LOMA JOKA ON LEVOKSI

Esikoinen kysyi, että pidänkö enemmän kaupunkilomista vai tällaisesta. Vastasin aikailematta, että molemmista. On ihanaa nähdä uusia paikkoja, kävellä katuja ja kierrellä kauppoja, kahviloita ja museoita. Mutta tällainen loma on levoksi. Kun muu perhe katoaa rinteeseen, jään petiin. Ilman mitään suunnitelmia tai tavoitteita. Katson muutaman ohjelman, haen sängyn viereen lisää kahvia ja aamiaista. Luen. Eilen upposin Lina Heyderichin valheelliseen maailmaan (Terhi Rannelan Frau) ja tänään olen ollut Shafakin Istanbulissa arkkitehti Sinanin ja elefantin hoitaja Jahanin seurassa (Elif Shafakin Valkoinen elefantti). Esikoinenkin on pysytellyt mökillä kirjojen parissa, mutta hänen kirjansa ovat täynnä matemaattisia tehtäviä. Ne kirjoitukset, jos ette muistaneet.

Muun perheen saapuessa syömään, on noustava. Pojat linnottautuvat vuorostaan television ääreen, mies lähtee takaisin rinteeseen ja vie minut ja tytöt ladun päähän. Olen markkinoinnut tämän viiden kilsan lenkkinä, mutta jos totta puhutaan, niin taulussa lukee että matkaa Luppoon on 8,2 kilometriä. Keli on mitä parhain, joten eiköhän me siitä selvitä. Sukset jalkaan ja menoksi.

Edellisestä hiihtolenkistä on noin vuosi. Silloin sivakoitiin Tahkon maisemissa. Tämä talvi ei ole suosinut hiihtäjiä Kotkassa, sillä lumi on tullut ja mennyt nopeissa sykleissä. Kuopus määrää tahdin ja se on erittäin sopiva. Etenemme noin kilometrin kymmenessä minuutissa. Siinä vauhdissa äiti voi pitää rauhassa perää ja ottaa välillä kuvia. 

Aurinko painuu mailleen. Ladun oikealla puolella aukeaa näköala tuntureille. Maasto on kesyä. On malitilliset nousut ja laskut. Suksi suhisee ja luistaa juuri sopivasti. Vaatettakin sattui päälle passelisti, ei ole kylmä eikä kuuma. Opasteita on matkan varrella ja koko ajan saadaan olla kartalla. Omaa mökkiämme vastapäätä, tien toisella puolella on Luppo, johon latu päättyy. Tunti ja 20 minuuttia olemme keränneet kokemusta nimeltä "hiihto Lapissa".

Ilta on jälleen kirkas ja taivaalla monen monta tähteä. Pistäydyn tuon tuosta pihalla revontulia bongaamassa. Saas nähdä, että onnistaako. Huomenna olisi aika ahtautua taas autoon ja suunnata auton nokka kohti etelää. Jos ei nähdä revontulia nyt, on pakko tulla takaisin joskus toiste.

TOIVEET KÄYNEET TOTEEN

Toivoinko ääneen sitä hiihtoa jäällä? Tahkolla on toiveet käyneet toteen. Hiihtolomakelit ovat olleet paremmat kuin uskalsimme odottaakaan. Päästyämme tiistaina perille, emme aikailleet hetkeäkään. Tavarat sisälle mökkiin, sukset jalkaan ja lasku rantaan. Laskutyyleissä olikin sitten nauramista. Itse lähdin reteesti auraillen ja päädyin penkkaan. Sen jälkeen osasin jo odottaa koko loppu perhettä ja ikuistin mäen alla alastulo tyylejä. Lopulta olimme kaikki alhaalla ja jokaikinen lähti reippaasti jäällä kulkeville laduille, vaikka jäälle meno on tammikuun hukkumiskuoleman jälkeen ollut osalle perheenjäsenistä todella pelottavaa. 

Kuopuksen tyyli, kyllä sitä näinkin päästään tämän penkan yli.

Täällä jää kantaa. Jäätie oli suljettu, mutta jääparkki on edelleen käytössä. Moottorikelkat sujahtelevat ohitse. Muuten jäällä vallitsee hiljaisuus ja rauha. Olen aika ylpeä tästä laumastani, joka on ottanut talviurheilun omakseen tuosta vain. Jokainen hiihtää. Esikoinen oli ensin sitä mieltä, että häntä pakotetaan ladulle. Loppumatkasta jo suunnittelee seuraavaa hiihtoretkeä. 

Poropaikan kahvilassa on kuulema todella herkulliset munkit ja kuumat kaakaot. Ovet ovat jo menneet sulki ja jäämme nuolemaan näppejämme. Poroja kuitenkin voidaan katsella hetki. Paluumatkalla aurinko laskee ja ilta sinertyy. Kaunis, niin kaunis on tämä Suomen talvi. Mökillä keitellään kahvit ja illaksi saadaan kutsu naapurimökin lettukesteihin. 

Seuraavana aamuna mies ja kolme nuorinta lähtevät rinteisiin. Meillä on esikoisen kanssa käynnistymisvaikeuksia. Aurinko pysyttelee pilven takana ja ulos ei ole kiirettä. Keittelen kahvit, luen lehdet ja jatkan kirjani lukemista. Teen ruokaa ja lämmittelen saunaa laskettelijoilleni. Iltapäivällä aurinko ilmestyy ja houkuttelee meidät taas ladulle. Kuopus on reipas. Lähtee laskettelupäivän päätteeksi vielä hiihtoladuillekin. Ollaan jäällä ihan naisporukassa.

Tänään on mennyt päivä muissa merkeissä. Siitä sitten seuraavan kerran. Mies ja pojat oli aamun rinteessä. Nyt on ruokatauko. Makaronilaatikkoa ja kanansiipiä. Jos meinaavat vielä iltamäkeen, saatetaan esikoisen kanssa sivakoida mäelle. Iltahiihto. Kokemushan se olisi sekin. Hyvin siis luistaa, toivottavasti teillä muillakin!

PUUT KAARTUIVAT TIELLE

Retkikaksikkomme sai eilen miehistä vahvistusta. Mies pakkasi omat ja kuopuksen sukset autoon ja minä lähdin retkeä kuvaamaan. Talvi on taas muistanut olemassaolonsa. Lunta on pyryttänyt muutaman päivän ja alkaa olla hanget korkeat nietokset. Sehän sopii, sillä sitä lajia ei ole tänä vuonna liikoja ollutkaan. Etenkin olen kaipaillut lumisia puita. Puitahan löytyy metsästä ja sen vuoksi ajettiin Valkmusaan niitä ihailemaan.

Joku tästä oli ajannut ennen meitä. 

Puut kaartuivat lumen painosta tielle ja 

autolla ajo oli jossakin kohdin aika hankalaa.

Tästä ei toki yritettykään ajaa, sillä eihän tuolle sillalle mikään auto mahdu:).

Muisteltiin nuotion ääressä miehen kanssa niitä oman lapsuuden hiihtoretkiä. Minulle on vahvasti jäänyt mieleen isot mäet, joita pitkin laskettiin meren jäälle. En vain muista, että mistä sinne pääsee. Silloin oli aina meret jäässä ja tällaisia juupas eipäs talvia ei ollut ikinä. Minä muistelin, että olisimme paistaneet makkaraa jossakin retkemme varrella. Miehen perheellä oli hänen muistikuviensa mukaan eväänä appelsiina tai mandariinia ja suklaata. Yhtä kaikki, retki ei ollut retki, jos ei ollut eväitä.

Kuopus pääsee nykyään harvemmin nauttimaan koko perheen retkistä, sillä isompia lapsia ei aina retkeilyt huvita. Häntä ei kuulema haittaa ollenkaan, että isä ja äiti ovat olemassa hetken vain häntä varten.

Eväänä oli makkaraa ja mummon sämpylöitä. Appelsiinit ja suklaat puuttuivat.

Kuopuksesta on tullut varsin näppärä hiihtelijä. Viime talvena mummo kuljetti häntä ja serkkutyttöä hiihtokouluun ja siitä on ollut selkeästi hyötyä. Valkmusassa kun ei ollut valmiiksi tehtyjä latuja, vaan piti hiihtää tallatuilla poluilla tai umpihangessa. Ylitellä puita ja kurvailla välillä hyvinkin haastavissa maastoissa. Hyvin sujui ja kaatumisetkin meni hymyssä suin. Suolle ei menty, vaikka miehen mielessä ne siintääkin, jos sattuisi tulemaan pakkanen ja hankikanto. Nyt oltiin plussan puolella.

Tällainen vahti oli ilmestynyt auton viereen.

Alla auton lumipesu paluumatkalta.

Isommat lapset ei näytä hirveästi lumesta innostuvan. Kuopus sen sijaan on vielä toista maata. Retken jälkeen jäi pihalle vielä lumihevosta tekemään ja sillä ratsastelemaan. Heppa-touhut on nyt ihan in. Talleille tekisi mieli tuon tuosta, mutta olemme joutuneet sitä harrastusta jarruttelemaan kuljetus ja kustannussyistä. Hiihtolomalla saadaan ehkä yhdistettyä nämäkin kaksi, eli hevoset ja lumi?

Entäs siellä? Harmittiko lumen tulo vai saiko ihastuneita huokaisuja aikaan? Minä taidan ainakin nyt lähteä ulos tekemään yhden kuvausreissun. Mutta mihinhän sitä menisi?