MITÄ MAHDOIN MIETTIÄ

Tällä viikolla olen onnistunut työvuorolistani kanssa. Ensin tosin mietin, että mitä ihmettä mahdoin miettiä silloin listaa tehdessäni, mutta nyt jälkikäteen päättelin olleeni piilonero. Minulla oli näet torstaina vapaapäivä. Pesin sitä hellaani. Laittelin perheelle ruokaa. Otin rennosti. Perjantaina siivoilin ja kävin tekemässä töissä iltavuoron. Nyt olen viikonlopun vapaalla. Näin ollen on tuntunut, että olen jatkuvasti vapaalla. Yksi iltavuoro kaiken sen vapaan keskellä tuntui vain hauskalle vaihtelulle. Olen ehtinyt vaikka mitä ja huomenna on jäljellä vielä sunnuntai. 

Tänään ajoin taas vaihteeksi Ruotsinpyhtään ruukkiin. Kun on puuhellan omistava nainen, jonka hella kaipaisi hieman uusvanhoja osia, oli paras ottaa suunta kohti rakennusapteekkia. Sellainen siis on Ruotsinpyhtäällä. Sattumalta tänään oli menossa myös Loviisan Wanhat talot-tapahtuma, joka ulottuu myös ruukkiin. Kenties tapahtuman vuoksi oli ruukin kirkon ovet lopultakin auki ja pääsin katsomaan sen Helene Schjerfbeckin maalaaman alttaritaulun. Kirkko oli muutenkin suloinen. Katsokaa nyt vaikka noita lämmönlähteitä! Ruuhkaa ei kirkossa ollut, sillä ihastelin alttarit ja lämmityslaitteet ihan itsekseni.

Poltetaanko näissä oikeasti vielä tulta? Näitä oli kirkkosalissa ainakin kolme.

Ilma oli epävakainen. Välistä satoi ja sitten paistoi. Kirkolta otin suoran linjan kohti rakennusapteekkia. Siellä sitä olikin monenmoista ikkunanpokista kaakelitakkoihin. Niitä en ostanut, vaan arvaatteko minkä?

Olen käynyt katsomassa nämä ruukin wanhat talot aiemmin sisältä. Jos et muista, niin ne löytyvät täältä ja täältä. Nyt siis tyydyin vain kiertämään alueen läpi ja kurkkimaan putiikkeihin sisälle. Mitään ei ollut tarvetta ostaa sitä ostostani pois lukien, joten en saattanut itseäni turhaan kiusauksiin.

Tallin vintille sen sijaan kipusin, kun siellä oli tarjolla taidetta. Miten kaunis tila, sitä jo olisi voinut pysähtyä ihastelemaan. Ensin käännyin oikealle ja sieltä löytyi Markku Uiton näyttely. Minulle ennestään täysin tuntematon taiteilija. Töissä oli useampikin joista pidin. Minun siinä kierrellessäni tuli miesporukka yhtä taulua ostamaan. Jos minä olisin ostanut, se olisi ollut joku noista alempana olevista.

Tästä ylläolevasta tuli mieleen Japani ja kirsikankukat:). Japani on ollut sattuneista syistä vahvasti mielessä. Varasin meille toissapäivänä hotellit ensi kesäkuulle. Tietysti niin, että ne voi vielä perua. Lentoliput on vielä kamalan hintaisia, joten täytyy odottaa. Myöskään oma kesälomani ei ole vielä pitkään aikaan varmuudella tiedossa. Eikä rahat reissuun edes koossa. Toisaalta kun lähtee maailman toiselle laidalle, ei sitä voi jättää viime tinkaan, eihän? No, haaveissani ja suunnitelmissani reissu menee näin: Kolme yötä alkuun Tokiossa erittäin korkealla nukkuen. Sieltä yhdeksi yöksi Hakoneen Fuji-vuorta ihmettelemään, jossa yö majatalossa, jossa on onsen. Seuraavat neljä yötä vietämme kaupunkitalossa Kiotossa, josta teemme päiväretkiä ainakin Naraan. Tokioon palatessa yövytään yksi yö perinteisessä ryokanissa Magomessa ja käydään kävelemässä reitti Magomesta Tsumagoon. Eläköön kakkonen, joka halusi lähteä Japaniin<3. Nyt olen ihan ihmeissäni, että miten en muka ollut aiemmin kokenut palavaa halua lähteä Japaniin.

Toisella puolella vinttigalleriaa olikin sitten aivan toisenlainen maailma ja taiteilija itse paikalla. Kiersin kierroksen, joka olikin varsin mielenkiintoinen kontrasti tuohon toiseen puoleen. Tässä ei leijaillut mielessä Japanit ja kirsikankukat, vaan... En oikein edes tiedä, että mikä. Puhukoon siis taulut ja teokset omasta puolestaan. Jaakko Stick ja hänen erilainen maailmansa, olkaapa hyvät.

Sitten palasinkin tänne omaan maailmaani ja kävin testaamassa ostostani. Vesisäilön siis ostin hellan aukkoon ja se sujahti paikalleen tuosta vain. Otin tällaisen kuparisen version, joka kaipaa vähän kiillotusta. Niin kuin koko huone ja hella. Asia kerrallaan. Päätettiin aloittaa siitä nuohoojan paikalle kutsumisesta, joten sen puoleen remontti saa nyt hetken vähän seistä.

Hinta: 15 euroa. Ei paha. Säiliön yläpuolella näkyy tuo rikkinäinen reunakaakeli. Lisäksi kaksi pientä reunapalaa päällä ovat menneet rikki. 

Kaakeleitakin kyselin rikki menneiden tilalle, mutta vielä ei tärpännyt. Olisi tosin voinut tärpätä, sillä yksi tuollainen reunapala siellä oli, mutta toisesta sivusta muutaman sentin liian pitkänä. Liesimusta oli loppunut, samoin kuparin kiillotusaine, joten niiden metsästäminen jatkuu. Tapettejakin olen plärännyt ja löytänyt muutaman kivan vaihtoehdon. Talon rakennusajankohtana oli tapana käyttää pienikuvioisia tapetteja. Jotakin sellaista taidan minäkin valita. Tekisi mieli kukkatapettia, mutta katsotaan mitä seinälle lopulta päätyy. Tässä vaiheessa kun saa vielä muuttaa mieltään vaikka viidesti päivässä. Onko siellä ollut tänään Loviisassa kävijöitä? Minun tekisi mieli käydä sitten joulua ennen katsomassa Loviisan kodin jouluasussaan. 

PYHYYDEN PORTAILLA

On palattu arkeen, mutta sitä ennen ehdin pistäytymään pyhyyden portailla. Perjantaisen ostosreissumme päätteeksi ajoin meidän tytöt Kuopion keskustaan ja palkitsin itseni kirkkomuseolla. RIISA tallentaa, säilyttää, tutkii ja pitää näytteillä Suomen ortodoksisen kirkon historiaan liittyvää kulttuuriperintöä. Museo oli melkoinen kokemus ihmiselle, jolle kirkkotaide on enemmän kuin sydämen asia. 

Museo herätti yllättäen mieleen matkamuistoja. Bysantin osiossa loisti kulta ja muistin Konstantinopolin Patriarkaatin ja Kreikan Meteoran. Sinisävyiset ikonit palauttivat minut Romanian ja Bulgarian luostareihin. Itse olen mattavärien ystävä, niitäkin omaa silmää erityisen paljon miellyttäviä ikoneita löytyi lukuisia. Tämä alla oleva osio helli haavettani päästä vielä käymään siellä Vanhassa Valamossa.

Minulla on lämmin suhde ortodoksisuuteen. Elinhän sen kehdossa monet vuodet. Ihailin sitä värikkyyttä ja kuvatulvaa. En taida olla Lutherin kanssa ihan samaa mieltä kuvien karsimisen tarpeellisuudesta. Minusta kuva kertoo monesti enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvien palvomista en tietenkään hyväksy, mutta uskon kuvan ja sanan liittoon. Miten ne voivat syventää toinen toistaan. Jos joskus voittaisin sen lottovoiton, ostaisin meille juhlaikonit kirkkovuoden huippukohtiin. Pidän myös tuohuksista ja en pistäisi pahakseni tuoksuja kirkossa, maltillisissa määrin.

Marian merkitys on minulle hyvin paljon pienempi, kun se on ortodokseille ja katolisille. RIISAssakin hakeuduin mieluummin Kristuksen seuraan. Tuon yllä olevan kuvan ääressä vietin monta hetkeä. Pääsiäinen oli hetken vahvasti jo läsnä. Istanbulissa käymässämme kirkossa Maria oli hallitseva persoona. Kirkkomme alttaritaulu oli alkuun peitetty muovilla. Purkasimme muovin suuren jännityksen vallassa ja mietimme, että minkä aarteen sieltä löytäisimmekään. Kuva oli Marian kruunaamisesta taivaassa. Harmitti niin, että meinasimme jo pistää muovit takaisin:). Ei millään pahalla, Maria.

Maria, Jumalan synnyttäjä. Ei ikuinen neitsyt eikä jumalolento.

Alakerrasta löytyi mm. papiston vaatetusta. Ja tuo kuva Jeesuksesta kääriliinoissa herätti halun käydä katsomassa tämän. Ehkä se onnistuukin, sillä olemme miehen kanssa saaneet kutsun syntymäpäiväjuhliin Helsinkiin muutaman viikon päästä. Sen oikean Torinon läheltähän olemme huristelleet jokin vuosi sitten, mutta eihän ne olisi meille sitä oikeaa liinaa näytelleet:).

Viimeiseksi oli vielä tarjolla"kirkollinen nykytaide". Mikähän siinä on, että joku kuva puhuttelee niin paljon. Joku ei ollenkaan. Nämä alimmat oli minusta mukavat katsoa, mutta en missään nimessä haluaisi tuollaisia ikoneita omalle seinälleni. Olen tässäkin asiassa selvästi konservatiivinen.

Olipa hienoa, että sain tämän käynnin järjestymään.  Minun museoreissultani vain Henna puuttui. Jos joskus Kuopio sattuu matkan varrelle, vierailisin kyllä tässä museossa uudemmankin kerran.  Nyt on pyhyyden portaat siis takana ja arki ja erittäin loskaiset tiet kastelleet sukat ja sukkahousut. Ei silti, töissähän on mukavaa. Ja kotona saa vaihdettua kuivat sukat.