HITAASTI PÄIVITTYVÄ

Viime aikoina olen miettinyt tiheästi blogini lopettamista. Sitä, että kenen vuoksi kirjoitan tätä tuhottoman hitaasti päivittyvää ja parhaat päivänsä nähnyttä blogia? Pystynhän huomattavasti kätevämmin tuottamaan päivityksen facebookiin. Palaamaan sinne muistojeni ääreen. Näkemään enemmän lukijoiden kommentteja ja muita reaktioita. Hyvän blogin kirjoittamiseen menee monin verroin enemmän aikaa ja minulla ei tunnu sellaista enää olevan. Aiheita varmastikin on entiseen malliin, mutta ehkä  taito niiden ylöskirjaamiseen on kadonnut?

Toisaalta kun on vuosia ollut tämä paikka ja ajatusten näyttämö, tuntuu sen taakse jättäminen vaikealta. Onhan siellä lukijoissa ihmisiä, joiden kanssa on kuljettu pitkä yhteinen matka. Moni tippunut pois, monen tahti omalla laillani hiipunut. Itselläni ei ole koskaan ollut haavetta mistään huippu bloggarin työstä, olen kirjoittanut itselleni ja iloinnut siitä jos joku muukin on siitä saanut iloa. On arki, työ ja matkat. Viimeisimmistä kirjoittaminen on ollut se itselleni rakkain ja mieluisin. Harmi vain, että sairaanhoitajan palkoilla Suomessa asuessa ei niihin matkoihin ole liiemmin enää ollut varaa.

Vai olisiko sittenkin? Keskiviikkona vanhenin taas vuodella. Mieheni lahjoi minua vuoden viisumilla Venäjälle. Aukeni uudet mahdollisuudet. Viisumi tulee ensi kuun alussa ja siltä istumalta varasin meille huoneiston Viipurista ja hotellin Pietarista. Pidennettynä viikonloppuna meinasin yrittää ajaa  myös Terijoelle ja Äyräpäähänkin. Ja sitten niihin tuleviin viikonloppuihin jää vaikkapa Valamo, Laatokka, Ääninen, Vienan karjala jne. jne. Lyhyisiin tuuletuksiin vaikkapa vain päiväselti bensaralli ja pistäytymiset rajan takaisiin kyliin. Voitteko kuvitella miten onnelliseksi tulin  tästä lahjasta ja sen mukanaan auenneista näkymistä? Kolmen yön hotellit maksoivat yhteensä alle 100€, enkä edes varannut niitä ihan halvimpia vaihtoehtoja. Eli, ehkä blogi elää kanssani nyt ainakin tämän viisumivuoden. Jos arki päivittyykin hitaasti, niin matkat sitten sitäkin ripeämmin.

Ps. Kuvat Pyhtään Siltakylästä viime viikolta. Käytiin kuopuksen kanssa keräämässä auringonkukkia kotiin. Ihana pelto ja hyvä mieli, kun sai luvan kanssa ottaa. Eikä maksanut mitään.

ON IHMISIÄ, JOISTA ILOITA

Viime viikonloppu oli kyllä varsinainen kesä-karnevaali. Kuin koko tyhjäkäynnillä käyty alkukesä olisi pitänyt ahnehtia yhdessä viikonlopussa. Mökkireissun lisäksi ehdittiin siis juhlia yhdet synttärit täällä meillä. Ihanat terassimme tosin joutuivat vieläkin odottamaan kunnon käyttöä, sillä torstaina ei vielä tarjennut ulkona syödä. Grillattiin nyt kuitenkin. Juhlaa oli myös nähdä pitkästä aikaa miehen siskon perhettä, joka lomaili lähes koko kesäkuun Filippiineillä. Sen vuoksi juhlittiin yksillä juhlilla koko kesäinen syntymäpäivänelikkomme.

Terassilla majailee jostakin syystä nykyään myös se kolmosen Jopo. 

Perjantaina siis mökkeiltiin ja mökkeilyä seuraavana päivänä lähdettiin hengellisille kesäpäiville. Tähän syynä oli Bulgariasta saapuneet vieraamme, jotka oli kutsuttu päiville puhujavieraaksi. Oli muuten kelit kohdillaan ja päivillä hauska kesäinen tunnelma. Syötiin lettuja, jäätelöä ja makkaraperunoita. Nähtiin monta tuttua elämän eri vaiheista. Hyvä ilma oli tuonut runsaasti väkeä paikalle. 

Sunnuntaina juhlittiin rippijuhlia. Mutta ei perinteisesti juhlavasti juhlavaatteissa, vaan rennosti juhlakalun isovanhempien vapaa-ajanasunnolla melkein metsässä. Tarjolla oli hernesoppaa ja hapankaalikeittoa. Lämmin sää ja tunnelma. Paljon paarmoja. Jälkkäriksi kakkukahvit ja lapsille mm. Melodypop-tikkarit, joilla oli lupa soittaa vaikka Lapin kesää.  Lappiin olivat suunnistamassa juhlakalu perheineen, kunhan juhlista selviävät.

Serkukset, joiden melodypopit soi, mutta jotakin muuta kuin sitä Lapin kesää.

Normaalisti olisin fiilistellyt tällaista viikonloppua vaikka kuinka pitkään. Muistellut ihmisiä, joita näin. Paikkoja, joista pidin. Ruokia, jotka maistuivat. Nyt sen sijaan heti rippijuhlan jälkeen alkoi rakkaiden yövieraiden paraati, joka on menossa edelleen. Ensin rippijuhlien jälkeen saapui ne Bulgarian vieraat, joista osa oli kanssamme myös viime kesänä. Palasivat tänään kotiinsa.  Hetki sitten saapui rakas vertaisryhmä Istanbulista synnyinmaahansa kesää viettämään. Lähtivät heti Kotkan meripäiviä ihmettelemään, joten kirjoitan tässä välissä äkkiä ennen ruokahuoltoon ryhtymistä. Kun käy samalla töissä, on aika täyteläinen olo. Ihanan täyteläinen. Niin kiitollinen, kun on ihmisiä, joista iloita:).

Ja se sää: Aamulla on vettä tullut kun... Nyt on pilvistä, mutta poutaa. Koska sai viettää putkeen melkein viikon auringonpaisteessa ja lämmössä, ei pilvinen sää paina yhtään. Huomenna vielä töihin ja sitten taas viikonloppu vapaata. Yhdet kuvat on vielä laittamatta ystävien kanssa vietetystä päivästä. Ehkä on pakko myöskin käydä vähän Meripäiviä ja etenkin niitä purjelaivoja kuvaamassa vapaiden aikana? Tämä tuntuu ihan kesälle, hyvin hyvälle sellaiselle.

KAUNEIMMILLAAN

Kesäkuu on meillä synttärikuu. Isommat lapset eivät enää kaipaa kaverisynttäreitä, mutta kuopus kylläkin. Hän halusi kutsua juhliin koko luokkansa, koska ensi syksystä yläkoulun puolelle siirtyvät metsolalaiset on jaettu neljälle eri luokalle. Osa luokkalaisista jatkaa myös vanhassa koulussa, sillä kuopus opiskeli viidennen luokkansa yhdysluokalla, jossa osa oppilaista oli neljäsluokkalaisia. Niin kuin kuopuksenkin oikeastaan olisi kuulunut olla, mutta Turkin vuosien myötä hän on hypännyt yhden vuoden ja on siksi ikäistään vanhempien ryhmässä. Muita päätä lyhyempänä. Kavereita on tullut sekä neloselta että vitoselta. Lähes koko luokka saapui eilen juhliin mukaan, vain neljä oli estynyt tulemasta. Onneksi sää suosi ja juhlat voitiin pitää pihalla.

Koristelusta vastasi Taivaan Isä. Kesä on kauneimmillaan. Vihertää, omenankukat olivat jo kukkineet, mutta pihalla oli monta muuta kukkijaa. Kuopuksen ja apuun rientäneen ystävänsä kanssa viritimme terassille aurinkokenno-valot. Jäi ottamatta yöllä kuva, kun valaisivat pimeässä söpösti. Nämä valot ostin keskiparveketta ajatellen, mutta päätyivätkin tänne. Hauskat, ostaisin ehkä lisääkin, kunhan saadaan tuo keskiparvekkeen aurinkopurje-asia päätökseen. Purje kun on niin suuri, että sitä ei sellaisenaan taida tuohon kannattaa laittaa, joten minun tulisi pienentää se ennen asennusta.

Jopot on selvästi in. Kuopuskin tietenkin sellaisen nyt haluaa ja saikin synttärilahjaksi rahat käytettyä pyörää varten. Mutta apua, kuka haluaa taas siihen ostorumbaan lähteä?

Onneksi on sairaanhoitaja talossa. Heti alkuun piti hieman paikata, myöhemmin hoitaa yksi venähtänyt nilkka:).

Eilen oli onneksi vapaapäivä ja juhlat sovittu alkavaksi kolmelta. Edelliset päivät oli niin työntäyteiset, että tarjoilu piti järjestyä juhlia edeltävän aamupäivän aikana. Äiti siis kauppaan heti aamusta. Menuksi muotoutui ensin hampurilaisia, sitten lettukestit ja lopuksi jäätelö, keksi ja karkkitarjoilu. Sipsit ja popparit vielä päälle. Hyvin upposi ja kukaan ei kaivannut leipomuksia. Lettuja paisteltiin myös viidelle yöksi jääneelle kaverille aamupalaksi. 

Yökyläläiset ovat olleet ahkerasti uimassa. Edelleen tuolla polskuttelevat lähirannassa. Minä naputtelen tätä kirjoitusta tässä parvekkeella. Aurinkopurjeelle olisi ollut tarvetta, sillä aurinko on kovin kirkas ja ruudun nähdäkseen oli tultava tähän puun varjoon. Miten ihanaa, että kesä on täällä, lopultakin. Edes näiden kahden päivän ajan:D.

YLLÄTYS

Miehen sisko siirtyi tällä viikolla aikuisen naisen ikään. Pyöreitä vuosia on nyt juhlittu eri tavoin. Eilen oli vuorossa yllätys naisten kesken. Yksi meistä kävi piirtämässä merkit katuun ja jätti kartan, jonka avulla niitä seurata. Odottelimme Höyrypanimon takana maljojen ja kukkien kanssa sankaria. Maljojen ääressä jo päästiin pohtimaan nelikymppisen naisen elämää. Olemme kaikki ikähaitarilla 38-45-vuotta. Naisia parhaassa iässä, tietenkin.

Sankari on osannut tulkita merkkejä ja saapuu paikalle.

Minä olen aina elänyt mielestäni elämäni parasta aikaa. Jokainen ikä on ollut kiva ikä. Nyt hakiessani töitä, aloin ymmärtämään, että saatan kohta jo joutua ikärasismin kohteeksi. Viimeistään tässä iässä olisi hyvä saada vakituinen paikka, sillä kohta saatan olla työnantajan mielestä liian vanha? Oikeasti nelikymppisen naisen luulisi olevan työnantajalle ihan parasta mitä on tarjolla. On kertynyt elämänkokemusta ja alkaa olla sinut itsensä kanssa. Tietää mitä osaa ja on vielä varsin oppimiskykyinen kaiken uuden suhteen. Lapset ovat suurimmalla osalla jo koulussa ja pikkulapsisairastelut on takanapäin. Oma kroppa on vielä voimissaan, eikä tarvitse sairaslomailla senkään vuoksi.

Meitä oli työnvaihtajia, uudelleen kouluttautuneita, useamman vuoden samassa paikassa työuraa tehneitä. Oli työhön innokkaasti suhtautuvia naisia, joista itse varmasti palkkaisin kenet tahansa. Olemme myös äitejä, vaimoja, siskoja. Eri elämänvaiheissa toisiimme törmänneitä. Ja nyt meitä yhdisti tämä ihana kälyni, jota saimme olla juhlimassa. Hyvä kun synnyit, muuten olisi nämäkin kekkerit jääneet välistä!

Maljojen jälkeen saatiin yllätysnumero, kun juhlakalun veljet ajoivat ohi laiturin:).

Juhlamme jatkuivat juuri kunnostetulla ja yleisölle avatulla Kotkan klubilla. Paikka oli minulle entuudestaan ihan tuntematon. Ilmeisesti se oli aikanaan sellainen herrain kerho, joka rapistui vuosien myötä melko nuhruiseksi paikaksi. Seisoi pari vuotta tyhjillään ja heräsi nyt taas henkiin innokkaan omistaja-pariskunnan toimesta. Heidätkin illan aikana tavattiin ja kuultiin, että kaikenlaista viritelmää paikan suhteen riittää. Hotellia yläkertaan, toimitiloja alakertaan. Jazzia, salakapakkaa ja hyvää ruokaa. Tila oli kunnostettu todella kauniiksi. Ruoka ja tunnelma oli hyvä. Toivon todella, että paikka saadaan kannattamaan.

Pöydän ääressä viihdyttiin pitkällä kaavalla. Oli elävää musiikkia ja monta asiaa mielessä jaettavaksi. Mietittiin jo, että millä verukkeella voitaisiin ottaa uusiksi. Suunnittelin myös, että tänne on pakko tuoda tuo mies joku kerta syömään. Palvelu pelasi, mutta mikään pikaruokaravintolahan tämä ei ole.

Ilta pimeni. Lautaset tyhjenivät. Tilattiin jälkiruoat. Pohdittiin tätä kotikaupungin tilannetta ja sen ravintolatarjontaa. Korkeat työttömyysluvut ja kaikki ne lopettaneet ravintolat. On mukavaa, kun joku uskaltaa silti yrittää. Meidän perhe käy kovin harvoin ulkona syömässä. Tämän hintaluokan ravintoloissa kuvittelen meidän käyvän erityisissä tilanteissa miehen kanssa. En tiedä osaisivatko meidän lapset nähdä pitkään haudutetun karitsan ja minttusuklaakastikkeen arvoa? Menisivät ehkä mieluummin pizzalle tai Heseen? Minä kyllä näen tämän arvon, mutta tili ei kestä tiheää ulkona syömistä. On silti mukava tietää, että tällainen paikka on olemassa juhlahetkinä. Hinta ja laatu olivat hyvässä suhteessa keskenään.

Monia vuosia, armorikkaita vuosia, monia armorikkaita vuosia kälylle! Tuokoon tulevat vuodet juhlan aiheita, arjen iloja, monia yhteisiä hetkiä. Yllätyksiä ja ennalta-arvattavia hetkiä. Olette rakkaita<3. Kiitos myös tämänpäiväisestä. Ei jäänyt tarjoilut eilisen varjoon:). 

ps.Tämä ei ollut maksettu mainos. Kunhan kerroin. Tervemenoa Kotkan klubille testaamaan ihan itse.