sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

OLEN TÄYNNÄ

Viimeistä viedään. Se tuntuu jäsenissä ja mielessä jo aamulla. Viiden jälkeen heräämme, kun kolmonen oksentaa vessassa. Taas. Voi pientä raukkaa. Unen päähän kiinni pääseminen vie aikaa ja herätyskellon herättäessä on vaikea päästä ylös. Esikoinen on taas mennyt jo. Kolmonen jätetään yksin lepäilemään. Me muut suuntaamme kirkkoon. Seurakuntamme on muuttanut siten meidän täällä olomme. Ränsistynyt kirkko Istiklalilla on vaihtunut hienoon ja käytännöllisempään tilaan. Miten omalta se tuntuukaan istua siellä veisaamassa turkin kielellä. Ja nähdä tutut ja uudet ystävät. Turkissa seurakunta eli asiat yhdessä. Jokainen tiesi mistä toisen kenkä puristaa. Ei se aina ruusuista ollut, mutta loi yhteyden. Sitä yhteyttä kaipaan. Ehkä eniten kaikesta koen kuuluneeni tähän pikkuiseen ja niin erilaiseen ja muuttuvaan porukkaan. 




Kirkkokahvit venyvät. On niin monta asiaa ja ihmistä, joiden kanssa tekisi mieli vaihtaa kuulumiset. Kutsuvat kylään, mutta on kieltäydyttävä. Yksi pieni poika makailee siellä huoneistolla yksin. Lopulta sanomme siis hyvästit ja palaamme katsomaan pientä potilasta. Matkalla törmätään niihin Istanbulin ei niin paraatipuoliin. Näemme näet kummallisen aidatun kadun, jonka ovessa on kieltotaulu. Alueelle ovat tervetulleet yli 18-vuotiaat ja tulijoille tiedotetaan, että poliisi tarkkailee aluetta. Kysyvä saa tietää: täällä työskentelee ne maksulliset naiset. Näin se on ollut sulttaanin valloituksesta lähtien. Perassa on ne kaikki "paheet": kirkot ja huorat.



Ja niin söpö mukulakatu vielä,
 joka melkein kutsui kävelemään sinne paheiden pesään.



Ja sitten tulee tietenkin Istiklalilla vastaan oranssi lammas.


Lepo on taas ollut paras lääke ja kolmonen on paremmalla ololla. Apteekista haetaan lääkkeet vaivaan ja lähdetään syömään. Mies on tullut siihen tulokseen, että perhe on paras viedä pizzalle. Muistamme käyneemme pari vuotta sitten Miss Pizzassa kuopuksen synttäreitä juhlistamassa ja sinne vie tiemme tänä viimeisenä Istanbul-päivänämme. On koko loman helteisin päivä ja jo aikaisemmin olen huomannut, että pizza on todellakin mitä parasta helleruokaa. Pizzat katoaa suihin mitä suuremmalla mielihyvällä.






Paluumatkalla käytetään viimeisiä liiroja ruokakauppaan. 
Eväitä huomiselle ja punapippuria sekä minttua kotiin.



Kolmonen kaipaa nyt vain petiin. Muut lapset ovat sitä mieltä, että voivat palata veikan seuraksi huoneistolle. Tytöt hakevat viimeiset ostoksensa ja pojat ovat jo saaneet kaikkea kyllin. Lähettävät meidät hyvin mielin vielä viimeiseksi illaksi terassille kahdestaan. Me siis miehen kanssa menemme. Olen kuullut Cihangirin 5. kerroksen (5. kat) ravintolasta, mutta omakohtaisia kokemuksia paikasta ei ole kertynyt. Paikka sijaitsee huoneistoamme lähellä, joten päätetään suunnistaa sinne auringonlaskua katsomaan. Ja kyllä kannatti. Paikka on hintava, mutta superkaunis. Ilta lämmin kuin linnunmaito. Mikä kaunis lopetus tälle lomalle.


Ulkoapäin ihan mitätön, mutta sisällä on aarre.


Tuo lattia jo itsessään vie sydämen.






Muistatteko henkilön, joka rakastaa katsoa kattoja? 
Tänään hän on sitä harrastanut ahkerasti.







Miten olisi 1600 liiran viini? No, ei nyt kuitenkaan. 
Halvemmallakin voi ihailla tämän illan.





Tahdoitte varmaan nähdä uuden mekkoni?




Olen täynnä. Istun siinä ja sanon: "Kyllä se vain niin on, että tämän kauniimpaa kaupunkia ei voi olla olemassakaan. Toinen, joka melkein pääsi lähelle, oli Lissabon." Kauneimman kaupungin mittelööni pääsee näköjään tällä kaavalla: kattoterassi, kumpuileva kaupunki ja vesi. Hyvä ruoka ei haittaa. Ja Istanbul on niistä ehdoton ykkönen. Maailman kaunein kaupunki.

Ja vielä sanon. Jos joskus vielä muuttaisin tänne, haluaisin asua täällä Cihangirissa. Emlakin sivut tietenkin tylyttävät köyhää. Halvimmat vuokra-asunnot lähtevät siitä 4000 liirasta. Ja minähän en haluaisi mitään halvinta, vaan kattohuoneiston näköaloilla ja terassilla. Mutta kuulkaa. Haaveissa ei tarvitse olla taloudellinen, realistinen tai järkevä. Eikä haaveiden tarvitse edes elää tätä todellisuutta, jota mieluiten elän taas huomenna siellä Kotkan Metsolassa. Omassa rakkaassa kodissa. Unelmien täyttymyksessä.

Kiitos sinulle Istanbul<3! Oli ihanaa!

14 kommenttia:

neeakoo kirjoitti...

Näitä postauksia on ollut ilo lukea, aivan ihania kuvia toisensa perään. Näistä kyllä huomaa paikan olevan teille rakas :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos teille kaikki rakkaat! Tervetuloa pian uudestaan!
Rva Noksu

Allu kirjoitti...

Kiva mekko

Paluumuuttajatar kirjoitti...

neeakoo: Rakas, kyllä. Mutta onneksi rakas on myös Kotka. Taidamme kaikki jo odottaa sinne pääsyä. Tarvitaan lepoa lomasta:).

Rva Noksu: Kiitos itsellenne. Pikaista paluuta emme osaa toivoa tai odottaa, mutta ehkä vielä joskus, Jos Luoja Suo.

Allu: No, arvasinhan, että haluat nähdä sen. Minustakin se oli kiva.

Satu kirjoitti...

Kiitos näistä kirjoituksista. On ollut aivan ihana olla mukana matkassa. Ja todellakin, rakkauttasi Istanbulia kohtaan ei voi olla huomaamatta.

Pepi kirjoitti...

Kiitos taas kerran virtuaalimatkasta!
Oli ihanaa ❤️

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Satu: niin. Mutta rakaskin voi olla väsyttävä. Nyt odotamme lentoa Hesinkiin täällä KIovassa. Luulen, että kukaan meistä ei odota innokkaammin mitään muuta kuin paluuta kotiin.

Pepi: Ole hyvä. On se niin ihana, että vaikea on kuvitella miten New York voisi olla ihanampi?

Petra kirjoitti...

Ihanaa kun kavit taas ja jaoit ihania kuviasi Istanbulista, niin ihania.

A kirjoitti...

Ihanaa matkustaa kanssanne Istanbuliin! Kiitos antoisasta reissusta, Mine ja perhe!♥♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Kiitän tuhannesti näistä hienoista kuvauksista. On ollut ilo tehdä kanssanne nojatuolimatka Istanbuliin.
Terv. Aune

Matkatar kirjoitti...

Hyvää kotimatkaa, on ollut ilo seurata matkaanne!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Oli kiva taas kuvata Istanbulia.

Aili: Kiitos virtuaalisesta matkaseurasta.

Aune: Nojatuoli on hyvä paikka matkata.

Matkatar: Kotiin on päästy. Pesty sanunassa matkan pölyt ja yritetty saada kotiin taas kodin tuoksu. Tänä yönä varmasti nukuttaa hyvin omassa sängyssä.

Jael kirjoitti...

Ihana mekko! Ja ihana viimeinen päiväkin teillä oli,ja onneksi kolmonenkin voi jo paremmin.Terassilta huikean hienot näkymät:) Hyvää kotimatkaa teille! Oli kiva seurata matkaanne:)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Olin ajatellut ostaa monta mekkoa, sillä olen kyllä ihan mekkoihmisiä. En vain löytänyt kuin kaksi. Mutta molemmat oli sitäkin mieluisempia. Tämä sininen ihan paras. Kiitos matkaseurasta. Nyt huilitaan hetki ja lähdetään sitten uudelleen matkaan.