TULIKOHAN VEDETTYÄ MUTKAT SUORIKSI?

Oikeastaan päätin, että en palaa tähän aiheeseen blogissani enää millään muotoa. Sattui kuitenkin niin, että satuin lukemaan sinä aamuna tämän. Huolestuin, sillä näin, että se oli totta. Siinä näkyi selvästi se mitä olen tässä Suomessani Paluumuuttajattarena surrut. Meidän suomalaisten väliin on kasvanut jatkuvasti syvenevä kuilu. Sieltä kuilun toisilta puolilta paheksutaan, syytellään ja ollaan vihaisia, kun toisella puolella ollaan niin tyhmiä, eikä nähdä asioiden oikeita tolia. Siellä toisilla puolilla on maailmat, jotka eivät kohtaa, sillä niissä eletään suuresti toisistaan eroavaa todellisuutta. Sen kuilun tekee pääosin taloudellinen toimeentulo. Valitettavasti niin tyhmä asia kuin raha. Siihen liittyy tietenkin myös koulutus, ammatti ja perhe, johon on synnytty. Arvojärjestys. Siihen liittyy kyky tai halu olla näkemättä toisen todellisuutta. 

"Rahahuolet olivat merkittäviä taustasyitä esimerkiksi Ruandan kansanmurhaan, Jugoslavian hajoamissotiin ja niin sanotun Arabikevään jälkeisiin murhenäytelmiin. Saksalaisten rahahuolet auttoivat Hitlerin valtaan ja indonesialaisten rahahuolet kaatoivat yli kolme vuosikymmentä hallinneen diktaattori Suharton.

Raha ja huoli omasta pärjäämisestä ovat merkittäviä selittäjiä sille, että moni suomalainen voi pahoin ja ilmaiseen pahaa oloaan muukalaisiin kohdistuvalla rasismilla. (Ja blogistin lisäys: kuten kaikella muullakin vastustamisella ja nousevalla herra-vihalla). Kuten Jari Tervo totesi, nyt Suomessa on tapahtunut vaarallinen eskalaatio, kun netin vihapuheesta on otettu askel kohti vihatekoja.

Mitä turvattomampi olo suomalaisella on omasta asemastaan, sen todennäköisemmin hän kokee uhaksi maahan ja ehkä omalla paikkakunnalle saapuvat muukalaiset…"

Olin liikkeellä autolla ja työpäiväni vei minua Kotkan erilaisiin kaupunginosiin. Yksi kokous pidettiin kerrostaloalueella, jossa itsekin vietin osan lapsuudestani. Sen maine on elänyt, mutta ollut valitettavasti aina siellä nollan tuntumassa tai pakkasenkin puolella. On kaupungin vuokratalot, legendaarinen nimeään muuttava räkälä, runsaasti maahanmuuttajia ja paljon sitä kuilun toisella puolella huutelevaa väkeä. Keskellä päivää kalja maistui parkkipaikalla ja eräässä autossa olevan nuorison vuoksi heräsi huoli. Yksi roskis syttyi palamaan  ja aiheutti terveyskeskukseen juuri kokouksen ajaksi palohälytyksen. 

Minun aikanani oli porukat jotka pöllivät, porukat jotka ryyppäsivät ja kokeilivat aineita. Lisänä skinit riehumassa vielä maassa, jossa ei pakolaisongelmasta ollut tietoakaan. Äidistä varmaan tuntui, että oli tarjolla vaan huonoa seuraa, enkä voi väittää, että hän olisi ollut pelkästään väärässä. Oli kaikki mahdollisuudet  mennä monessa suhteessa pieleen. Tämä hetki ei ole ainakaan korjannut rimpsun alkua, mutta tuonut alueelle lukuisan väriskaalan mitä tulee ihmisen ihoon. Onneksi seassa ne tavallisetkin perheet ja paremmat tarinat. Unelmat ja toiveet. Tieto siitä, että on hölmöä leimata ketään vain sen vuoksi missä hän asuu.

Kokouksen jälkeen ajoin vain reilun kilometrin päähän, jossa kuilun toinen reuna asusteli rantataloissaan. Talojen edustan laitureista oli veneet jo viety talviteloille, mutta ranattuoleihin saattoi vielä tulla istumaan. Ainakin ulkoapäin katsellen saattoi luulla, että täällä ei tarvitse miettiä, että viekö ne mamut meidän työt ja naiset. Ei tarvitse valvoa ja surra rahojen riittämistä. Ei viettää aikaa netissä törkeyksiä jaellen, kun on se oma aikamoisen mukiinmenevä elämä. Josta saattaa riittää tavaraa sinne pakolaiskeskukseenkin vietäväksi ja suvaitsevaisuutta ympärilleen jaettavaksi.

Tulikohan nyt vedettyä mutkat suoriksi vai onko tässä sinustakin järkeä? En nyt tarkoita niin selkeää jakoa, että kerrostalo ei niin hyvämaineisessa lähiössä/rantatalo, vaan sitä taloudellista turvaa ja sen yhteyttä vihapuheisiin. Sitä, että kun on omat asiat kunnossa, on helpompi nähdä toisen hätä ja haluta auttaa. Ja kun tuntuu, että ei itsellekään riitä, loppuu myös empatia. Nousee helpommin pelot, viha ja raivo. Ja se minun kipein kysymys, että miten tämä kehitys saadaan loppumaan? Tai tuon kolumnin kipein kysymys: "Jos näiden kirjallisten herrojen on vaikea löytää yhteisymmärrystä asioiden tolasta, miten kauan mahtaa mennä siihen, että yli sukupolvisen köyhyyden, työttömyyden, päihteiden liikakäytön ja vaikutusmahdollisuuksien puutteen painama suomalainen ja irakilainen turvapaikanhakija löytävät sielullisen yhteyden?" 

Ja missäs me sitten ollaan tämän kaiken keskellä? No siellä melkein rantatalossa, mutta sen verran korvia myöten veloissa, että taidetaan osua keskelle kuilua. Seuraamaan ylhäällä tapahtuvaa huutelua vähän niin ku suut ammolla. Toivomaan, että kummaltakaan puolelta ei kukaan tipu päälle. Tai sylkäise suoraan aukinaiseen suuhun.

PIKKUINEN LUUMU JA MAA JOHON HÄN SYNTYI

Tänään kastettiin 17. kummilapsemme, pikkuinen Luumu.  Olimme ristiäismatkalla kahden mieheni kanssa, sillä jälkikasvullamme oli omia menoja tälle päivälle. Kastejuhla pidettiin Espoossa ja yllätyin iloisesti pappilanmäestä. Paikka oli idyllinen ja ehdottomasti monen kuvan arvoinen, mutta koko päivän satoi ja niin maltoin pysähtyä sateeseen vain hetkeksi pois lähtiessämme. 

Vastasyntyneet jos jotkut saavat minut hieman levottomaksi. Millaiseen maailmaan Luumu nyt sattui syntymään? Onko hänelle tarjolla huolettomia lapsuuden päiviä vai saapuiko hän arvaamattomaan ja pahaankin paikkaan? Kasteen jälkeen meidän pöydässä näet keskusteltiin päivän polttavista aiheista, kuten Seinäjoen turhasta surmasta ja meneillä olevista hallitusneuvotteluista. Kumpikaan aihe ei nyt ainakaan ollut rauhoittamassa kummitädin sydäntä, mutta pikku Luumua ei painannut enää mikään. Itse kastehetken pieni mies huusi minkä keuhkoista irti sai, mutta rupesi sen päätteeksi unille ja nukkuikin sitten luottavaisin mielin läpi kalasoppien ja kakkukahvien.

Kahdella kielellä mentiin. Sujuvasti kuunnellen ja laulaen molemmat.

Sattuneista syistä tämä Seinäjoen tapaus on mietityttänyt minua normaalia uutista enemmän. Asuuhan kotonamme samaa ikäluokkaa olevaa porukkaa. Asia liippaa myös erittäin läheltä työtäni. Erehdyksekseni pistäydyin lukemaan asiasta keskustelupalstoilta ja törmäsin asiaan, josta saatiin pöydässäkin aasinsilta niihin hallitusneuvotteluihin. Suomessa velloo valtava ulkomaalaisviha, jota ei mielestäni käsitellä millään foorumilla rakentavasti. Näin ollen Seinäjoen surmastakin syytettiin ulkomaalaisia kansanryhmiä nimeltä mainiten ja oltiin valmiita tiettyjä kansalaisuuksia jo teloittamaankin, vaikka tekijää jo nimeltä netissä mainittiin ja varmalla kädellä tiedettiin "urheilevaksi paremman perheen tytöksi, supisuomalaiseksi eloveenatytöksi".

Helpottiko tämä tieto millään tavoin. No ei todellakaan. Miten meidän yhteiskunnassamme tavalliset urheilevat parempien perheiden tytöt tappavat toisiaan ja sen jälkeen "käyttäytyvät kuulusteluissa rauhallisesti ja fiksusti".  Ja miten tätä olisi voitu ennaltaehkäistä, kun "kukaan ei ikinä olisi voinut uskoa mitään tällaista tapahtuvan". 

Toinen kysymys on se, että miten meidän maassamme voitaisiin oppia puhumaan maahanmuuttajista rakentavasti ja niputtamatta jokaista mamua samaan muottiin? Tänne kun saapuu mamuja vaikkapa työn vuoksi, avioliiton myötä tai turvapaikan hakijana ja jo tämä tekee heistä kovin erilaisia suhteessa toisiinsa. Maahanmuuttajia saapuu hyvin köyhistä oloista mutta myös erittäin vauraista maista. Heissä on korkeasti koulutettuja ja lukutaidottomia. Osa on perheellisiä, osa sinkkuja. Myös eri maat kulttuureineen tuovat mamuihin mausteensa. Se, että pystytään tilastoilla osoittamaan, että vaikkapa Suomessa tehdyistä raiskauksista suurin osa tehdään tietyn maalaisten maahanmuuttajien toimesta, ei oikeuta vihaamaan kaikkia maahanmuuttajia raiskaajina.  Sen sijaan odottaisin kyllä rakentavaa keskustelua siitä, että mitä tehdä niiden tiettyjen maahanmuuttajien kanssa, jotka tällaisiin rikoksiin toistuvasti sotkeutuvat. Valitettavasti maahanmuuttajista tuntuu puhuvan vain Perussuomalaiset. Sen puheen vuoksi kyllä saivat monia ääniä, mutta niiden puheiden tarkoitus taisi  olla hajottaminen rakentamisen sijaan?

Martti Luther kehoitti kuulema istuttamaan omenapuun, vaikka tietäisi maailmanlopun olevan käsillä huomenna. Tällä periaatteella voi myös kehoittamaan synnyttämään lapsia, vaikka ympäröivässä yhteiskunnassa asiat olisivatkin huonolla tolalla. Pikku Luumu saikin kastelahjaksi oman puun. Toivon siis, että saavat molemmat kasvaa luottavaisessa ja huolettomassa maassa, vahvistuen ja voimistuen ottamaan vastaan milloin mistäkin päin tulevat tuulet. Onnea sinulle pieni ja siunausta<3.

Edit: Selvennykseksi vielä, että Pikku Luumu on siis suomalainen, sekä äitinsä että isänsä puolelta, eikä liity mamuihin muuten kuin kastepöytäkeskustelujen kautta:). Hänen kotonaan puhutaan sitä toista kotimaista kieltä ja siitä johtui juhlan kaksikielisyys.