lauantai 25. elokuuta 2018

PAHALAMPI

Elokuu alkaa lähestyä loppuaan. On havaittavissa sykyinen pohjavire, mutta edelleen meitä hellitään lämmöllä. Esikoinen on palannut Tampereelle opintojensa pariin. Kolmonen lähti kesää kaatamaan rippileirinsä kanssa. Kakkonen pakkasi reppunsa ja lähti kavereille pelaamaan. Meitä jäi vain kolme tänne kotiin. Ja pupu.

Eilen illalla teimme kuopuksen ja miehen kanssa retken lapsuutemme maisemiin. Tässä lähistöllä on pieni kirkasvetinen lampi nimeltä Pahalampi, jonne pyöräiltiin kavereiden kanssa uimaan tai vaan kalliolle istumaan. Sellainen keidas keskellä ei mitään. Vain pienen kävelyn päästä lammesta aukeaa kallioiden takana meri. Ihana paikka, jossa voi kuunnella kuin haapa havisee tai ei kuulu mitään.


Eväät, tottakai.





Talvisin tästä meni hiihtoladut, joilla sekä mies että minä perheinemme hiihdeltiin lapsuuden talvina monen muun kotkalaisen tavoin. Oli eväät repussa, kun laskettiin Pahalammen takana olevalta kalliolta merelle ja jatkettiin Räskiin makkaroita paistamaan. Silloin jää kantoi aina. Nyt kun yritimme käydä kalliota kuopukselle esittelemässä, törmäsimme vain kieltoihin ja yksityisalueisiin. Mökki mökiltä ovat valloittaneet lampemme, yksityistäneet tiet ja alueet. Jopa alla olevan laiturin viereen oli tullut kyltti: YKSITYISRANTA. Kaikki kirkumassa: emme halua tänne ketään, tämä on meidän. Vieneet monen ihmisen lapsuuden alueet ja mahdollisuuden niistä muistella.




Tämän lähemmäs hiihtokalliota ei ole menemistä. Vai pääsisikö jotenkin kiertämällä toista kautta?


Kuivasta kesästä huolimatta pihalla alkaa sato kypsyä. Omenoita ja luumuja tulee runsaasti. Omilla perunoilla ollaan oltu pitkään. Viikolla keräsin kelpo sipulisadon. Viinimarjoja olisi, mutta ne ei meillä oikein tee kauppaansa. Toistaiseksi ei linnuillekaan.



Kolmen päivän vapaani aluksi marssin eilen lähellä oleviin hoitokoteihin sijaisuuksia kysymään. Sain paikan heti. Näiden vapaiden jälkeen minulla ei sitten olekaan vapaata seuraavaan pariin viikkoon. Keikkaa tekemällä meinasin kerätä ensi kesälle reissurahat. Niin pitkälle, kun keikkatilin saldo myöten antaa. Meillä on siis miehen kanssa silloin 25-vuotishääpäivä, joten se reissu tehdään sitten kahdestaan. Jotenkin se nostaa arjen yläpuolelle, kun tietää, että on reissu odottamassa. Ja olemassa joku keino, jolla saada se mahdollistettua.

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kaunis lampi, ja kauniit muuistot sinulla sieltä, mutta voi harmi että kaikenlaiset kieltotaulut ovat pilanneet muistojesi paikan.
Ihanat kuvat olet taas ottanut.
Ja ahkera olet kun luovut vapaistasi, mutta kuten sanot, se on keino hankkia seuraava reissu, joten mukavaa reissun odottelua.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jael: Kyllähän se mietityttää, että miten sitä jaksaa. Totuus on kuitenkin se, että näillä palkoilla ei reissata. Joten jos matkalle mielii, on tehtävä jotain extraa. Mutta sillä ajatuksella, että sinne saakka mennään mikä kokoon saadaan. Jos ei jaksa keikkaa tehdä, sitten tulee lyhyyt reissu:).

Kaunis on Pahalampi, sen vuoksi ymmärtää, että jollekin tulee mieleen omia koko maisema. Mutta ihmetyttää, että kunta salli sen, sillä on sen verran monelle nostalgisista seuduista kyse.

SaaraBee kirjoitti...

Irlantiin???

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Saara: Tähtäin olis kyllä Sansibariin, mutta jos ei budjetti veny, niin Irlanti kuulostaa tosi hyvälle:D. Ans kattoo kuinka kauan tää jaksaa painaa ilman vapaapäiviä.

Petra kirjoitti...

Pahalampi on nimeään parempi eli ei kovin pahan näköinen :) Kävin pari vuotta sitten kattelemassa omia lapsuudenmaisemia ja miten ne mäet ja monet kalliot näyttikin ihan erilaisilta kuin muistoissa, pienemmiltä ja moni asia oli muuttunut. Mieluummin muistan ne lapsen silmin. Ihanaa jos pääsette kaksin reissuun, itse haaveilen Suomen metkasta mutta nykyisessä taloustilanteessa ulkomaanmatkat Turkista käsin on pian tosiaankin vain haaveita.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Petra: Tiukassa se on se raha täälläkin, vaikka ei edes ole talouskriisiä valtiolla päällä. Hoitoalan palkat ei päätä huimaa ja näistä keikoista menee vielä yli 40% veroakin. Mies sanoikin, että on se nyt kumma, että ei yhdellä työllä rahat riitä, vaan täytyy kahta tehdä jonnekin päästäkseen. No, toiset ei lähde. Mutta toisilla on ikuinen kaukokaipuu ja silloin ei auta ilmeisesti sitten vapaita pidellä...