TÄNÄÄN EI OIKEIN TUULE

Aamulla annetaan kaikille mahdollisuus valita: mitä haluaisitte tehdä? Mies kipuaa katolle naputtamaan. Ei ehkä ihan sydämen halusta, mutta joskus pakollakin on sanansa sanottavana, jopa Barcelonassa. Minä ja tytöt lähdemme vielä ostoskadulle (=Av. del Portal de´l Angel) ja pojat päättävät haluta liittyä seuraan. Alkuun kuljetaan porukassa ja sitten hajaannutaan. Pojat suuntaavat kämpille huilaamaan. Esikoinen haluaa jatkaa ostosten tekoa. Me kuopuksen kanssa lähdemme tutustumaan lähikatuihin. Tältä siellä mm. näyttää.

Espanjalaiset kakkijat. Muistin ne heti, kun näin tämän näyn. Ihan ei ole vielä valjennut, että mistä tämä perinne saikaan alkunsa ja miksi ihmeessä. Joululahjat täällä ainakin tuo kakkaava jouluhalko.

Tänään ei oikein tuule eikä pilvetkään suojaa turistia. Kasvot ovat pienen matkan jälkeen aurinkorasvan, meikkivoiteen, ripsivärin ja hien muodostamassa kosteassa massassa. Ymmärrän hyvin, että hiki voi tulla silmään. Vaapumme siis asunnolle viimeisin voimin viilentymään reiluksi tunniksi. Olen varannut meille liput Park Güelliin klo. 17. Lähdemme matkaan melko hyvissä ajoin, koska tie ei ole tuttu ja metronkaan kanssa ei olla vielä ihan sujut. Perillä odottaa melkoinen nousu, jossa onneksi auttaa osittain liukuportaat.

Noin tunnin ajan odottelemme puistolla maksulliselle puolelle pääsemistä. Siinä varjossa on hyvä lukea matkaseuralle Gaudin elämä lyhennettynä versiona ja tulevassa olevan puiston tarina. 1900-luvullahan Gaudi lähti rakentamaan yhteistyössä Josep Maria Jujolin kanssa uutta kaupunginosaa, jonka esikuva oli Ison-Britannian puutarhakaupungit. Jostakin syystä ideaan ei löytynyt talonrakentajia ja hanke jäi kauas alkuperäisestä suunnitelmasta. Vain kahdesta alueelle valmistuneesta talosta Gaudi osti itselleen sen toisen ja asui siellä vuodesta 1904 alkaen. Täällä on vaikea ymmärtää, että miksi aikalaiset eivät kiinnostuneet? Minulle tämä oli tähän astisista kyllä ihan vaikuttavin kokemus. 

Tämä on sellaista Gaudia, jonka miellän itse eniten Gaudiksi. Siksi se eilinen Palau Güell olikin pettymys vaatimattomuudessaan. Tänään olen täällä asiaa tutkiskellut ja näyttääkin siltä, että varsinaisen revittelyn muodoilla ja mosaiikkien käytön Gaudi aloittikin töissään vasta myöhemmin. Pilkahdus siitä on kadulta käsin hieman hankalasti nähtävissä Palau Güellin katolla, jonne Gaudi teki 20 savupiippua, jotka ovat jokainen toisistaan erilaisia ja jotka olisi helpompi yhdistää tämän puiston kanssa toisiinsa. Nyt ei kuitenkaan oltu mosaiikeissa säästelty ja oli paljon silmäniloa tarjolla joka puolella.

Esikoinen löysi jopa Marimekon unikon:).

Sanoinko jo, että täällä on tänään tarjennut. Nuoriso piti pintansa, mutta ymmärsin rivien välistä, että reilu tunti puistossa tuntui heistä ihan riittävälle ajalle. Jano on loppumaton. Kannamme asunnollekin valtavia vesipulloja, jotka katovat jääkaapista alta aikayksikön. Puiston kahvilassa juotu juoma ei kauaa pidä janoa poissa. Hetki lisäaikaa saadaan, kun istuvat kahvilan varjossa. Minä en tiedä mistä kulmasta kuvaisin. Turisteja on reilusti ja jokainen haluaa kuvan siellä parhaassa paikassa. Minun mielestäni ovat jatkuvasti tiellä:).

Paluumatkalla mäessä näemme tämän:

Ennen asunnolle paluuta sammutetaan taas janoa. Tähän aikaan iltaa alkaa myös kaipaamaan jotakin suolaista. Tässä paikassa ei päästä menusta selvyyteen, joten keräillään suolaiset kadun varrelta kuppiloista ja leipomoista mukaan. Lounaalla otettiin muuten asunnon omistajien vinkistä vaari ja käytiin syömässä pitaleivät. Neljä kuudesta oli tyytyväinen. Aika hyvin siis jo onnisti. Miehen kanssa tuossa asunnolle palatessa löydettiin niin kivoja ruokapaikkoja monenlaisia, että pakko tässä nyt on johonkin lopulliseen ratkaisuun päätyä, jotta kaikki olisivat ravitut ja tyytyväiset syömäänsä ruokaan. Ja kokeilun haluiset pääsisivät kuitenkin makunystyröitä testailemaan...

Aletaan olla puolivälissä lomamatkaa. Vielä on monta asiaa, jotka olisi tarkoitus nähdä. Toisaalta ei enää ole pakottavaa tarvetta olla koko ajan näkemässä, vaan alkaisi tehdä mieli jo oleilla. Viime yönä nukuin hyvin. Sitä samaa on toivottavasti tarjolla tulevallekin yölle. Hyvää yötä!

AIKA LASKEUTUA TÄHÄN ENSIMMÄISEEN

Pidän etelän aamuista, koska ne eivät ole päälle käyviä. Lämpö hyväilee vielä hellästi. Keitän kahvit ja kiipeämme syömään katolle aamupalaa. Ensimmäisten päivien ihanuus on siinä, että kaikkialla näkyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Kurkin laitojen yli ja huomaan: naapurin parvekkeeseen on piirretty possu, sisäpihalla nukutaan sekä ilmapatjalla että riippukeinussa, yhden talon parvekkeissa on kuin sängyn jalat ja täältä voi katsoa kattoja. Linnut esittävät aamuisen konserttinsa, jonka kuuntelen ilolla yläilmoissa. Sitten on aika laskeutua tähän ensimmäiseen lomapäivääni.

Ensimmäisiä öitä uudessa paikassa ei koskaan lasketa, sillä ne menevät aina jotenkin pieleen. Se kuuluu ikään kuin asettumisen asiaan. Pojilla on parvekkeella kuuma ja kömpivät keskelle muiden unia. Mies petaa toiselle petiä lattialle, toinen löytää tiensä minun viereeni. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Aamulla mies nukkuu teltassa, mutta pää pihalla, niin ei kuulema tullut liian kuuma. Tänään pedattiin sisälle veljespeti, jotta ensi yönä saisi kaikki pitää omat unensa ja sänkynsä. Muut yön säädöt pestään vuoron perään pois suihkussa. Kylläpä siitä osaakin olla onnellinen, kun taas muistaa, että vesikään ei ole itsestään selvää. (Tänään vettä on riittänyt myös iltasuihkuihin, tiskeihin ja jopa pyykin pesuun. :))

Mies jää vielä toipumaan ja me muut lähdemme kohti kenkäkauppaa. Minun karttani vain on mittasuhteiltaan lyhyempi kuin luulinkaan ja kohta jo olemmekin rannassa. Shoppailut suoritetaan mukavasti hyvin ilmastoidussa ostoskeskuksessa. Samalla saadaan ihastella se purjevene ja meriosasto jo kertaalleen.

Muistikuvaksi tuo ylimmäinen, jotta osataan palata kotiin.

Takaisin kuljetaan La Ramblaa pitkin. Sanon siitä, että pakkohan se oli nähdä, jotta tietää kaupungissa olevan monta niin paljon mielenkiintoisempaakin tietä, että ei tarvitse mennä sinne enää toiste. Esikoisen mielestä yhteen mielenkiintoisimmista teistä ajauduttiin eilen illalla ja palaamme sinne nyt uudelleen, jotta ostosten teko voi jatkua. (Tien nimi jäi nyt pistämättä ylös, mutta lisään sen joskus, jos muistan. Siltä varalta, että lukijoissa on ostosten teosta pitäviä ihmisiä.) Tässä vaiheessa pojat palaavat jo omia teitään takaisin kämpille, onnistuneesti. Minä en vielä sanoo omaa mielenkiintoisinta tietäni, koska luulen sen olevan minulta toistaiseksi vielä kulkematta? Sanon sen sitten loman lopuksi. Mutta te, jotka olette täällä katuja kävelleet, paljastakaa ihmeessä kommenttina omanne, jotta ymmärrämme käydä sen kävelemässä.

Life is Beautiful. Lapsille eikä niiden äidille avautunut, että mitä tässä haettiin? Paitsi rahaa.

Jokaisessa kaupungissa on muuten omanlaisensa kerjääjät, oletteko pistäneet merkille?

Alimman kuvan maailman pienin rappukäytävä lupaa lepoa väsyneille jaloille. Kunhan ensi jaksaa kivuta ylimpään kerrokseen. Esikoisen puhelin laski askeleita ja olikohan se niin, että tässä vaiheessa niistä muodostui jo melkein 10 km. Aamun hellä lämpö oli tiukentanut otettaan, mutta onneksi tuuli virkisti Barcelonan katuja ja koko päivä oli varsin siedettävä kävelijälle. Siltikin siesta tuntuu varsin fiksulle tavalle ja mekin sellaista vietimme mielihyvin. Siestan jälkeen saatiin jo mies matkaan. Tälle reissulle pakattiin mukaan uikkarit ja pyyhe. Ja kaapin potkulaudat pääsi käyttöön.

Helle vie tehokkaasti nälän tunnun, mutta ruumis on silti ravittava. Siirrämme vielä espanjalaiseen tai katalonialaiseen keittiöön tutustumista ja tartumme rannan lähistöllä olevan pizzerian oveen. Ulospäin paikka näyttää kuolleelta, mutta sisältä se on täynnä paikallisia. Hyvät pizzat siellä olikin ja uppoudumme niitä syödessämme muistelemaan aikaisempien matkojen parhaita ja pahimpia hotelleja. Barcelona ja kotimme täällä on saanut kolmosen vakuuttuneeksi ja kesken syömisen hän kysyy: "eiköhän varata tämä ensi vuonnakin ja tullaan taas tähän samaan paikkaan?"

Muutama muukin on ajatellut Välimeren vilvoittavia aaltoja. Rannalla tiiraamme ihmismeren seasta aukkoa, johon saisimme leirin hetkeksi pystyyn. Keltainen lippu varoittelee uimareita aalloista, mutta esikoista lukuunottamatta me sukellamme suolakylpyyn aaltojen heiteltäväksi. Miten virkistävää. Saan hiekkakuorinnankin samalla, kun rannan hiekka pyrkii uimapuvusta sisään laskeutuessani mahaliukua aallon myötä rantahiekkaan. Tänne on ehdottomasti tultava takaisin, kunhan tuuli hieman hellittää.

Miessukupuolen edustajat jäävät tässä välissä asunnolle ja me tyttöjen kanssa kipaisemme vielä lähikauppaan. Ostettiin itse puristettua appelsiinimehua, lisää sipsejä, lisää muuta juomista ja hedelmiä. Nyt kello on puoli kymmenen paikallista aikaa ja kaikki lapset nukkuvat. Mikä ihme kaiken sen kesän kukkumisen jälkeen:D. Kesä tekee tehtävänsä. Pyykkikone pyörii viimeisiä kierroksia ja luulen, että kunhan olen saanut ne ripustettua katolle kuivumaan, voi oma silmäkin olla raskas. Tästä on hyvä jatkaa huomenna. Barcelona kiitää ja kuittaa.