Vaikka pidänkin työstäni todella paljon ja viihdyn työkavereideni seurassa oikein hyvin, on vapaapäivät silti erittäin mukava asia. Viisi edessäni olevaa vapaapäivää tuntuu jo ihan lomalle. Tänään tein siis vielä pitkän päivän ja nyt tässä laskeudun vapaisiini. Olen tehnyt suunnitelman: huomenna pitää siivota, mutta sitä ennen käyn pitkällä kävelyllä, jos sää vain sallii. Tämä viime viikon pitkä lenkki kun herätti ajatuksen siitä, että pidänhän minä liikunnasta. Minusta on ihanaa kävellä. Miksi en siis kävelisi useammin? Siitä hyötyisi tämä blogi, sillä kävellessä on helppo myös kuvata. Viime viikon kävelyn kuvasaldosta riittää nimittäin kuvia kolmeen eri postaukseen. Ennenkaikkea siitä hyötyisi tämä uusi "terveellisempi elämäni", joka on mennyt yllättävän helposti. Niitä burpeita lukuunottamatta. (Tähän mennessä kasassa 40. Viikon loppuun mennessä pitää siis tehdä vielä 60 lisää. Huh.)
Norssaaren sillan kupeessa on kalastajien omat kulmat.
Viikonloppuna on tiedossa tukiperheilyä, sählymatsia ja niitä burbeita. Toivon myös pidempään nukuttuja aamuja ja sukulounasta. Tulevan Japanin matkan vuoksi olen nyt ihana japanina. Prisman alennuslaarista löysin Richard McCormick'in kirjan Tokio. Kirjan alkuosassa on kivoja pikku tietoiskuja japanilaisesta kulttuurista. Tiesittekö esimerkiksi, että Japanissa ei saa syödä tai juoda kävellessä, vaan tulee aina istua ennen ruokailua? Tai sitä, että nuudeleita syödessä kuuluu ryystää ja maiskutella kuuluvasti?
Kotkan Hirssaaressa on tällainen suloinen pieni keltainen talo, jonka pihalla on meri. Mutta kukaan ei halua asua siellä. Miksi?
Kirjan loppuosassa on japanilaisia ruokareseptejä. Minulle matkoissa on tärkeää paikallinen ruoka. Olen nyt yrittänyt epätoivon vimmalla löytää japanilaisesta ruokakulttuurista jotakin, johon tarttua. Raaka kala ei itselleni maistu missään muodossa. Merenelävät on myös vastenmielisiä. Sushi ei ole minun juttuni. Luin siis toiveikkaana kaikki kirjan ruokareseptit, mutta luulen, etten pitäisi niistä paljoakaan. Kakkonen selailee kirjaa parasta aikaa ja löysi muutaman reseptin, mitä voisimme kokeilla. Toivottavasti matkallamme kirjoitan yllättyneeni iloisesti japanilaisesta keittiöstäkin. Jos sinulla on joku japanin herkku, jonka luulet sattuvan nirsommankin ruokailijan suuhun, niin paljasta ihmeessä.
Vaikka ruoat eivät hirveästi innosta, innostaa kyllä se kaikki muu niiden ympärillä. Kuten se, että ruoan taiteellinen asettelu on Japanissa olennainen osa ateriaa, sillä ruokailusta tulisi nauttia myös silmillä. Tai siitä, että jokaisen japanilaisen aterian tulisi sisältää viittä väriä; valkoista, mustaa, punaista, vihreää ja keltaista. Japanilainen ateria koostuu myös tyypillisesti viidellä eri tavalla valmistetusta ruokaelementistä. On raakaa, paistettua, grillattua, keitettyä ja höyrystettyä. Olen innoissani. Mutta miten tästä ottaa onkeensa omassa keittiössä? Ehkä jälkikäteen tiedän.
Luonnon helminauhaa. Ja se kaikkein kaunein valo on vaan täällä kotirannassa.
Luulen ja toivon, että tulen iloisesti yllättymään Japanista monessa suhteessa, sitten kun. Nyt saan kuitenkin vapaapäiväillä. Odottaa matkaa. Opetella fraaseja. Sumimasen tarkoittaa anteeksi. Soba on ohut nuudeli, joka tarjoillaan joko kylmänä tai kuumana. Turkista se onkin meille tuttu sana, mutta siellä se tarkoitti kamiinaa tai uunia.
Onko sinulla matkoja tiedossa? Kokemuksia Japanista tai japanilaisesta ruoasta? Vai viihdytkö mieluiten kotikulmilla ja omilla rannoilla?
