EI OLE METSÄPALOVAARAA

Vettä on satanut siihen malliin, että Kotkan seudulla ei ole metsäpalovaaraa. Ei uhkaa myöskään kuivuus. Kaivoissa riittää vesi varmasti talven yli. Päivän asu on aika monena päivänä ollut sadetakki ja kumisaappaat. Tänä syksynä mies ei ole veneillyt kertaakaan kouluun. Veneen tyhjentäminen vedestä ja itsensä suojaaminen sateella veneilyn ajaksi on tuntunut ilmeisen epämukavalle ajatukselle. Onneksi on kuitenkin vitkuteltu veneen talviteloille laittamisen kanssa, sillä perjantai-iltana taivas oli tulessa. Ensin punaisena, vaihtoi sitten kultaan ja lopulta violetin kautta sinimustaan. Napattiin lainalapsille ja itsellemme kiireellä pelastusliivit päälle, kaakaota kassiin ja käytiin kiertämässä Munsaari. Mikä ihana iltahetki.

Pienille pojille olemme moneen kertaan ehdottaneet veneretkeä, mutta ovat kieltäytyneet ja kertoneet, että eivät pidä veneilystä. Sitä oli vaikea uskoa, sillä silmät loistivat koko retken ajan. Ajettiin kaislikoissa, joka muuttui Amatsonin viidakoksi. Veden alla olivat piilossa krokotiilit ja hirviöhauet. Jälkimmäisiä yritettiin taas napata, mutta saatiin vain partahaukia. Miettivät, että kuulisiko äiti, jos huudettaisiin täysillä. Päätettiin sen sijaan lähettää puhelimella kuvaterveiset. 

Kotkassa alkoi syysloma. Tampereen loma alkaa olla lopuillaan. Kotona on viikonlopun aikana ollut vaihtuva kokoonpano. Kakkonen lähti pelikavereilleen Porvooseen. Kolmosen kaveri tuli Tampereelta yökylään. Kuopus oli serkkujen matkassa Helsingissä hurvittelemassa. Lainalapset ja me saimme ystävistä seuraa, kun pääkaupunkiseudulta paluumuutti ystävä takaisin tänne lapsuusmaisemiin ja olivat meillä eilen perheensä kanssa kylässä. Tänään tiputetaan lainalapset kotiin, viedään kolmosen kaveri bussiin ja käydään viemässä esikoinen kotiinsa. Napataan vielä kakkonen matkalta kyytiin ja ollaan hetken koko porukka kasassa. Samalla saadaan itse hyvä syy käydä pyörähtämässä kavereilla kylässä. Hakea Tampereen Ikeasta kasoittain tuoksukynttilöitä tulevaa säkkipimeää pehmentämään. Ja syödä lihapullat.

Oikein mukavaa lomaviikkoa kaikille lomailijoille. Meille muille työniloa. Itselläni on vielä pari vapaapäivää ennen töihin paluuta, joten saan nauttia sekä lomasta, että työnilosta:). Mitäs teille kuuluu? Joko pimeä ahdistaa?

YMPÄRI MENNÄÄN

Mies lähti eilen kalaan. Me kuopuksen kanssa menimme mukaan, vaikka oikeastaan oli kiusaus jäädä kotiin. Oli sitä pyykkiä silitettävänä. Työpäivä takana ja pedin kutsukin aika vahva. Ilma oli tummanpuhuva, ei aurinkoinen, mutta kaunis. Ei sietämättömän kylmä, vaikka lämmintä  päälle puettiinkin. Veneessä unohtui lähtemisen vaiva ja aistit terävöityivät. Meri vei mennessään ja ajatus loiveni jokaisen laineen myötä.

Uskollinen ystäväni retkimuki. Monet vuodet palvellut. Monet kahvit tarjonnut.

Aika pian kalastus jäi retken sivujuonteeksi. Päädyttiin vastarannalle ja oltiin Kotkan omalla "Bosborin risteilyllä" eli ihailemassa rannan taloja. Usein olen näitä taloja ihaillut sieltä mantereen puolelta, mutta tämän puolen totuus nosti ne vielä potenssiin sata. Mitä ihania kotikoloja meren kainalossa. Lähes jokaisesta pihasta veteen johtava laituri. Oma henkilökohtainen tie merelle.

Vastarannallamme sijaitsee siis Munsaari, joka nimensä mukaisesti on saari. Tässä kohden oli onni omistaa pieni vene, jolla pääsi kiertämään saaren alittamalla Munsaareen vievän pienen sillan. Linnunlaulu, laineen liplatus, siinä onnistuneen illan äänimaailma moottorin putputuksen lisäksi. Että tällainenkin kauneus taas omaksi annettiin.

Ympäri mennään ja yhteen tullaan. Meidän jokaisen elämässä on omat ympyrät. Ystäväperheen poika sävelsi ja sanoitti tästä laulun noin 15-vuotta sitten ollessaan noin pari vuotias. Laulun sanat kuuluivat: "Meil on ympyrät, meil on ympyrät, meil on omat ympyrät." Niitä ympyröitä on meilläkin ollut. Omien ympyröiden kohtauspisteistä voi kai päätellä ne oman elämän tärkeät paikat. Mihin minä palaan omilta ympyröiltäni? Entä sinä? Tämän reissun ympyrästä vei matka takaisin vastarannan kotiin.

Kotimatkalla suunniteltiin uusia venematkoja. Kun ei ole varaa siihen purjeveneeseen, mennään sitten tällä pienellä putputtimella. Varissaareen, jokisuistoon, uskaltaisiko tyynellä vaikka Lehmään? Tänään mentiin kyllä työpäivän jälkeen autolla mummolaan kahville. On satanut vettä koko päivän. Veneessä pystyisi todennäköisesti uimaan.

HENGITYS HÄMMÄSTYY

Tänään täällä näytti ja tuntui juuri sille mille talven pitääkin. Ulos mennessä hengitys oikein hämmästyy. Pakkasilma tuoksuu, mutta en osaa sanoa mille. Auringon valo kertautuu lumesta ja häikäisee kirkkauden lisäksi kauneudellaan. Kirsikkana tässä talvisessa kakussa oli tiistaille osunut vapaapäiväni. Mikä loistava päivä pitää vapaata, sillä vielä ei tarvitse siivota. Mies menee tiistaisin kymmeneksi töihin, joten nousin kuskiksi ja sain auton itselleni. Paluumatkalla pysähtelin moneen kertaan, kurvailin mahdollisimman monta sivupolkua ja päädyin vielä jäällekin ihmettelemään sen kantavuutta.

Keskellä jäätä näkyy pilkkijöitä Munsaaren kupeessa. Auton nokka sitä kohden. Jos jäällä näkyy renkaan jäljet, on sen kestettävä yksi Paluumuuttajatarkin. Ohitetaan ensin paikka auringossa ja sitten ollaan jo vetten päällä.

Jään takaa kuuluu Kotkan äänet; tehdaiden humina ja vaimea liikenteen kohina. Puissa laulavat linnut. Kameran naksahdus katsoessani talvea linssin läpi. Poskiani purraan punaiseksi. Vastarannalla näkyy kotiranta. Taivaalle piirtävät tehdaiden piiput savukiekuroitaan. 

Kotona on käyty keskustelua, joka sai alkunsa torstaisesta Uskonpuhdistus-luennosta. Siellä tuli puheeksi uskonpuhdistuksen vaikutukset ja mm. käsite luterilainen työetiikka. Kutsumus käsite annettiin uskonpuhdistuksessa kansalle, koskemaan rooleja, kaikkea työtä ja tekemistä, eikä jätetty papiston etuoikeudeksi. Näin ollen jokainen työ sai arvon ja työväki syyn hoitaa työnsä kuin rakkaalle Herralleen. Silloin työtä ei tehdä sutaisten, rimaa hipoen tai fuskaten, vaan niin hyvin ja huolella kuin taidetaan. Hyvin tehty työ on sen tekijälle suuri ilon aihe. Miten on nyt, kun monella ei ole rakasta Herraa, jolle työtänsä tehdä tai kutsumustietoisuutta? Kuinka moni vielä pitää kunnia-asianaan hyvin tehtyä työtä ja kuinka moni yrittää päästä niin vähällä kuin mahdollista? Kenelle työ on siunaus ja kuka kiroaa sitä aina töihin joutuessaan?

Omillemme olemme koittaneet opettaa sitä, että niin työnsä, kun oman roolinsa lapsena, sisaruksena, oppilaana, vanhempana, työtoverina, kaverina jne. tulee ottaa vakavasti. On tärkeä kohdella jokaista ihmistä arvostavasti, tehdä kaikki se mihin ryhtyy niin hyvin ja huolella kun osaa ja pystyy. Oppia se, että helpolla tässä elämässä ei saa yhtään mitään. Onni on usein vaivan takana, se tulee palkinnoksi siitä mihin on käyttänyt aikaa ja minkä vuoksi on tehnyt työtä. Sutaisten tekemällä ei voita aikaa eikä rahaa, vaan joutuu korjailemaan tekemisiään usein myöhemmin korkojen kanssa. Viisas pääsee vähemmällä juuri siksi, että hän tekee työnsä kunnolla heti ensimmäisellä kerralla. 

Rannoilla mieleni lepää ja blogi saa kuvansa. Hoidettu siis oma mieli ja kutsumus tämän blogin pitäjänä. Sen jälkeen siirryin hoitamaan kutsumustani perheenäitinä. Ajoin rannalta kauppaan ja kotiin ruokaa laittamaan. Muistin hakea miehen töistä. Pidimme jälkikasvulle kasvatuskeskustelua jossa tuo kaikki yllämainittu oli vahvasti läsnä. Joku oppii helpommalla, jonkun toisen täytyy käydä asiassa kantapääkoulua. Huomenna on sitten taas aika toteuttaa luterilaista työetiikkaa työmaalla, olla niin hyvä hoitaja kun osaa. Kiitollinen olen kaikista näistä kutsumuksistani, joiden johdosta olen tullut minuksi.

TULIKOHAN VEDETTYÄ MUTKAT SUORIKSI?

Oikeastaan päätin, että en palaa tähän aiheeseen blogissani enää millään muotoa. Sattui kuitenkin niin, että satuin lukemaan sinä aamuna tämän. Huolestuin, sillä näin, että se oli totta. Siinä näkyi selvästi se mitä olen tässä Suomessani Paluumuuttajattarena surrut. Meidän suomalaisten väliin on kasvanut jatkuvasti syvenevä kuilu. Sieltä kuilun toisilta puolilta paheksutaan, syytellään ja ollaan vihaisia, kun toisella puolella ollaan niin tyhmiä, eikä nähdä asioiden oikeita tolia. Siellä toisilla puolilla on maailmat, jotka eivät kohtaa, sillä niissä eletään suuresti toisistaan eroavaa todellisuutta. Sen kuilun tekee pääosin taloudellinen toimeentulo. Valitettavasti niin tyhmä asia kuin raha. Siihen liittyy tietenkin myös koulutus, ammatti ja perhe, johon on synnytty. Arvojärjestys. Siihen liittyy kyky tai halu olla näkemättä toisen todellisuutta. 

"Rahahuolet olivat merkittäviä taustasyitä esimerkiksi Ruandan kansanmurhaan, Jugoslavian hajoamissotiin ja niin sanotun Arabikevään jälkeisiin murhenäytelmiin. Saksalaisten rahahuolet auttoivat Hitlerin valtaan ja indonesialaisten rahahuolet kaatoivat yli kolme vuosikymmentä hallinneen diktaattori Suharton.

Raha ja huoli omasta pärjäämisestä ovat merkittäviä selittäjiä sille, että moni suomalainen voi pahoin ja ilmaiseen pahaa oloaan muukalaisiin kohdistuvalla rasismilla. (Ja blogistin lisäys: kuten kaikella muullakin vastustamisella ja nousevalla herra-vihalla). Kuten Jari Tervo totesi, nyt Suomessa on tapahtunut vaarallinen eskalaatio, kun netin vihapuheesta on otettu askel kohti vihatekoja.

Mitä turvattomampi olo suomalaisella on omasta asemastaan, sen todennäköisemmin hän kokee uhaksi maahan ja ehkä omalla paikkakunnalle saapuvat muukalaiset…"

Olin liikkeellä autolla ja työpäiväni vei minua Kotkan erilaisiin kaupunginosiin. Yksi kokous pidettiin kerrostaloalueella, jossa itsekin vietin osan lapsuudestani. Sen maine on elänyt, mutta ollut valitettavasti aina siellä nollan tuntumassa tai pakkasenkin puolella. On kaupungin vuokratalot, legendaarinen nimeään muuttava räkälä, runsaasti maahanmuuttajia ja paljon sitä kuilun toisella puolella huutelevaa väkeä. Keskellä päivää kalja maistui parkkipaikalla ja eräässä autossa olevan nuorison vuoksi heräsi huoli. Yksi roskis syttyi palamaan  ja aiheutti terveyskeskukseen juuri kokouksen ajaksi palohälytyksen. 

Minun aikanani oli porukat jotka pöllivät, porukat jotka ryyppäsivät ja kokeilivat aineita. Lisänä skinit riehumassa vielä maassa, jossa ei pakolaisongelmasta ollut tietoakaan. Äidistä varmaan tuntui, että oli tarjolla vaan huonoa seuraa, enkä voi väittää, että hän olisi ollut pelkästään väärässä. Oli kaikki mahdollisuudet  mennä monessa suhteessa pieleen. Tämä hetki ei ole ainakaan korjannut rimpsun alkua, mutta tuonut alueelle lukuisan väriskaalan mitä tulee ihmisen ihoon. Onneksi seassa ne tavallisetkin perheet ja paremmat tarinat. Unelmat ja toiveet. Tieto siitä, että on hölmöä leimata ketään vain sen vuoksi missä hän asuu.

Kokouksen jälkeen ajoin vain reilun kilometrin päähän, jossa kuilun toinen reuna asusteli rantataloissaan. Talojen edustan laitureista oli veneet jo viety talviteloille, mutta ranattuoleihin saattoi vielä tulla istumaan. Ainakin ulkoapäin katsellen saattoi luulla, että täällä ei tarvitse miettiä, että viekö ne mamut meidän työt ja naiset. Ei tarvitse valvoa ja surra rahojen riittämistä. Ei viettää aikaa netissä törkeyksiä jaellen, kun on se oma aikamoisen mukiinmenevä elämä. Josta saattaa riittää tavaraa sinne pakolaiskeskukseenkin vietäväksi ja suvaitsevaisuutta ympärilleen jaettavaksi.

Tulikohan nyt vedettyä mutkat suoriksi vai onko tässä sinustakin järkeä? En nyt tarkoita niin selkeää jakoa, että kerrostalo ei niin hyvämaineisessa lähiössä/rantatalo, vaan sitä taloudellista turvaa ja sen yhteyttä vihapuheisiin. Sitä, että kun on omat asiat kunnossa, on helpompi nähdä toisen hätä ja haluta auttaa. Ja kun tuntuu, että ei itsellekään riitä, loppuu myös empatia. Nousee helpommin pelot, viha ja raivo. Ja se minun kipein kysymys, että miten tämä kehitys saadaan loppumaan? Tai tuon kolumnin kipein kysymys: "Jos näiden kirjallisten herrojen on vaikea löytää yhteisymmärrystä asioiden tolasta, miten kauan mahtaa mennä siihen, että yli sukupolvisen köyhyyden, työttömyyden, päihteiden liikakäytön ja vaikutusmahdollisuuksien puutteen painama suomalainen ja irakilainen turvapaikanhakija löytävät sielullisen yhteyden?" 

Ja missäs me sitten ollaan tämän kaiken keskellä? No siellä melkein rantatalossa, mutta sen verran korvia myöten veloissa, että taidetaan osua keskelle kuilua. Seuraamaan ylhäällä tapahtuvaa huutelua vähän niin ku suut ammolla. Toivomaan, että kummaltakaan puolelta ei kukaan tipu päälle. Tai sylkäise suoraan aukinaiseen suuhun.