat olleet poissa puista. Nyt näkee lehdistä huolimatta. Todella kaunista, mutta myös kätevää. Tuossa puiden vieressä kun on alueemme matonpesupaikka. Aiemmin kävelin sinne matto kainalossa vain huomatakseni, että ei ollut tilaa. Nyt kurkkaan ikkunasta ja paikkatilanne on sillä selvä. Siitäköhän johtuu, että matot on nyt pesty ja taas käytössä.

Huomenna sitten paluu töihin. Neronleimaukseni vuoksi olenkin sitten käyttänyt vapaapäiväni siihen malliin, että tuleva viikko mennään yhden vapaan taktiikalla. Pitkiä päiviä tämä viikko pitää sisällään kaksi. Ei taida blogikaan yllä olevista syistä kovin tiheästi päivittyä. Mukavaa viikkoa siis itse kullekin, töissä, lomalla tai vapaalla, missä sitten olettekin.

MITÄ MAHDOIN MIETTIÄ

Tällä viikolla olen onnistunut työvuorolistani kanssa. Ensin tosin mietin, että mitä ihmettä mahdoin miettiä silloin listaa tehdessäni, mutta nyt jälkikäteen päättelin olleeni piilonero. Minulla oli näet torstaina vapaapäivä. Pesin sitä hellaani. Laittelin perheelle ruokaa. Otin rennosti. Perjantaina siivoilin ja kävin tekemässä töissä iltavuoron. Nyt olen viikonlopun vapaalla. Näin ollen on tuntunut, että olen jatkuvasti vapaalla. Yksi iltavuoro kaiken sen vapaan keskellä tuntui vain hauskalle vaihtelulle. Olen ehtinyt vaikka mitä ja huomenna on jäljellä vielä sunnuntai. 

Tänään ajoin taas vaihteeksi Ruotsinpyhtään ruukkiin. Kun on puuhellan omistava nainen, jonka hella kaipaisi hieman uusvanhoja osia, oli paras ottaa suunta kohti rakennusapteekkia. Sellainen siis on Ruotsinpyhtäällä. Sattumalta tänään oli menossa myös Loviisan Wanhat talot-tapahtuma, joka ulottuu myös ruukkiin. Kenties tapahtuman vuoksi oli ruukin kirkon ovet lopultakin auki ja pääsin katsomaan sen Helene Schjerfbeckin maalaaman alttaritaulun. Kirkko oli muutenkin suloinen. Katsokaa nyt vaikka noita lämmönlähteitä! Ruuhkaa ei kirkossa ollut, sillä ihastelin alttarit ja lämmityslaitteet ihan itsekseni.

Poltetaanko näissä oikeasti vielä tulta? Näitä oli kirkkosalissa ainakin kolme.

Ilma oli epävakainen. Välistä satoi ja sitten paistoi. Kirkolta otin suoran linjan kohti rakennusapteekkia. Siellä sitä olikin monenmoista ikkunanpokista kaakelitakkoihin. Niitä en ostanut, vaan arvaatteko minkä?

Olen käynyt katsomassa nämä ruukin wanhat talot aiemmin sisältä. Jos et muista, niin ne löytyvät täältä ja täältä. Nyt siis tyydyin vain kiertämään alueen läpi ja kurkkimaan putiikkeihin sisälle. Mitään ei ollut tarvetta ostaa sitä ostostani pois lukien, joten en saattanut itseäni turhaan kiusauksiin.

Tallin vintille sen sijaan kipusin, kun siellä oli tarjolla taidetta. Miten kaunis tila, sitä jo olisi voinut pysähtyä ihastelemaan. Ensin käännyin oikealle ja sieltä löytyi Markku Uiton näyttely. Minulle ennestään täysin tuntematon taiteilija. Töissä oli useampikin joista pidin. Minun siinä kierrellessäni tuli miesporukka yhtä taulua ostamaan. Jos minä olisin ostanut, se olisi ollut joku noista alempana olevista.

Tästä ylläolevasta tuli mieleen Japani ja kirsikankukat:). Japani on ollut sattuneista syistä vahvasti mielessä. Varasin meille toissapäivänä hotellit ensi kesäkuulle. Tietysti niin, että ne voi vielä perua. Lentoliput on vielä kamalan hintaisia, joten täytyy odottaa. Myöskään oma kesälomani ei ole vielä pitkään aikaan varmuudella tiedossa. Eikä rahat reissuun edes koossa. Toisaalta kun lähtee maailman toiselle laidalle, ei sitä voi jättää viime tinkaan, eihän? No, haaveissani ja suunnitelmissani reissu menee näin: Kolme yötä alkuun Tokiossa erittäin korkealla nukkuen. Sieltä yhdeksi yöksi Hakoneen Fuji-vuorta ihmettelemään, jossa yö majatalossa, jossa on onsen. Seuraavat neljä yötä vietämme kaupunkitalossa Kiotossa, josta teemme päiväretkiä ainakin Naraan. Tokioon palatessa yövytään yksi yö perinteisessä ryokanissa Magomessa ja käydään kävelemässä reitti Magomesta Tsumagoon. Eläköön kakkonen, joka halusi lähteä Japaniin<3. Nyt olen ihan ihmeissäni, että miten en muka ollut aiemmin kokenut palavaa halua lähteä Japaniin.

Toisella puolella vinttigalleriaa olikin sitten aivan toisenlainen maailma ja taiteilija itse paikalla. Kiersin kierroksen, joka olikin varsin mielenkiintoinen kontrasti tuohon toiseen puoleen. Tässä ei leijaillut mielessä Japanit ja kirsikankukat, vaan... En oikein edes tiedä, että mikä. Puhukoon siis taulut ja teokset omasta puolestaan. Jaakko Stick ja hänen erilainen maailmansa, olkaapa hyvät.

Sitten palasinkin tänne omaan maailmaani ja kävin testaamassa ostostani. Vesisäilön siis ostin hellan aukkoon ja se sujahti paikalleen tuosta vain. Otin tällaisen kuparisen version, joka kaipaa vähän kiillotusta. Niin kuin koko huone ja hella. Asia kerrallaan. Päätettiin aloittaa siitä nuohoojan paikalle kutsumisesta, joten sen puoleen remontti saa nyt hetken vähän seistä.

Hinta: 15 euroa. Ei paha. Säiliön yläpuolella näkyy tuo rikkinäinen reunakaakeli. Lisäksi kaksi pientä reunapalaa päällä ovat menneet rikki. 

Kaakeleitakin kyselin rikki menneiden tilalle, mutta vielä ei tärpännyt. Olisi tosin voinut tärpätä, sillä yksi tuollainen reunapala siellä oli, mutta toisesta sivusta muutaman sentin liian pitkänä. Liesimusta oli loppunut, samoin kuparin kiillotusaine, joten niiden metsästäminen jatkuu. Tapettejakin olen plärännyt ja löytänyt muutaman kivan vaihtoehdon. Talon rakennusajankohtana oli tapana käyttää pienikuvioisia tapetteja. Jotakin sellaista taidan minäkin valita. Tekisi mieli kukkatapettia, mutta katsotaan mitä seinälle lopulta päätyy. Tässä vaiheessa kun saa vielä muuttaa mieltään vaikka viidesti päivässä. Onko siellä ollut tänään Loviisassa kävijöitä? Minun tekisi mieli käydä sitten joulua ennen katsomassa Loviisan kodin jouluasussaan. 

KUN MIES RAKASTAA NAISTA

Kun mies rakastaa naista, hän kyllä ymmärtää, että työpäivän ja mainostenjaon jälkeen, juuri silloin, kun sauna olisi lämmin, on tärkeää kaivaa yläkerrassa oleva hella esiin. Hän pyytää hakemaan varastosta vasaran ja sorkkaraudan ja rupeaa purkamaan. Paiskoo aikansa ja siinä se sitten on se hella. Mies näet tietää, että jotkut asiat on vaimolle tärkeitä. Ei ehkä pysy kaikessa siinä vaimonsa ajatuksen juoksussa perässä, mutta tietää, että nyt on tärkeä toimia. Ja toimiessaan saa naisensa ihan vahaksi. Mikä mies minulla<3. Ja mikä hella!

Esikoinen soitti miehelle ja siitä se sitten alkoi. Se tarve rakentaa nyt heti siitä musiikkihuoneesta lämmin pesä. Missä on syksyn ja talven pimeinä kylminä iltoina oikea ja aito tuli. Lapsen lämmin ja hyvä olla. Odotin siltä hellalta pahinta, sillä minulla ei ollut aavistustakaan, että miltä se oikeasti voisi näyttää. Se oli miljoonasti parempi, kun oletin. Pölyn peitossa, mutta rauta-osista näki heti, että se oli siisti. Pinta kaakeloitu vaaleilla kaakeleilla, jotka päälliosan reunoja ja pellin raudassa kiinni olevaa osiota lukuunottamatta olivat ehjiä. Pienistä kolhuistahan meillä ei olla, vanhassa talossa saa näkyä elämän merkit. 

Siinä se nyt on.

Päälliosan kaakelit ovat saaneet kyytiä. Niille tarttis tehdä jotain.

Oletan, että tuon oikealla olevan muurikaistaleen edessä oli aikaan puulaatikko tai joku kaappi, koska sille ei ole tehty mitään? Nyt tehdään, kunhan keksitään, että mitä.

Voiko olla, että silloin aikanaan hellan edestä lähti heti laudoitus?

Muiden tehdessä aamulla lähtöä kouluun, muistin heti hellan. Oma uni katosi siihen paikkaan ja päätin nousta kahville. Ulkona ei ole enää kesästä tietoakaan, vaan syksy on saapunut täydellä voimalla. Pilvet imevät aamun valon ja tuuli heittelee puista vielä vihreitä lehtiä. Jätin siis suunnittelemani päiväretken väliin. On juuri sopiva päivä tämän projektin aloittamiselle. Kaivaa talon historia esille ja kaunistaa se meidän tarpeisiimme sopivaksi. Olen aika innoissani tästä.

Rasvaroiskeet lähtivät helposti kaakeleista. Jotain pientä kolhua ja halkeamaa on siellä ja täällä. Ja maaliroiskeita, jotka tarvitsevat hankausnestettä järeämmät aseet.

Ja sitten oli tällainen "viritys". Mikähän tämän luukun merkitys mahtaa olla, tietääkö kukaan?

Uunin luukusta löytyi tuhkaa, vähän palamatonta roskaa ja hellakoukku. 

Luukut on maalattu ja aika hienot, vai mitä?

Suunnitelma: Kartoitetaan vahingot ja etsitään paras tapa niiden korjaamiseen. Hellasta käsin lähtee myös koko muun huoneen remontti. Lattian paikkamaalaus. Uusi tapetti, jota ennen on tällä kertaa revittävä ne aiemmat kerrokset alta pois. (Ei niitä mielihommiani sitten ollenkaan, ei tapetin poisto eikä myöskään uuden paikalleen laitto.) Maalisudinkin täytyy vähän heilua hellan äärellä. Hellan eteen tulee joko pelti tai kuviollinen kaakeli. Nokisutarikin pitäisi kutsua paikalle varmistamaan hormin ja hellan toimintakyky.  Onko ideoita? Mitä sinä tälle tekisit? 

Ajatella. Meillä on hellahuone:D.