VILJELLÄ KAUNEUTTA

 

 

 

 

Muistatteko parin vuoden takaisen Karkkilan kukkapellon? Tänä vuonna ei tarvinnut ajaa merta edemmäs kalaan. Jostakin rupesi huhu kiertämään, että tuossa naapurissa eli Pyhtäällä on osattu myös viljellä kauneutta. Jokunen pölkkypääkin on ehtinyt käydä pellolla pyörimässä ja kukkia tallomassa, mutta ainakin tänään oli fiksuja ihastelijoita vaan paikalla ja pysyttiin kiltisti pellon reunalla. Ihan oli riittävästi kaunista kuvattavaa niinkin.

SAIN SUUKON SUOLAISEN

Jos se mitenkään olisi mahdollista, asuisin saaressa. Tuulten ja tyrskyjen tavoitettavissa, meri oven takana. Edessä harmaat kalliot ja takana mustikkametsät. Korvissa lokin kirkuna ja aaltojen loiske. Rantaan kulkisi polku ja veden rajassa olisi sauna. Sen terassilla kuuluisi hiljaisuus.

 

  

 

  

Koska minun ei ole mahdollista asua saaressa, haaveilen sinne pääsystä tiheästi. Kaipaisin päästä hetkeksi sinne, jossa mielikuvissani on asiat aina oikeammin paikallaan. Missä luonto säätää päivien kulun. Meri antaa ja ottaa. Oleellinen jää ja turhat asiat hellittävät. Kauneus on Luojan luomaa, eikä sitä haeta kaupasta.

 

Muutama vuosi sitten pääsimme miehen kanssa viettämään hääpäiväämme Kaunissaareen. Halusin tehdä siitä joka vuotisen tavan. Ei onnistunut. Mutta nyt onnistui melkein. Tänää saareen kulki ilmainen lautta ja astuimme siihen aamulla sisään. Seilasimme tyyntä meren pintaa ja olimme kauneuden keskellä koko päivän. Illalla oli tultava kotiin, sillä huomenna ei ollut paluukyytiä tarjolla. Hyvä näinkin. Hääpäivän aatto Kaunissaaressa on lähes yhtä hyvä kuin hääpäivä samaisessa paikassa.

 

Mukana meillä oli kuopus ystävänsä kanssa. Kilometrejä tuli reilusti yli 10. Sää suosi. Oli aurinkoa ja pientä kesäsateen tihutusta. Hiekkaa kengissä, käpyjä selän alla, päivänokoset rannalla. Saaren parhaat ja ainoat pizzat oli niin reilun kokoiset, että sillä ruokki sielun ja mielenkin vatsan lisäksi. Paluumatkalla silmäluomia painoi hyvä väsymys. Raitis ilma, hyvä ruoka ja seura, ahmittu kauneutta kaikille aisteille

 

 

  

Huomenna on meidän hopeahääpäivä. 

25-onnenvuotta<3.

"Kaunissaari kaivaten, sua aina muistelen. Milloin saan mä sulta suukon suolaisen." Sain suukon suolaisen ja suolattoman. Voi hyvät ihmiset, jos ette ole ikinä käynyt, niin menkää ihmeessä.

HITAASTI PÄIVITTYVÄ

Viime aikoina olen miettinyt tiheästi blogini lopettamista. Sitä, että kenen vuoksi kirjoitan tätä tuhottoman hitaasti päivittyvää ja parhaat päivänsä nähnyttä blogia? Pystynhän huomattavasti kätevämmin tuottamaan päivityksen facebookiin. Palaamaan sinne muistojeni ääreen. Näkemään enemmän lukijoiden kommentteja ja muita reaktioita. Hyvän blogin kirjoittamiseen menee monin verroin enemmän aikaa ja minulla ei tunnu sellaista enää olevan. Aiheita varmastikin on entiseen malliin, mutta ehkä  taito niiden ylöskirjaamiseen on kadonnut?

Toisaalta kun on vuosia ollut tämä paikka ja ajatusten näyttämö, tuntuu sen taakse jättäminen vaikealta. Onhan siellä lukijoissa ihmisiä, joiden kanssa on kuljettu pitkä yhteinen matka. Moni tippunut pois, monen tahti omalla laillani hiipunut. Itselläni ei ole koskaan ollut haavetta mistään huippu bloggarin työstä, olen kirjoittanut itselleni ja iloinnut siitä jos joku muukin on siitä saanut iloa. On arki, työ ja matkat. Viimeisimmistä kirjoittaminen on ollut se itselleni rakkain ja mieluisin. Harmi vain, että sairaanhoitajan palkoilla Suomessa asuessa ei niihin matkoihin ole liiemmin enää ollut varaa.

Vai olisiko sittenkin? Keskiviikkona vanhenin taas vuodella. Mieheni lahjoi minua vuoden viisumilla Venäjälle. Aukeni uudet mahdollisuudet. Viisumi tulee ensi kuun alussa ja siltä istumalta varasin meille huoneiston Viipurista ja hotellin Pietarista. Pidennettynä viikonloppuna meinasin yrittää ajaa  myös Terijoelle ja Äyräpäähänkin. Ja sitten niihin tuleviin viikonloppuihin jää vaikkapa Valamo, Laatokka, Ääninen, Vienan karjala jne. jne. Lyhyisiin tuuletuksiin vaikkapa vain päiväselti bensaralli ja pistäytymiset rajan takaisiin kyliin. Voitteko kuvitella miten onnelliseksi tulin  tästä lahjasta ja sen mukanaan auenneista näkymistä? Kolmen yön hotellit maksoivat yhteensä alle 100€, enkä edes varannut niitä ihan halvimpia vaihtoehtoja. Eli, ehkä blogi elää kanssani nyt ainakin tämän viisumivuoden. Jos arki päivittyykin hitaasti, niin matkat sitten sitäkin ripeämmin.

Ps. Kuvat Pyhtään Siltakylästä viime viikolta. Käytiin kuopuksen kanssa keräämässä auringonkukkia kotiin. Ihana pelto ja hyvä mieli, kun sai luvan kanssa ottaa. Eikä maksanut mitään.

PAHALAMPI

Elokuu alkaa lähestyä loppuaan. On havaittavissa sykyinen pohjavire, mutta edelleen meitä hellitään lämmöllä. Esikoinen on palannut Tampereelle opintojensa pariin. Kolmonen lähti kesää kaatamaan rippileirinsä kanssa. Kakkonen pakkasi reppunsa ja lähti kavereille pelaamaan. Meitä jäi vain kolme tänne kotiin. Ja pupu.

Eilen illalla teimme kuopuksen ja miehen kanssa retken lapsuutemme maisemiin. Tässä lähistöllä on pieni kirkasvetinen lampi nimeltä Pahalampi, jonne pyöräiltiin kavereiden kanssa uimaan tai vaan kalliolle istumaan. Sellainen keidas keskellä ei mitään. Vain pienen kävelyn päästä lammesta aukeaa kallioiden takana meri. Ihana paikka, jossa voi kuunnella kuin haapa havisee tai ei kuulu mitään.

Eväät, tottakai.

Talvisin tästä meni hiihtoladut, joilla sekä mies että minä perheinemme hiihdeltiin lapsuuden talvina monen muun kotkalaisen tavoin. Oli eväät repussa, kun laskettiin Pahalammen takana olevalta kalliolta merelle ja jatkettiin Räskiin makkaroita paistamaan. Silloin jää kantoi aina. Nyt kun yritimme käydä kalliota kuopukselle esittelemässä, törmäsimme vain kieltoihin ja yksityisalueisiin. Mökki mökiltä ovat valloittaneet lampemme, yksityistäneet tiet ja alueet. Jopa alla olevan laiturin viereen oli tullut kyltti: YKSITYISRANTA. Kaikki kirkumassa: emme halua tänne ketään, tämä on meidän. Vieneet monen ihmisen lapsuuden alueet ja mahdollisuuden niistä muistella.

Tämän lähemmäs hiihtokalliota ei ole menemistä. Vai pääsisikö jotenkin kiertämällä toista kautta?

Kuivasta kesästä huolimatta pihalla alkaa sato kypsyä. Omenoita ja luumuja tulee runsaasti. Omilla perunoilla ollaan oltu pitkään. Viikolla keräsin kelpo sipulisadon. Viinimarjoja olisi, mutta ne ei meillä oikein tee kauppaansa. Toistaiseksi ei linnuillekaan.

Kolmen päivän vapaani aluksi marssin eilen lähellä oleviin hoitokoteihin sijaisuuksia kysymään. Sain paikan heti. Näiden vapaiden jälkeen minulla ei sitten olekaan vapaata seuraavaan pariin viikkoon. Keikkaa tekemällä meinasin kerätä ensi kesälle reissurahat. Niin pitkälle, kun keikkatilin saldo myöten antaa. Meillä on siis miehen kanssa silloin 25-vuotishääpäivä, joten se reissu tehdään sitten kahdestaan. Jotenkin se nostaa arjen yläpuolelle, kun tietää, että on reissu odottamassa. Ja olemassa joku keino, jolla saada se mahdollistettua.

VUOSIEN TAKAA

Kotkan naapurissa Pyhtäällä on tänä viikonloppuna taas juhlittu Saaristolaismarkkinoita. Kelit olivat kohdallaan näissäkin kekkereissä. Työkavereiden kanssa juhlistettiin ensimmäistä päivää ensin työkaverin pihalla ja hipsittiin sieltä markkinahumuun viimevuotiseen tapaan. Tänään taas käytiin perheen kanssa markkinoilta ostamassa metrilakut ja tapaamassa ystäviä vuosien takaa.

Murat ja Sari myyvät turkkilaisia Bursan pyyhkeitä ja muutakin Turkki-kamaa niin markkinoilla kun netissäkin. Omat suosikkini ovat ehdottomasti nuo alla olevassa kuvassa olevat Hamam-pyyhkeet. Olen itse puolittanut kyseisiä pyyhkeitä ja tehnyt niistä meille laudeliinoja saunaan. Ovat myös eri käteviä matkoilla, sillä menevät pieneen tilaan. Tämä ei ollut maksettu mainos. Toivotan tsemppiä ja menestystä näille rohkeille yrittäjille. 

Hayırlı İşler!

Tällainen karvakaveri tavattiin myös.

Toinen ystävä taas oli alueella olevassa ravintolassa tarjoilemassa. Käytiin siis sanomassa heipat sinnekin ja syömässä jäätelöt elokuun helteisen päivän iloksi. Muuten oli halpa kierros ja tyydyttiin vaan ihastelemaan alueen takaanta pilkottavaa merta. 

Muuten viikonloppu on sisältänyt lainalapsia ja kummipojan syntymäpäiväjuhlat. Varsinaista juhlapäivää ja sen myötä seuraavaa mopokorttia täytyy pojan vielä hetki odotella, mutta tänään oli mitä parahin hetki juhlia pojan syntymää perheen parissa grillijuhlien merkeissä. 

Illalla käveltiin saunasta uimaan. Itse en enää veteen uskalla, mutta miten lämmin onkaan kotirannan kallio. Mikä siinä on istuessa ja katsellessa uimareiden uskaliaita hyppyjä. Ehkä tässä kuitenkin vielä on kesää jäljellä?

SUURIN HARPPAUKSIN

Kevät etenee todella suurin harppauksin. Kaksi viikkoa sitten kävelimme vielä jäällä, nyt voi kotirannassa jo uida. Kolmosen harjoitusten aikana kävin katsomassa jäiden lähtöä Pyhtään Lököressä. Joutsenpariskunta otti tuntumaa Pohjolan kevääseen. Heti seuraavana päivänä olivat joutsenet muuttaneet meidänkin rantaan. Piti seistä pitkä tovi ihmettelemässä tätä kaikkea. Jos huomenna jo puissa olisi silmut tai omenapuut kukkisivat, en hämmästyisi. Tuntuu kuin kevät kirisi kiinni aikaa, jonka se joutui piilottelemaan talven takana. Ei haittaa.

Aurinko paistaa joka päivä. En muista pilvisiä päiviä ollenkaan. Tästä innostuneena kuopus kaverinsa kanssa kaivoi meidän pihakalusteet esiin pressujen alta. Läheisellä venerannalla suunnitellaan selvästi tulevaa kesää. Kohta ne on vesillä ne Susannat ja Leilat. Päivä ei lakkaa olemasta ja pimeyttä ei enää edes muista. Tekisi mieleni lisätä viikkoon vielä ainakin yksi kävelylenkki. Toisaalta kävely keskeytyy tiheämmin, koska pitää pystyä haistamaan ja kuulemaan kevät. 

Jos aikaa voisi hidastaa, tekisin sen nyt. Jotta ehtisin nauttia tästä kaikesta, eikä se pääsisi livahtamaan ohi. Ettei vielä olisi kesä, vaan saisi elää tämän kevään.