RIPITETTY

Japaniin lähtiessämme laitoimme kolmosen Helsingissä bussiin. Seuraavat kaksi viikkoa hän vietti Karkussa rippileirillä. Kummit kävivät leirin puolivälissä vierailupäivänä poikaa leirillä tervehtimässä, kun itse olimme estyneet paikalle pääsystä. Me näimme rippilapsemme ensimmäisen kerran kirkon portailla, kun albat päällä valmistautuivat juhlaansa. Kolmas konfirmaatio meidän perheessä, mutta aina se on yhtä liikuttava hetki. Konfirmaatio on minun mielessäni lapsuuden loppu. Otetaan askel kohti aikuisuutta.

Karkkuun on meiltä niin paljon matkaa, että rippijuhlia on mahdoton järjestää samana päivänä. Näin ollen kävimme konfirmaation jälkeen syömässä sillä porukalla, joka pääsi paikalle. Eilen sitten vietettiin rippijuhlia täällä meillä kotona ystävien ja sukulaisten kanssa. Olin palannut töihin, joten valmistelut jäivät pitkälti edelliseen päivään, jonka olin ottanut vapaaksi. Mies siivosi ja minä juoksin kaupassa ja kokkasin. Paljon ehtii päivässäkin, kun ei istahdan liian pitkäksi aikaa miettimään tekemisiään. Yöllä tosin olisi pitänyt vähän miettiä. Viimeinen kakku meni aivan mönkään, aamulla uusilla aivoilla tajusin jättäneeni siitä pois puolet jauhoista.

Aamulla keräsin kukkia kotirannasta maljakoihin. Ilmaiset ilot.

Sen verran monet juhlat on tullut jo järjestettyä, että pakostakin sitä viisastuu matkan varrella. Käytän suosiolla kertakäyttöastioita. Tiskaajat kiittää. Paitsi kahvikupeista en tingi, sillä kahvi ei maistu hyvälle pahvista juotuna. Meillä on yleensä juhlissa sen verran paljon vieraita, että tällä kertaa porrastettiin juhlat kahteen kattaukseen. Puolet vieraista tuli klo. 13 ja puolet klo. 16. Se oli viisas teko. Ei tullut paniikkia missään vaiheessa ja kaikille riitti paikka, johon istua syömään. Taivaan Isäkin auttoi asiaa, sillä iltapäivällä paistoi aurinko ja ulkonakin saattoi syödä.

Mummon tuomat kauniit kukat. Ja kakut.

Minulta jäi kuvaaminen hyvin vähälle. Mummo sen sijaan uskollisesti kuvasi sankarin ja vieraat pitkin päivää. Tässä on kuva tulossa meidän pojista ja serkustaan. Olin myös teettänyt valmiiksi kolmosesta kiitoskortit, jotka oli kätevä antaa vieraille mukaan heti juhlista pois lähtiessään. Kuvan sankarista kiitoskorttiin otti miehen veli. Kiitos.

Ylimmäisestä tuli kiitoskortti, koska poika piti siitä eniten. 

Alin oli oma suosikkini. Hieno poika molemmissa kuvissa:).

Nyt sitten päivä huilitaan ja huomenna takaisin töihin. Kiitollinen on mieli aina näin juhlan jälkeen. Meillä on ympärillä hienoja ihmisiä. Ja lapset tietysti juhlansa ansainneet. Onko teillä paljon juhlia tälle kesälle? Meillä olisi vielä neljät rippijuhlat ja yhdet valmistujaiset. Mutta onkin eri asia mennä muiden juhliin, kun valmistaa omat:).

PILKUN PAIKKA

Perjantaina meidän elämässämme oli pilkun paikka. Miehen kuuden vuoden "pikku projekti" oli saapunut päätökseen. Ystävä piti karonkassa puheen, jossa hän käytti tässä kohtaa pilkkua, pisteen paikka kun on sitten siellä meidän kunkin hautajaisissa.  Pilkku antaa tuumaustauon, jonka jälkeen nähdään, että mihin suuntaan tästä lähdetään. Pilkun ajan kuitenkin saa hengähtää. Ottaa aikalisän.

Varmasti jokainen ymmärtää, että väitöskirja ei ole mikään pikku projekti, vaan oikeastaan suurimman osan kohdalla turhan suuri projekti. Viehättävä pöytäseuralaiseni karonkassa kertoi, omastakin kokemuksestaan, että on kovin yleistä tipahtaa väitöksen jälkeiseen masennukseen. Meidän tohtorista en osaa vielä sanoa mitään, mutta en ihmettelisi jos kokisi elämässään hienoista tyhjyyttä. Etenkin viime kesän alusta saakka on tahti ollut niin hurjaa, että se alkoi näkymään yhdessä ja toisessa asiassa. Pilkkua odotettiin kieli pitkällä. Turkkilaisittain vähintään "neljällä silmällä", minun ja miehen:D.

Sitten saapui perjantai ja klo. 12:15 alkoi väitöstilaisuus. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Vastaväittäjä ei todellakaan silitellyt myötäkarvaan, vaan pisti parastaan tai pahintaan, riippuu kai siitä, että keneltä kysytään. Ylpeänä sain seurata miestäni, joka pysyi viileänä ja väitti vastaan. Esimiehensä laittoi työkavereille viestiä ja kertoi tilanteen olevan miehen hyväksi 4-2. Minä sanoisin, että vähintään nyt sen verran. Sai lähteä salista voittajana. Tohtori oli syntynyt ja väitöskirjat pahvilaatikossa tuolini alla.

Yliopiston tarjoamien kakkukahvien jälkeen lähdimme valmistautumaan iltaan. Sen taannoisen Jyväskylä-reissumme tarkoitus oli etsiä sopiva paikka karonkalle. Silloin päätimme, että ilta juhlitaan yliopiston kampuksella, mutta kommenttilootaan ilmestyneen viestin vuoksi päädyimme kaupungin sydämeen, Nikolainkulmaan. Paikka antoi juhlalle juhlavat puitteet. Kun maksaa pitopalvelulle, toivoo tietenkin, että rahoilleen saisi vastinetta. Koimme näissä juhlissa totisesti saaneemme. Ruoka ja palvelu oli erinomaista. Jos siis juhlit Jyväskylässä, laita Nikolainkulma mieleesi.

En koskenut koko päivän aikana kameraan. Ajattelin kyllä etukäteen kuvaavani tunnelmia, mutta käytännössä se oli mahdotonta. Aika oli koko ajan kortilla tähän yllä olevaan kuvaan asti. Sitten alkoi silkka juhla. Sanoisin, että nämä olivat yhdet elämäni mukavimmista juhlista. Olihan totisesi aihetta juhlaan. Oli juhlavat puitteet. Ennen kaikea oli juhlaa jäädä vain juhlimaan. Mieheni veli kuvasi koko päivän, josta lähetän nyt miljoonat kiitokset. Pitopalvelu hoiti ruokapuolen. Mies, pofessorit ja ystävät pitivät huolen ohjelmasta, joka oli kuin vain elämää. Naurua ja kosteita silmänurkkia hyvässä seurassa hyvän ruoan äärellä.

Malja vastaväittäjälle.

Kiitospuhe.

Ohjaajan puheenvuoro. Kertoi historiassakin olleen miehiä, joilla oli vaikeuksia saada valtavaa tietomääräänsä tiivistettyä:D. 

Näissä juhlissa tiivistyi kuitenkin esiin taas se elämän suola, eli rakkaat ihmiset. Miten ihmeellisiä ihmisiä elämässämme onkaan. Miten hauskoja, viisaita, kauniita ja pyyteettömiä ystäviä ja sukulaisia. Miten ovatkaan kulkeneet elämässämme rinnalla kaikessa tyynessä ja tyrskyssä. Surreet suruissamme, iloinneet ilossamme, tsempanneet väsymyksen keskellä, kantaneet, kun emme ole itse jaksaneet. Ja kun meillä on ollut aihetta juhlaan, ovat tulleet juhlimaan pitkistä matkoista. Kiitos teille kaikille. Ja teille, jotka ette päässeet mukaan tähän juhlaan, mutta olitte juhlassa mukana siellä missä olittekin. Elämä olisi paljon köyhempää ilman teitä. (Nyt se on kyllä hieman köyhempää myös teidän vuoksenne:D)

Kuvaaja vaimoineenkin on päässyt kuvaan.

Viikonloppu on ollut silkkaa pilkkua. Päiväunia ja hiljaiseloa. Sunnuntaiaamuna tosin heräsin tyhjässä sängyssä klo. 8:30. Tohtori oli kiivennyt kaatosateessa katolle ränniä tyhjentämään. Päivän aikana oli myös yksi vuosia rempsottanut lista kiinnittynyt kattoon ja makuuhuoneen lipaston romahtaneet laatikot korjautuneet. Jos tätä menoa jatkuu, on varmaan yläkerran hormi kohta piikattu auki ja huone remontoitu? Mietin, että pitäisikö sitä jarruttaa vai antaa mennä?

 Onnea rakas<3. Hieno suoritus!

ps. Te ystävät, jotka otitte kuvia minusta ja miehestä, voitteko lähettää meillekin? Olisi kiva saada sellainenkin muistoksi.

ps.2 Koska en itse ole tohtori enkä muutenkaan kovin fiksu suhteessa tekniikkaan, niin oli melkoisen hankalaa saada nämä kuvat tänne blogiin. Eivät suostuneet siirtymään normaalisti käyttämääni ohjelmaan, jonka vuoksi ovat nyt normaalia pienempiä:(. Kuvaa klikkaamalla näet sen kuitenkin suurempana.

ON IHMISIÄ, JOISTA ILOITA

Viime viikonloppu oli kyllä varsinainen kesä-karnevaali. Kuin koko tyhjäkäynnillä käyty alkukesä olisi pitänyt ahnehtia yhdessä viikonlopussa. Mökkireissun lisäksi ehdittiin siis juhlia yhdet synttärit täällä meillä. Ihanat terassimme tosin joutuivat vieläkin odottamaan kunnon käyttöä, sillä torstaina ei vielä tarjennut ulkona syödä. Grillattiin nyt kuitenkin. Juhlaa oli myös nähdä pitkästä aikaa miehen siskon perhettä, joka lomaili lähes koko kesäkuun Filippiineillä. Sen vuoksi juhlittiin yksillä juhlilla koko kesäinen syntymäpäivänelikkomme.

Terassilla majailee jostakin syystä nykyään myös se kolmosen Jopo. 

Perjantaina siis mökkeiltiin ja mökkeilyä seuraavana päivänä lähdettiin hengellisille kesäpäiville. Tähän syynä oli Bulgariasta saapuneet vieraamme, jotka oli kutsuttu päiville puhujavieraaksi. Oli muuten kelit kohdillaan ja päivillä hauska kesäinen tunnelma. Syötiin lettuja, jäätelöä ja makkaraperunoita. Nähtiin monta tuttua elämän eri vaiheista. Hyvä ilma oli tuonut runsaasti väkeä paikalle. 

Sunnuntaina juhlittiin rippijuhlia. Mutta ei perinteisesti juhlavasti juhlavaatteissa, vaan rennosti juhlakalun isovanhempien vapaa-ajanasunnolla melkein metsässä. Tarjolla oli hernesoppaa ja hapankaalikeittoa. Lämmin sää ja tunnelma. Paljon paarmoja. Jälkkäriksi kakkukahvit ja lapsille mm. Melodypop-tikkarit, joilla oli lupa soittaa vaikka Lapin kesää.  Lappiin olivat suunnistamassa juhlakalu perheineen, kunhan juhlista selviävät.

Serkukset, joiden melodypopit soi, mutta jotakin muuta kuin sitä Lapin kesää.

Normaalisti olisin fiilistellyt tällaista viikonloppua vaikka kuinka pitkään. Muistellut ihmisiä, joita näin. Paikkoja, joista pidin. Ruokia, jotka maistuivat. Nyt sen sijaan heti rippijuhlan jälkeen alkoi rakkaiden yövieraiden paraati, joka on menossa edelleen. Ensin rippijuhlien jälkeen saapui ne Bulgarian vieraat, joista osa oli kanssamme myös viime kesänä. Palasivat tänään kotiinsa.  Hetki sitten saapui rakas vertaisryhmä Istanbulista synnyinmaahansa kesää viettämään. Lähtivät heti Kotkan meripäiviä ihmettelemään, joten kirjoitan tässä välissä äkkiä ennen ruokahuoltoon ryhtymistä. Kun käy samalla töissä, on aika täyteläinen olo. Ihanan täyteläinen. Niin kiitollinen, kun on ihmisiä, joista iloita:).

Ja se sää: Aamulla on vettä tullut kun... Nyt on pilvistä, mutta poutaa. Koska sai viettää putkeen melkein viikon auringonpaisteessa ja lämmössä, ei pilvinen sää paina yhtään. Huomenna vielä töihin ja sitten taas viikonloppu vapaata. Yhdet kuvat on vielä laittamatta ystävien kanssa vietetystä päivästä. Ehkä on pakko myöskin käydä vähän Meripäiviä ja etenkin niitä purjelaivoja kuvaamassa vapaiden aikana? Tämä tuntuu ihan kesälle, hyvin hyvälle sellaiselle.