keskiviikko 2. elokuuta 2017

TÄNÄÄN EI OIKEIN TUULE

Aamulla annetaan kaikille mahdollisuus valita: mitä haluaisitte tehdä? Mies kipuaa katolle naputtamaan. Ei ehkä ihan sydämen halusta, mutta joskus pakollakin on sanansa sanottavana, jopa Barcelonassa. Minä ja tytöt lähdemme vielä ostoskadulle (=Av. del Portal de´l Angel) ja pojat päättävät haluta liittyä seuraan. Alkuun kuljetaan porukassa ja sitten hajaannutaan. Pojat suuntaavat kämpille huilaamaan. Esikoinen haluaa jatkaa ostosten tekoa. Me kuopuksen kanssa lähdemme tutustumaan lähikatuihin. Tältä siellä mm. näyttää.







Espanjalaiset kakkijat. Muistin ne heti, kun näin tämän näyn. Ihan ei ole vielä valjennut, että mistä tämä perinne saikaan alkunsa ja miksi ihmeessä. Joululahjat täällä ainakin tuo kakkaava jouluhalko.




Tänään ei oikein tuule eikä pilvetkään suojaa turistia. Kasvot ovat pienen matkan jälkeen aurinkorasvan, meikkivoiteen, ripsivärin ja hien muodostamassa kosteassa massassa. Ymmärrän hyvin, että hiki voi tulla silmään. Vaapumme siis asunnolle viimeisin voimin viilentymään reiluksi tunniksi. Olen varannut meille liput Park Güelliin klo. 17. Lähdemme matkaan melko hyvissä ajoin, koska tie ei ole tuttu ja metronkaan kanssa ei olla vielä ihan sujut. Perillä odottaa melkoinen nousu, jossa onneksi auttaa osittain liukuportaat.







Noin tunnin ajan odottelemme puistolla maksulliselle puolelle pääsemistä. Siinä varjossa on hyvä lukea matkaseuralle Gaudin elämä lyhennettynä versiona ja tulevassa olevan puiston tarina. 1900-luvullahan Gaudi lähti rakentamaan yhteistyössä Josep Maria Jujolin kanssa uutta kaupunginosaa, jonka esikuva oli Ison-Britannian puutarhakaupungit. Jostakin syystä ideaan ei löytynyt talonrakentajia ja hanke jäi kauas alkuperäisestä suunnitelmasta. Vain kahdesta alueelle valmistuneesta talosta Gaudi osti itselleen sen toisen ja asui siellä vuodesta 1904 alkaen. Täällä on vaikea ymmärtää, että miksi aikalaiset eivät kiinnostuneet? Minulle tämä oli tähän astisista kyllä ihan vaikuttavin kokemus. 








Tämä on sellaista Gaudia, jonka miellän itse eniten Gaudiksi. Siksi se eilinen Palau Güell olikin pettymys vaatimattomuudessaan. Tänään olen täällä asiaa tutkiskellut ja näyttääkin siltä, että varsinaisen revittelyn muodoilla ja mosaiikkien käytön Gaudi aloittikin töissään vasta myöhemmin. Pilkahdus siitä on kadulta käsin hieman hankalasti nähtävissä Palau Güellin katolla, jonne Gaudi teki 20 savupiippua, jotka ovat jokainen toisistaan erilaisia ja jotka olisi helpompi yhdistää tämän puiston kanssa toisiinsa. Nyt ei kuitenkaan oltu mosaiikeissa säästelty ja oli paljon silmäniloa tarjolla joka puolella.








Esikoinen löysi jopa Marimekon unikon:).


Sanoinko jo, että täällä on tänään tarjennut. Nuoriso piti pintansa, mutta ymmärsin rivien välistä, että reilu tunti puistossa tuntui heistä ihan riittävälle ajalle. Jano on loppumaton. Kannamme asunnollekin valtavia vesipulloja, jotka katovat jääkaapista alta aikayksikön. Puiston kahvilassa juotu juoma ei kauaa pidä janoa poissa. Hetki lisäaikaa saadaan, kun istuvat kahvilan varjossa. Minä en tiedä mistä kulmasta kuvaisin. Turisteja on reilusti ja jokainen haluaa kuvan siellä parhaassa paikassa. Minun mielestäni ovat jatkuvasti tiellä:).






Paluumatkalla mäessä näemme tämän:


Ennen asunnolle paluuta sammutetaan taas janoa. Tähän aikaan iltaa alkaa myös kaipaamaan jotakin suolaista. Tässä paikassa ei päästä menusta selvyyteen, joten keräillään suolaiset kadun varrelta kuppiloista ja leipomoista mukaan. Lounaalla otettiin muuten asunnon omistajien vinkistä vaari ja käytiin syömässä pitaleivät. Neljä kuudesta oli tyytyväinen. Aika hyvin siis jo onnisti. Miehen kanssa tuossa asunnolle palatessa löydettiin niin kivoja ruokapaikkoja monenlaisia, että pakko tässä nyt on johonkin lopulliseen ratkaisuun päätyä, jotta kaikki olisivat ravitut ja tyytyväiset syömäänsä ruokaan. Ja kokeilun haluiset pääsisivät kuitenkin makunystyröitä testailemaan...



Aletaan olla puolivälissä lomamatkaa. Vielä on monta asiaa, jotka olisi tarkoitus nähdä. Toisaalta ei enää ole pakottavaa tarvetta olla koko ajan näkemässä, vaan alkaisi tehdä mieli jo oleilla. Viime yönä nukuin hyvin. Sitä samaa on toivottavasti tarjolla tulevallekin yölle. Hyvää yötä!

11 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Hieno kuvakavalkadi! Tuo on se mitä minä odotan -ja Sagrada Familiaa! Ja tapaksia 😉

Carola Lehtonen kirjoitti...

Park Guel ja Sagrada Familia olivat suosikkini Barceloonassa, helteestä ja jonotusajoista johtuen emme menneet Pg:n maksulliselle puolelle, mutta hyvin näki aluetta ja puiston teoksia ilmankin, kävelimme paljon alueella, minä kuvaillen puistossa/puutarhassa ja nautimme, vaikka helle olikin melkoinen. Odotan innolla mitä pidät Sf:sta.Barceloonasta jäi paljon näkemättäkin vielä, ehkä palaan sinne vielä joskus, niin paljon tykkäsin:)

Anonyymi kirjoitti...

Ylen uutisten perusteella kannattaa pysyä kaukana mielenosoituksista!
Terv. aina huolestuva Suometat

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Pepi: Sagrada Familia on huomenna edessä. Tapaksia on hieman testattu, mutta luulen, että se ei ole se meidän juttu.

Carola: Ostimme puistoon liput netistä etukäteen, niin ei tarvinnut jonotella. Sagrada Familian kanssa meinasin toimia samoin.

Suometar: Mitä? Yritin googlatakin, mutta en löydä mitään tietoa mielenosoituksista? Hyvin rauhallista täällä on ollut ja ainoa mielenosoitus tapahtui jonkun englantia puhuvan turistin osalta, joka riehui lähikadullla ja jota varten piti soittaa poliisi. Mutta lupaan, että emme osallistu mielenosoituksiin, vaan kierrämme ne sivusta.

Jael kirjoitti...

Parc Guell on aivan ihana:) Ja ihania kuvia olet ottanut päivästäsi.Näinä kuukausina tuo että kaikki mitä on naamalla valuu ja tukka+vaatteet liimautuvat kiinni, on niin tuttua.Vielä pitää kestää sitä joku puolitoista tai pari kuukautta täällä.
Tuota sinikukkaista pensasta on myös meidän puistossa tässä ikkunani alla:) Mukavaa loman jatkoa:)

MatkaMartta kirjoitti...

IHania reissukuvia Paluumuuttajatar! Kaikki mitä luen, tulee ihan uutena tietona. Enpä taida juuri mitään tietää Espanjasta. Kiitos sivistämisestä!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Minustakin se oli IHANA. Ja tänään ratkaisin sen naamahikiongelman menemällä ilman meikkiä. Silloin on tosin pakko olla isot aurinkolasit koko ajan päässä:).

MatkaMartta: Uusi on meillekin tämä maa ja sen kieli, kulttuuri ja ruoka.

Matkatar kirjoitti...

Ihanaa kun piditte Parc Güellistä! Se on ehdottomasti minunkin suosikki :) Tuonne maksulliselle osalle vaan ei ole tullut mentyä pariin vuoteen kun se muutettiin maksulliseksi, mutta täytyypä taas mennä -on ne mosaiikit niin upeita ihan läheltä kuvattuna!
Oletko muuten jo käynyt katsomassa niitä Gaudin taloja Passeig de Gracialla? Sieltähän löytyy Casa Mila ja Casa Batllo. Jälkimmäinen on ehdottomasti kauniimpi mutta sisäänpääsyhinta on aika suolainen. (tosin upea sisältäkin) Sitä voi siis ihailla kadulta käsin sekä nurkan takaa löytyvän rautakaupan Servei Estacion parvekkeelta :D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Matkatar: Gaudin talot on vielä näkemättä. Yritän tänään, tosin eilinen antoi osviittaa siitä, että pitkät kävelyt alkavat rasittaa toisten hermoja, joten täytyy katsoa miten sen saisi sujautettua ohjelmaan niin, että toisten ei ole pakko olla mukana ja saan töllöttää ihan rauhassa:). Tänään siis markkinat ja Sagrada Familia ainakin ja kaikki sen päälle, mitä jaksetaan.

Cheri kirjoitti...

Kiva matkustaa teidän perheen mukana, paljon kivaa nähtävää ilman hikeä ja kyyneleitä näin kotisohvalla :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Cheri: Ja ei tarvitse nähdä myöskään vaivaa lounaspaikan etsimisessä:D.