KIRKKO POIKINEEN

Viimeisestä yöstämme Pietarissa, muodostuu melkoisen uneton. Huoneeseen on lentänyt pietarilaisia itikoita, jotka piinaavat meitä pitkin yötä. Ne sujahtavat huoneessa ääneti ja nopeasti. Piikittävät uhriaan loputtomasti. Ovat saaneet loistavan piiloutumiskoulutuksenkin mokomat. Joskus aamuyöllä ne ovat syöneet itsensä meistä tainnoksiin tai sitten vain uni vie mukanaan. Nukumme ehkä muutaman tunnin koko yönä.

On aika jatkaa matkaa, mutta ennen lähtöä teemme pikavierailun New Hollandissa, joka on pietarilaisten kesäinen olohuone kaupungin sydämessä. On puistoa, paikkaa ottaa aurinkoa, lapsille leikkitelineitä, konsertteja ja ruokapaikkoja valinnanvaikeuteen asti. Ei tosin meille, sillä vielä ei ole ruoka-aika.

 

 

Sitten onkin aika ottaa mittaa venäläisestä tiekulttuurista. Autot ovat isoja ja niin myös egot rattien takana. On kaistapäisiä ohituksia, hurjia ajonopeuksia, agressiivista ohittelua. Onnettomuuksia nähdään muutama, mikä tuntuu liikenteen luonteen ottaen aika vähälle. Onneksi vuodet Istanbulissa ovat opettaneet edes jonkunlaisia selviytymistaitoja. Pääsemme siis perille pieneen ja kauniiseen kirkkokaupunkiin, Novgorodiin. Kaupunkiin tutustumisen aloitamme Kremlistä ja tarkemmin sanoen sen muureilta.

 

 

Novgorodin Kremli pääsi Unescon peritökohteeksi vuonna 1992.

Sen muurien sisällä sijaitsee Venäjän vanhin kirkko eli 1050 valmistunut Pyhän Sofian katedraali.

 

Seuraavaksi on jo korkea aika syödä. Matkan varrelle kun ei sattunut sopivaa ruokapaikkaa ja tässä vaiheessa koko porukka on aikalailla nälkäinen. Tuossa alakuvassa näkyvään vanhaan kauppalaivaan tehdyssä ravintolassa, istuimme hyvän tovin vatsojamme täyttämässä. Esikoinen vielä yrittää syödä terveellisesti, mutta on joutunut huomaamaan, että pelkkä salaatti on venäläisille vain pieni alkupala, jolla ei vatsa täyty. Minä olen luovuttanut ja syön kaikkea mitä mieli tekee. Kiva kesäturvotus pitää huolen siitä, että nälkää ei tarvitse nähdä ja vähemmälläkin tulee toimeen. Etenkin kun on automatkalla napsinut sipsejä ja Snickersejä.

 

Hyvä ruoka, parempi mieli. Vatsat täytettyämme, suuntaamme vielä Yaroslavin vanhalle kauppa-alueelle. Siellä on kirkko poikineen. Kartan mukaan kaupungissa on vähintäään 35 kirkkoa, joista jokainen tässä vaiheessa iltaa kiinni. Ulkoakin on niitä kiva katsella ilta-auringon helliessä. Novgorod on todellakin kirkkojen ja Kremlin kaupunki.

 

 

 

Kamerani on todella likainen. Yritimme putsauttaa sitä Vietnamissa, mutta ei onnistunut. Taivaalla näkyy siis joka kuvassa likaparvi. Ärsyttävää. Mutta näillä nyt mennään siiheksi, kun joku osaa kameran putsata tai työpaikan Eurojackpot-voitto osuu kohdille ja ostan itselleni uuden kameran. Osa kuvista miehen kamerasta, kiitos niistä.

RAJA EI VEDÄ

Raja ei vedä. Aika kuluu. Sukka etenee. Ensimmäinen kerta on muutenkin haastavin, kun pitää miettiä, että onko meillä kaikki mitä pitää olla. Osataanko kulkea oikealle luukulle oikeaan aikaan. Päästääkö perille hyvän sään aikaan? Lopulta puomi aukeaa ja olemme siellä missä haluammekin olla.

Vuosia sitten vierailimme tiheästi Karjalassa. Silloin rajalla tuntui, että puutkin muuttuivat harmaiksi rajan toisella puolen. Nyt on toinen aika. Kaikki tuntuu vain kivalle. Tiet ovat hyvässä kunnossa.  Puut vihreät tien vierustalla. Uskallamme jättää auton tien varteen. Viipuri on rosoisen kaunis. Kaupassa tavarat kauniisti hyllyssä ja hintalaput saavat hyvälle mielelle.

Saavumme kaupunkiin auringonlaskun kanssa yhtä aikaa. Miten kaunista. Joskus vuosia sitten kävin täällä, mutta muistikuvani siltä reissulta ovat hatarat. Pyöreä torni, kauppahalli, pärekorit ja Viipurin linna. Nyt ihastelen vanhan kaupunkin tunnelmaa. Illan valoa kivitalojen pinnoilla. Tunnelmaa, joka syntyy, kun kymmenet linnut lentävät ääneti pääsi päällä. Ja ravintolat kutsuvat sisään tunnelmallaan ja hintatasollaan.

Mutta kaikilla ei ole kaikki hyvin. Ei missään.

Ensin harmittaa, kun ei ehditty paikalle hieman aikaisemmin. Sitten muistan, että tulevana vuotena voin palata tänne moneen kertaan. Otan paikallisen marketin kortin. Katselen tuotteita hintasilmällä. Kannattaako pakata auton perään vessapaperit, lihat, pesuaineet vai mitä? Hykertelen, kun voin huoleti jättää kiireen. Käyn Monreposissa sitten toisen kerran. Silloin kun etsin jonkun toisen hotellin ja toisen ruokapaikan. Ehkä tulevana vuonna löytyy Viipurin kantis?

Kaupasta tarttuu mukaan niin monenlaista herkkua, että napa valittaa jo tässä vaiheessa iltaa. Viipurin Macaronsit maistuu saippualle. Kahvi on makeaa. Sipsit suolaisia. Lomalla kaikki on sallittua. Mahdollisuudet odottamassa oven takana. Annan elämän yllättää. Huomenna matka jatkuu kohti Pietaria, jos Luoja suo. Sieltä minulla ei olekaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia tai entisiä mielikuvia. Otan vastaan kaiken sen mitä eteen tulee. Toivottavasti ilolla ja kiitoksella.

Vinkkejä? Mitä kannattaa nähdä Pietarissa? Entä syödä? Mikä katu kannattaa ehdottomasti kävellä? Mistä toivoisit tunnelmia ja kuvia?

LASKEUDUN VAPAISIINI

Vaikka pidänkin työstäni todella paljon ja viihdyn työkavereideni seurassa oikein hyvin, on vapaapäivät silti erittäin mukava asia. Viisi edessäni olevaa vapaapäivää tuntuu jo ihan lomalle. Tänään tein siis vielä pitkän päivän ja nyt tässä laskeudun vapaisiini. Olen tehnyt suunnitelman: huomenna pitää siivota, mutta sitä ennen käyn pitkällä kävelyllä, jos sää vain sallii. Tämä viime viikon pitkä lenkki kun herätti ajatuksen siitä, että pidänhän minä liikunnasta. Minusta on ihanaa kävellä. Miksi en siis kävelisi useammin? Siitä hyötyisi tämä blogi, sillä kävellessä on helppo myös kuvata. Viime viikon kävelyn kuvasaldosta riittää nimittäin kuvia kolmeen eri postaukseen. Ennenkaikkea siitä hyötyisi tämä uusi "terveellisempi elämäni", joka on mennyt yllättävän helposti. Niitä burpeita lukuunottamatta. (Tähän mennessä kasassa 40. Viikon loppuun mennessä pitää siis tehdä vielä 60 lisää. Huh.)

Norssaaren sillan kupeessa on kalastajien omat kulmat.

Viikonloppuna on tiedossa tukiperheilyä, sählymatsia ja niitä burbeita. Toivon myös pidempään nukuttuja aamuja ja sukulounasta. Tulevan Japanin matkan vuoksi olen nyt ihana japanina. Prisman alennuslaarista löysin Richard McCormick'in kirjan Tokio. Kirjan alkuosassa on kivoja pikku tietoiskuja japanilaisesta kulttuurista. Tiesittekö esimerkiksi, että Japanissa ei saa syödä tai juoda kävellessä, vaan tulee aina istua ennen ruokailua? Tai sitä, että nuudeleita syödessä kuuluu ryystää ja maiskutella kuuluvasti?

Kotkan Hirssaaressa on tällainen suloinen pieni keltainen talo, jonka pihalla on meri. Mutta kukaan ei halua asua siellä. Miksi?

Kirjan loppuosassa on japanilaisia ruokareseptejä. Minulle matkoissa on tärkeää paikallinen ruoka. Olen nyt yrittänyt epätoivon vimmalla löytää japanilaisesta ruokakulttuurista jotakin, johon tarttua. Raaka kala ei itselleni maistu missään muodossa. Merenelävät on myös vastenmielisiä. Sushi ei ole minun juttuni. Luin siis toiveikkaana kaikki kirjan ruokareseptit, mutta luulen, etten pitäisi niistä paljoakaan.  Kakkonen selailee kirjaa parasta aikaa ja löysi muutaman reseptin, mitä voisimme kokeilla. Toivottavasti matkallamme kirjoitan yllättyneeni iloisesti japanilaisesta keittiöstäkin. Jos sinulla on joku japanin herkku, jonka luulet sattuvan nirsommankin ruokailijan suuhun, niin paljasta ihmeessä.

Vaikka ruoat eivät hirveästi innosta, innostaa kyllä se kaikki muu niiden ympärillä. Kuten se, että ruoan taiteellinen asettelu on Japanissa olennainen osa ateriaa, sillä ruokailusta tulisi nauttia myös silmillä. Tai siitä, että jokaisen japanilaisen aterian tulisi sisältää viittä väriä; valkoista, mustaa, punaista, vihreää ja keltaista. Japanilainen ateria koostuu myös tyypillisesti viidellä eri tavalla valmistetusta ruokaelementistä. On raakaa, paistettua, grillattua, keitettyä ja höyrystettyä. Olen innoissani. Mutta miten tästä ottaa onkeensa omassa keittiössä? Ehkä jälkikäteen tiedän.

Luonnon helminauhaa. Ja se kaikkein kaunein valo on vaan täällä kotirannassa.

Luulen ja toivon, että tulen iloisesti yllättymään Japanista monessa suhteessa, sitten kun. Nyt saan kuitenkin vapaapäiväillä. Odottaa matkaa.  Opetella fraaseja. Sumimasen tarkoittaa anteeksi. Soba on ohut nuudeli, joka tarjoillaan joko kylmänä tai kuumana. Turkista se onkin meille tuttu sana, mutta siellä se tarkoitti kamiinaa tai uunia. 

Onko sinulla matkoja tiedossa? Kokemuksia Japanista tai japanilaisesta ruoasta? Vai viihdytkö mieluiten kotikulmilla ja omilla rannoilla?

KAUAS ON PITKÄ MATKA

Auto on sullottu tupaten täyteen. Jalkoja ei liiemmin mahdu siirtelemään. Ensimmäinen tunti vaikuttaa katastrofaalisen huonolta. Aurinko ei ole noussut ja lunta sataa vaakatasossa suoraan kohti ikkunaa. Tai siltä se ainakin näyttää. Pitkiä valoja ei voi sytyttää tai näkyvyys katoaa kokonaan. Niin se katoaa myös autojen tullessa vastaan, tupsauttaen meidät lumipölyn keskelle. Matkan varrella onneksi välillä selkenee. Jäiselläkin tiellä uskaltaa lopulta ajaa ilman kokovartalojännitystä. Menemme neljän tunnin ja 300 km jaksoissa. Se tarkoittaa kahta pysähdystä matkan aikana. Kotkan jätämme taaksemme aamulla kello kuusi ja perillä olemme seitsemältä illalla. Revontulet ovat piilossa pilvien takana. Maisemat piiloutuneet pimeään. Kauas on pitkä matka, mutta lopulta sinnekin näköjään pääsee perille.

Pitkä matka piti morsiusparinkin kulkea, jotta löysivät toisensa. Kemijärven tytöt näyttävän tupsahtelevat elämäämme säännöllisin väliajoin. Yksi saapui Istanbuliin näin kohtalokkain seurauksin. Niinan kanssa melko samoihin aikoihin astui elämäämme Turun poika, joka kolmen kuukauden sijasta jäikin Istanbuliin yli vuodeksi. Tutustui hääpariin ja päätyi bestmaniksi niihin Turkin häihin. Samoihin häihin saapui morsiamen suku Kemijärveltä.  Kaasona toimi morsiamen serkku. Arvaattekin ehkä, että tänään sen bestmanin ja sen kaason häitä juhlittiin Kemijärvellä. Saimme katsoa ihan videolta, kuinka pariskunta löysi toisensa niissä häissä, joista seurasi nämä häät. 

Näissä häissä on ajateltu kaikkea. Ohjelman välissä on varauduttu jopa onnenkyyneliin. Onni meitä kohtaakin heti alusta asti. Juuri kun olemme asettautuneet omaan riviimme, astuu seuraamme tämä ihana Istanbulin meihin yhdistämä. Martta on tällä kertaa lentänyt Suomeen tapaamaan äitiään ja meidän onneksemme päätti ajaa myös näihin häihin. Ensin jaamme saman rivin kirkossa ja juhlassa päädymme samaan pöytään kuulumisia jakamaan. 

Päivän aikana opimme monta asiaa morsiusparista. Morsian oli penkkareissa hobitti, nuoruudessa reipas partiolainen, jolta onnistuu edelleen merimiessolmut. Sulhanen on suomenmestari, joka ei pidä mopoautoista. Opimme myös monta asiaa Kemijärvestä. Kaupunki on vuosien varrella kutistunut. Asukkaat ovat kaikonneet työpaikkojen vähenemisen vuoksi. Morsiamen isä on paikkakunnan alkuasukkaita, hänen esi-isänsä on ensimmäisiä kaupunkiin pysyvästi muuttaneita. Ensin oli lohirikas koski ja ruokaa tarjoava riista, nyt toimeentulomahdollisuuksien kanssa kamppaileva kaunis pieni noin 7500 asukkaan kunta, joka tuli meille ja monelle muulle suomalaiselle tutuksi televisiosarjasta "Taivaan tulet". Ne tulet eivät vielä ole loimunneet meille, koska taivas valmistelee muulle perheelle uutta kokemusta: laskettelua puuterilumessa.

Kirkosta siirrymme juhlaan. Seurakuntatalolla kaikki kertovat, että kesällä Kemijärvi vasta kaunis onkin. Voin sieluni silmin nähdä valkeiden aukioiden loiskuvan sinisenä. Kauniilta se näyttää tämä lumikin, kuten lumeen ripotellut lyhdyt tulppaaneineen. Talvihäissä on puolensa. Vaikka se, että hääväki voi morsiamen ja sulhasen kuvausreissun aikana nautiskella lämmintä glögiä ja kaakaota. Ja tehdä pikaisen kauppareissun lähikauppaan ruokavarastoa täydentämään.

Ovat naimisissa. HUI!

Porot ovat pysytelleet piilossa. Asioilla on puolensa. Kuulemani mukaan täällä 300 poroa kuolee joka vuosi törmäiltyään autojen kanssa. Minä en halua niin kirjaimellisesti törmätä poroon. Saamme vinkkejä, kuten "mene Pyhän huipulle, vaikka et laskisikaan alas." Huomenna otan vinkeistä vaarin ja kuvaan nämä tunturit ja lumen kuorruttamat maisemat. Talven sellaisena, kun se eteeni nyt annetaan.

Mökki oli edullinen, mutta ylitti kaikki toiveet. Voisin vaikka suositella. Googlaa Pyhätunturi ja Eetula. Tässä on kotimme vielä muutaman päivän ajan. Suksiboxissa kulki mukana niin laskettelusukset kuin murtsikatkin. Molempia on ajateltu käyttää. Edessä on pari päivää aikaa keskitttyä lumeen ja Suomen talveen. Morsiusparille vielä tuhannesti onnea ja ihanaa matkaa lämpöön! Pitäkää huoli tosistanne, löytäkää yhteinen elämä. Kotkassa on aina ovi, josta olette tervetulleet sisälle. Kiitos tästä päivästä.