Kevät etenee todella suurin harppauksin. Kaksi viikkoa sitten kävelimme vielä jäällä, nyt voi kotirannassa jo uida. Kolmosen harjoitusten aikana kävin katsomassa jäiden lähtöä Pyhtään Lököressä. Joutsenpariskunta otti tuntumaa Pohjolan kevääseen. Heti seuraavana päivänä olivat joutsenet muuttaneet meidänkin rantaan. Piti seistä pitkä tovi ihmettelemässä tätä kaikkea. Jos huomenna jo puissa olisi silmut tai omenapuut kukkisivat, en hämmästyisi. Tuntuu kuin kevät kirisi kiinni aikaa, jonka se joutui piilottelemaan talven takana. Ei haittaa.
Aurinko paistaa joka päivä. En muista pilvisiä päiviä ollenkaan. Tästä innostuneena kuopus kaverinsa kanssa kaivoi meidän pihakalusteet esiin pressujen alta. Läheisellä venerannalla suunnitellaan selvästi tulevaa kesää. Kohta ne on vesillä ne Susannat ja Leilat. Päivä ei lakkaa olemasta ja pimeyttä ei enää edes muista. Tekisi mieleni lisätä viikkoon vielä ainakin yksi kävelylenkki. Toisaalta kävely keskeytyy tiheämmin, koska pitää pystyä haistamaan ja kuulemaan kevät.
Jos aikaa voisi hidastaa, tekisin sen nyt. Jotta ehtisin nauttia tästä kaikesta, eikä se pääsisi livahtamaan ohi. Ettei vielä olisi kesä, vaan saisi elää tämän kevään.
